Faktaa, metaforia ja aatehistoriaa

Kirjoitettu päreeni "Filosofisia kommentteja" kommentin kommentiksi.
(Korjauksia sekä 'Lievä lisäys' klo: 19.50)
*
Ma-Riikka sanoi...

Milloin metaforinen ja kirjaimellinen erotettiin, kysyt. Kysymys on laaja, mutta jotain pääpiirteitä tässä. Jo Aristoteles käytti erottelua, tosin aavistuksen toisin kuin modernissa keskustelussa. 1600-luvulla tapahtui murros ajattelussa. Empirismi, kuten varmaan arvasit, sai aikaan metafora-allergian: syntyi kaipuu tieteen kieleen, unelmaan, joka Wienin piirin intellektuelleille oli todellinen ylin utopia. Eikä se koskaan toteutunut. Loogisesta positivismista toivuttaessa metaforien ja mallien merkitys korostui uudelleen, niiden positiivinen (no joo...) arvo nähtiin jälleen myös tieteen käytäntöjen kannalta. Nietzscheläinen puhe kaiken kielen pohjimmaisesta metaforisuudesta on tietty yksi juonne. Filosofinen keskustelu metaforasta ja sen toiminnan ja viittaavuuden (referenssin) selittämisestä riehui pahimmillaan 1980-luvulla.
*
RR

No joo. Mikäpä ei olisi saanut alkuaan Aristoteleesta ja Platonista ;) Muistan toki Aristoteleen näitäkin asioita pohtineen.

Pointtini on kuitenkin (vaikeasti ilmaistavissa) kysyä, missä vaiheessa länsimainen mentaliteetti ('intellekti') alkoi 'tuottaa' tätä jakoa ilmaisemaan nimenomaan ontologista eroa eli eroa eri olemisen tapojen välillä?

Ei siis pelkkää retorista eroa kuten Aristoteles ymmärtääkseni esitti.

Kirjaimellinen on eri kategoriaan kuuluvaa kuin metaforinen. Silti ne ovat koko ajan suhteessa toisiinsa vaikkakin etääntyneet toisistaan radikaalisti juuri Valistuksen jälkeen.

Nykyään käytettäisiin kirjaimellinen - metaforinen sijaan kai mieluummin erottelua fakta - totuus - ainakin 'puolikovien ja kovien' tieteitten piirissä.
Kirjallisuustieteilijät ja filologit - sekä sitä kautta filosofiaan päätyneet (kuten Nietzsche tai Derrida) käyttävät kuitenkin jo lähtökohdistaan johtuen ensinmainittua jakoa.

Fakta ja totuus ovat nekin eri tason ilmaisuja. Totuus on ikäänkuin faktan abstrahoitu muoto ja voi olla konstruoituna olemassa ilman faktaakin, mutta saa silti viime kädessä 'uskottavuutensa' ja 'oikeutensa' siltä - tai ainakin luonnontieteissä ja niitä lähellä olevissa filosofipiireissä halutaan näin ajatella. (Kts. PS.)

Fakta puolestaan on pelkkää informaatiota niin kauan kuin se liitetään tiettyyn teoriamalliin eli 'totuusjärjestelmään'.

Fakta - totuus-erottelu tosin on jo varsin moderni ja liittyy pitkälti tieteen ja analyyttisen filosofian kehitykseen viimeisten 150 vuoden aikana.

Mutta - vaikka esimerkiksi jo kristillisen kirkon alkuvaiheissa ymmärrettiin retorinen jako kirjaimelliseen ja metaforiseen (siis Platonin ja Aristoteleen kautta), niin itse uskon 'praktinen kieli' ei tällaista jakoa tuntenut - eikä tunne edelleenkään.

Jaon kehittelivät oikeastaan vasta kreikkalaiseen filosofiaan hurahtaneet kristilliset teologit - edeltäjänään juutalainen Filon ja ensimmäisenä 'synteesintekijänään' merkittävin apologeetti Justinos Marttyyri.
Alunperin juutalaiskristillisyys ei ollut mikään teoreettisten erojen uskonto.

Voidaan perustellusti jopa väittää, että skolastiikka ja Valistuksen ateismi ovat itse asiassa kreikkalaisen ajattelun sisäisen ristiriidan ja kriisin jatkumoa.
Alkuperäinen, juutalaiskristillinen usko rakentuu puhtaasti kertomukselle - narraatiolle, jota voidaan toki tulkita, mutta jota ei aseteta dialektisen analyysin kohteeksi - kuin siis vasta Platoninsa lukeneitten ja stoalaisuudesta vaikutteita saaneitten apologeettien ja kirkkoisien toimesta.

Toki jo stoalaisuuden hyvin tuntenut Paavali konstruoi eräitä pysyviä rakenteita kristilliseen oppiin, mutta ei hän esittänyt mitään keskiplatonistista teoriasysteemiä kuten Justinos.

(Mutta miten ihmeessä voidaan samaistaa kreikkalainen Logos ja juutalainen Kristus, jonka lähtökohdat ovat Vanhassa Testamentissa?
Onko kyseessä 1) (tosiaankin) ihmeeseen verrattava ajattelujärjestelmällinen innovaatio 2) perustavaa laatua oleva argumentatiivinen väärinkäsitys vai 3) peräti aate- mentaali- ja poliittishistoriallinen 'katastrofi'?
Luultavasti kaikki kolme vaihtoehtoa ovat yhtä aikaa oikeita.)

*
Lievä lisäys

Uskon praktinen tai liturginen kieli on aina performatiivista eli esittävää tai jotain 'tekevää' kuten esimerkiksi: 'julistan teidät mieheksi ja vaimoksi' (sormukset sormeen), 'siunaan teitä' (papin käsi heilahtaa).

Mutta myös arkiset tapahtumat ovat täynnä performatiiveja: 'avaan tämän sillan yleiseen käyttöön' (sillan poikki kulkeva nauha katkaistaan saksilla), 'julistan sinut ritariksi' (miekalla sohitaan kumpaakin olkapäätä kohti ja annetaan mahdollisesti jokin metallinen häkkyrä kaulaan).
(Kts. PPS.)

Performatiivinen kielenkäyttötapa sisällyttää itseensä kyllä kirjaimellisen ja metaforisen välisen retoriikan mutta ei ontologista eroa, eikä sen suhteen ei ole myöskään relevanttia kysyä, mikä tällaisissa ilmaisuissa on faktaa ja mikä totuutta.
*
Näistä aiheista minulla on enemmänkin kirjoitettavaa mutta palataan asiaan.

Ovat kuitenkin pirun hankalia asioita ymmärtää. Tunnustankin avoimesti tähän loppuun kuten James Potkukelkka: 'Älli loppuu - pyörryttää! APUVA!'
*
PS. Miksei myös Alvin Plantingan teistisessä naturalismissa, joka olettaa, että Jumalan havaitseminen/kokeminen on ihmisen erityinen kognitiiviseen kykyyn perustuva peruskokemus ja siten perususkomus, jota ei tarvitse todistaa.

PPS.

Miksei myös - (ei ehkä kovin toimiva esimerkki): 'rakastan sinua' (mies antaa kukkapuskan vaimolleen).

Mies haluaa tällä tavoin lepyttää puolisoaan mokattuaan kännissä viikonloppuna. Huom! Kukkia ei pidä viedä ilman tällaista hyvää syytä pyytää anteeksi, koska muuten vaimo alkaa heti epäillä, että jos mies tuo kukkia muka osoittaakseen ihan vain pelkästään rakkauttaan, niin jotain todella ikävää on tapahtunut.

Naisen logiikan mukaan mies kykenee osoittamaan vilpitöntä ja aitoa rakkautta kukkapuskalla vain seurusteluaikana.

Uusinta työmarkkinapolitiikkaa: pakkolait yleissopimusten 'korvaajina'

Kommentti Iineksen päreeseen "Sisar hellä valkoinen" ja etenkin Järveläisen kommenttiin.
*
jarvelainen sanoi...
Minunkin mielestäni tämä on kusetusta. Tehyä vietiin kuin pässiä narusta. Tottakai siinä tanner tömäjää ja rytinä on suuri, niin että kaikkien huomio kiinnittyy pässin rimpuiluun. Mutta oleellista on katsoa, missä päin on narunpää ja mikä voima sitä liekaa heiluttaa. Rumasti sanoen ahneella on paskanen loppu, ja on uskomaton suoritus, kun allekirjoittaa sopimuksen, jonka sisältö on se, että tämä pätee allekirjoittajaan itseensä.

RR

Sama on käynyt minunkin mielessäni. Kertaan saman kuin sinäkin joskin hieman eri lauserakentein ja lisään loppuun synkän ennusteen.

Selkokielellä sanottuna tässä ei kusetettu ainoastaan tehyläisiä vaan lopulta ennenkaikkea potilaita, joiden olettaisi saavan jopa parempaa hoitoa kuin ennen, mikäli tehyläisten motivaatio muka nousee varsin kyseenalaisista palkankorotuksista (huom! sopimus on 4-vuotinen, eikä 2:n viimeisen vuoden yleiskorotuksista ole edes neuvoteltu vielä) ja tuleviin yleiskorotuksiin kytketyistä tehokkuudenlisäysehdoista johtuen: saneeraus + tehokkuuden lisääminen, minkä toteutuminen revitään väkisin työssä olevan - vähennetyn! henkilökunnan selkänahasta.

Hallintoa voidaan vähentää yhä suurempien terveydenhoitokombinaattien avulla (jotka sijaitsevat silloin tietysti yhä kauempana potilaista), samoin ehkä henkilökuntaa, mutta tekniikan kehitys tuskin enää vähentää työvoiman tarvetta: päinvastoin - tarvitaan enemmän erikoisosaajia, mutta toisaalta on edelleen paljon sellaisia töitä, joita koneet eivät koskaan korvaa.

Jos tällaista henkilökuntaa kannattavuustehokkuuden nimissä vähennetään, ollaan täysin hakoteillä hoidon laadun säilyttämisen - lisäämisestä nyt puhumattakaan - ja jopa sairaanhoidon etiikan suhteen.
*
Vanhanen toteaa merkillisen kieroutunutta logiikkaa käyttäen, että pakkolakimenettelyyn joudutaan Tehyn uhittelun vuoksi palaamaan myöhemminkin, koska irtisanoutumisista näyttää tulevan käytäntö (viitaten aiemman punamultahallituksen lailla kontrolloimaan palomiesten työtaistelu-uhkaan).

Itse asiassa hallitus on osoittanut alkeellista poliittista taitamattomuutta täysin uudenlaisessa tilanteessa, jossa tupo on Jorma Ollilaa mukaillaksemme jo 'antiikkia', mutta jossa paikallistason sopimuksia ei kyetä sopimaan asiallisesti nimenomaan siksi, koska mikään kolmikantainen yleissopimus ei enää sido julkisenkaan sektorin neuvotteluja.

Tästä seuraa väistämättä, että myös kunta-alan paikallistason neuvotteluissa aletaan käyttää niitä keinoja, joilla on työnantajaa on ylipäätään jotenkin mahdollista painostaa tehokkaasti - edes niin kauan kuin hallitus estää tai vesittää työtaistelun pakkolaieilla.

Näin valtio turvaa yhteiskuntarauhan, näin pidetään kuntasektori 'alamaisena', näin tehdään 'reilua' työsopimuspolitiikkaa tulevaisuudessa.

Umpikuja piilee ja on syntynyt siitä (kuten toivotaan toivotaan-Katainenkin jaksoi kerrata), että aiemmin tupon määrittelivät ne työtekijäpuolen ammattiliitot, joilla oli todellista valtaa ja merkitystä yhteiskunnan talouden tuottavuuden kannalta (metalli, auto- ja kuljetusalan liitto, paperiliitto ym.).
Muut saivat sen, mikä näiltä yli jäi, ja sen vuoksi myös esimerkiksi opettajien palkat eivät mitenkään vastaa nykyään heidän koulutustaan ja yhteiskunnallista merkitystään.

Vielä kerran sanottuna: tilanne on nyt muuttumassa, ja se johtuu yksinomaan markkinatalouden tunkeutumisesta julkiselle sektorille sopimuskäytäntöjen samalla muuttuessa.

Tehyn äärimmäisen radikaali työtaistelu-uhkaus osoitti, mihin tilanteeseen ajaudutaan, kun markkinatalous mielettömine kasvu- ja tehokkuusvaatimuksineen (sellaisenaan palvelualoille siirrettynä) ja uusine sopimuskäytätöineen johtaa.

Tietyssä mielessä Vanhanen ennustaa oikein, mutta onko se työntekijöiden vika, jos he käyttävät juuri niitä keinoja, joilla on todellista vaikutusvaltaa työnantajaan, vai onko lopulta niin, että markkinatalouden ja liitto- sekä paikallistason sopimuskäytännöt riistäytyvät väistämättä käsistä, kun julkisilta palveluilta aletaan vaatia kustannustehokkuutta samalla, kun tupo-raamit on kaadettu, jotta kyseinen tehokkuusvaatimus voisi toteutua kilpailuperiaatteella?

Sama vielä kerran: Onko nyt käymässä niin, että kun tupo ei enää - kustannustehokkuuden lisäysvaatimusten nimissä - sido ketään, niin samalla työtaistelukäytännöt 'villiintyvät', koska julkinen sektori ei voi antaa tulosvaroituksia, siirtää palvelujaan Kiinaan tai erottaa vaikka 500 työntekijää, jotta 'yritys' saataisiin kannattavaksi - siis toimia kuten Nokian kaltaiset suurfirmat.

Kyseenalaisia työtaistelu-uhkia kontrolloimaan (ja siten myös palkkavaatimuksia vesittämään) on kuitenkin tulossa demokratian perinteen kannalta kyseenalainen tai ainakin perin omituinen käytäntö näin rauhan ajan työehtosopimuksia neuvoteltaessa: pakkolait!

(Kemppinen väittänee käsitystäni vastaan luetellen liudan kaikkia koskevia pakkolakeja, mutta tämä pakkolakikäytäntö on yhteiskunnallisesti ihan omaa lajiaan.)

Syntyneessä asetelmassa on jotain hyvin hyvin omituista, ristiriitaista, jopa hieman - sanoisinko 'perverssiä', mitä tulee politiikan (valtion eli hallituksen), markkinatalouden ja kuntasektorin välisiin suhteisiin.

Vanhasen hallitus näyttää kuitenkin asettuneen Jorma Ollilan 'rekeen' ja syyllistää nyt Tehyä minkä ehtii.
Todelliset syyt ja syylliset ovat joka tapauksessa aivan muualla.

Filosofisia kommentteja

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen "Klassinen teismi ja sen kritiikki".
(Lisäys: Tarkennuksia, klo: 16.00)
*
Tämähän on aivan olennaisiin filosofisen teologian ongelmiin ja niiden kehitykseen syventyvä kokonaiskatsaus. Erinomainen.
*
Joitain hajahuomautuksia.

'Tässä mallissa, hellyyden tuomiossa, pätee, että kaikki, lukuun ottamatta mahdottomia tapauksia, pääsevät taivaaseen'.

Onko kyse 'psykologisesti' vai loogisesti mahdottomista tapauksista?...;)
*
Eikös tuo Hegelin - alunperin 'Hengen fenomenologiassa'an esittämä maailmanhengen lopullinen inkarnaatio sosiaalisessa kontekstissa (valtiona) ole myös eräänlaista panenteismia?

Toki väite maailmanhengen aktuaalistumisen täydellistymisestä ja siten myös historian loppumisesta nimenomaan Preussin valtioon hieman epäillyttää, vaikka tämän eskatologian toteutumista yritettiinkin peräti kahdesti 'avittaa' viime vuosisadan aikana.
Eikä onnistuttu.
*
Zenonin paradoksia mukaileva vasta-argumentti oli loogisesti tosi hyvä.

Olemme pysyvästi dialektisessa kehässä (pysyvyys-muutos, ikuisuus aika jne.) tai kuin harakka äsken tervatulla katolla - riippuu vähän siitä painotetaanko päättelyä vai lähtökohtaa/lopputulosta eli tavallaan 'vakaumusta' (jo tämä jako synnyttää kehän).
Sama filosofisen argumentaation ja kielen luonteeseen implikoituva perusparadoksi kuitenkin piilee taustalla (kuten kielen itseensäviittaavuus).

Ei Ockhamin terminismillä ja Russellin määrättyjen kuvausten teorialla voi 'ratkaista' (lainausmerkit vihjaavat, että (ontologisia) ratkaisuja ei ole vain yhdenlaisia) transsendentaalisia oletuksia/käsitteitä sisältäviä ongelmia.

Jos sitä yritetään eli redusoidaan uskon lauseet väitelauseiksi ja niiden osiksi, kadotetaan koko asian sisältö ja ydin - ehkä lopullisesti.
Ja sitten voimmekin vain -johdonmukaisia yhä ollaksemme - vaieta kuten Wittgenstein.

Mutta onko 'syy' tähän kehään tai 'jämähtämiseen' (mitä myös W:n vaikeneminen tietyssä mielessä on) todellisuudessa (Jumalassa) vai kielessä (ihmisessä)?

Taas seuraa dialektinen kehä - ainakin loogisen päättelyn tasolla.

Jossain kohtaa pitää kai ruveta ihan tosissaan uskomaan (eli jämähtää tervaan 'spontaanisti'; mutta mistä saisimme 'voimaa ja kykyä' siihen?; - ai niin - armosta), jos haluaa välttyä modernin, skeptisen intellektuellin huokaukselta: 'Voi väsynyt sieluni - älä enää kysy miksi!' (Nietzsche)
*
Imaginaation ja illuminaation (mielikuvituksen ja valaistumisen) välinen suhde minua kovin kiinnostaa.
Nämä kaksi 'tapahtumaa' voivat ymmärtääkseni sekoittua pahan kerran toisiinsa, jolloin tuloksena on pelkkää narsismia tai mahdollisesti mielenhäriö.

Miten voimme erottaa fideismin narsismista? Emme mitenkään, ellei henkilö osoita uskoaan julkisesti, mutta sen jälkeen hän ei oikeastaan enää olekaan fideisti.

Tämä ajatus heräsi jälleen kerran lukiessani sinun aihetta käsittelevän tekstisi: 'Jos henkilö rukoilee vain sisäisiä kokemuksiaan tai mielensä sisältöjä, hän rukoilee itseään.'
*
Kysymys.

Missä vaiheessa Euroopan intellektuaalista historiaa kirjaimellinen ja metaforinen (faktat ja totuus) alettiin erottaa toisistaan siinä mielessä ja merkityksessä kuin me nyt tuon erottelun ymmärrämme?
Valistuksen aikana vai jo Ockhamin nominalismissa ja uskonpuhdistuksessa? Joka tapauksessa se erottelu johtaa nihilismiin. Ellei sitten jo itse negatiivisen (apofaattisen) teologian perinne ole nihilismiä..?

Akvinolainen ei kuitenkaan vielä tee tätä erottelua - ainakaan selkeästi, vaikka tavallaan osoittaakin siihen tien korostamalla yleisen ja erityisen ilmoituksen eroa.
Toisaalta jo Origeneelta löytyy jako kirjaimelliseen ja metaforiseen eksegeesiin, mutta tuo jako ei tarkoittanut erottelua faktat-totuus.

Perustelu.

'Tuomashan ajatteli, että Jumalaa lähestyvä sielu valaistaan siten, että siihen syntyy uudenlainen tiedostamisen muoto, joka on luonteeltaan Jumalan tai jumalallisen totuuden imaginäärinen korrelaatti.'
*
Mitä siis todella tapahtui ihmisen intellektuaalisessa kehityksessä, kun kirjaimellinen ja metaforinen, faktat ja totuus erkaantuivat ihmisen tietoisuudessa ontologisesti eri 'alueiksi'?

Tällaiseen kysymykseen vastaamiseen ei ymmärtääkseni riitä pelkkä oppihistoriallinen tarkastelu.
Pitää mennä sisälle eurooppalaiseen mentaliteetti-historiaan vähän samaan tapaan kuin Nietzsche - hulluuden ja nihilismin uhallakin.
*
Tarkennuksia.

'Tuomashan ajatteli, että Jumalaa lähestyvä sielu valaistaan siten, että siihen syntyy uudenlainen tiedostamisen muoto, joka on luonteeltaan Jumalan tai jumalallisen totuuden imaginäärinen korrelaatti.'

Tämä illuminaatiossa annettu tiedostamisen muoto eli jumalallisen totuuden imaginäärinen korrelaatti pitää vielä tiiviisti yhdessä kirjaimellisen ja metaforisen sekä faktat ja totuuden.

Sitten terminismi, nominalismi ja voluntarismi räjäyttivät ikuisen? eron ihmisen (järjen) ja Jumalan (kaikkivaltiuden) välille.

(Piti ryhtyä jopa keksimään loogisesti ristiriidattomia mahdollisia maailmoja, koska reaalinen/aktuaalinen maailma muuttui 'mahdottomaksi' (kontingentiksi) intellektin kannalta.)

Tällä tavoin (yksi ja ainoa) Jumala kuoli. Hänet korvattiin ns. empiirisillä 'faktoilla' ja 'loogisilla tempuilla' (häpeällistä!).
Tuli ikuinen yö...ei suinkaan Val(a)istus - ainakin jos puhumme arvoista ja niiden perustasta.

Nietzsche ja Alasdair McIntyre jakavat tässä suhteessa (myös hyve-eettisesti) saman 'alkuaseman' suhteessa valistuksen perintöön (jonka seurauksena moraali pirstoutui), mutta päätyvät kovin erilaisiin ratkaisuihin.

Heidän välinen moraalifilosofinen kiistansa (yksilökeskeinen perspektivismi - tomistinen kommunitarismi) heijastelee melko osuvasti omia dilemmojani moraalifilosofian suhteen - ei niinkään Nietzschen ja Kantin välinen suhde, koska Nietzsche oli perimmältään kantilainen (autonomista järkeä korostava, eettisesti ehdoton - jopa moralistinen) myös moraalifilosofiassaan - tosin äärimmäisessä mielessä.
*
Lopuksi.

Onko kirjaimellisen ja metaforisen välisen eron syntyminen kuitenkin ajoitettavissa jo Antiokian ja Aleksandrian teologikoulukuntien väliseen kiistaan?
Historialliskriittinen ja allegorinen tulkinta johtivat nimittäin lopulta melko erilaiseen todellisuudentulkintaan noin yleisestikin ottaen.

Blue Ridge Mountain Blues and Jambalaya - John Fogerty 1973

(Päre valmis klo: 20.10)

Country-biisi (Blue Ridge Mountain Blues) ja Hank Williamsin säveltämä tai oikeastaan plagioima (kts. authorship-kiista ja biisin taustat), kuuluisa, mutta alunperin traditionaalinen cajun-zydeco-country-kappale Lousianasta (Jambalaya (On the Bayou) John Fogertyn ensimmäiseltä sooloalbumilta The Blue Ridge Rangers (1973), jossa John soittaa kaikki instrumentit itse ja ylipäätään tekee kaiken itse.
Letkeitä esityksiä, joka pistävät taatusti tanssijalkaan liikettä. Hop hop!

Blue Ridge Mountains (alueen esittely wikipediassa)
*
John Fogerty Blue Ridge Mountain Blues

About This Video
Added: September 07, 2007

A simple photo slide of The Blue Ridge Mountains USA. The Blue Ridge Rangers was the first solo album by John Fogerty the former lead singer and lead guitarist of Creedence Clearwater Revival.

It was released by Fantasy Records in 1973 as by "The Blue Ridge Rangers." The reason Fogerty chose to issue the album under The Blue Ridge Rangers name was to put some distance between himself and the Creedence legacy he wore like an albatross.

"Blue Ridge Mountain Blues" is a sort of country standard that John says he took from the J.E. Mainer version, although he added the resounding bass drum work. It's a perfect theme song for this kind of album, very specific in lyric, but very general in overtones.
*
JOHN FOGERTY - Jambalaya

THE BLUE RIDGE RANGERS with ex CCR John Fogerty remakes a Hank Williams' classic country "Jambalaya" in 1973.

(Kyseessä on todellakin vain John Fogerty, vaikka audion uploadannut brassi otsikoi esittäjäksi oikein kuvan kanssa varhaisen CCR:n.
Tämä oli Johnin ensimmäisen soolo-LP:n single-julkaisu. Monelle tuttu Muskan coveroimana suoraan Fogertyn sovituksesta.)
*
http://www.britannica.com/eb/art-88526/The-Blue-Ridge-Mountains-are-covered-with-forests-in-most.

Filosofisen keskustelun mahdollisuudesta ja luonteesta

Kirjoitettu kommentiksi hanhensulan päreeseen Filosofiasta ja vähän runoutta ja muutakin jurotusta.
(PPS. klo: 23.35.)
*
Mitä filosofiaan tulee, niin en saanut oikein kiinni tekstistäsi. Tarkoitan, että sieltä löytyi paljon 'kiinnekohtia', muttei varsinaista punaista lankaa.
Tämä tosin on kokonaan minun päänsärkyni - ei sinun.

Kommunikatiivinen 'edellytys' (miksei myös jonkinlainen umpikuja) nimenomaan filosofisessa keskustelussa usein on, että sitä ei synny, ellei kumpikin osapuoli esitä selkeitä, argumentoituja kysymyksiä/vastauksia ja/tai provosoivia mutta rajattuja väitteitä ja ymmärrä toistensa käsitteitä sekä argumentaatiostrategiaa.

Tämän vuoksi filosofit yleensä puhuvat filosfiasta vain toisten filosofien kanssa ja vielä niin, että esimerkiksi fenomenologiaan ja hermeneutiikkaan erikoistuneet eivät välttämättä keskustele analyyttisten filosofien kanssa.
(Toki suuria poikkeuksia löytyy kuten Heikki Kannisto, joka on poikkeuksellisen sivistynyt myös kirjallisuuden alueella.)

Kyseessä on kärjistys, jolla haluan viitata ammattifilosofien entistä korkeampaan erikoistumisen tasoon, mikä tekee heistä pahimmillaan varsin 'yksisilmäisiä', pelkästään oman aihealueensa pilkunviilaajia.

Erikoistuminen on ollut kaiken yliopistokoulutuksen trendi etenkin siitä lähtien, kun tutkintojen määrästä tuli (eräs) ensisijainen mittari yliopistojen määrärahojen suuruuden ehtona.
Yleissivistävän opiskeluperustan mureneminen on merkinnyt myös filosofisen keskustelun yhä suurempaa eristäytymistä akateemisen maailman piiriin ja sielläkin tiukasti omiin 'kabinetteihinsa'.

Esa Saarisen ja Pekka Himasen kaltaiset julkkisfilosofit sen sijaan ovat minun mielestäni pelkkiä omanlaatuisiaan Idols-artisteja, joiden perimmäinen motiivi on mainostaa itseään ja muita julkkiksia eikä suinkaan käydä poleemisesti mutta tiukasti filosofisina pidettyjen ongelmien kimppuun.

Viime vuosien parasta, kiinnostavinta ja ehkä myös hauskinta - yleensä väljemmin, hetkittäin vakavammin - filosofis-tyyppistä, 'lievästi absurdia' ja pääosin improvisoitua - intellektuaalis-avantgardistista, aikalais- ja historiakriittistä jne. jne. - keskustelua käydään julkisuudessa Jukka Relanderin ja Tuomas Nevanlinnan välillä Radio Helsingin ohjelmassa 'Tukevasti ilmassa'.
Claes Anderssonkin taisi kehua tätä merkillistä dialogi-rönsyjen verkostoa/RR.

Myös Yle-Teeman T-Klubin keskustelut ovat erittäin hyvää tasoa. Siellähän historioitsija Jukka Relander juontaa/keskustelee (vaimo Pauliina Remes on kovan luokan antiikin filosofian tutkija), filosofi Tuomas Nevanlinna toimii 'Neuvonanantajana' (hehheh), filosofi Jakke Holvas tuottaja-toimittajana sekä sosiaalipsykologi/ekologi? Joonas Lehtipuu inserttitoimittajana.
*
Kulttuuriin ja etenkin kirjallisuuteen suuntautuneilla humanisteilla (kuten sinä) on tapana käsitellä filosofisiakin ongelmia nimenomaan kirjallisina ja kulttuurisina.
Sitä ne toki myös osaltaan ovat, mutta itse filosofinen keskustelu on siis luonteensa vuoksi melko muodollista ja tiettyjen argumentaatioehtojen puitteisiin sidottua.

Myös Nietzschellä, joka kirjoittaa parhaimmillaan aivan hillittömän tyylikästä ja lennokasta (hyvä että lukija perässä pysyy)asiaproosaa, tekstin konteksti on perimmältään - ainakin hyvin usein - tiukan ajatuskuvion määräämää - ei siis pelkkää improvisoitua ja inspiroitunutta 'sanamagiaa', vaikka kieltämättä aforismien suggestiivinen ilmiasu/tyyli sellaisesta tulkinnasta lukijan muka vakuuttaisikin.
*
Edellä esittelemäni Relander-Nevanlinna-Holvas-akseli edustaa kyllä huomattavan vapaamuotoista (silti temaattisesti 'järjissään pysyvää') keskustelulinjaa filosofisesti, mutta heidän intentionaan ei ole 'hypettää' itseään ja/tai vaikka Jorma Ollilaa kuten Esa Saarisen tai Pekka Himanen tekevät.
*
Ei kuitenkaan nyt enempää. Yritän keskittyä hiukan paremmin tekstiisi. Aika mielenkiintoisia päreitä sulla joka tapauksessa on viime aikoina ollut.
*
PS. Kuvassasi on persialaisten kuningas Darius III. Äärimmäisena vasemmalla koko mosaiikissa näkyy Aleksanteri Suuri, joka voittaa persialaiset Issuksen taistelussa 333 ekr.
Kts. esim. commons.wikimedia.org/wiki/Image:Battle_of_Is....

PPS.
Tarkennan vielä sen verran (tein myös blogissani tähän kohtaan joitain tarkennuksia), että eihän 'Tukevasti ilmassa' suinkaan mikään temaattisesti filosofiaa käsittelevä ohjelma ole, mutta sen perusviritys on kuitenkin aina kaiken 'pahkasikahuumorin' ohella erittäin intellektuaalinen.
(Sitäpaitsi pahkasikahuumori on älykästä!) Ovathan sen vetäjät historian ja filosofian ammattilaisia.

Toki nyt on syytä lisätä, että Nevanlinna filosofina edustaa mannermaista filosofiaa (mutta ei Wienin piiriä, joka siirtyi analyyttisena filosofiana sittemmin pysyvästi Englantiin, USA:han ja Skandinaviaan - etenkin Suomeen!), joka poikkeaa analyyttisen koulukunnan perimmältään loogis-kielifilosofisesta argumentaatiotavasta, ja josta on tullut lähinnä luonnontieteen 'apulainen' - ja sellaisenaan tarpeeton - näin väittävät esim. reduktionistifyysikot. Naturalisteille kun kuulemma riittävät matematiikka ja tarkat kokeet.

Filosofia on naturalisti-reduktionisteille hyödytöntä käsitteillä pelailua, joka ei lisää tietoamme. Vain matemaattisesti selitetyt havainnot ovat eksakteja ja 'lähestyvät totuutta' tai ainakin lisäävät tietoamme siitä.
(Kuten joku saattaa muistaa, pidän tällaista näkemystä sisäisesti ristiriitaisena. En ole ainut. Lukekaa vaikka Tapio Puolimatkan 'Usko, tieto ja myytit')

Nevanlinnan 'mannermaisuus' ajattelijana ja Relanderin historiapainotteisuus sopivat erinomaisesti siihen filosofiaperspektiiviin, jonka koen itselleni läheiseksi.
*
En edelleenkään saa otetta tekstistäsi. Se on miellyttävää luettavaa, mutta en löydä siitä yhtä selkeää kysymystä, johon pitäisi vastata tai perusväittämää, jota tulisi arvioida.
Olet ladannut tekstin täyteen eri tyyppisiä kysymyksiä ja ongelmia, joiden koherenssi jää ainakin minulle kyseenalaiseksi.

Jos ryhtyisin vastaamaan niihin kaikkiin tai kommentoimaan niitä kaikkia, minun pitäisi luultavasti istua tässä koneen ääressä pari kolme päivää putkeen.
Olenkin tulkinnut tekstin niin, että et oikeastaan kysy mitään vaan teet itsellesi eräänlaista yleiskatsausta tästä aiheesta ja ongelmista, joita olet filosofian suhteen pohtinut.

Ja hyvä niin.
*
Kun kirjoitin "kommunikatiivinen 'edellytys' (miksei myös paradoksi) nimenomaan filosofisessa keskustelussa usein on, jne." niin paradoksin tilalle sopii tässä tapauksessa mieluummin vaikka 'umpikuja', koska se viestii paremmin tilanteesta, jossa keskustelu ei voi edetä, koska yhteistä kieltä ja yhteisiä käsitteitä sekä päättelymetodeja ei ole olemassa.

Toki filosofointi on mahdollista aivan kaikille - iästä riippumatta, ja niin pitääkin olla, koska filosofointi syntyy luonnollisen ihmettelyn ja älyllisen uteliaisuuden tunteesta, mutta systemaattisempi pohdinta vaatii sen, että keskustelun osapuolet ovat selvillä niistä säännöistä, joiden vallitessa keskustelu on mahdollista ja voi edetä.
Onhan shakissakin osattava ensin säännöt, jotta pelaamaan oppiminen mahdollistuisi.

Huomatkaa siis kuitenkin, että pelkkä sääntöjen hallitseminen ei vielä merkitse, että ihminen osaisi pelata shakkia.
Pelin hallitakseen pitää oivaltaa pelin perimmäinen strategia, eikä sitä opi kuin pelaamalla.Tämä oli eräs Wittgensteinin lempiesimerkkejä, kun hän tahtoi yksinkertaistaen selventää kielipelin käsitettään (tai siten olen ymmärtänyt).

Säännön seuraaminen kielipelin eli elämänmuodon ehtona ja edellytyksenä on näin ollen W:lle huomattavasti ongelmallisempi asia kuin, mitä ovat esimerkiksi liikennesäännöt ja niiden noudattaminen.

Aiheesta on tehnyt omanlaatuisensa tulkinnan Michel Foucault kirjoissaan Sanat ja asiat (engl. The Order of Things) ja Tiedon arkeologia.

Juoru-Ranen pop-uutiset: Jänis ja Ämi - itsetuhon kuninkattaret

Tää korutont' on kertomaa - ja kuvaa. Amy ja Blake (ei Janis Joplin) tappeluksen jälkeen. Blake on saanut tuta Amyn 'kynsitekniikan' tehon.
Rakkaus raatelee...lauloi jo Ismo Alanko aikoinaan...

Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja laske Blaken naarmut ja arvet. Oikein laskenut saa palkinnoxi 'opetuxen' rakkauren kaikkivoipaisuudesta.

Kirjoitettu kommentiksi lacrimosan edellisessä päreessäni "Juoru-Ranen pop-uutiset: Amy - still alive - but how well?" olleeseen kommenttiin.

*

Lacrimosa said...
Amy vetää kokkelia lavalla:http://www.liveleak.com/view?i=123_1195337267

Ehkä tapojensa puolesta häntä voisi verrata Janis Jopliniin, mutta samanlaista brillianssia häneltä ei mielestäni löydy, vaikka oikein oivallinen ilmestys onkin nykymusiikkimaailmassa. Janiksen rinnalla kalpenevat yhä kaikki naislaulajat(ja varmaan mieslaulajatkin).

*

Hohhoijaa! Toi Amyn julkinen kokaiininveto alkaa jo olla liikaa Porno-Huume-Ranellekin. Jättäis vähän mullekin sitä kokkelia...
*

Niin. Kyllä Jänis Joplin oli aika ylivertainen laulaja/tulkitsija.

Jostain dokumentista näin, kun Janis lauloi bluesia 18-19-vuotiaana. Aivan uskomaton ääni ja tulkinta - jo silloin.

Olen aina arvostanut Joplinia mutta kokenut, että hän tulkitsee liikaa volyymin ja raspin kautta; - mutta niinhän teki aikoinaan raspikurkkuinen John Fogertykin (raspi tosin lähti sitten veks röökinpolton lopettamisen ja iän myötä, vaikka ääni on edelleenkin loistava - 62 vuotiaana!).

Pakko sanoa, että lievästi epäröivä asenteeni Joplinin laulutapaa kohtaan muuttui kuultuani edellä mainitun esityksen. Uskoin silloin lopullisesti, että tällä donnalla oli ihan oikeesti ihan helevetin hieno ääni.

Janis oli aika miesmäinen tyyppi. 'Kova kundi, itse asiassa kaikkein kovin kundi' todistivat po. dokumentissa mm. Procol Harumin Gary Brooker ja The Allman Brothersien Greg.

Amyn ronskiudessa on jotain samaa (157,5 cm:nen tappi ryyppää äijiä pöydän alle), joskin ehkä myös muusikkojen ja studioväen - jotka melkein kaikki ovat miehiä - kanssa työskenteleminen vaikuttaa asiaan(?)
*

Mitä Amyyn muuten tulee, niin vertailu Jopliniin ei oikein osu, koska Amyn musiikilliset vaikutteet tulevat muualta kuin rythm&bluesista.
Jazz, soul, reggae, pop - ja sitten vasta rythm&blues. Siinä merkillinen ja mielenkiintoinen keitos aineksia, joista syntyy 'uutta' retromusiikkia.

Janis puolestaan oli aivan selkeästi blues-rock-laulaja, vaikka osasikin heittää komeesti Summertimen (old jazz) tai Me and Bobby McQeen (kantri).

Englantilainen Joss Stone (yli 3 vuotta Amya nuorempi) omaa hyvin samankaltaisen äänen kuin Janis, ja hän on myös laulanut samankaltaisia (ja samoja) lauluja kuin tämä.
Mutta Joss Stonen laulu on Amyyn verrattuna virtuoosisen teknistä ('cold virtuosity'), kun taas Amy pyrkii laulussaan inspiroituneeseen ilmaisuun ja äänen herkempään variointiin.

Ja kun Amy persoonallisen ja sielukkaan äänen ohella omaa myös jazz-laulussa kouliintuneen tekniikan, niin tulos ei voi olla kuin priimaa - ellei joskus vielä vähän parempaakin.

Pahimmillaan hän tietysti unohtaa sanat ja menettää äänensä hallinnan ollessaan liian kännissä ja 'kamoissaan' - asia, joka saattaa vielä vahingoittaa paitsi hänen uraansa myös häntä itseään fataalisti.

Toivokaamme parasta, pelätkäämme pahinta, mutta on jo nyt hieman surullista seurata tämän hetken populaarimusiikin ehkä kaikkein suurimman lahjakkuuden itsetuhoisuutta.
Ja kaikkein pahinta lienee se, että hän on näköjään ihan tosissaan rakastunut (tosin 'tuhoisalla' tavalla) Blake Fielder-Civiliin, joka on täysi narkkari (pari meni pitkän eron jälkeen avioon viime toukokuussa).

'Rehab'in mahdollisuudet pienenevät tällaisen suhteen vallitessa minimiin - elleivät sitten molemmat lähde yhtä aikaa jonnekin Betty Ford-klinikalle.
Siellähän se meidän oma Ville Valommekin kävi 'pitämässä elämänsä ensimmäistä lomaa' ihan äskettäin.
*

http://www.mollygood.com/celebs/blake-fielder-civil

Juoru-Ranen pop-uutiset: Amy - still alive - but how well?

(Linkkilisäys ym. klo: 23.45)
Dekadentti pop-rock-soul-jazz-reggae-pariskuntamme päiväkävelyllä. Blake on tällä hetkellä pidätettynä pahoinpitelystä (ei Amyn, sillä Amy hakkaa kännissä Blakea!), ja Amy istuu surun murtamana himassa eikä vastaa puhelimeen, joten kaikki pelkäävät jo pahinta jne. jne.

Iltalehti.fi Viihde 14.11.2007 Amy Winehouse hermorauniona

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin voit päätellä, onko Amy kännissä vai pilvessä vai... rock rock rock rock rock, kot kot kot ...öööh Rock!
Ainakin Blake näyttäisi olevan tukevasti heroiinipilvessä...rock rock rock rock rock rock Rooock!
*
Amy Winehouse - Cupid (Studio Version)
(Tyyylikästä ja sielukasta laulantaa Sam Cooken klassikossa. Löytyy Back to Black-albumin juuri ilmestyneeltä 'luxus-julkaisulta', johon on lisätty bonuksena harvinaisempia Amy-biisejä - jotka ovat muuten oikein hyviä.)
*
Amy Winehouse - Monkey Man (Live @ Glastonbury)
(Nonniin Hotanen. Nyt perse ylös penkistä ja tanssimaan 'ska'ta! Ja jos ei tämä svengaa, niin sitten on kuulolaitteen patteri sökähtänyt lopullisesti...
Vanha Specials-hitti toimii paremmin kuin koskaan, sillä Amyn bändi on rrrautaa!
Tämän biisin studioversio löytyy myös em. luxus-painoksesta)
*
http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/showbiz/showbiznews.html?in_article_id=489710&in_page_id=1773.

Päivänavaus kissan, koiran sekä Nietzschen ja Sokrateen tapaan

Kirjoitettu kommentiksi Ripsalle Hotasen päreessä ""Tarpeellinen loma"".

ripsa kirjoitti

'En vieläkään käsitä Kalevin ja Raunon huomautusta että taivaassa ei mennä kissalle. Mitä se tarkoittaa?'

RR

Sinulta puuttuu esteettis-teologinen mielikuvitus. Olet praktinen - jopa hieman naivi - realisti. Mutta ei todellisuus ole 'realistinen'.

Okei - olkoon; - kukin oman itseymmärryksensä mukaisesti näitä 'perimmäisiä asioita' täällä tulkitsee - enemmän tai vähemmän vapaasti. Terveisiä kissalle - ja koiralle. Rauno-sedältä.

PS. Lues, mitä Nietzsche kirjoittaa tieteen, totuuden ja ironian suhteesta 'Tragedian synnyn' toisen painoksen esipuheessa...Meneekö jälleen yli hilseen(si)?
Luulenpa, että menee...

'- Ja itse tiede, meidän tieteemme - niin, mitä ylipäänsä tarkoittaa tiede kaikkineen, kun sitä tarkastellaan elämän oireena? Mihin siitä on, ja vielä pahempaa, mistä se tulee - kaikki tiede? Kuinka? Onko tieteellisyys ehkä vain pakoilua pessimismin edessä? Hieno hätävarustus totuutta vastaan?
Ja moraalisesti puhuen, väristelyä ja vääristelyä? Epämoraalisesti sanottuna viekkautta?
Oi Sokrates, Sokrates, sekö kenties oli sinun salaisuutesi? Oi salaisuudentäyteinen ironikko, tämäkö kenties oli sinun - ironiaasi?--(11)

Viite 11. 'Kt. erit. Platon Apologia 37e-38a. "(Sokrates) Jos kerron, että minun on mahdoton lakata toimimasta, koska se olisi tottelemattomuutta jumalaa kohtaan, luulette, että se on minun ironiaani".

Toivotaan toivotaan - laulu 'pakkolaista'

Toivotaan toivotaan on Kokoomuksen 'taistelulaulu' Tehyn uhkaa vastaan

Esittäjä: Jyrki 'toivotaan, toivotaan' Katainen
(säv. 'trad.' - san. Rabelais)

Toivotaan toivotaan toivotaan
että kohta saamme Tehyn taipumaan
nyt pakkolaki voimaan ja sakko uhkaamaan
se vaikeaa on mutta silti toivotaan

Ei hallitust' saa koskaan kiristää
se rikollista on ja siks tää laki jää
töihin siitä hoitaja tai putka odottaa!
se vaikeaa on mutta silti toivotaan

Kunhan Matin virtsakivet poistetaan
hän valmis on taas sotaan uudestaan
ja hienohelmat Ruususet nuo akat kärttyiset
me pannaan järjestykseen ihan koska vaan

Kemppinenkin meitä puolustaa
ja anarkistit kirkonpenkkiin patistaa
haukkuu kapinoitsijoiksi, synnintunnon nostattaa
'laki ikuinen' - hän huutaa - 'rulettaa!'

Toivotaan toivotaan toivotaan
että Tehyn naiset uskoo Vanhasta
sillä muuten häkki heilahtaa ja nuija/muija kolahtaa
se vaikeaa on mutta silti toivo jää

Hajanaisia muistoja mielisairaala-ajoiltani

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreessä ""Tarpeellinen loma"" merin esittämään kommenttiin mm. sosiaalipsykiatriasta ja psykiatri Toivo Pihkasesta.
(Lisäyksiä klo: 16:40)
*
meri

Psykiatrinen työhistoriani ja käsitykseni psykiatriasta ylipäätään on mulle 'psyykkisesti ja aatteellisesti vaikea' aihe - sekä teoreettisella että henkilökohtaisella tasolla, mutta vastaan kyllä jossain vaiheessa perusteellisemmin. Pääsin jo alkuun, mutta huomasin, että aloin kirjoittaa omaa elämäkertaani :/

Sama 'juoruilulinja' jatkuu osittain seuraavassakin.
*
Olin Hesperiassa msh-opiskelijana 1978/1979. Palasin Hesperiaan yli vuodeksi 1985/86 ja samoin yli vuodeksi lopulta 2002/2003.

Pihkasesta kuulin paljon ja aika hyvää ainakin hoitopuolelta ja potilailta, mutten koskaan ehtinyt olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Toisaalta hänen hallinnollinen ja 'putkiaivoisimpien' eli konservatiivisten - ns. 'halki, poikki ja pinoon-asennetta' edustaneitten 'puoli-rasististen' mieshoitajien mielestä Pihkasen sosiaalipsykiatrinen hoitolinja ei ilmeisesti ollut välttämättä aina suosiossa.

Mutta nämä puoli-rasistiset putkiaivot alkavat kai olla jo menneisyyttä? Vaikka terapiakäytännöt tuskin ovat suuresti muuttuneet lääkityksenkään osalta.
*
2003 eräs jo Nikkilän ajoiltani (1976-79) tuttu pitkäaikaispotilas huomautti kerran, että muistutan aika paljon (ainakin ulkoisesti) hänen aikoinaan kovasti arvostamaansa Toivo Pihkasta. No joo...kiitti vaan.

Muistan, kun msh-ystäväni ystävä ja myös minun silloinen esimieheni ja tuttavani Nikkilässä - ensin Lapinlahden apulaisylihoitaja, sitten Nikkilän johtava ylihoitaja sekä viimein Auroran sairaalan johtava ylihoitaja - S. kertoi meille PV:n kanssa, että on se Pihkanen varsinainen syöppö.
Yhdestäkin tilaisuudesta se lähti kuulemma pois taskut täynnä muovikelmuihin pakattuja 'pito-voileipiä' syötyään sitä ennen laskemattoman määrän niitä...
Mutta kyllä' S:kin Pihkasta psykiatrina arvosti.

S. oli rautainen ammattilainen, jota johtavissa asemissa olevat miehet - talousjohtajat ja lääkärit - jopa pelkäsivät hänen suorasanaisuutensa ja älykkyytensä vuoksi.
Olipa hän myös aika hyvän näköinen vielä yli nelikymppisenä.

Kuulemani mukaan (2002) hän kuitenkin alkoholisoitui lopulta pahasti, mitä vaihetta en ehtinyt enää nähdä, vaikka usein kapakoissa liikuttiinkin ja myös S:n kotona porukalla kuppia kallisteltiin.
Mutta jo silloin (keväällä 1984, jolloin S:n viimeisen kerran tapasin) hänellä alkoi ilmaantua ajoittaisia krapulakaljaongelmia työpäivinä.

Kymmenen vuotta myöhemmin hänelle kuulemma 'räätälöitiin' suojatyöpaikka siivoustöiden pomona, jossa ei vastuita ollut lainkaan samassa määrin kuin johtavana ylihoitajana.Tällä siirrolla hänelle varmistettiin edes jonkinlainen kunnon eläke.

Tämänkaltaisia addiktio-kohtaloita löytyy mielenterveysalalta monia - valitettavasti. En kuulu heihin itse, vaikka joskus tulikin 'koukattua' aika läheltä rajaa.
*
Puutun noihin psykiatrian koulukunta- ja ihmiskäsityslinjauksiin myöhemmin.

Se vaatii aivan oman keskittymisensä, mutta on selvää, että en ole koskaan ollut mikään ylimitoitetun lääkehoidon fanittaja, vaikka en sen merkitystä missään nimessä kielläkään.
Aggressiiviset potilaat voidaan hillitä joko suurella henkilökuntamäärällä, suurilla, lamauttavilla lääkeannostuksilla (myös pakkolääkitys) tai molemmilla.

On turha mennä puhumaan 'enkelten kielin' psykoottiselle ja aggressiivisen sekavalla potilaalle, mikäli hän ei kuuntele, ei ymmärrä kuulemaansa vaan on paniikissa ja hajottaa paikkoja ja/tai yrittää vahingoittaa itseään tai muita.

Niin sanottu leposide-eristys suljetussa huoneessa olevaan sänkyyn ja rauhoittava piikki (mikäli henkilö ei suostu muuten lääkettä ottamaan), on ainut vaihtoehto.
Kaikki muu on tietämättömien ja täysin alaa kokemattomien romantikko-idealististi-maallikkojen höpinää.

Sosiaalipsykiatrian tarjoamat sinänsä erittäin tärkeät mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat käytettävissä vasta sitten, kun akuutti psykoosi on saatu hoidettua.
*
Palaan luultavasti blogissani tarkemmin näihin asioihin.

Ne tunnustukset sekä asenteiden muutokset suhteessa psykiatriseen hoitoon, joita esitän ja joita olen läpikäynyt, saattavat kyllä ainakin mietityttää ellei peräti ihmetyttää.

Olen nähnyt alan käytännöt 'lattiatasolta' ja pohtinut niitä teoreettisesti sekä hieman myös yliopisto-opiskelunkin puitteissa, mutta ennenkaikkea itseopiskelun kautta.

Entisestä antipsykiatrian kannattajasta kehkeytyi pikku hiljaa sosiaalipsykiatrian kautta sosiaalilääketieteellisen koulukunnan (Ilkka Taipale) kannattaja, joka on kiinnostunut psykoanalyysista enää vain metapsykologisella (filosofisella) tasolla mutta myös analyysille vastakkaisista - kommunikaatioteorioihin pohjautuvista näkemyksistä: esim. niin sanottu lyhytterapia: strateginen perheterapia, paradoksiterapia jne.

On aivan pakko muistuttaa, että Lauri Rauhalan edustama eksistentialistis-hermeneuttiseen viitekehykseen perustuva humanistinen ihmiskäsitys ja psykoterapia on tehnyt minuun ainakin filosofisella tasolla erittäin suuren vaikutuksen.

Sen kliinistä merkitystä ja toimivuutta minun on hanlaka arvioida, mutta joka tapauksessa kyseessä on holistinen ihmiskäsitys, jos vertaa sitä aineenvaihdunta- ja geeni-keskeiseen reduktionismiin, jossa psyykeä mainipuloidaan pelkästään biokemiallisin ja tulevaisuudessa geenimanipulatiivisin keinoin.

Ja kuten edeltä havaittiin - en silti ole aliarvioimassa tarkoin kohdennetun kovankaan lääkityksen ja 'eristyshoidon' (jos sitä nyt hoidoksi voi ylipäätään nimittää) tärkeää merkitystä aggressiivisten psykoositilojen hallinnassa.
*
Minulla on jo pitkään ollut myös kertomatta vuodelta -86 Hesperian ajoitani tositapaus erään potilaan itsemurhasta.
Tämä muistelo liittyy toisena osana sarjaan Tositarinoita mielisairaanhoitaja-ajoiltani.
Ja muistuuhan niitä tarinoita mieleen paljon muitakin, kun ryhtyy muistelemaan...

Retoriikkaa, politiikkaa ja kaupankäyntiä

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Uskomaton ja surullinen tarina".
*
ad van Kemp

Puhut 'kielillä'. Retoriikkaa, paljon retoriikkaa.

Tai rehellisemmin sanottuna - minulla ei ole sinun ymmärrystäsi esimerkiksi 'public/private-'rajapinnoista' (sinänsä erittäin mielenkiintoinen ja ehkä käyttökelpoinenkin käsite - saisit analysoida sitä vielä(kin) enemmän.

Katsoin samaa A-talk-ohjelmaa, mutta valitettavasti Katainen herättää minussa lähinnä sääliä.
Mitä osuvaa asiaa hän oli sanomassa ja missä kohtaa?

Voisit välillä itsekin puhua suoraan, etkä venkoilla kuin paraskin puhekone, jossa taidossa olet kyllä liki ylittämätön - ihan positiivisessakin mielessä.
Sinulla on myös tietoa ja kokemusta, joten kerro siis konkreettisesti, miten juuri sinä ratkaisisit tämän työtaistelu-uhan.

Viittaukset vanhaan ruotsinkieliseen lakitekstiin (jonka VAIN sinä hallitset) tai Suomen ja Venäjän historian kriiseihin sekä niiden 'puukko kurkulla'-mentaliteettiin rauhansopimuksia tehtäessä ovat/lienevät oivallisia analogioita tässä yhteydessä, mutta anna nyt maallikollekin oppia rautalangasta, äläkä vain heittele sanoja ilmaan kuin ne olisivat ilmapalloja tai komeita ilotulitusräjähteitä.

Olen etenkin Nietzscheä ja vaikkapa myös Friedelliä lukiessa saanut yliannostuksen retoriikkaa (puhumattakaan omista vuodatuksistani).

Ymmärrän kyllä tuon poliitikkojen irtopisteiden keruuviittauksesi, mutta eikö tämän kriisin ainoa ratkaisu ole juuri ja ainoastaan se, minkä sekä entinen stalinisti - takinkäätäjä (no - se ei enää haittaa) Viialainen että nykyinen sosiaali?demokraatti Heinäluoma eri kantilta toivat esiin: 1) Tehyn on pakko alentaa palkkavaatimuksiaan 17-18%:iin ja 2) hallituksen on tultava tältä osin Tehyä vastaan.

Eli rahalla selvitään, jos suostutaan molemmin puolin tinkimään palkkavaatimuksista (ylös- että alaspäin) sekä typerästä arvovallasta ja pakottamisesta, joka on typerää siksi, että lopulta juuri se maksaa ihmishenkiä, mikäli se laukaisee työtaistelun ja eräiden muiden liittojen tuen.

Tätä tosiasiaa Kataisen poliittinen toivotaan toivotaan-retoriikka ja sinänsä relevantit kertauskurssit siitä, miksi ja miten tähän tilanteeseen on päädytty, eivät muuksi muuta.

PS. Samaa asiaa toisin sanoin.

Kirjoitit: 'Taloudellinen toiminta on pohjaltaan vaihtokauppaa. Ihmiset ovat myötämielisiä, koska kaikki ajattelevat, että kun hoitajat saavat paremman palkan, me saamme itsellemme ja läheisillemme paremman hoidon.
Valitettavasti tämä lause on sekä loogisesti että asiallisesti virheellinen.'

Pitää paikkansa, mutta jos - kuten vielä kertauksenomaisesti sanot - 'palvelutoiminta tulee lähemmäs ja lähemmäs kaupakäyntiä', niin vielä kerran: - rahastahan tässä 'vain' on kysymys. Hallituksen kaaliin tämä fakta ei kuitenkaan tunnu uppoavan - kovin helpolla.
*
Asetelma:

1) Tehy ei myy itseään halvalla, mutta jos se luulee saavansa 24% korotuksia tilanteessa, jonka taustat tunnemme, seurauksena on dominoreaktio, joka sotkee sekä hallituksen että kuntien budjettilinjaukset totaalisti, sillä kunnat eivät selviä tällaisista korotuksista yksin; -Tehyn 'osinkoja' kyttäämässähän on koko muu hoitoalan kuntasektori.

2) Yhtä lailla, jos valtio ei suostu maksamaan kunnille 'kohtuullista' tukea Tehyn palkankorotusten johdosta, hallitus on jämähtänyt asetelmaan, joka saattaa johtaa yleislakkoon eli kansalliseen katastrofiin!
Se olisi äärimmäisen nolo loppu Vahanen 2:lle ja koko oikeistokoalitiolle.

*
Vedin edellä mutkat tahallani ja puoliväkisin suoriksi, enkä siis halua sotkea etiikkaa, juridiikkaa tai politiikkaa lainkaan tähän rumbaan.
Puhutaan nyt edelleenkin 'vain' rahasta, koska se kuitenkin jää viimeiseksi kiistakysymykseksi. Kaupankäyntiä - jess! Kuka tinkii parhaiten?

Aika tosin on käymässä vähiin, eikä kukaan pysty tai osaa viheltää peliä poikki...(ei hyvältä näytä).

John Fogerty: Revival and No Depression

No Depression raves as John Fogerty graces the cover of the November/December edition, on newsstands today. Kicks off US tour tomorrow night in NYC

Calling his latest album 'Revival' (Fantasy Records) "as fresh as today's headlines and as timeless as classic Creedence," No Depression takes an in-depth look at November/ December cover star John Fogerty.

In the 10-page feature, with gorgeous black and white photography by Aldo Mauro, No Depression talks to Fogerty about his stellar new disc, what it took to get his muse back and the process with which he writes some of the greatest songs in the history of rock & roll.'

Revival,' which debuted at #14 on the Billboard charts, has received raves from critics.

Entertainment Weekly says "His soul-scarred voice and knack for killer licks remain as potent as ever," while the Washington Post says 'Revival' is "a timeless-sounding album that unabashedly evokes CCR even as it makes timely again the roots-pop the band patented."

Fogerty will embark on a US tour tomorrow night (2.11), kicking off in New York City. All dates can be found on the johnfogerty.com tour page.

JOHN FOGERTY'S GREAT LETTERMAN APPEARANCE (2.10)Watch John Fogerty's incredible performance of "Long Dark Night" and "I Can't Take It No More" on the Late Show with David Letterman. Video here.

*

THE CREEDENCE SONG (JOHN FOGERTY)
PROMO VIDEO !...CCR CREEDENCE JOHN FOGERTY

John Fogerty "Don't You Wish It Was True"
Here's the "Don't You Wish It Was True" music video by John Fogerty. "Don't You Wish It Was True" appears on the album "Revival," available now everywhere music is sold including via download.

Päivän kommentti: Peukaloisen retkiä, aidsia ja kuppatautia

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreeseen ""Tarpeellinen loma"".
(Korjaus + PS. 16.11)
*
a-k.h, ripsa, meri

Kalevi-poeg on ihan oikeassa: taivaassa ei mennä kissalle. Terveisiä vaan Anita Konkallekin.
*
Samoja lasten- ja nuorisokirjoja ollaan luettu.

Itse luin Pekaloisen eli Nils Holgerssonin retket juuri siinä vaiheessa (-68), kun olin siirtymässä nuorisoromaaneista eli Tarzaneista Dostojevskiin.
Muistan, että luin sen kirjan lähes yhtä soittoa - niin muka oli jännittävä 13-14 vuotiaalle.

Mutta Rikos ja Rangaistus olikin sitten Zarathustran ohella pari kolme vuotta myöhemmin täydellinen knock out!
En nimittäin tiedä, ymmärränkö kummastakaan niiden olennaista sanomaa edes nykyään...Peukaloisen retket oli niihin verrattuna todellakin lasten leikkiä...mutta jännää ja hauskaa.
*
meri (La Mer?)

Mistähän olen tuosta Athoksen aidsista kuullut aiemmin? En muista nyt.

On se tämä sekuaalisuus perkele pirullinen asia. Vihaan sitä(kin). Rakastan vihata sitä!
Terveisiä vaan taas Schopenhauerille.

Naurakoon Nietzsche meille kahdelle vaikka ääneen, vaikkei hänelläkään ehkä ollut tässä asiassa 'nuppi kunnossa'; - onko kenelläkään?
Silti tuo selibaatissa elänyt mies kirjoittaa: 'Kaiken kaikkiaan - minä haluaisin olla vain myöntäjä!'
(Ei siis kieltäjä kuten moralistikristityt, Schopenhauer ja muut askeesia kannattavat sekä tämän maailman suhteen pessimistit.
*
Kuriositeettina ja näin aidsia sivuten lukekaat nyt totuus siitä Nietzschen 'kuppa-bordellissa' käynnistä, kun hän oli 20 vuotias.
*
Thomas Mannin väite siitä, että Nietzsche olisi myöhemmin palannut ilotaloon, jonne ajuri hänet oma-aloitteisesti vei (Nietzsche oli halunnut vain katsella kaupungin (Köln, 1865) nähtävyyksiä ja pyytänyt ajamaan ravintolaan) on pelkkää fiktiota ja oletusta, kuten Mann itse sanookin.

(Mannin 'Tohtori Faustus' on loistava romaani, mutta sitä lukee dokumenttina ilmeisesti vain Savon Sanomien kolumnisti Seppo Kononen.)

Havaittuaan yllättäen joutuneensa bordelliin, Nietzsche meni ensin niin sanotusti kipsiin, mutta huomasi sitten salin nurkassa pianon (ainoan henkevän olennon koko talossa), soitti sillä muutamia akordeja varsin tuimasti, minkä jälkeen ympärillä pyörineet neitokaiset kai jättivät hänet rauhaan. Sitten hän oli häipynyt vähin äänin ulos.

Mutta että olisiko hän palannut? Sitä kukaan ei tiedä. Kirjeistä ja keskustelusta opiskelijaystävä Paul Deussenin kanssa ei ilmene muuta kuin tuon yhden käynnin kuvaus.
*
Nietzsche itse kertoo bordelliin joutumisestaan:

'I found myself suddenly surrounded by half a dozen apparitions in tinsel and gauze, looking me expectantly. For a short space of time I was speechless. Then I made instinctively for the piano as being the only soulful thing present. I struck a few chords, which freed me from my paralysis, and I escaped.'

Mutta.

'In 1889, answering questions in the asylum (siis mielisairaalassa ja psykoottisena), Nietzsche said that he had infected himself twice in 1866, but it is also possible that he misunderstood what he was been asked.

In any case his sexual drive must have been abnormally low. And since his madness probably had nothing to do with syphilis, he may never had been infected'. When he was twenty-six he included sex in a list: 'Delusions of the Individual'.

We have the testimony of the fellow Franconian (filologian opiskelijoiden osakuntayhdistys Bonnin yliopistossa; musiikkiharrastus korostunutta) - later professor Hersing - that Nietzsche was not 'a student to like having fun. There was no sign of any need to sow wild oats'.

Ronald Hayman: 'Nietzsche: 'A Critical Life' (1982, p. 64).

Mitä N:n 'heikkoon libidoon' tulee, niin Wagner sen sijaan juoruili (juorukello kun luonteeltaan oli) Nietzschen lääkärille, että tämän sairaus saattaisi johtua liiallisesta masturbaatiosta; - eikä tämä välttämättä ollut Wagnerilta edes tahallista ilkeilyä; - kunhan vain esitti omia 'teorioitaan'!

(Nietzsche kyllä poltti päreensä, kun sai kuulla asiasta paljon myöhemmin, mutta siinä vaiheessa hän oli jo pannut välit poikki Wagneriin muista syistä.)

Nietzsche vieraili Wagnereilla vajaan kolmen vuoden aikana 1869-1872 - ennenkuin nämä muuttivat Sveitsistä Bayreuthiin - noin 25 kertaa - monesti useita päiviä kerrallaan.
Sattui jopa niin, että N:n ensimmäisellä 'virallisella' käynnillä Cosima Wagner synnytti Richardille tämän ainoan pojan - sittemmin heteroaviossa eläneen biseksuaali Siegfridin.

Tapauksella oli mytologiaan ja samalla jonkinlaiseen taikauskoon taipuvaiselle Wagnerille liki kosminen merkitys, ja Nietzsche sai kyllä oman osansa tästä merkityksestä ;)
*
Että tämän verran meillä on faktaa Nietzschen syfilistartunnasta. Repikää siitä.
*
Mitenhän ne siellä Athoksella suhtautuvat aids-tapauksiin? Taitaa tulla munkille potku persuuksiin ja lähtö takaisin maailmaan.

PS.
Korjaus

Nietzsche-tekstissä mainittu Franconia oli filologian opiskelijoiden osakuntayhdistys, jossa erityisharrastuksena oli musiikki.
Minä sekoitin ensi alkuun muistissani Franconian Nietzschen ja hänen eräitten ystäviensä jo hieman ennen N:n lähtöä Pfortan sisäoppilaitokseen perustamaan Germaniaan.

Joka tapauksessa Franconian 29:stä jäsenestä 27 oli tullut Pfortasta, joka oli Saksan arvostetuin yliopistoon (lähinnä humanistiset alat ja teologia) valmistava koulu.

Nietzsche opiskeli ensin Bonnissa, mutta siirtyi vajaan vuoden kuluttua Leipzigiin seuraten tutoriaan professori Ritschliä, luopui teologian opiskelusta ja keskittyi vain filologiaan - myöhemmin oma-aloitteisesti filosofiaan, muttei suorittanut siitä arvosanoja.

Professori Ritschl lienee osaltaan filosofia-kielteisyydessään ja kieli-kirjallisuuspainotteisuudessaan vaikuttanut siihen, että Nietzsche ei voinut opiskeluaikanaan paneutua filosofiaan systemaattisemmin.
Muuten Ritschl kyllä oli N:lle erittäin vaikutusvaltainen opettaja sekä tukija.

Kommentteja teologiasta

Kommentteja Petri Järveläisen päreestä "Papillisia keskusteluita".
(Lisäys 12.11)
*
Järveläinen kirjoitti mm.

'Luther ei löytänyt itsestään tällaista epäitsekästä rakkauden syvyyttä. Hän koki itsensä kelvottomaksi, koska hän jäi vain viimehetken katumuksen tasolle, itsensä pelastamisen, itsekkyyden tasolle.'

RR

Mielestäni Luther on kuin onkin oikeassa. Tämä merkitsee, että ajattelussani on ehkä tapahtumassa merkittävä muutos, mitä tulee soteriologiaan.

En kuitenkaan haluaisi, että se on sovittamattomassa ristiriidassa ortodoksinen, synergistisen theosiksen kanssa.
Mutta huonolta näyttää.

Kirjoitit joskus, että (Kemppisenkin kehuma) Tuomo Mannermaa, on kirjoittanut myös luterilaisen ja ortodoksisen pelastusopin käsitysten lähentymisestä.

Miten ihmeessä sellainen lähestyminen on mahdollista, vaikken ortodoksista uskoa pelagiolaisuuden (sala-)muotona pidäkään?
Tässä tarvitaan kyllä sellaisia 'silmänkääntötemppuja', joihin itse en kykene etenkään oppimattomuuteni vuoksi.
Mutta onko Mannermaalla tarjota muutakin kuin teologisia 'temppuja' ('tricks')?

jarvelainen sanoi...
Rane
Mannermaan "löytö" tapahtui Kiovassa 1977. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Donissa. Mannermaa johti leikkauspisteen Lutherin lauseeseen "Kristus on uskossa läsnä". Tämä Kristuksen sisälläasuminen viittasi jumalallistumiseen luterilaisuudessa.
Mutta: luterilaisten ja ortodoksien näkemys uskosta ei ole sama. Lisäksi kasteopissa on tiettyä eroa. Ortodoksisessa sakramenttiteologiassahan Pyhän Hengen lahja annetaan erikseen kasteen jälkeen ja sitä seuraavat kuuliaisuuden työt.
Luterilaisuus taas ajattelee, että Pyhän Hengen lahjat annetaan kasteessa ja sitten vain olla möllötetään eli palataan jokapäiväisessä katumuksessa kasteen viattomuuteen.

RR

'Mannermaa johti leikkauspisteen Lutherin lauseeseen "Kristus on uskossa läsnä". Tämä Kristuksen sisälläasuminen viittasi jumalallistumiseen luterilaisuudessa.'

Kun uskomme Kristukseen, hänen armonsa - jota siis riittää ylenmäärin - on laskettavissa meille hyväksi.
Ei kuitenkaan niin, että saisimme tuon armon jotenkin omasta ansiostamme vaan Kristuksesta - siitä, että hän Mannermaan mukaan on uskossamme läsnä.

Tämä ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole Lutherin äärilinjan mukaista vaan jälkeenpäin kehiteltyä argumentointia, jotta Lutherin äärimonergismi ei vaikuttaisi täysin paradoksaaliselta, antinomiselta - jopa mielettömältä Jumalan mielivallan ilmaukselta.

Ihmisen psyykessä ei Lutherin/Melanchtonin mukaan itsekkyyden vuoksi ole edes 'paikkaa', jonne Jumala voisi armonsa asettaa niin tahtoessaan, ja jossa armo sitten alkaisi tehdä työtään Jumalan tahdosta (kuten vielä monergisti Augustinus ajatteli).

Hyväksyn Lutherin itsekkyysväittämän, mutta en hänen ajatustaan kasteessa saatavasta 'lopullisesta' armolahjasta.

Tällainen käsitys tekee uskosta ja uskon moraalista pelkän forenssisen vanhurskauttamisprosessin eli oikeudellisen päätöksen, jossa ihminen julistetaan ikäänkuin vapaaksi vailla omaa syytään, tahtoaan ja intentiotaan kääntyä Jumalan puoleen.

Väitän, että kyseinen intentio uskoon 'pyrkivällä' on. Hän nimittäin vastaa Jumalan kutsuun tuolla intentiolla.

Kaksoissidokseksi luterilainen vanhurskauttamisoppi muuttuu heti siitä hetkestä, kun ihmisen intentiolle ei anneta mitään pätevyyttä, vaikka Jumala häntä kuitenkin kutsuu.
Voit vastata kutsuun, kunhat et lähesty Jumalaa, koska et siihen kykene: voit tahtoa/haluta vain itseäsi.

Ajattelen, että Jumala kuitenkin haluaa kutsua ihmistä luokseen (muutoinhan uskolle ei todellakaan olisi mitään muuta perustetta kuin itsekkyys), mutta tämä jää täydelliseen epävarmuuteen valituksi tulemisensa suhteen, niin paljon kuin Kristuksen armoa hänelle hyväksi luettaisiinkin.

Tämä tahto/intentio, jota kutsu edellyttää, jotta ihminen siihen voisi vastata, mitätöidään forenssisessa vanhurskauttamisopissa.
En ymmärrä Lutherin ajatuksenkulun mieltä. Pahimmillaan se on lamauttava, ei suinkaan vapauttava kaksoissidos.

Toki ristin teologia on varsin näppärä vastaus Lutherin ihmisluonnon suhteen aivan ääripessimistisen monergismin ongelmaan, mutta yhä edelleen, se säilyttää 'kauhukabinettimaisen' tilan, jossa uskovan itseymmärrys ei pahimmillaan koe Jumalan tahtoa kuin mielivaltaisen despootin reaktioksi.

Eikä silloin myöskään - ainakaan johdonmukaisia ollaksemme - ole väliä tapoitko kahdeksan ihmistä vai kävitkö kirkossa joka sunnuntai.

Pikemminkin voit Paavalin tavoin kerskata heikkoudellasi ja jopa pahoilla teoillasi. Ristin teologian mukaanhan kadotetuimmat ovat lähinnä pelastusta kuten se toinen ryöväri Jeesuksen vierellä ristinpuulla.
Tosn hänenkin piti tunnustaa uskovansa, ennenkuin lupaus pelastuksesta annettiin. Toinen, joka ei uskonut joutui helvettiin sitä paikasta.
*
Jumalan tahdon välittäjiksi ovat legitimoituneet papit. Mistähän he lopulta saavat tuon valtansa? Toisilta papeilta jne. - siis institutionaalisesta suksessiota.

Eikö usko sitten voisi olla välitön suhde Jumalan ja ihmisen välillä? Ehkei, sillä kirkon ulkopuoliset, karismaattiset liikkeetkin toimivat aina vahvojen, suggestiivisten auktoriteettien inspiroimina.

Ellei sitten jotain Antti Eskolan 'hiljaista uskoa' sellaiseksi lueta.

Mutta 'hiljaisesta uskosta' uskosta, joka ei tarvitse legitimoituja auktoriteetteja Jumalan sanoman välittäjiksi, ei liene pitkä matka fideismiin, joka taas vaikuttaa aivan mahdottomalta kannalta kirkko-instituution kannalta - olipa sitten kyseessä luterilaisuus, katolisuus tai ortodoksinen usko.

Katolisuus ja ortodoksisuus ovat mm. sakramentteineen fideismin suhteen vielä suuremmassa ristiriidassa kuin luterilainen, puolisekularisoitunut ja uskontieteellistä skeptisimiä lähenevä uskon(non) tutkimus.
*
Tämän on minun(kin) dilemmani: miten olla yhtä aikaa fideisti ja arvostaa samalla etenkin sakramenttioppia ja papiston roolia sekä auktoriteettia uskon/Jumalan 'legitimoituina' välittäjinä ja edustajina.

Lisäys 12.11

jarvelainen sanoi...

Rane
Mannermaan idea on, että Kristus asuu ihmisessä (ikään kuin siellä, missä ei ole psyykkistä responssimahdollisuutta Jumalaan). Näin ihmisen mieleen syntyy usko. Mutta tämän lisäksi ihmisellä on voi olla henkilökohtainen kokemus, subjektiivinen usko, joka liittyy Kristuksessa sisälläasumiseen.

Eero Huovinen on kirjoittanut aiheeseen liittyen tutkimuksen Fides Infantium, joka rakentuu duplex iustitia -idealle.
Tuplavanhurskaus on sitä, että Pyhä Henki lahjoittaa uskon, johon subjektiivinen usko vastaa. Sinänsä idea ei ehkä auta paljon pidemmälle ongelmassa, jota kuvaat. Puhtaasti forenssisena oikeustoimena vanhurskauttamista kuvataan luterilaisten Tunnustuskirjojen nuorimmassa osassa, Sovinnonkaavassa.

Hirviömäinen yli-ihminen: populismia Panun tapaan

Kirjoitettu kommentiksi Panun päreeseen PANUhuoneesta: Surussa, ei vihassa.
*
Ihan mielenkiintoinen kirjoitus, mutta olisit nyt hyvä kulttuuri-ihminen yrittänyt lukea Nietzscheltä jotain muutakin kuin Zarathustran, joka minun mielestäni pitäisi lukea kaikkein viimeiseksi - niitä 'eksegeesejä' vasten, joita N. epäsuorasti esittää tästä poeettisen filosofisen runoelman kokeilustaan kirjoissa 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' ja 'Moraalin alkuperästä'.

Mitä siis Nietzscheen tulee, niin tekstisi on klisheemäisyydessään yhtä yksipuolista puppua kuin ironmistressin blogissaan esittämät, ääripopulistiset 'minä olen oikeassa-teesit'.

Nyt on niin kovin helppo heristellä sormeaan Nietzschen suuntaan - ikäänkuin esim. Marxia, Engelsiä, Hobbesia tai Rousseauta - Dostojevskia, Gide'tä - jopa Jeesusta, Jumalaa, Allahia jne. - ei voisi syyllistää samoista syistä eli siitä, että he ovat toimineet joittenkin hullujen väkivaltaisuuden inspiroijina!

Pitääkö meidän hävittää kaikkien niiden kirjailijoiden teokset, joiden olemme nähneet aiheuttavan hämminkiä ihmisten henkisessä kehityksessä?

Ja koluta formaalisen logiikan, matematiikan sekä fysiikan politiikalle ja kulttuuriongelmille täysin vieraissa maailmoissa - ikäänkuin sieltä löytyisivät ne rauhanomaiset aatteet, joilla maailma muka pelastuu?

Höpöhöpö. Mene itseesi Panu, äläkä tee Nietzschestä olkiukkoa, jonka voi Jokelan surmien vuoksi polttaa saavuttaakseen naivin itsetyytyväisyyden vallassa hyvän omantunnon kuin tekopyhä ja asioista tietämätön moralisti!

Nietzsche itse kirjoitti mm., että 'suuret virrat vetävät perässään kaikenlaista roinaa', ja minä - niin surullista, ikävää ja ehkä jopa väärin kuin se onkin - määrittelen tuon Jokelan ampujan nimenomaan 'roinaksi', jonka suuremmat virrat veivät mukaan, ja joka ei kyennyt kriittiseen, itsekriittiseen ja avoimen pohdiskelevaan lähestymistapaan esim. Nietzschen ja Linkolan suhteen.

PEA:n kanssa olisi pitänyt keskustella maailmakatsomuksellisista kysymyksistä huomattavasti laajemmin ja kriittisemmin. Nyt hän jäi kehittelemään yksin omaa, mieletöntä kosto- ja ylemmyysvisiotaan, joka esim. Nietzschelle aseellisen toiminnan merkityksessä oli täysin tuomittavaa, mikäli ymmärrämme Nietzschen purevan kritiikin myös anarkismia (eli terrorismia) kohtaan sellaiseksi.

Tuo Nietzschen lausuma ei tietenkään hänen vastuutaan sanomisistaan täysin puhdista, mutta se on toteamus, joka pätee hyvin moneen merkittävään kulttuuripoliittiseen ja ideologiseen vaikuttajaan - kuten edellä viittasin myös Marxiin, joka lienee Panu ainakin joskus ollut myös sinun 'johtotähtesi'.

PS.
Jos Nietzschen tavoin toteaa, että lähestulkoon 'hirviömäisen egoistiset' ihmiset ('vaaleat pedot') ovat hallinneet maailmaa joka puolella kautta historian - myös renessanssin Vatikaanissa (ja myös Nietzschen jälkeen 1900-luvulla), niin ei kai siitä nyt voi vetää johtopäätöstä, että tämä olisi jotenkin äärimmäisen ihailtavaa!

Nietzschen esittämiä aivan ilmeisiä psykologisia ja sosiaalisia tosiasioita ei pidä tulkita moraalisiksi päämääriksi! Ja jos joskus vaikuttaisi, että Nietzsche ehkä itse tuntee viehtymystä ajatella näin (mikä ei ole lainkaan yksiselitteinen ja itsestään selvä asia) - tuomitkaa hänet jyrkästi!

Nietzschen suhteen provokaation ja tosiasioitten erottaminen ei ole helppoa, mutta hän ei halua päästää meitä helpolla, eli ei esitä meille vain yhtä kokonaisprosessia/-näkemystä maailman kehityksen ja ihmisten psyyken tulkintaan kuten esimerkiksiksi Hegel tai Marx - nuo nationalismin ja kommunismin sekä myös antisemitismin (myös juutalainen Marx) surullisenkin kuuluisat filosofit.

Tämä on vähintä, mitä kriittisen Nietzsche-lukijan pitää muistaa tarttuessaan viimein myös Zarathustraan.

De te fabula narratur - Sinusta tarina kertoo

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Niin lässytti Zarathustra".
*
Tekstisi oli ainakin Nietzschen osalta yksipuolisuudessaan populistista roskaa.

Olen itse lukenut hyvin suuren osan Nietzschen tuotannosta kolmeen kertaan ja tunnen hänen elämäkertansa paremmin kuin referaattien perusteella. Tunnen myös joitain tulkintalinjoja Nietzschen ajattelusta, joten väitän tietäväni ja ymmärtäväni hänestä enemmän kuin sinä.

Yritän käydä dialogia Nietzschen kanssa. Se on joskus äärimmäisen vaikeaa, sillä en mitenkään voi hyväksyä hänen tiettyjä ylilyöntejään.
Toisaalta en halua enkä voi uskoa, että ne on kirjoitettu aina ehdottoman vakavassa hengessä vaan pitkälti inspiroituneena ja provokatiisesti.

Jos nimittäin tietäisit, minkälaista kirjeenvaihtoa Nietzsche kävi esimerkiksi parhaan ystävänsä ja Baselin kolleegansa teologi, kirkkohistorioitsija, professori Franz Overbeckin kanssa, suusi saattaisi loksahtaa auki.

Nietzsche jopa ehkä hieman 'hädissään' ja anteeksipyydellen kirjoittaa Overbeckille 'Zarathustran viimeisen osan sekä 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' (joka oli N:n sanojen mukaan musta kirja - kuin mustekala) ilmestymisen jälkeen, että hän ei elämänsä aikana ole missään tavannut niin hyveellisiä ihmisiä kuin kristittyjen parissa (jos kohta tuo hyveellisyys perustuu N:n mielestä usein kyseenalaisiin psykologisiin motiiveihin.)

'Epävirallinen' Nietzsche on siis koko lailla eri kuin kirjojen mies. Kun hän julkaisi Ihmimillistä, liian inhimillistä' ensimmäisen osan (1878) ja etenkin Zarathustran (1883-85) sekä 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' (1886), hänen läheiset ystävänsä eivät olleet uskoa lukemaansa.

Tämä dionyysinen Jumalan tuhoajako oli se sama kohtelias, hienotunteinen ja kiltti mies, jonka he olivat oppineet tuntemaan?
Nietzsche vastasi osittain kieli poskessa eräälle ystävälleen, joka kritisoi hänen 'uutta, toista luontoaan', että tämä toinen luonto tarvitaan, jotta 'ensimmäisen luonnon' hyveet vahvistuisivat ja tulisivat paremmin esille.

Vaarallista leikkiä omalla psyykellä.
*
Nietzschen strategia on joka tapauksessa selvä. Hän oli pettynyt kristinuskon illusoriseen metafysiikkaan, tekopyhään arvomaailmaan ja 'laumamoraaliin'.
Samalla hän hylkää myös Schopenhauerin romanttisen pessimismin ja Wagnerin auktoriteetin (mikä ei ollut N:lle helppo asia...)

Nietzschelle Dionysos, eli yli-ihmisen myyttinen lähtökohta, on se jumala, jonka hän valitsee Jeesuksen sijaan, joskin antaa silti Jeesukselle samalla korkeimman arvonimen - 'vapaa henki', koska Jeesuksessa ei ollut kaunaa(!).
Vuorisaarna ei kuitenkaan saa N:ltä hyvää arvosanaa, koska se muuttaa moraaliasenteiden suuntaa kieroutuneen säälin ja nöyristelevän alemmuudentunteen suuntaan.
Ainoa todellinen kristitty kuoli ristillä.

Joka tapauksessa Nietzsche ei edes yritä esittää yhtenäistä moraalijärjestelmää, koska sellaista ei ole olemassa muualla kuin eräitten filosofien (esim. Kant) käsitteellisessä ja argumentatiivisessa mielikuvituksessa.

Mutta vaikka tämä onkin osaltaan totta, Nietzsche epäonnistui (kuten myöhemmin Sartre) perustelemaan moraalin uskottavasti vapauteen, estetiikkaan ja luovuuteen pohjautuvaksi projektiksi.

Joka ottaa Foucault'n tosissaan, saattaa tietysti väittää vastaan, mutta voiko Foucault'n esteettistä moraalia pitää moraalina lainkaan?
Eikö siinä ole kyse pikemminkin agonisen hybriksen siirtämisestä yhteisölliseen sapluunaan, jolloin moraalista on tullut pelkkä jälkimodernin markkina- ja kilpailuyhteiskunnan trendi, eli moraalikin olisi tällöin mennyt lopullisesti pörssiin ja menettänyt siten autonomiansa?

Jos myös Nietzsche ajatteli moraalista näin (mikä ei ole lainkaan itsestään selvää) - olen eri mieltä.
*
Mitä Nietzschen syfilis-tartuntaan tulee, kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole kyennyt osoittamaan, että se pitäisi varmasti paikkansa.
Thomas Mannin kuuluisassa Nietzsche-esseessä esitetty kuvaus on (kuten Mann itsekin sanoo) pelkkä epäsuoriin olettamuksiin ja lausumiin (myös Nietzschen omiin) perustuva manipuloitu fiktio.

Nietzsche kärsi jo lapsesta asti samantyppisistä oireista kuin aikuisena, ja on esitetty, että mikäli hän olisi saanut tartunnan 20 vuotiaana, kuppa olisi hyvin suurella todennäköisyydellä aiheuttanut aivohalvauksen paljon ennen Torinoa tammikuun kolmantena 1889 - Nietzschen ollessa 44 ikäinen.

Muista myös se, että hänen isänsä kuoli niin sanottuun aivojen pehmennykseen N:n ollessa 4,5 vuotias. Kyseessä saattaa siis olla perinnöllinen sairaus - oli se sitten syfilis tai ei. Myös aivokasvaimesta on puhuttu.

Miten vain - minulle tapaus Nietzsche ei kuitenkaan tyhjene sinun populismiisi.
*
Sitten huomautus, joka ei ole pelkästään retorinen, ja joka osoittaa mielestäni sen, että Nietzschen äly ja itseymmärrys toimi vielä kolme kuukautta ennen romahdusta ainakin ajoittain täysin briljantisti, vaikka oireet alkoivat radikaalisti pahentua juuri syksyllä 1888.

Nietzsche kirjoittaa Ecce Homossa (osittain itse tulkittu vapaa muistuma), että ne jotka olettavat hänet ymmärtäneensä, tekevät hänestä aina oman kuvansa - yleensä varsin idealistisen (hyvässä ja pahassa), ja ne jotka eivät ymmärrä, unohtavat hänet.

Juuri näin. Sama pätee esimerkiksi Nietzschen suuresti ihailemaan Dostojevskiin. Meidän on nimittäin aika vaikea D:n kirjojen perusteella arvioida, oliko hän itse kristitty vai pikemminkin paholaisen asianaja. Elämäkerran mukaan hän oli vakaumuksellinen ortodoksi.

Nietzschen elämäkerta puolestaan paljastaa (kuten edellä todettiin), että tässä meillä on kiltti, äärimmäisen herkkä ja suorastaan ylikohtelias gentleman, jolla on pyhimyksen moraali.

Minun on äärimmäisen vaikea pitää tällaista ihmistä hirviönä - varsinkin, kun hän myös monesti omissa teksteissään korostaa hyveitä, jotka edustavat mitä korkeinta moraalisuutta - moraali siis tulkittuna kaunaisuudesta vapaan, 'itseään luovan' ihmisen 'projektiksi' (mikä toki on hyvin väljä ja problemaattinen määritelmä kuten edellä myös on esitetty).

Mutta yhtä lailla kuin Augustinuksella perisyntioppeineen ja Tertullianuksella kostonpäivästä nautiskelevana tai Dostojevskilla Ivan Karamazoveineen (praktinen ateisti, joka ei kiellä Jumalaa vaan hylkää hänet maailman pahuuden sallijana, mistä seuraa, että kaikki on sallittua!), niin myös Nietzschellä on 'pimeä' puolensa.

Näitä pimeitä puolia meidän tulee vain yrittää ymmärtää, muttei missään tapauksessa tehdä niistä kritiikitöntä ohjenuoraa tai perustaa oman arvomaailmamme rakentamisessa.

Nämä teologien, filosofien, kirjailijoiden ja taiteilijoiden pimeät puolet on 'annettu' meille ikäänkuin koettelemuksiksi, joiden läpi meidän täytyy väistämättä käydä, jotta näkisimme itsemme ja maailman rehellisemmin.

Nietzsche itse kirjoittaa, että hänen ateisminsa on hänen askeettisen elämänsä äärimmäisin ilmentymä - hän kieltää itseltään jopa Jumalan.
Ateismi on Nietzschelle kuin erämaa, jonne kriisissä oleva ihminen menee taistelemaan Itsensä, Jumalansa ja Paholaisensa kanssa (kyseessä on aivan ilmeinen viittaus Jeesuksen kiusauksiin erämaassa).

Tämänkaltaisessa 'hengen itsekurituksessa' on kuitenkin vaaransa.

Kun Nietzsche kirjoittaa, että 'se, mikä ei minua tapa, se vahvistaa minua', hän yliarvioi itsensä, sillä trauma, jonka hän omassa elämässään ja henkisessä että fyysisessä kehityksessään koki, haavoitti hänen sieluaan pysyvästi.
Hänestä tuli kyllä vahva ja sitkeä mutta tavalla, joka lopulta tuhosi hänet.

Olkoon tämä Nietzschen tarinan opetus - ainakin metaforisesti. Opetus, josta Tuusulan surmaaja ei ymmärtänyt mitään. Ymmärrätkö sinä?

*
Sanonkin Takkiraudan kirjoittaja lopuksi omaan uhoiluusi viitaten vanhan viisauden: 'De te fabula narratur'.

Tulkitsen sanonnan tässä siten, että tehdessäsi lähes täysin kritiikittömästi vouhottaen Nietzschestä hirviön, tulet samalla kirjoittaneeksi - kuten Nietzschekin edellä vihjaa - tarinaa itsestäsi.

Sinusta tarina kertoo. Ja sinä kerrot sen itse.

Media uskonnon ja yhteisöllisyyden perversiona

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen "Hirveä ja julma".
(Muutoksia ja lisäyksiä alkuperäiseen kommenttiin on tehty + PS. klo: 20.30)

a-k.h kommentoi mm.

Oudoksuttavaa minulle on myös prinsessa Dianan kuoleman jälkeen tännekin levinnyt viihteenomainen karnevalistinen suremistapa, jolle pyritään saman mahdollisimman laaja kollektiivinen ulottuvuus.

*
Olen A-K.H kanssasi aivan samaa mieltä.

Ajatellaanpa asiaa kuitenkin seuraavasti. Kehittyneissä länsimaisissa kulttuureissa yhteisöllisyyden kokemus on pirstoutunut ja laimentunut huimaa vauhtia viimeisten 150-vuoden aikana, jolloin modernisaatio - etenkin teollistuminen ja sekularisaatio - on edennyt.

Edes nationalismi ei enää yhdistä ihmisiä kirkosta ja kadonneesta kristillisestä yhtenäiskulttuurista ja sen moraalista nyt puhumattakaan.

Tämä makrotason ilmiö vaikuttaa ilman muuta myös perheinstituutioon, joka näyttää viime vuosikymmenien aika muuttuneen entistä 'suorituskeskeisemmäksi' laatuaikamääritelmineen ja elintaso-oravanpyörässä juoksemisineen.
Lasten ja aikuisten väliset suhteet ovat samalla muutuneet entistä irrallisemmiksi.

Silti ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä yhä; - väittäisin että jopa erittäin voimallisesti, ja että hän sisimmässään kärsii yhteisyyden tunteen puuttumisesta.

*
Lisäys

Jokelan surmaajan 'yli-ihmismäinen' fanaattisuus (ei pidä samaistaa Nietzschen yli-ihmispoetiikkaan kuten teki Uuden Suomen nettikolumnisti Iivi Anna Masso: kts. PS.) ja sosiaalidarwinistiset ääriutopiat ilmentävät mieleltään 'yksiulotteisen', kommunikaatiokyvyltään 'vajaan' sekä ajatuksellisen yksinäisyytensä 'kalvaman' ihmisen kyvyttömyyttä jakaa mitään emootioita kenenkään kanssa.

Silloin johdonmukainen päätepiste elämälle on tuhota muut ja siten lopulta myös itsensä. Mahdollisimman nopeasti.

Jokelan surmaaja oli suoraan hobbesilaisen ihmiskäsityksen kauhukabinetista, jonka mukaan yhteisöllisyys on 'synnytettävä pakon sanelemana' koska se ei muka kuulu ihmislajin perusominaisuuksiin. Muussa tapauksessa vallitsee kaaoottinen saalistusmentaliteetti, jossa kaikki ovat toistensa kilpailijoita ja vihollisia.

On väitetty, että surmaajan perheessä tällaiset - Pentti Linkolankin - edustamat arvot olisivat olleet korkeassa arvossa, joten nuori mies olisi vain tehnyt niistä sairaassa mielessään äärimmäiset johtopäätökset.
Mutta tällainen 'sosialisaatio' ei totisesti ole yhteisöllisyyttä!

Jos minulta sitä kysytään, niin vastaan: me kyllä tarvitsemme Nietzschen ja Linkolan tapaisia 'järkyttäjiä', jotta ymmärtäisimme maailmaa ja itseämme entistä rehellisemmin, mutta meidän ei tarvitse missään tapauksessa ryhtyä toteuttamaan näiden kahden - persoonallisuudeltaan hyvin lempeän miehen - pahimpia kauhukuvia, vaikka ne kertoisivatkin jotain aivan olennaista todellisuudesta.

Tämän ymmärtämiseksi tarvitaan yhteisöllisyyttä, keskustelua, nuotiolauluja, yhdessäoloa. Mutta ennenkaikkea yhteisiä yhteisöllisiä arvoja.

Tekisi mieleni siteerata aikansa ehkä kuuluisinta ja lahjakkainta antipsykiatria - Ronald Laingia: Ihmiskunta on kuin myrskyävällä merellä pelastusveneeseen sulloutuneina - toisilleen velkaa äärettömän määrän solidaarisuutta.

Aika karmea tilanne - mutta niin kovin tosi.

*
Perusväitteeni tässä päreessä on, että media edustaa nykyajan yhteisöllisyyttä.

Tietenkin hyvin kieroutuneella ja sosiaalipornoisella - ellei sitten jossain määrin jopa avoimen pornoisella tavalla, eikä ole mitään syytä korvata sanaa porno ainakaan tässä asiayhteydessä aikuisviihteellä.

Mutta eikö ole todellakin makaaberia ja jotenkin perverssiä, että nykyään ihmiset kokevat suurinta yhteisyydentunnetta suremalla prinsessa esim. prinsessa Dianaa tai ylipäätään joitain onnettomuuden tai sitten kaikkein kauheimpien tragdioitten - kuten näitä Jokelan koulun - uhreja.

Eikö yhteisöllisyydentunteestamme ole tosiaankaan jäljellä enää muuta kuin yhteinen suru traagisesti kuolleitten ihmisten johdosta?

Ja media ottaa tästä surusta kaiken irti - palaten 'haaskalle' aina, kun 'raadosta' näyttäisi olevan rahallista hyötyä.

Sairasta.
*
Kun nyt tutkijateologin blogissa ollaan, niin pitää toki muistaa, että kristillisen maailman yhteisöllisyydentunne perustuu nimenomaan siihen 'iloiseen suruun', jonka Jeesuksen teloitus aiheutti.
Iloiseksi tuon surun tekee se, että Kristus voitti kuoleman ylösnousemuksessa.

Mutta Jokelan koulun uhrit eivät ole Kristuksia. He pysyvät lopullisesti kuolleina ja poissa, ja silti media perustaa koko olemassaolonsa oikeutuksen näiden kuolleiden muistelemiseen - tai jos sen suoraan sanoo: muiston mainostamiseen ja myymiseen - sen suoranaiseen pakkosyöttöön ja kuolemalla mässäilyyn.

Toisin sanoen: mediasta on tullut tämän globalisoituneen, pirstoutuneen, jatkuvan kasvun ja kaoottisen maaiman uusi, pervertoitunut uskonto - yhteisöllisyyttä käsitteen raadollisimmassa ja anomisimmassa (normittomimmassa) merkityksessä.

*
PS. Kommentti Iivi Anna Masson kolumniin uusisuomi.fi — Humanismia kaivataan.

Joopa joo. Nietzsche oli
16:26 raunorasanen

Joopa joo. Nietzsche oli siis fasisti ja natsi. Ei luulisi Massolla valtiotieteen tohtorina olevan varaa näin karkeaan virheeseen.

Ehkä Nietzschen kirjat pitäisi sitten hävittää, jos kerran - kuten N. itse kirjoitti Ecce Homossa - jokainen, joka luulee hänet ymmärtävänsä, tekee lukemastaan oman kuvansa.

Silti eräs natsi-Saksan 'virallinen filosofi' totesi kerran varsin sarkastisesti ja itseironisesti, että Nietzsche ei ollut nationalisti, ei myöskään sosialisti eikä hän edustanut mitään rotuoppia vaan vastusti antisemitismiä. Muuten hänestä olisi saattanut tulla kelpo natsi, ironisoi po. filosofi.

Eiköhän edellinen kommentti jo kerro aika paljon siitä, mikä natsien motiivi Nietzschen suhteen lopulta oli. Pelkkä vääristely ja manipulointi. Hitler ei ollut lukenut ainuttakaan Nietzschen kirjaa.

*
Annan mielestäni hyvän lukumetodisen ohjeen. Kun luette Nietzscheä, yrittäkää ensin olla uskomatta sanaakaan siitä, mitä hän kirjoittaa - mutta yhdellä ehdolla: yrittäkää samalla perustella vastustava kantanne muutenkin kuin vetoamalla johonkin 'hienopersehumanistiseen', akateemiseen 'pumpulimössöön', jossa taivastelusta on tullut tiedettä.

*
Mitä Masson loppupäätelmiin tulee, en kuitenkaan ole eri mieltä. Postmodernia relativismia voi ja pitää kritisoida. Moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta tulee liian usein piittaamattomuutta ja välinpitämätöntä kyynisyyttä.

Mutta eikö juuri humanismi ole myös suvaitsevaisuutta? Missä siis menee raja, jonka toisella puolella humanisti elää kuin postmodernin maailman nietzscheläinen 'nomadi', ja jonka ylitettyään hänestä tulee ääriholhoava yksiarvoisuuden apostoli (mikä eetos ei ollut vieras myöskään Nietzschen omalle itseymmärrykselle - olihan hän pappissukujen kasvatti)?

Pahinta ja ongelmallisinta tässä asiassa on kuitenkin se, että kummankin puolen 'humanistit' ovat kyllä hekin osanneet tappaa lähimmäisiään - aina ja joka paikassa.

Antakaa itsellenne anteeksi

Näin erinomainen rock-bändi herättää kummastusta jopa poliisilaitoksella (meinaan että bailaavat liian hektisesti biisin mukana...)

http://www.youtube.com/watch?v=uy_cjiuQUoA

XXXXXXXXX

Kuka tuo tuolla on? Mun kaveri...?

http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.griefsjourney.com/images/pagemaster/lngrd.jpg&imgrefurl=http://www.griefsjourney.com/&h=345&w=493&sz=33&hl=fi&start=1&um=1&tbnid=0fFOrP1MOhdZBM:&tbnh=91&tbnw=130&prev=/images%3Fq%3Dgrief%26svnum%3D10%26um%3D1%26hl%3Dfi%26rls%3DRNWE,RNWE:2006-01,RNWE:en%26sa%3DN

Erittäin anarkistinen pamfletti

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Vasten kasvoja".
*
Juttusi oli Kemppinen tyypillisen juristin kanta.

Muistan Remun äidin todenneen aikoinaan pojalleen tämän kysellessä, että eikö esim. viinan trokaaminen ole laitonta tulonhankintaa.
Äiti oli vastannut, että se laki ei koske meitä, koska me olemme oikealla asialla.
(Jostain se jokapäiväinen leipä oli nimittäin saatava, ja jos se ei muusta ottanut tullakseen niin trokaamisesta sitten).

*
Ongelma on tietyin - joskin toki melko huomattavin - varauksin sama kuin uhkaavassa - ihmishenkiä riskeeraavassa - Tehyn työtaistelussa.

Edes laki ei kuitenkaan velvoita, jos ollaan huom! oikeutetusti (moraalisesti) oikealla asialla - koska hallitus - siis lähinnä Kokoomus - on pettänyt lupauksensa.

Hallitus haluaa nyt turvata kiireellisimpiä toimenpiteitä vaativan hoidon pikahätälailla.

Okei - tämä on toki ymmärrettävää, mutta jos hallitus tällä tavoin pyrkii samalla painostamaan ja heikentämään Tehyn palkkavaatimusten perusteluja, kyseessä on korkeimman päättävän poliittisen tason törkeä yritys vesittää koko Tehyn projekti.

Onko juristilla tähän muuta sanottavaa kuin, että ei voi mitään: sellaista se elämä juridisen pelin puitteissa on. Tuskin.

Moraalia juristien ja poliitikkojen on tähän turha sotkea, koska ensin mainituille sillä ei ole mitään subtantiaalista merkitystä.
Ainoastaan proseduuri ratkaisee, ja menetelmäoikeudellinen käytäntö elää aina vain omaa (usein todellisuudelle vierasta) elämäänsä - omissa linjauksissan ja aksiomaattisissa rajauksissaan.

Poliitikot puolestaan ovat valmiita myymään moraalinsa vaikka siitä kuuluisasta hernesoppalautasesta, jos vain olettavat saavansa tästä itselleen etua.

Mutta myös Tehy on säilönyt moraalin käytettyjen injektioruiskujen lasipulloon valmiina hävitettäväksi.

Vain raha ratkaisee nyt. On silti edelleenkin muistettava, että tehyläiset lähtivät liittoneuvotteluin bona fide, mutta havaitsivat välittömästi, että lupaukset kuoppakorotuksista oli kerta kaikkiaan unohdettu.
Tähän petkutukseen oli kyllä varauduttu ja iso pyörä lähti heti pyörimään.

Kemppinen unohtaa valtion, politiikan ja poliitikkojen vastuun ikäänkuin sillä ei olisi mitään merkitystä silloin, kun talo palaa ja jää sammuttamatta - edellyttäen, että kaikki palomiehet ovat irtisanoutuneet jo ennen paloa - sen vuoksi, että päättäjät ovat karkeasti pettäneet palomiehille annetun lupauksensa palkankorotuksista.

Jos esim. minut voitaisiin tuomita nyt siitä, etten palomiehenä tässä tilanteessa halunnut irtisanoutuneena osallistua palon sammuttamiseen, vaikka joku pikahätälaki siihen pakottaa, niin mielestäni se laki on väärässä!

Tämäntyyppisistä dilemmoista kaikki vallankumoukset ja yhteiskunnalliset muutokset periaatteessa aina syntyvät ja lähtevät: petetyistä lupauksista ja sorron jatkumisesta.

Ja silloin oikealla asialla ovat ne, joita on petetty! Ei status quoa ylläpitävä laki ja sen 'kätyrit'.
Palakoon siis talo, kuolkoon siis potilaita teho-osastoilla!

Johan nyt jumalauta havahtuvat silloin viimeinkin jahkailija-Vanhanen ja sliipattua mainostekstiä suoltava valtiovarainministerinsä kylmääkin kylmempään todellisuuteen, jossa he kaiken lisäksi palkakorotusten sijaan yrittivät toteuttaa 'kapinoitsijoina' pitämiään vastaan eräänlaista 'vahvemman osapuolen säätämän lain suojaamaa lynkkauspolitiikkaa' - jos saan viedä kärjistyksen absurdiin äärimmäisyyteensä.

*
Tällainen hallitus on silloin menettänyt luottamuksensa, joten kaatakoon siis oppositio ehdotetun lakkorajoituslain - ja siten koko hallituksen.

Toistan vielä: yksikin Tehyn työtaistelun johdosta aiheutuva kuolema on Vanhasen hallituksen vastuulla ja menee sen piikkiin - ei Tehyn! Sanoivatpa sitten lainsäätäjät mitä tahansa.

Vielä kerran - toisin sanoin: mikäli lainsäätäjä onnistuu törkeällä tavalla kiristämään ja painostamaan Tehyä - ja siten kompromettoimaan itsensä moraalisesti (ei tietenkään laillisesti - hahhah!), se turvaa kyllä ihmishenkiä mutta menettää siitä hetkestä poliittisen uskottavuutensa, jolloin sen suoranainen velvollisuus on erota, koska se sitäpaitsi toimi myös kansalaisten enmmistön mielipidettä vastaan (vaikkei tämä tietenkään ole mikään parlamentaarinen perustelu tai syy eroamiseen).

*
En ole ihan varma sainko ilmaistua pääpointtini edes jotakuinkin ymmärrettävällä tavalla.
Joka tapauksessa haluan, että Vanhasen ja Kataisen pää joutuu nyt guiljotiinin alle.

Katkesi se sitten tai ei, niin heidän on syytä saada opetus, jonka mukaan politiikassa ei voi aina juosta mokiaan pakoon poikkeuslakien taakse ilman, että kansalaiset kokevat tällaisen pelin vain yritykseksi pitää kynsin hampain kiinni poliittisesta arvovallasta, jota näillä poliitikoilla ei moraalisesti enää ole, mikäli esim. Tehy pakotetaan nyt nöyrtymään pakkokeinojen edessä.

Itse olen valmis heittämään sen jälkeen varsinkin Vanhasta ja Kataista vaikka Molotovin cocktaileilla! Minullahan ei ole mitään muuta menetettävää kuin oma elämäni.

Mutta Vanhasella ja Kataisella on varmasti pelissä sekä julkisia että yksityisiä vastuita sekä etuja, jotka he pelkäävät kaikin mahdollisin tavoin menettävänsä.

Sotaa ei kuitenkaan ole vielä julistettu. Odotan sovittelulautakunnan työn tuloksia ja hallituksen päätöksiä. Kaikki riippuu nyt niistä.
Mutta lanka palaa jo...