Tämän yön ylivoimaisesti parhaimmat! Kiitos Pekka (Nykänen) ja Christer (Sundqvist). Enpä ole pariin kolmeen päivään nauranutkaan näin makeasti...
Kevennyksiä (15.12)
Lääkäreiden sanelukukkasia (in real life)
"Rintasyöpä, metästä saanut" (oikeesti pitäis olla metastasoinut)
"Työterveyslääkäri soittaa, on hajanaisena ja sekavana työpaikallaan"
"Normaali musta tussu" (normaali muu status)
"Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, jehovan todistaja"
"Potilas taistelee ylipainoa vastaan toistaiseksi laihoin tuloksin"
"Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä"
"Asuu kahden masentuneen vaimonsa kanssa"
"Lääke tehoaa hyvin gram-negatiivisiin mikro-orgasmeihin"
"Lähete hamas-lääkärin konsultaatioon" (terroristeja?)"
Potilaalla kalukooma" (glaukooma)"Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan" (auts)
Lähde: Lääkäreiden vitsipalsta
*
1 Comments:
christer sundqvist said...
Muutama sanelukukkanen lisää:
Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän (Nokian kevyempiä malleja lienee syytä suositella?)
Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa (lääkärin logiikkaa!)
Potilaan mukaan mitään ei mene sen päähän (kuulostaa perin tutulta olotilalta)
Potilaan hoito säilynyt stabiilin huonona (tätä ei sovi näyttää johtavalle lääkärille)
Potilas tulee nayttamään oikeaa keskisormeaan (F**k you!)
Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua (sähäkkä selitys!)
Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt (popsi, popsi porkkanaa hampaita se ahdistaa)
Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun (olikohan vessassa ahdasta?)
Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa (Pekka Nykäsen sivuilla on tarjolla parempaa musiikkia)
Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan (ns. monttu auki syndrooman esiaste)
Haluaa omalla autolla viedä oman autonsa kotiin (tila-auto ihme)
Nenä poltettiin kahteen otteeseen (ehdotan tupakoinnin sallimista sairaaloissa)
Potilas leikkauspöydällä selällään. En ole koskaan tutkinut potilasta. En suostu leikkaamaan. (kirurgin osa ei ole aina helppo)
Valittaa ettei mitenkään saa enää viinaa juotua (ammattiasiakasta on aina ilo palvella)
Potilas ei ole saanut työtään vastaavaa koulutusta (en muuten minäkään!)
Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla (home sweet home)
Potilas on parantunut hoidosta huolimatta (vaatimattomuus kaunistaa)
Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen (aistillista huumoria)
Nenä tippuu ulkona (!) Kaatunut pyörää ulkoiluttaessaan (pyörä on ihmisen paras ystävä)
Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea (ergonomia kuntoon)
Potilas saanut useita oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva (he he)
Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat. (puheammattilainen!)
Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois. (sakset mukaan)
Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi. (julkaistu SUL:n luvalla?)
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan. (ei se aina onnistu)
Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään. Päivassa n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan. (nestetasapaino kunnossa)
Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa. (kävele siinä nyt sitten)
Takaraivolla Mersun muotoinen haava. (täytyy olla yksityisen puolen lääkäri) Massiivisen obeesi. Syö kotona kaiken mitä löytää. (voiko tuon paremmin ilmaista?)
Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi. (näin säilyy naapurisopu hyvänä)
Nyt osastolla paikkatilapulanne. (niin?)
onhan näitä enemmänkin...
December 17, 2005
"Huopatossuissa hiiviskelevä haltioituneisuus"
Tämä on "vastaus" AHM:n edellisessä päreessäni esittämään kommenttiin. (Lisäyksiä, tarkennuksia, linkityksiä ja korjauksia 17.12 klo: 11.00)
Androgyynihullumies said...
RR: "Siis hetken onni kestää - eikä se silloinkaan ole täydellistä tai yksiselitteistä...!"Eihän se onni kestä. Minkä olemuksen seuraus tuo onni nyt sitten on.?
Jouko Turkka puhui onnesta Image-lehdessä joskus kesällä 1996. Esitti kysymyksen tuoreelle filosofi"nerolle" tohtori Pekka Himaselle: "Mitä pidät vitusta?"Himanen sanoi tähän, odottaneensa jotakin tällaista Turkalta kuulevansa. En muista oliko joku ympäripyöreä, mutta Turkka se ei ollut.
Kansakoulumestarimaisella - tai siihen pyrkien - otteelle pyrki opettamaan tätä nuorta ja merkittävää filosofista kykyä."Sillä vitussa on todellinen onni."
Tarina ei kerro ajatteliko Himanen vittunsa uudelleen.
Räsäselle huomautus: olkoon vitussa todellinen onni, mutta onko se sitten siellä täydellistä ja yksiselitteistä?
*
Muistan kyllä tapauksen. Himaselle on syytäkin tehdä vastaavanlaisia kysymyksiä.
Mieshän on akateemisen "tehtaan" mallituote, joka ei ole tajunnut omaa, perimmäistä kulttuuriporvarillisuuttaan - Nietzschen sanoin - "huopatossuissa hiiviskelevää haltioituneisuuttaan." /käännös RR/.
(Käänsin tohvelin "väkivaltaisesti" huopatossuksi, koska se rimmaa tässä yhteydessä mainiosti Nietzschen tekstiin - sekä kielen että ajatuksen tasolla (#).
Himasen steriilistä oppineisuudesta kumpuava innostuneisuus ei ole niin sanotusti katu-uskottavaa.
Pikemminkin se on murrosikään jämähtäneen fuksin lapsellista pallottelua teoreettisten klisheiden (ikäänkuin ne voisi ottaa lopulta vakavasti - eli ikäänkuin ne kertoisivat meille jotain "totta" todellisuudesta?) kanssa kuin säihkyvän ironisen älyn mitään pelkäämätöntä aikalais-diagnostiikkaa.
*
Mitä täydellisyyteen tulee - määritelmää pitää tarkentaa. Ymmärrämmekö täydellisyyden avoimen vai suljetun systeemin ominaisuudeksi?
Vain avoin systeemi voi olla täydellinen mutta silloin se myös väistämättä on ristiriitainen, koska induktiivisen täydellisyyden saavuttaminen ei ole ihmiselle kognitiivisesti mahdollista.
Suljettu systeemi ei koskaan ole induktiivisesti täydellinen, mutta ristiriidaton (eli deduktiivisesti/loogis-matemaattisesti pätevä) ja sillä tavoin täydellinen se toki voi olla.
Haluammeko ymmärtää todellisuuden avoimeksi vai suljetuksi systeemiksi?
*
Todellinen onni lienee mahdollista vain silloin kun, sitä ei tiedosta eikä myöskään kysy.
Älkää siis kysykö voiko tätä antamaani määritelmää pitää kognitiivisesti mielekkäänä - totuudesta puhumattakaan...
Yhteenveto: VITUSTAKO MINÄ TIEDÄN?!
***
PS. Himasen väitöskirja oli pikemminkin Esa Saarisen "sponsoroima" akateeminen mediaperformanssi kuin vaikkapa David Humen alunperin alta 20 vuotiaana luonnostelema A Treatise of Human Nature, jota sentään voi pitää modernin skeptisismin pioneerityönä (vaikkei se saanutkaan kuuluisuutta tai arvostusta vuosikausiin).
Himanen sai väitöskirjastaan muistaakseni arvosanan eximia - mutta ei varmastikaan sisällöllisistä ansioista vaan kirjallisen ja metodisen eheyden sekä juuri mediarvon takia!
Anyway - kysehän on opinnäytteestä - ei välttämättä mistään luovuuden osoituksesta...
Himaseen sopii analyyttisen metafysiikan spesialisti Markus Lammenrannan (Helsingin yliopisto) arvio eräästä toisesta oppineesta ja hänen julkaisuistaan tiettyä professuuria haettaessa - "Ei taso riitä!"
*
PPS. Kun Nietzsche 24 vuotiaana valittiin Baselin yliopiston filologian professoriksi (1869), se herätti närkästystä jopa eräitten hänen opiskelutovereittensa piirissä, koska N. ei ollut vielä julkaissut väitöskirjaa.
Eikä hän sitä lopulta koskaan julkaissutkaan, vaikka tätä projektia luonnostelikin työnimellä "Teleologinen ajattelu Kantin jälkeen".
Huomataan, ettei väitöskirjasta ainakaan otsikon perusteella olisi tullut enää nimenomaan filologinen vaan pikemminkin filosofinen työ.
Nietzsche nimitettiin sittemmin kunniatohtoriksi aiempien tutkimustensa perusteella.
Sen verran aiheesta vielä, että Nietzschen esikoisteosta "Tragedian synty musiikin hengestä" (1872) luettiin filologisissa piireissä alun perin nimenomaan väitöskirjana, mutta sellaiseksi ei tekijä sitä ollut tarkoittanut, koska siitä puuttui esim. kunnon lähdeviitteistö.
Nietzschen tukija prof. Friedrich Wilhelm Ritschl (Ritschl) oli suunnitelmaan tutustuessaan antanut luvan teoksen julkaisulle, mutta lopputuloksen luettuaan totesi: "Henkevää lurjustelua!"
Opiskelijana sekä tieteellisen metodin että kirjallisen ilmaisun niin taidokkaasti hallinnut ja toisiinsa kytkenyt Nietzsche ei enää tämän jälkeen ollut akateemisen maailman vaan (lähinnä Wagnerin piirin) muusikoitten ja ylipäätään taiteilijoitten tähti.
Mutta tämäkin tähti siirtyisi vielä loistamaan aivan muualla kuin Wagnerin "taivaalla." (##)
Nietzsche oli siis - pitkälti Wagnerin ja Schopenhauerin vaikutuksesta - jo esikoisteoksessaan astunut akateemisen "liturgian" ulkopuolelle (yhtä lailla kuin hän oli jo astunut kristinuskon dogmaattisen liturgian ulkopuolelle).
Tästä(kin) askeleesta hän joutui kuitenkin tulevaisuudessa maksamaan kovan hinnan...
*
(#) Nietzschen Epäajanmukaisia tarkasteluja I, David Strauss - 1873 kohdistui lähinnä Straussin vanhuudenteosta "Uusi ja Vanha usko" vastaan.
Itse asiassa Nietzschen pamfletti oli Richard Wagnerin "tilaustyö", koska Strauss oli julkisesti arvostellut Wagnerin tuhlaavaisia, ylellisiä ja epämoraalisia (W. eli aviosuhteessa oman kapellimestarinsa vaimon kanssa) elämäntapoja.
Nietzsche oli vielä 1870-luvun alussa vahvasti Wagnerin auktoriteetista riippuvainen ja suostui Straussin junttaamiseen, vaikka Nietzschelle kyseessä ei lopulta ollut lainkaan henkilökohtainen kostoprojekti.
Niinpä Straussin kuoltua jo muutama kuukausi esseen julkaisemisen jälkeen Nietzsche tiedusteli eräältä asiaa paremmin tuntevalta ystävältään, että toivottavasti hänen kirjansa ei ollut nopeuttamassa teologin kuolemaa.
Strauss itse oli kyllä lukenut kirjan ja ehtinyt ihmetellä, miten joku hänelle täysin tuntematon nuori mies voi olla motivoitunut kirjoittamaan hänestä näin pisteliään vihamielisen tekstin.
Sylttytehdas löytyy siis Wagnerista, jonka kanssa Nietzsche kyllä jakoi halveksuntansa kulttuuriporvarismia kohtaan, mutta mitään persoonallista Strauss-vihamielisyyttä ei Nietzschellä ilmeisesti ollut.
Tosiasiallisesti Straussin kuuluisa nuoruudenteos "Jeesuksen elämä" - 1835 ilmeisesti kaikkein ensimmäisenä vaikutti Nietzschen luopumiseen kristinuskosta.
Kirjaa voinee pitää saksalaisen teologian Raamattuun kohdistuvan myyttikritiikin lähtökohtana - ellei sitten Hegelin"Hengen fenomenologiaa" (1807) jo pidetä ensimmäisenä.
*
(##) 20th WCP: Nietzsche's Portraiture: Wagner as Worthy Opponent
Androgyynihullumies said...
RR: "Siis hetken onni kestää - eikä se silloinkaan ole täydellistä tai yksiselitteistä...!"Eihän se onni kestä. Minkä olemuksen seuraus tuo onni nyt sitten on.?
Jouko Turkka puhui onnesta Image-lehdessä joskus kesällä 1996. Esitti kysymyksen tuoreelle filosofi"nerolle" tohtori Pekka Himaselle: "Mitä pidät vitusta?"Himanen sanoi tähän, odottaneensa jotakin tällaista Turkalta kuulevansa. En muista oliko joku ympäripyöreä, mutta Turkka se ei ollut.
Kansakoulumestarimaisella - tai siihen pyrkien - otteelle pyrki opettamaan tätä nuorta ja merkittävää filosofista kykyä."Sillä vitussa on todellinen onni."
Tarina ei kerro ajatteliko Himanen vittunsa uudelleen.
Räsäselle huomautus: olkoon vitussa todellinen onni, mutta onko se sitten siellä täydellistä ja yksiselitteistä?
*
Muistan kyllä tapauksen. Himaselle on syytäkin tehdä vastaavanlaisia kysymyksiä.
Mieshän on akateemisen "tehtaan" mallituote, joka ei ole tajunnut omaa, perimmäistä kulttuuriporvarillisuuttaan - Nietzschen sanoin - "huopatossuissa hiiviskelevää haltioituneisuuttaan." /käännös RR/.
(Käänsin tohvelin "väkivaltaisesti" huopatossuksi, koska se rimmaa tässä yhteydessä mainiosti Nietzschen tekstiin - sekä kielen että ajatuksen tasolla (#).
Himasen steriilistä oppineisuudesta kumpuava innostuneisuus ei ole niin sanotusti katu-uskottavaa.
Pikemminkin se on murrosikään jämähtäneen fuksin lapsellista pallottelua teoreettisten klisheiden (ikäänkuin ne voisi ottaa lopulta vakavasti - eli ikäänkuin ne kertoisivat meille jotain "totta" todellisuudesta?) kanssa kuin säihkyvän ironisen älyn mitään pelkäämätöntä aikalais-diagnostiikkaa.
*
Mitä täydellisyyteen tulee - määritelmää pitää tarkentaa. Ymmärrämmekö täydellisyyden avoimen vai suljetun systeemin ominaisuudeksi?
Vain avoin systeemi voi olla täydellinen mutta silloin se myös väistämättä on ristiriitainen, koska induktiivisen täydellisyyden saavuttaminen ei ole ihmiselle kognitiivisesti mahdollista.
Suljettu systeemi ei koskaan ole induktiivisesti täydellinen, mutta ristiriidaton (eli deduktiivisesti/loogis-matemaattisesti pätevä) ja sillä tavoin täydellinen se toki voi olla.
Haluammeko ymmärtää todellisuuden avoimeksi vai suljetuksi systeemiksi?
*
Todellinen onni lienee mahdollista vain silloin kun, sitä ei tiedosta eikä myöskään kysy.
Älkää siis kysykö voiko tätä antamaani määritelmää pitää kognitiivisesti mielekkäänä - totuudesta puhumattakaan...
Yhteenveto: VITUSTAKO MINÄ TIEDÄN?!
***
PS. Himasen väitöskirja oli pikemminkin Esa Saarisen "sponsoroima" akateeminen mediaperformanssi kuin vaikkapa David Humen alunperin alta 20 vuotiaana luonnostelema A Treatise of Human Nature, jota sentään voi pitää modernin skeptisismin pioneerityönä (vaikkei se saanutkaan kuuluisuutta tai arvostusta vuosikausiin).
Himanen sai väitöskirjastaan muistaakseni arvosanan eximia - mutta ei varmastikaan sisällöllisistä ansioista vaan kirjallisen ja metodisen eheyden sekä juuri mediarvon takia!
Anyway - kysehän on opinnäytteestä - ei välttämättä mistään luovuuden osoituksesta...
Himaseen sopii analyyttisen metafysiikan spesialisti Markus Lammenrannan (Helsingin yliopisto) arvio eräästä toisesta oppineesta ja hänen julkaisuistaan tiettyä professuuria haettaessa - "Ei taso riitä!"
*
PPS. Kun Nietzsche 24 vuotiaana valittiin Baselin yliopiston filologian professoriksi (1869), se herätti närkästystä jopa eräitten hänen opiskelutovereittensa piirissä, koska N. ei ollut vielä julkaissut väitöskirjaa.
Eikä hän sitä lopulta koskaan julkaissutkaan, vaikka tätä projektia luonnostelikin työnimellä "Teleologinen ajattelu Kantin jälkeen".
Huomataan, ettei väitöskirjasta ainakaan otsikon perusteella olisi tullut enää nimenomaan filologinen vaan pikemminkin filosofinen työ.
Nietzsche nimitettiin sittemmin kunniatohtoriksi aiempien tutkimustensa perusteella.
Sen verran aiheesta vielä, että Nietzschen esikoisteosta "Tragedian synty musiikin hengestä" (1872) luettiin filologisissa piireissä alun perin nimenomaan väitöskirjana, mutta sellaiseksi ei tekijä sitä ollut tarkoittanut, koska siitä puuttui esim. kunnon lähdeviitteistö.
Nietzschen tukija prof. Friedrich Wilhelm Ritschl (Ritschl) oli suunnitelmaan tutustuessaan antanut luvan teoksen julkaisulle, mutta lopputuloksen luettuaan totesi: "Henkevää lurjustelua!"
Opiskelijana sekä tieteellisen metodin että kirjallisen ilmaisun niin taidokkaasti hallinnut ja toisiinsa kytkenyt Nietzsche ei enää tämän jälkeen ollut akateemisen maailman vaan (lähinnä Wagnerin piirin) muusikoitten ja ylipäätään taiteilijoitten tähti.
Mutta tämäkin tähti siirtyisi vielä loistamaan aivan muualla kuin Wagnerin "taivaalla." (##)
Nietzsche oli siis - pitkälti Wagnerin ja Schopenhauerin vaikutuksesta - jo esikoisteoksessaan astunut akateemisen "liturgian" ulkopuolelle (yhtä lailla kuin hän oli jo astunut kristinuskon dogmaattisen liturgian ulkopuolelle).
Tästä(kin) askeleesta hän joutui kuitenkin tulevaisuudessa maksamaan kovan hinnan...
*
(#) Nietzschen Epäajanmukaisia tarkasteluja I, David Strauss - 1873 kohdistui lähinnä Straussin vanhuudenteosta "Uusi ja Vanha usko" vastaan.
Itse asiassa Nietzschen pamfletti oli Richard Wagnerin "tilaustyö", koska Strauss oli julkisesti arvostellut Wagnerin tuhlaavaisia, ylellisiä ja epämoraalisia (W. eli aviosuhteessa oman kapellimestarinsa vaimon kanssa) elämäntapoja.
Nietzsche oli vielä 1870-luvun alussa vahvasti Wagnerin auktoriteetista riippuvainen ja suostui Straussin junttaamiseen, vaikka Nietzschelle kyseessä ei lopulta ollut lainkaan henkilökohtainen kostoprojekti.
Niinpä Straussin kuoltua jo muutama kuukausi esseen julkaisemisen jälkeen Nietzsche tiedusteli eräältä asiaa paremmin tuntevalta ystävältään, että toivottavasti hänen kirjansa ei ollut nopeuttamassa teologin kuolemaa.
Strauss itse oli kyllä lukenut kirjan ja ehtinyt ihmetellä, miten joku hänelle täysin tuntematon nuori mies voi olla motivoitunut kirjoittamaan hänestä näin pisteliään vihamielisen tekstin.
Sylttytehdas löytyy siis Wagnerista, jonka kanssa Nietzsche kyllä jakoi halveksuntansa kulttuuriporvarismia kohtaan, mutta mitään persoonallista Strauss-vihamielisyyttä ei Nietzschellä ilmeisesti ollut.
Tosiasiallisesti Straussin kuuluisa nuoruudenteos "Jeesuksen elämä" - 1835 ilmeisesti kaikkein ensimmäisenä vaikutti Nietzschen luopumiseen kristinuskosta.
Kirjaa voinee pitää saksalaisen teologian Raamattuun kohdistuvan myyttikritiikin lähtökohtana - ellei sitten Hegelin"Hengen fenomenologiaa" (1807) jo pidetä ensimmäisenä.
*
(##) 20th WCP: Nietzsche's Portraiture: Wagner as Worthy Opponent
December 15, 2005
Vuorokauden blogieläke
Koneeni ei päästänyt minua nettiin lähes vuorokauteen.
Kiitos Sonera, että sait sielussani aikaan samanaikaisesti sekä paniikkia muistuttavan ahdistuksen että rauhan ja tyytyväisyyden tunteen, jota en ole kokenut sitten viime helmikuun alun, jolloin toden teolla viimein aloitin suhteen tämän blogin kanssa.
Mutta tänään kaikki jo pelaa. Arki iski vasten kasvoja kuin blogilistojen ilkkuva irvistys! Sinä putoat listalla pöljäke! Et ole suosittu! Mistähän se johtuu...?
Siis hetken onni kestää - eikä se silloinkaan ole täydellistä tai yksiselitteistä...
Kiitos Sonera, että sait sielussani aikaan samanaikaisesti sekä paniikkia muistuttavan ahdistuksen että rauhan ja tyytyväisyyden tunteen, jota en ole kokenut sitten viime helmikuun alun, jolloin toden teolla viimein aloitin suhteen tämän blogin kanssa.
Mutta tänään kaikki jo pelaa. Arki iski vasten kasvoja kuin blogilistojen ilkkuva irvistys! Sinä putoat listalla pöljäke! Et ole suosittu! Mistähän se johtuu...?
Siis hetken onni kestää - eikä se silloinkaan ole täydellistä tai yksiselitteistä...
December 14, 2005
Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta 4
Kommenttini Pällin kommenttiin päreessäni "Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta" .
Annan sulle ja muillekin vinkiksi pari kolme kirjaa, joihin ajoittain aika suureltakin osin tukeudun näissä teoreettisissa pohdinnoissani juuri nyt (etenkin kaksi ensimmäistä).
Ne ovat HY:ssa luterilaisen teologian (ainakin valinnaisia) tenttikirjoja.
Pauli Annala: Antiikin teologinen perintö (2001, 2. painos) - luen sitä nyt nyt jo kolmatta kertaa 12 vuoden sisällä!
Juha Pihkala: "Yksi kahdessa" - Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana (1997).
Alister E. McGrathin tiiliskivi: "Kristillisen uskon perusteet" - Johdatus teologiaan (1999) on kattava katsaus teologisen systematiikan oppihistoriaan varsinkin (myöhäisen) keskiajan ja reformaation osalta.
*
"Silti kuulemma yhdessä kohdassa, Joh 3:19, sanotaan ihmisten rakastavan agape-rakkaudella - pimeyttä..."
Tässä alkaa jo orastaa mystiikanteologinen (apofaattinen) näkemys Jumalan ja hänen rakkautensa käsitettävyyden mahdottomuudesta järjen tasolla.
(Aiheesta myöhemmin.Varsinkin Pauli Annala perehtyy tähän traditioon melko perusteellisesti.)
*
1) Usko ilman välittäjiä (Kirsti) 2) yleinen pappeus (Pälli) ja 3) henkilökohtainen uskonvarmuus (Christer) voidaan mielestäni koota yhteen - yllätys yllätys? - EI-KIRKOLLISTA näkemystä edustavan kristillisen uskon luokitukseen.
Yleinen pappeus on jokaisen ihmisen pappeutta - ei instituution sisällä toimivaa administratiivista eli erityistä ("ansaittua" ja "valtuutettua", siis "juridista") pappeutta.
Väitän, että Jeesuksen alkuperäinen pappeus-käsitys oli juuri tämä: siis välitön (ei välittäjiä - paitsi Jeesus itse) uskon- ja pelastuksen varmuus.
Tämä linjaus on kirkko-opillisesti mahdollisesti "vääräuskoinen" ja saattaa "flirttailla" erilaisten hurmahenkisten ja karismaattisten liikkeiden kanssa.
Alkukirkon ajoilta muistamme montanolaisuuden tällaisena ilmiönä.
Mutta heti kun kristinuskosta alkoi tulla (todella nopeasti) Rooman virallinen uskonto, se jäykistyi teologiaksi, institutionaaliseksi byrokratiaksi ja uskonnollis-hallinnollisen moraalin "kontrollikeskuskukseksi."
Tietenkin tämä kehitys oli suorastaan väistämätön yhteiskunnallis-/sosiologinen lainalaisuus.
Ja silti - huom! - ALKUPERÄINEN Kristus-usko on juuri välitöntä lapsen uskosta - sydämen uskosta kumpuavaa pelastusvarmuutta - ja siten jokainen tällaista uskonvarmuutta kokeva on "yleinen pappi", jolla on sisäinen tehtävä/missio/oikeus (erotuksena ulkoisesta, administratiivisesta pakosta!) julistaa omaa, henkilökohtaista pelastusvarmuuden sanomaansa.
Administratiivinen - erityinen pappeus - on kyllä vaistämätöntä ja välttämätöntä kirkko-organisaation ja seurakunnan integraation kannalta, mutta se EI OLE alkuperäisestä Jeesuksen opetuksesta: "- Jumalan valtakunta on teidän sydämessänne - tässä ja nyt - kunhan vain uskotte -" syntyvästä pelastusvarmuudesta kumpuavaa evankeliumia.
***
Saatatte nyt jo pystyä kummeksumaan, että miksi tuo Räsänen kannattaa alkukristillisyyden varsin "anarkistista" uskon käsitystä, ja kuitenkin se väittää arvostavansa eniten ortodoksista - tuota kaikkein traditio-, instituutio- ja muotosidonnaisinta, partiarkaalista (joskaan ei juridisesti yhtä tiukkapipoista kuin katolisuus) kristillisyyden ilmentymää...
Totta kyllä - tämä vastakohta-asettelu muodostaa minun kristilliselle itseymmärrykselleni melkoisen rankan haasteen!
*
Miten edellinen kytkeytyy agapen-eroksen ja philian problematiikkaan - siitä myöhemmin.
Vaikeaksi menee...mutta pikku hiljaa edetään.
Annan sulle ja muillekin vinkiksi pari kolme kirjaa, joihin ajoittain aika suureltakin osin tukeudun näissä teoreettisissa pohdinnoissani juuri nyt (etenkin kaksi ensimmäistä).
Ne ovat HY:ssa luterilaisen teologian (ainakin valinnaisia) tenttikirjoja.
Pauli Annala: Antiikin teologinen perintö (2001, 2. painos) - luen sitä nyt nyt jo kolmatta kertaa 12 vuoden sisällä!
Juha Pihkala: "Yksi kahdessa" - Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana (1997).
Alister E. McGrathin tiiliskivi: "Kristillisen uskon perusteet" - Johdatus teologiaan (1999) on kattava katsaus teologisen systematiikan oppihistoriaan varsinkin (myöhäisen) keskiajan ja reformaation osalta.
*
"Silti kuulemma yhdessä kohdassa, Joh 3:19, sanotaan ihmisten rakastavan agape-rakkaudella - pimeyttä..."
Tässä alkaa jo orastaa mystiikanteologinen (apofaattinen) näkemys Jumalan ja hänen rakkautensa käsitettävyyden mahdottomuudesta järjen tasolla.
(Aiheesta myöhemmin.Varsinkin Pauli Annala perehtyy tähän traditioon melko perusteellisesti.)
*
1) Usko ilman välittäjiä (Kirsti) 2) yleinen pappeus (Pälli) ja 3) henkilökohtainen uskonvarmuus (Christer) voidaan mielestäni koota yhteen - yllätys yllätys? - EI-KIRKOLLISTA näkemystä edustavan kristillisen uskon luokitukseen.
Yleinen pappeus on jokaisen ihmisen pappeutta - ei instituution sisällä toimivaa administratiivista eli erityistä ("ansaittua" ja "valtuutettua", siis "juridista") pappeutta.
Väitän, että Jeesuksen alkuperäinen pappeus-käsitys oli juuri tämä: siis välitön (ei välittäjiä - paitsi Jeesus itse) uskon- ja pelastuksen varmuus.
Tämä linjaus on kirkko-opillisesti mahdollisesti "vääräuskoinen" ja saattaa "flirttailla" erilaisten hurmahenkisten ja karismaattisten liikkeiden kanssa.
Alkukirkon ajoilta muistamme montanolaisuuden tällaisena ilmiönä.
Mutta heti kun kristinuskosta alkoi tulla (todella nopeasti) Rooman virallinen uskonto, se jäykistyi teologiaksi, institutionaaliseksi byrokratiaksi ja uskonnollis-hallinnollisen moraalin "kontrollikeskuskukseksi."
Tietenkin tämä kehitys oli suorastaan väistämätön yhteiskunnallis-/sosiologinen lainalaisuus.
Ja silti - huom! - ALKUPERÄINEN Kristus-usko on juuri välitöntä lapsen uskosta - sydämen uskosta kumpuavaa pelastusvarmuutta - ja siten jokainen tällaista uskonvarmuutta kokeva on "yleinen pappi", jolla on sisäinen tehtävä/missio/oikeus (erotuksena ulkoisesta, administratiivisesta pakosta!) julistaa omaa, henkilökohtaista pelastusvarmuuden sanomaansa.
Administratiivinen - erityinen pappeus - on kyllä vaistämätöntä ja välttämätöntä kirkko-organisaation ja seurakunnan integraation kannalta, mutta se EI OLE alkuperäisestä Jeesuksen opetuksesta: "- Jumalan valtakunta on teidän sydämessänne - tässä ja nyt - kunhan vain uskotte -" syntyvästä pelastusvarmuudesta kumpuavaa evankeliumia.
***
Saatatte nyt jo pystyä kummeksumaan, että miksi tuo Räsänen kannattaa alkukristillisyyden varsin "anarkistista" uskon käsitystä, ja kuitenkin se väittää arvostavansa eniten ortodoksista - tuota kaikkein traditio-, instituutio- ja muotosidonnaisinta, partiarkaalista (joskaan ei juridisesti yhtä tiukkapipoista kuin katolisuus) kristillisyyden ilmentymää...
Totta kyllä - tämä vastakohta-asettelu muodostaa minun kristilliselle itseymmärrykselleni melkoisen rankan haasteen!
*
Miten edellinen kytkeytyy agapen-eroksen ja philian problematiikkaan - siitä myöhemmin.
Vaikeaksi menee...mutta pikku hiljaa edetään.
December 13, 2005
Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta 3
Pari kommenttia edellisestä päreestäni. (Olen hieman täydentänyt ja tarkentanut omaa tekstiäni).
christer sundqvist said...
En oikein saanut juonen päästä kiinni. Et millään pystyisi kirjoittamaan yksinkertaisemmin? Tekstisi ymmärtäminen on minulle lähes mahdotonta.
Eniten minua ihmetytti taannoin blogissasi kun keskusteltiin pelastuksesta ja rupesit kirjoittamaan Loreleista ym. loruiluista. Tulkitsin tilanteesi ilmeisesti väärin. Lorelei ei ollutkaan mikään provokaatio sinun suunnaltasi.
Kuule, sinusta on sitten vaikea ottaa selvää välillä.
Näin tarinoi ystäväsi christer
*
Motto 1) "Me emme voi puhua (emme kykene puhumaan) Jumalasta, mutta meidän täytyy." (R. Otto)
Motto 2) "Me kykenemme puhumaan Jumalasta, mutta meidän ei pitäisi" (R. Räsänen)
*
Kysymys on jälleen valinnasta fatalismin ja voluntarismin välillä - jos taas hiukan mutkia oiotaan.
Kirjoitan asiasta tarkemmin ehkä jo tänään (kts. myös PS.), mutta kysyn tähän "hätään" seuraavasti.
Merkitseekö pelastus sinulle kilvoittelua vai täydellistä nöyrtymistä/heittäytymistä Jumalan tahdon (jota me emme tunne) varaan?
Tietenkin tässä on edelleen kyse kärjistyksestä, mutta siten saamme edes jotain tolkkua tähän pirullisen vaikeaan aiheeseen, jossa on kysymys oman päätösvaltani merkityksestä olemassaoloni perimmäisen tarkoituksen (siten myös pelastuksen) suhteen.
Pitäisi siis päättää, miten paljossa juuri minä - oman pelastukseni tähden - voin käyttää minulle luotua järkeä lankeamatta itsekkyyden ja ylpeyden syntiin, ja miten pitkälle on järkevää hurahtaa johonkin fatalistiseen pelastusvarmuuteen, vaikkemme välttämättä pysty motivaation, teon ja toiminnan teoriassa tekemään loogista tai empiiristä erottelua sen suhteen kuka/mikä tämän varmuuden lopultaa antaa - MINÄ ITSE VAI JUMALA?
(Vanha vapaan tahdon ongelma siis).
Vai käykö jopa niin hassusti, että se Jumala, jonka armoon pelastusvarmuudessani luotan, onkin vain oman järkeni ja persoonallisuuteni torjuttu projektio, jonka olen itse tiedostamattani korottanut Kaikkivaltiaaksi?
*
PS. Niputan fatalismin, monergismin ja agape-rakkauden samaan pakettiin.
Samalla tavoin voluntarismi, äärimmäinen synergismi (ainakin pelagiolaisuutena) ja eros-rakkaus kuuluvat yhteen.
Maltillisen, apofaattisen synergismin eli negatiivisen teologian kategorisoin mystiikaksi (tai fideismiksi). Sen rakkaus-käsityksenä toimii eros, mutta mystisen kilvoittelun edetessä huippuunsa eros muuttuukin agapeksi (!), koska mystikon sielu on siten yhdistynyt Jumalaan (unio mystica).
(Muistakaamme tässä yhteydessä, että agape on yksinomaan jumalallista/Jumalan "omaa" rakkautta, eros sen sijaan ihmisessä olevan alkuperäisen "olemuksen osan" tai "jumalallisen kipinän" eroottisävyistä kaipausta takaisin kohti Luojaansa - vrt. esim. Augustinus - "Sieluni oli levoton, kunnes se saavutti rauhan Sinussa").
Mitä tulee luonnolliseen (synergistiseen) teologiaan sekä katafaattisessa että apofaattisessa muodossaan, on selvää, että kumpikin eroaa varsinaisesta ilmoituspositivismista, mutta mielestäni katafaattinen, myöntävä, positiivinen teologia on nimenomaan luonnollista teologiaa, kun taas jyrkät ilmoituspositivistit ovat ainakin periaatteessa täysin riippuvaisia Ilmoituksen sanamuodoista.
He ovat periaatteessa fatalisteja, mutta joutuvatkin - usein varmaankin suureksi harmikseen(?) - tulkitsemaan Raamatun allegorista ja käsittämätöntä tekstiä sitä ymmärtääkseen, mikä puolestaan tekee Raamatun tulkinnasta lopultakin AINA ja väistämättä IHMISEN PUHETTA lähentäen ilmoituspositivismia siten katafaattiseen, luonnolliseen teologiaan.
Mystiikan teologia jää tässäkin luokittelussa melko itsenäiseksi ja samalla "virallisen, luterilaisen teologian" kannalta usein myös hieman "epäillyttäväksi" suuntaukseksi - olkoonkin, että sen perinne oli varsinkin vanhan kirkon aikana aivan ratkaiseva.
Ja yhä edelleenkin se on voimissaan etenkin ortodoksisuudessa...
christer sundqvist said...
En oikein saanut juonen päästä kiinni. Et millään pystyisi kirjoittamaan yksinkertaisemmin? Tekstisi ymmärtäminen on minulle lähes mahdotonta.
Eniten minua ihmetytti taannoin blogissasi kun keskusteltiin pelastuksesta ja rupesit kirjoittamaan Loreleista ym. loruiluista. Tulkitsin tilanteesi ilmeisesti väärin. Lorelei ei ollutkaan mikään provokaatio sinun suunnaltasi.
Kuule, sinusta on sitten vaikea ottaa selvää välillä.
Näin tarinoi ystäväsi christer
*
Motto 1) "Me emme voi puhua (emme kykene puhumaan) Jumalasta, mutta meidän täytyy." (R. Otto)
Motto 2) "Me kykenemme puhumaan Jumalasta, mutta meidän ei pitäisi" (R. Räsänen)
*
Kysymys on jälleen valinnasta fatalismin ja voluntarismin välillä - jos taas hiukan mutkia oiotaan.
Kirjoitan asiasta tarkemmin ehkä jo tänään (kts. myös PS.), mutta kysyn tähän "hätään" seuraavasti.
Merkitseekö pelastus sinulle kilvoittelua vai täydellistä nöyrtymistä/heittäytymistä Jumalan tahdon (jota me emme tunne) varaan?
Tietenkin tässä on edelleen kyse kärjistyksestä, mutta siten saamme edes jotain tolkkua tähän pirullisen vaikeaan aiheeseen, jossa on kysymys oman päätösvaltani merkityksestä olemassaoloni perimmäisen tarkoituksen (siten myös pelastuksen) suhteen.
Pitäisi siis päättää, miten paljossa juuri minä - oman pelastukseni tähden - voin käyttää minulle luotua järkeä lankeamatta itsekkyyden ja ylpeyden syntiin, ja miten pitkälle on järkevää hurahtaa johonkin fatalistiseen pelastusvarmuuteen, vaikkemme välttämättä pysty motivaation, teon ja toiminnan teoriassa tekemään loogista tai empiiristä erottelua sen suhteen kuka/mikä tämän varmuuden lopultaa antaa - MINÄ ITSE VAI JUMALA?
(Vanha vapaan tahdon ongelma siis).
Vai käykö jopa niin hassusti, että se Jumala, jonka armoon pelastusvarmuudessani luotan, onkin vain oman järkeni ja persoonallisuuteni torjuttu projektio, jonka olen itse tiedostamattani korottanut Kaikkivaltiaaksi?
*
PS. Niputan fatalismin, monergismin ja agape-rakkauden samaan pakettiin.
Samalla tavoin voluntarismi, äärimmäinen synergismi (ainakin pelagiolaisuutena) ja eros-rakkaus kuuluvat yhteen.
Maltillisen, apofaattisen synergismin eli negatiivisen teologian kategorisoin mystiikaksi (tai fideismiksi). Sen rakkaus-käsityksenä toimii eros, mutta mystisen kilvoittelun edetessä huippuunsa eros muuttuukin agapeksi (!), koska mystikon sielu on siten yhdistynyt Jumalaan (unio mystica).
(Muistakaamme tässä yhteydessä, että agape on yksinomaan jumalallista/Jumalan "omaa" rakkautta, eros sen sijaan ihmisessä olevan alkuperäisen "olemuksen osan" tai "jumalallisen kipinän" eroottisävyistä kaipausta takaisin kohti Luojaansa - vrt. esim. Augustinus - "Sieluni oli levoton, kunnes se saavutti rauhan Sinussa").
Mitä tulee luonnolliseen (synergistiseen) teologiaan sekä katafaattisessa että apofaattisessa muodossaan, on selvää, että kumpikin eroaa varsinaisesta ilmoituspositivismista, mutta mielestäni katafaattinen, myöntävä, positiivinen teologia on nimenomaan luonnollista teologiaa, kun taas jyrkät ilmoituspositivistit ovat ainakin periaatteessa täysin riippuvaisia Ilmoituksen sanamuodoista.
He ovat periaatteessa fatalisteja, mutta joutuvatkin - usein varmaankin suureksi harmikseen(?) - tulkitsemaan Raamatun allegorista ja käsittämätöntä tekstiä sitä ymmärtääkseen, mikä puolestaan tekee Raamatun tulkinnasta lopultakin AINA ja väistämättä IHMISEN PUHETTA lähentäen ilmoituspositivismia siten katafaattiseen, luonnolliseen teologiaan.
Mystiikan teologia jää tässäkin luokittelussa melko itsenäiseksi ja samalla "virallisen, luterilaisen teologian" kannalta usein myös hieman "epäillyttäväksi" suuntaukseksi - olkoonkin, että sen perinne oli varsinkin vanhan kirkon aikana aivan ratkaiseva.
Ja yhä edelleenkin se on voimissaan etenkin ortodoksisuudessa...
Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta 2
Kommentteja blogiini Avoin kysymys Kirsti Ellilälle, Pällille ja Veteraaniurheilijalle. Omaa kommenttiani olen hieman muokannut alkuperäisestä.
christer sundqvist said...
Oletko sinä todellakin kiinnostunut vastauksesta tällä kertaa? Viimeksi kun tein viikon verran töitä vastatessani sinulle pelastusvarmuudesta niin sinä onneton menit mykäksi tai ainakin sait jonkinasteisen selektiivisen krampin sormiisi.
RR
Christer
Mietin tuota esiin ottamaasi asiaa taas kerran juuri ennenkuin avasin tämän blogin!
Myönnän kyllä, että kommentointini aiheesta loppui silloin aiemmin kuin se kuuluisa kanan lento, mutta sorry - aina ei jaksa keskittyä.
Sitäpaitsi - kuten varmaan varsin hyvin itsekin tunnet ja tiedät - nämä EIVÄT OLE mitään helppoja asioita - eivät älyllisesti eivätkä emotionaalisesti.
Mutta sen siis myönnän, että minun olisi pitänyt ilmaista selkeämmin, etten välttämättä ollut valmis jatkamaan aiheesta juuri silloin.
Toisaalta - en totta vie itsekään tiennyt yrittääkö jatkaa vai ei...Joka tapauksessa - ainakin epäsuorasti lupasin aihetta sivuavassa päreessäni (muistaakseni "Yleiset papit" ) palata asiaan, "kunhan aika tulee."
Ehkäpä se on nyt tullut...
(Tarkistin, ettei kyse ollutkaan välttämättä em. päreestä, mutta en ole varma löytyykö tuo "lupaus" myöskään Joku pelastuu - olenko se minä - vai sinä - vai molemmat? palstalta, jossa viimeksi aiheesta keskustelua kävimme).
Mitään sinun mieltämääsi halveksuntaa ei mykkyyteeni kuitenkaan sisältynyt.
Väitit myös, että olin väärässä, ja että nimenomaan sen takia vaikenin(?)
Sopisi perustella hieman tarkemmin missä kohtaa ja miten minä olin väärässä. Mitä sellaista väitin, joka oli dogmaattisesti tai peräti kokemuksellisesti(!?) täysin pielessä?
*
Tässä on nyt yleisesti ottaen kaksi argumentointitrendiä, jotka pitäisi saada sopimaan yhteen.
1) Usko siihen, MITÄ/MIKÄ uskotaan todeksi ja 2) se usko, MILLÄ uskotaan.
Ensimmäinen lähtökohta on systemaattinen. Siinä pyritään loogis-filosofiseen ristiriidattomuuteen uskon kohteen suhteen.
Toinen lähtökohta on subjektiivis-fenomenologinen. Siinä ikäänkuin kuuntelemme "sydämemme tai uskomme ääntä".
Teorian avulla yritämme sitten mahdollisimman selkeästi artikuloida uskon kokemuksemme niin, että se pystyisi kommunikoitumaan muiden - samaa uskoa tunnustavien uskon kokemusten kanssa.
Tässä mielessä dogmatiikan merkitys on ehdottomasti interaktiivinen eikä metodisesti itsetarkoituksellinen!
*
Ristiriidattomuuden vaatimus kytkeytyi/tukeutui kristillisen teologian apologiassa ja kehittelyssä pitkälti platonismiin, mutta kuten viimeistään 300-luvun alun areiolaiskiistassa tultiin havaitsemaan Platonin - noin yleisesti ottaen hyvin toimiva - kristillistä uskoa skematisoimaan valjastettu filosofia ei sittenkään vastannut kristillisen perussanoman ja peruskokemuksen ydintä.
Platonistisen subordinationismin mukaan aleksandrialainen Areios väittää aivan oikein!, että Jeesus on luotu olento - ei siis Jumala.
Isä vastaa analogisesti Platonin ikuisia ideoita, jotka toimivat "mallina" kaiken muun - myös Pojan - olemassaololle ja siten luomiselle.
Tämä - loogisesti Platonille uskollinen määritelmä - ei kuitenkaan sopinut alkuperäisen, kristillisen peruskokemuksen skeemaksi ilman kohtalokkaita dogmaattisia seurauksia, joissa Jeesus jäisi tyystin joko vain luodun (immanentin) tai vain täysin jumalallisen (transsendentin) maailman piiriin.
Molemmat ääriratkaisut olisivat tehneet tyhjäksi Jeesuksen edustaman pelastuksen mahdollisuuden. Mutta ensimmäinen virallinen reaktio areiolaisuuteen ei ollut vielä tarpeeksi vakuuttava ja selkiyttävä.
Sillä - Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa 325 päätettiin ennen muuta triniteetin ykseydestä, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki julistettiin kaikki samaa jumalallista olemusta ilmentäviksi, eli että he olivat samaa olemusta eri persoonissa (hypostaaseissa).
Konstantinopolia seuraavat 125 vuotta olivat kuitenkin joskus jopa väkivaltaista vääntöä siitä, miten Jeesuksen luonto lopulta tuli määritellä.
Nimittäin - Jeesuksen OLI OLTAVA SEKÄ Jumala ETTÄ Ihminen, jotta pelastuksesta voitiin puhua mielekkäästi sekä loogisella että kokemuksellisella tasolla!
Khalkedonissa 451 tämä asia vihon viimein saatiin päätökseen, vaikka jälkikaikuja ko. riidasta yhä vielä ilmaantui. Ne olivat kuitenkin loogisesti samaa muotoa kuin aiemmat, jotka Khalkedon siis oli jo "ratkaissut" - sikäli kuin voimme pitää paradoksia tässä tapauksessa ainoana loogisesti tyydyttävänä ratkaisuna. (Ja minun mielestäni voimme...)
Eräänlainen tiivistelmä.
Ihanne teologisessa argumentoinnissa(kin) on, että kykenemme ilmaisemaan "uskomme äänen/kokemuksen" kaikessa ristiriitaisuudessaankin mahdollisimman systemaattisella tavalla kuten tehtiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa päätettäessä Jeesuksen Ihmisyyden ja Jumaluuden suhteesta.
Tuota määritelmää (paradoksia) ei myöskään ole tarvinnut muuttaa vuoden 451 jälkeen - yli 1500:aan vuoteen.
*
Ehkä tämä teksti - kaikesta improvisoituneisuudestaan huolimatta - voi toimia jonkinlaisena aasinsiltana jatkokeskusteluun, jossa pitäisi yrittää nivoa yhteen todella isoja asioita.
Teoreettisesti kyse on - ei enempää eikä vähempää - monergismin (agape) ja synergismin (eros) välisestä kiistasta.
Uskontoantropologisesti kyse on juutalaisen (monoteistisen) ja kreikkalaisen (polyteistisen) kulttuurieetoksen ja perinteen yhteentörmäyksestä, joka tunnetaan paremmin nimellä Kristus-usko.
Tiedän, että kärjistän, kun kytken monergismin ja agapen suoraan juutalaiseen perinteeseen, sillä juutalainen lakiuskonnollisuus EI sittenkään ilmaisen agape-rakkautta samalla vakuuttavuudella kuin Jeesuksen katumusta ja lähimmäisenrakkautta korostava opetus.
Olennaista tässä on painottaa, että kristinuskon lähtökohta kytkeytyy alkuperältään perimältään juutalaiseen - ei kreikkalaiseen perinteeseen.
Heti perään tulee kuitenkin lopuksi todeta, että tutkimus ei voi kiistää hellenismijuutalaisuuden (josta löytyi stoalaisia aineksia) vaikutusta Jeesuksen sanomaan.
christer sundqvist said...
Oletko sinä todellakin kiinnostunut vastauksesta tällä kertaa? Viimeksi kun tein viikon verran töitä vastatessani sinulle pelastusvarmuudesta niin sinä onneton menit mykäksi tai ainakin sait jonkinasteisen selektiivisen krampin sormiisi.
RR
Christer
Mietin tuota esiin ottamaasi asiaa taas kerran juuri ennenkuin avasin tämän blogin!
Myönnän kyllä, että kommentointini aiheesta loppui silloin aiemmin kuin se kuuluisa kanan lento, mutta sorry - aina ei jaksa keskittyä.
Sitäpaitsi - kuten varmaan varsin hyvin itsekin tunnet ja tiedät - nämä EIVÄT OLE mitään helppoja asioita - eivät älyllisesti eivätkä emotionaalisesti.
Mutta sen siis myönnän, että minun olisi pitänyt ilmaista selkeämmin, etten välttämättä ollut valmis jatkamaan aiheesta juuri silloin.
Toisaalta - en totta vie itsekään tiennyt yrittääkö jatkaa vai ei...Joka tapauksessa - ainakin epäsuorasti lupasin aihetta sivuavassa päreessäni (muistaakseni "Yleiset papit" ) palata asiaan, "kunhan aika tulee."
Ehkäpä se on nyt tullut...
(Tarkistin, ettei kyse ollutkaan välttämättä em. päreestä, mutta en ole varma löytyykö tuo "lupaus" myöskään Joku pelastuu - olenko se minä - vai sinä - vai molemmat? palstalta, jossa viimeksi aiheesta keskustelua kävimme).
Mitään sinun mieltämääsi halveksuntaa ei mykkyyteeni kuitenkaan sisältynyt.
Väitit myös, että olin väärässä, ja että nimenomaan sen takia vaikenin(?)
Sopisi perustella hieman tarkemmin missä kohtaa ja miten minä olin väärässä. Mitä sellaista väitin, joka oli dogmaattisesti tai peräti kokemuksellisesti(!?) täysin pielessä?
*
Tässä on nyt yleisesti ottaen kaksi argumentointitrendiä, jotka pitäisi saada sopimaan yhteen.
1) Usko siihen, MITÄ/MIKÄ uskotaan todeksi ja 2) se usko, MILLÄ uskotaan.
Ensimmäinen lähtökohta on systemaattinen. Siinä pyritään loogis-filosofiseen ristiriidattomuuteen uskon kohteen suhteen.
Toinen lähtökohta on subjektiivis-fenomenologinen. Siinä ikäänkuin kuuntelemme "sydämemme tai uskomme ääntä".
Teorian avulla yritämme sitten mahdollisimman selkeästi artikuloida uskon kokemuksemme niin, että se pystyisi kommunikoitumaan muiden - samaa uskoa tunnustavien uskon kokemusten kanssa.
Tässä mielessä dogmatiikan merkitys on ehdottomasti interaktiivinen eikä metodisesti itsetarkoituksellinen!
*
Ristiriidattomuuden vaatimus kytkeytyi/tukeutui kristillisen teologian apologiassa ja kehittelyssä pitkälti platonismiin, mutta kuten viimeistään 300-luvun alun areiolaiskiistassa tultiin havaitsemaan Platonin - noin yleisesti ottaen hyvin toimiva - kristillistä uskoa skematisoimaan valjastettu filosofia ei sittenkään vastannut kristillisen perussanoman ja peruskokemuksen ydintä.
Platonistisen subordinationismin mukaan aleksandrialainen Areios väittää aivan oikein!, että Jeesus on luotu olento - ei siis Jumala.
Isä vastaa analogisesti Platonin ikuisia ideoita, jotka toimivat "mallina" kaiken muun - myös Pojan - olemassaololle ja siten luomiselle.
Tämä - loogisesti Platonille uskollinen määritelmä - ei kuitenkaan sopinut alkuperäisen, kristillisen peruskokemuksen skeemaksi ilman kohtalokkaita dogmaattisia seurauksia, joissa Jeesus jäisi tyystin joko vain luodun (immanentin) tai vain täysin jumalallisen (transsendentin) maailman piiriin.
Molemmat ääriratkaisut olisivat tehneet tyhjäksi Jeesuksen edustaman pelastuksen mahdollisuuden. Mutta ensimmäinen virallinen reaktio areiolaisuuteen ei ollut vielä tarpeeksi vakuuttava ja selkiyttävä.
Sillä - Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa 325 päätettiin ennen muuta triniteetin ykseydestä, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki julistettiin kaikki samaa jumalallista olemusta ilmentäviksi, eli että he olivat samaa olemusta eri persoonissa (hypostaaseissa).
Konstantinopolia seuraavat 125 vuotta olivat kuitenkin joskus jopa väkivaltaista vääntöä siitä, miten Jeesuksen luonto lopulta tuli määritellä.
Nimittäin - Jeesuksen OLI OLTAVA SEKÄ Jumala ETTÄ Ihminen, jotta pelastuksesta voitiin puhua mielekkäästi sekä loogisella että kokemuksellisella tasolla!
Khalkedonissa 451 tämä asia vihon viimein saatiin päätökseen, vaikka jälkikaikuja ko. riidasta yhä vielä ilmaantui. Ne olivat kuitenkin loogisesti samaa muotoa kuin aiemmat, jotka Khalkedon siis oli jo "ratkaissut" - sikäli kuin voimme pitää paradoksia tässä tapauksessa ainoana loogisesti tyydyttävänä ratkaisuna. (Ja minun mielestäni voimme...)
Eräänlainen tiivistelmä.
Ihanne teologisessa argumentoinnissa(kin) on, että kykenemme ilmaisemaan "uskomme äänen/kokemuksen" kaikessa ristiriitaisuudessaankin mahdollisimman systemaattisella tavalla kuten tehtiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa päätettäessä Jeesuksen Ihmisyyden ja Jumaluuden suhteesta.
Tuota määritelmää (paradoksia) ei myöskään ole tarvinnut muuttaa vuoden 451 jälkeen - yli 1500:aan vuoteen.
*
Ehkä tämä teksti - kaikesta improvisoituneisuudestaan huolimatta - voi toimia jonkinlaisena aasinsiltana jatkokeskusteluun, jossa pitäisi yrittää nivoa yhteen todella isoja asioita.
Teoreettisesti kyse on - ei enempää eikä vähempää - monergismin (agape) ja synergismin (eros) välisestä kiistasta.
Uskontoantropologisesti kyse on juutalaisen (monoteistisen) ja kreikkalaisen (polyteistisen) kulttuurieetoksen ja perinteen yhteentörmäyksestä, joka tunnetaan paremmin nimellä Kristus-usko.
Tiedän, että kärjistän, kun kytken monergismin ja agapen suoraan juutalaiseen perinteeseen, sillä juutalainen lakiuskonnollisuus EI sittenkään ilmaisen agape-rakkautta samalla vakuuttavuudella kuin Jeesuksen katumusta ja lähimmäisenrakkautta korostava opetus.
Olennaista tässä on painottaa, että kristinuskon lähtökohta kytkeytyy alkuperältään perimältään juutalaiseen - ei kreikkalaiseen perinteeseen.
Heti perään tulee kuitenkin lopuksi todeta, että tutkimus ei voi kiistää hellenismijuutalaisuuden (josta löytyi stoalaisia aineksia) vaikutusta Jeesuksen sanomaan.
December 12, 2005
Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta
Pari kommenttia päreeseeni Avoin kysymys Kirsti Ellilälle, Pällille ja Veteraaniurheilijalle.
Pälli said...
Rauno, olen pahoillani, jos loukkasin sinua Häiriöklinikalle kirjoittamallani kommentilla.
Silloin taannoin kun nimitit minua suloiseksi ovimatoksi, en voinut mitenkään tietää, mitä todella tarkoitit. Enkä tiedä vieläkään.
Jos nyt välttämättä pitää mennä sosiaalipornon puolelle, niin en kestä tulla pilkatuksi, koska kouluaikoina olen siitä saanut tarpeeksi.
Ainakin siitä johtuen olen myös herkkä arvostelulle, ja ehkä pilkanteosta ja yksinäisyydestä johtuen myös jonkun verran tosikko. Kuitenkaan en aio alistua pilkattavaksi missään...
Tähän kysymykseen en ole vastannut, koska en ole blogannut muutamaan päivään. On ollut sekä kiireitä että mukavia kiireitä. Huomenna on tentti, jonka luulin olevan vasta keskiviikkona...
Totean siis vain, että en ymmärrä kysymystäsi minäkään. Siis pitääkö valita, minkälaista rakkautta haluaisin osakseni, vai mitä?
RR
Pälli
Toki tenttiin pitää lukea. Tähän blogiin ehtii kirjoittaa myöhemminkin.
Pyydän anteeksi, jos aiheutin väärinkäsityksen, mutta se nyt vain on eräs minun - ilveilijän (houkka, buffoon) - "huumoriini" sisältyviä riskejä.
*
Lyhyesti ja yksinkertaistaen - synergistinen soteriologia perustuu Eros-rakkauteen, monergistinen puolestaan agape-rakkauteen.
Ensinmainitussa ihminen voi lähestyä Jumalaa ideaalinaan, omien kykyjensä kautta, eräänlaiseen "eroottiseen" täydellistymiseen - mutatis mutandis - jumalankaltaisuuteen pyrkimällä.
Tämä oli vallitseva antiikin kreikkalaisten (pakanallis-)uskonnollinen ideaali, joka sittemmin sekoittui kristilliseen agape-rakkauteen aiheuttaen merkillisiä sekoituksia ja oppiriitoja kristillisessä dogmatiikassa.
Jälkimmäisessä rakkaus tulee kokonaan ihmisen ulkopuolelta - Jumalasta. Se on siis jumalallinen lahja, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa, mutta jonka saatuaan hän voi ryhtyä elämään sen vaikutuksesta - ei kuitenkaan omasta voimastaan vaan Kristuksen lunastavan armon kautta.
Agape on kristillisen - Kristuksen - rakkauden ydin ja sen pelastustusopin lähtökohta.
Varsinainen antiikin Kreikan "uutuus" - Philia - on kuitenkin maallisempaa ystävyyttä, tuota stoalaisten universaalia veljeyttä (ja sisaruutta) eikä se suoranaisesti liity teologiaan, muttei sitä missään tapauksessa voi sivuuttaakaan aiheesta keskusteltaessa.
*
Mutta en jatka tällä erää pitempään. Näistä lähtökohdista seuraa kuitenkin paljon muuta kiinnostavaa, kuten olen aiemmin todennut.
Pälli said...
Rauno, olen pahoillani, jos loukkasin sinua Häiriöklinikalle kirjoittamallani kommentilla.
Silloin taannoin kun nimitit minua suloiseksi ovimatoksi, en voinut mitenkään tietää, mitä todella tarkoitit. Enkä tiedä vieläkään.
Jos nyt välttämättä pitää mennä sosiaalipornon puolelle, niin en kestä tulla pilkatuksi, koska kouluaikoina olen siitä saanut tarpeeksi.
Ainakin siitä johtuen olen myös herkkä arvostelulle, ja ehkä pilkanteosta ja yksinäisyydestä johtuen myös jonkun verran tosikko. Kuitenkaan en aio alistua pilkattavaksi missään...
Tähän kysymykseen en ole vastannut, koska en ole blogannut muutamaan päivään. On ollut sekä kiireitä että mukavia kiireitä. Huomenna on tentti, jonka luulin olevan vasta keskiviikkona...
Totean siis vain, että en ymmärrä kysymystäsi minäkään. Siis pitääkö valita, minkälaista rakkautta haluaisin osakseni, vai mitä?
RR
Pälli
Toki tenttiin pitää lukea. Tähän blogiin ehtii kirjoittaa myöhemminkin.
Pyydän anteeksi, jos aiheutin väärinkäsityksen, mutta se nyt vain on eräs minun - ilveilijän (houkka, buffoon) - "huumoriini" sisältyviä riskejä.
*
Lyhyesti ja yksinkertaistaen - synergistinen soteriologia perustuu Eros-rakkauteen, monergistinen puolestaan agape-rakkauteen.
Ensinmainitussa ihminen voi lähestyä Jumalaa ideaalinaan, omien kykyjensä kautta, eräänlaiseen "eroottiseen" täydellistymiseen - mutatis mutandis - jumalankaltaisuuteen pyrkimällä.
Tämä oli vallitseva antiikin kreikkalaisten (pakanallis-)uskonnollinen ideaali, joka sittemmin sekoittui kristilliseen agape-rakkauteen aiheuttaen merkillisiä sekoituksia ja oppiriitoja kristillisessä dogmatiikassa.
Jälkimmäisessä rakkaus tulee kokonaan ihmisen ulkopuolelta - Jumalasta. Se on siis jumalallinen lahja, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa, mutta jonka saatuaan hän voi ryhtyä elämään sen vaikutuksesta - ei kuitenkaan omasta voimastaan vaan Kristuksen lunastavan armon kautta.
Agape on kristillisen - Kristuksen - rakkauden ydin ja sen pelastustusopin lähtökohta.
Varsinainen antiikin Kreikan "uutuus" - Philia - on kuitenkin maallisempaa ystävyyttä, tuota stoalaisten universaalia veljeyttä (ja sisaruutta) eikä se suoranaisesti liity teologiaan, muttei sitä missään tapauksessa voi sivuuttaakaan aiheesta keskusteltaessa.
*
Mutta en jatka tällä erää pitempään. Näistä lähtökohdista seuraa kuitenkin paljon muuta kiinnostavaa, kuten olen aiemmin todennut.
December 11, 2005
Ma kurja syntinen matkamies maan...
Tämä testi sopii hyvin (?) edellisen päreen "mausteeksi". How Sinful Are You? - via Anita Konkka - Sanat-blogi.
Your Deadly Sins
Greed: 20%
Lust: 20%
Pride: 20%
Sloth: 20%
Wrath: 20%
Envy: 0%
Gluttony: 0%
Chance You'll Go to Hell: 14%
You'll die in a castle, surrounded by servants.
Kuvalinkki
http://www.newcovenant.org/jesus.html.
Your Deadly Sins
Greed: 20%
Lust: 20%
Pride: 20%
Sloth: 20%
Wrath: 20%
Envy: 0%
Gluttony: 0%
Chance You'll Go to Hell: 14%
You'll die in a castle, surrounded by servants.
Kuvalinkki
http://www.newcovenant.org/jesus.html.
December 10, 2005
Avoin kysymys Kirsti Ellilälle, Pällille ja Veteraaniurheilijalle
Olette "panetelleet" minua julkisesti (Kirjailijan häiriöklinikka, Kysymys Raunolle 8.12 kommenttilootassa) .
Ette varsinaisesti joudu siitä tuomiolle, mutta saatte vastata sanoistanne muun muassa seuraavaa kysymystä kommentoimalla.
Se ei ole mikään tietokilpailukysymys vaan eräänlaista Johdattelua pelastusopin (soteriologian - salvation) ydinongelmaan.
Samalla se pyrkii myös toimimaan johdantona aiemmin teidän (Kirsti Ellilän, Pällin ja Veteraaniurheilijan) kanssanne käymiini keskusteluihin, joissa pohdittiin 1) ilman välittäjää (instituutiota?) toimivaa Jumala-suhdetta (Kirsti), 2) yleistä pappeutta (Pälli) ja 3) henkilökohtaista uskonvarmuutta (Vetsku).
Jostain on lähdettävä etenemään, ja minä olen valinnut tämän - Eros - Agape - dualismin (jos se on dualismi) lähtökohdakseni.
Sen verran totean kuitenkin, että kaikki nämä kolme teemaa liittyvät sisäisesti toisiinsa.
Miksi - se selviää kyllä aikanaan...
Kysymys kuuluu: Kumpaa "kannatatte" (provosoivasti muotoiltu kysymyksenasettelu): Agape-rakkautta vai Eros- rakkautta?
Odotan myös perusteluja...
PS. Toki tätä pärettä voi kommentoida kuka tahansa.
*
JYU - Tiedotteet
Sys120 Klassinen teologia ja dogmihistoria 7.9.1999 Johdanto
1 Persoonien välisestä rakkaudesta – lähtökohtia teoriaan Heikki ...
1 Kärlek - vad är det? Några reflexioner © Catharina Stenquist ...
Relationen mellan dogmatik och etik
-philia: Information From Answers.com
-phil- - Wikipedia, the free encyclopedia
Love Undigitized
Love - Wikipedia, the free encyclopedia
Platonic love - Wikipedia, the free encyclopedia
Eros - Columbia Encyclopedia® article about Eros
Eros: Information From Answers.com
eros - Wiktionary
17-Veis 2B
CHAPTER SIX – MODERN INTERPRETATIONS OF CONFUCIUS’S PHILOSOPHY
Theology Links (Kas tässä varsinainen superlinkki aiheeseen!)
D:\Tomi\New Folder\kokogradu.wpd (Laura Wernerin- Helsingin yliopisto- gradu nuoren Hegelin rakkaus-ja moraalikäsityksestä)
Kuvalinkki
http://www.artsci.wustl.edu/~gmcoan/movies/book.html.
December 9, 2005
I love too...you?
(via Saaran blogi)
"Objektiivinen testi."
Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,
SINÄ OLET SUKUPUOLINEUTRAALI
Kuvauksesi
Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija.
Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti.
Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa. Olet vielä kauempana miehisistä toiminnan tyyleistä kuin naisellisista. Olet hyvin vahvasti sitoutumaton kumpaankaan sukupuoleen - jopa sukupuolipakoilija.
Tuloksesi on merkitty ruudukossa tällä värillä.
Naisellisuuspisteesi: -20
Miehekkyyspisteesi: -32
Mies
Androgyyni
sex.24books.com.ru/ page_9.html.
"Objektiivinen testi."
Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,SINÄ OLET SUKUPUOLINEUTRAALI
Kuvauksesi
Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija.
Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti.
Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa. Olet vielä kauempana miehisistä toiminnan tyyleistä kuin naisellisista. Olet hyvin vahvasti sitoutumaton kumpaankaan sukupuoleen - jopa sukupuolipakoilija.
Tuloksesi on merkitty ruudukossa tällä värillä.
Naisellisuuspisteesi: -20
Miehekkyyspisteesi: -32
Mies
Androgyyni
sex.24books.com.ru/ page_9.html.
December 7, 2005
The Actual Story of Tom Dooley performed by Doc Watson
Doc Watson Tom Dooley (song)
RALPH RINZLER: The murder of Laura Foster (January 1866) was committed a few miles from Doc's home. More than sixty years later, Doc, as a young boy, sat by the fireside at home and listened to heated discussions about the case.Tom Dula was described to Doc as having been a handsome young man in his early twenties at the time of the murder. Local legend tells that both Laura Foster and Annie Melton were in love with Tom, and further that Sheriff Grayson, the man who took him in custody and also drove the horses from beneath him when he was hanged, was jealous of Tom. Some believe that he either committed the murder or helped Ann Melton who is reputed to have murdered Laura Foster out of jealousy.
Around Doc's home, there was great sympathy for Tom. Local people who remembered the principals in that case described Laura Foster as "very beautiful... with chestnut curls and merry blue eyes... wild as a buck." (Brown, "North Carolina Folklore" Vol II). An old man from Wilkes County, N. C. said: "Ann Melton was the purtiest woman I ever looked in the face of. She'd a-been hung too, but her neck was jist too purty to stretch hemp. She was guilty, I knowed hit... 'Ef they'd a-been ary womern on the jury, she'd a-got first degree. Men couldn't look at the womern and keep their heads." (Brown ibid.).
Two years after the murder, Ann was tried and acquitted. Tom had been hanged refusing to implicate her in any way.
Doc's great-grandmother, Betsy Triplett Watson, was called to Annie Melton's death bed and said she was told: "If I knew I would never get well again, there is something I would tell you about Tom's hanging." Doc's cousin, Ora Watson, and Rosa Lee both tell that great-granny Betsy (she is also Rosa Lee's great-grandmother) heard sounds around Annie's bed when she was dying: sounds like those of red hot rocks being dropped in a bucket of cold water.
Ann Melton was said to have told Betsy Watson that she could see the flames of Hell at the foot of her bed.
Grannie Lottie Watson (married to Betsy's son, Smith Watson) used to sing the ballad in much the same version that Doc sings here. The version popularized by The Kingston Trio was based on the singing of Frank Proffitt who lives a few minutes ride down the road from Doc.
Liner notes for "DOC WATSON," Deep Gap, NC, 1964.
DOC WATSON: In the 1860s, when this story takes place, my great-grandparents were neighbor's of Tom Dooley's family, and my grandparents, when they were just children, knew Tom's parents. As the story goes, Tom Dooley was not guilty of the murder of Laura Foster, although he was an accomplice in covering up the crime. Instead of the "eternal triangle" mentioned in the Kingston Trio's version, it was a quadrangle sort of thing.
There were two men and two women involved in the whole affair. Mr. Grayson, the sheriff, had courted both Miss Laura Foster and Miss Annie Melton, as had Tom Dooley.
Almost everyone around affirmed that Annie Melton had stuck the knife in Miss Laura's ribs and then hit her over the head. Tom Dooley, however, actually buried the girl, making himself an accomplice. Annie Melton was with Tom at Laura's burial, so she, too, was strongly suspected and was jailed. While in jail she bragged and told everyone that her neck was too pretty to put a rope around and that they'd never hang her. Of course, they never did.
Sheriff Grayson had quite a crush on Annie Melton, and he later married her. Near the end of her life Annie became very ill, and on her deathbed she called her husband in and told him something that seemed to really crush his spirit and reason for living. What Miss Annie told her husband was what she had told the neighborhood women -- that she had actually murdered Laura Foster and had let Tom Dooley go to the gallows without saying one word on his behalf. Grayson was so upset that he took his remaining family and moved completely out of this part of North Carolina and went over the edge of Tennessee, which was just being settled.
The murder of Laura Foster happened just at the end of the Civil War, and Tom Dooley, I believe, had been a hero during the war. Dooley was the kind of guy who grows up very quickly; at the age of fourteen, he was the size of a grown man. He went into the Civil War lying about his age and came back a hero. He was an unthinkably good old-time fiddler, and many people think that the original version, which I learned from my grandmother, has such a lilting, happy-sounding tune because the composer had tried his or her best to get into the song a little of Tom Dooley's personality as a fiddler.
***
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
You left her by the roadside
Where you begged to be excused;
You left her by the roadside,
Then you hid her clothes and shoes.
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
You took her on the hillside
For to make her your wife;
You took her on the hillside,
And ther you took her life.
You dug the grave four feet long
And you dug it three feet deep;
You rolled the cold clay over her
And tromped it with your feet.
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
"Trouble, oh it's trouble
A-rollin' through my breast;
As long as I'm a-livin', boys,
They ain't a-gonna let me rest.
I know they're gonna hang me,
Tomorrow I'll be dead,
Though I never even harmed a hair
On poor little Laurie's head."
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
"In this world and one more
Then reckon where I'll be;
If is wasn't for Sheriff Grayson,
I'd be in Tennesee.
You can take down my old violin
And play it all you please.
For at this time tomorrow, boys,
Iit'll be of no use to me."
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
"At this time tomorrow
Where do you reckon I'll be?
Away down yonder in the holler
Hangin' on a white oak tree."
Hang your head, Tom Dooley,
Hang your head and cry;
You killed poor Laurie Foster,
And you know you're bound to die.
*
The Best Of Doc Watson 1964-1968 (Tom Dooley - audioclip)
Amazon.com: A Glance: Doc Watson
Amazon.com: Tom Dooley: Music (The Kingston Trion klassisen ja tunnetumman version audioclip)
THE KINGSTON TRIO lyrics - Tom Dooley (Sanat eroavat jonkun verran Doc Watsonin versiosta)
Kuvalinkit
mountaintimes.com/.../ 0227/events_0227.php3. (sorry - en saa toimimaan)
http://www.lonestarnorth.com/music_flatrock.htm.
http://www.docsguitar.com/biography.html.
http://www.acerecords.co.uk/content.php?page_id=59&release=2835.
December 6, 2005
Tama mies (ja ne miljoona muuta) pelasti Suomen!
Mannerheim - minä kiitän sinua(kin) itsenäisyydestä(ni)!
http://www.jyvaskyla.fi/ksmuseo/haloo/sota/henkilot1.htm.
http://www.latvatalo.net/vapaussota.htm.
heninen.net/ miekka/english.htm.
C
CGE Mannerheim. 1944 - 1946.
Mannerheim
Mannerheim
Mitä on feminismi?
Kuvassa ensimmäisen aallon feministejä (suffragets). 
Feminismi – Wikipedia (Alla hieman muokattu ja kommentoitu versio)
Feminismi on sosiaalinen teoria ja poliittinen liike, joka kritisoi sukupuolten epätasa-arvoa ja pyrkii tuomaan esille ja edistämään naisten oikeuksia, etuja ja kysymyksiä.
Feministisen ideologian perusteesi on, että yhteiskunta on patriarkaalinen ja miehet ovat naisia vahvemmilla nykyisissä valtasuhteissa. Feminismi on pyrkimistä tasa-arvoon naisnäkökulmasta.
Feminismi jaetaan usein kolmeen koulukuntaan:
Ensimmäisen aallon feminismi eli klassinen feminismi.
Toisen aallon feminismi eli moderni feminismi korostaa aktiivista kiintiö- ym. politiikkaa. Toisen aallon feminismin äärimuoto on radikaali feminismi eli kollektivistinen feminismi, joka pitää mm. marxismin perinteestä käsin arvioituja kapitalistisia valtasuhteita pahempina vieläkin vanhempia valtasuhteita, jotka syntyivät jo esihistoriallisesti miehen ja naisen välille.
(Olen muokannut viimeisen virkkeen sanamuotoa, jota en kerta kaikkiaan ymmärtänyt;- se löytyy yhä alkuperäisestä linkistä.
Tätä linkkiä pitäisi kyllä muutenkin muokata tarkemmaksi.)
Kolmannen aallon feminismi eli postmoderni feminismi lähtee hajautuneemmasta naiseuden kuvasta, yksilöllisyydestä ja heterogeenisyydestä naiseudessa. Se ei myöskään keskity toisen aallon tavoin pelkkiin työpaikkoihin, vaan laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Kolmannen aallon feminismin muotoja ovat esimerkiksi postkolonialismi ja pervoteoria. Mikäli individuaalifeminismi luokitellaan varsinaiseksi feminismiksi, myös se kuuluu tähän ryhmään.
***
Mikäli toisen aallon feminismi on se feminismin muoto, josta Blogistanissa(kin) pääosin riidellään, niin väittäisin heti ykskantaan, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia poistaa sen syntymisen perussyitä niin kauan kuin biologista sukupuolta (sex) pidetään tärkeämpänä/perustavampana miehen ja naisen välisen valtasuhteen määrittäjänä kuin sosiaalista sukupuolta (gender).
Mutta onko sosiaalisen sukupuolen irrottaminen biologisen sukupuolen determinaatiosta mahdollista muuten kuin käsitteellisesti?
Vai olemmeko todellakin matkalla kohti maailmaa, jossa sex ja gender tulevat muodostumaan toisistaan riippumattomiksi identiteetti-elementeiksi?
Lainsäädännön muuttuminen osittain myös geeniteknologian kehittymisen myötä saattaa ainakin mahdollistaa tämän kehityksen, mutta poistaako se olennaisimmat epätasa-arvoa aiheuttavat valtasuhteet, vaikka se minimoisikin juuri sukupuoleen(iin) perustuvan epätasa-arvon?
Äärifeministit näyttävät uskovan, että näin käy. Mutta minun on sitä lähes mahdotonta uskoa, sillä kulttuuriantropologiset, mikrohistorialliset sekä Nietzschen että Foucault´n valta-analyyttiset pohdiskelut eivät sitä tue.
Foucault saattaisi väittää vastaan, koska hän edusti homoja ja ylipäätään queer-vähemmistöjä, mutta mikään F:n "olemattomassa" (sic) moraalifilosofiassa ei tue tällaisen emansipaation mahdollisuutta kuin pelkkänä anarko-impulsiivisena itsepuolustuksena - ei jonain vahvasti motivoituna eettisenä projektina.
(Foucault`a ei yksinkertaisesti löydy mitään positiivista etiikkaa!).
Nietzsche taas pitää tahtoa valtaan kaiken elollisen - jopa elottoman! - perimmäisenä pyrkimyksenä, eikä kytke sitä nimenomaan sukupuoleen. Nainen on Nietzschelle yhtä lailla vallanhaluinen kuin mieskin, joskin hän N:n mukaan emansipoituessaan jopa vain vieraantuu itselleen luontaisesta vallankäytön luonteesta, koska alkaa matkia miehiä ja näiden toimintamalleja...
***
Kuuluisia feministejä
Mary Wollstonecraft
John Stuart Mill
Simone de Beauvoir
Virginia Woolf
Camille Paglia
Emmeline Pankhurst
Eleanor Roosevelt
Gloria Steinem
Judith Butler
Rosi Braidotti
Donna Haraway
Adrienne Rich
Luce Irigaray
***
Alla kattava linkkipaketti feminismin historiasta ja määrittelystä - myös sen nykyisistä, radikaaleimmista suuntauksista.
Feminism - Wikipedia, the free encyclopedia
Radical feminism - Wikipedia, the free encyclopedia
Second-wave feminism: Information From Answers.com
Radical feminism: Information From Answers.com
*
Tässä hieman jo vanhentunut lista aiheen suomalaisesta ja suomennetusta kirjallisuudesta - Feminismi ja filosofia.
studentorgs.umf.maine.edu/ ~ripple/ (kuvalinkki)
Feminismi – Wikipedia (Alla hieman muokattu ja kommentoitu versio)
Feminismi on sosiaalinen teoria ja poliittinen liike, joka kritisoi sukupuolten epätasa-arvoa ja pyrkii tuomaan esille ja edistämään naisten oikeuksia, etuja ja kysymyksiä.
Feministisen ideologian perusteesi on, että yhteiskunta on patriarkaalinen ja miehet ovat naisia vahvemmilla nykyisissä valtasuhteissa. Feminismi on pyrkimistä tasa-arvoon naisnäkökulmasta.
Feminismi jaetaan usein kolmeen koulukuntaan:
Ensimmäisen aallon feminismi eli klassinen feminismi.
Toisen aallon feminismi eli moderni feminismi korostaa aktiivista kiintiö- ym. politiikkaa. Toisen aallon feminismin äärimuoto on radikaali feminismi eli kollektivistinen feminismi, joka pitää mm. marxismin perinteestä käsin arvioituja kapitalistisia valtasuhteita pahempina vieläkin vanhempia valtasuhteita, jotka syntyivät jo esihistoriallisesti miehen ja naisen välille.
(Olen muokannut viimeisen virkkeen sanamuotoa, jota en kerta kaikkiaan ymmärtänyt;- se löytyy yhä alkuperäisestä linkistä.
Tätä linkkiä pitäisi kyllä muutenkin muokata tarkemmaksi.)
Kolmannen aallon feminismi eli postmoderni feminismi lähtee hajautuneemmasta naiseuden kuvasta, yksilöllisyydestä ja heterogeenisyydestä naiseudessa. Se ei myöskään keskity toisen aallon tavoin pelkkiin työpaikkoihin, vaan laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Kolmannen aallon feminismin muotoja ovat esimerkiksi postkolonialismi ja pervoteoria. Mikäli individuaalifeminismi luokitellaan varsinaiseksi feminismiksi, myös se kuuluu tähän ryhmään.
***
Mikäli toisen aallon feminismi on se feminismin muoto, josta Blogistanissa(kin) pääosin riidellään, niin väittäisin heti ykskantaan, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia poistaa sen syntymisen perussyitä niin kauan kuin biologista sukupuolta (sex) pidetään tärkeämpänä/perustavampana miehen ja naisen välisen valtasuhteen määrittäjänä kuin sosiaalista sukupuolta (gender).
Mutta onko sosiaalisen sukupuolen irrottaminen biologisen sukupuolen determinaatiosta mahdollista muuten kuin käsitteellisesti?
Vai olemmeko todellakin matkalla kohti maailmaa, jossa sex ja gender tulevat muodostumaan toisistaan riippumattomiksi identiteetti-elementeiksi?
Lainsäädännön muuttuminen osittain myös geeniteknologian kehittymisen myötä saattaa ainakin mahdollistaa tämän kehityksen, mutta poistaako se olennaisimmat epätasa-arvoa aiheuttavat valtasuhteet, vaikka se minimoisikin juuri sukupuoleen(iin) perustuvan epätasa-arvon?
Äärifeministit näyttävät uskovan, että näin käy. Mutta minun on sitä lähes mahdotonta uskoa, sillä kulttuuriantropologiset, mikrohistorialliset sekä Nietzschen että Foucault´n valta-analyyttiset pohdiskelut eivät sitä tue.
Foucault saattaisi väittää vastaan, koska hän edusti homoja ja ylipäätään queer-vähemmistöjä, mutta mikään F:n "olemattomassa" (sic) moraalifilosofiassa ei tue tällaisen emansipaation mahdollisuutta kuin pelkkänä anarko-impulsiivisena itsepuolustuksena - ei jonain vahvasti motivoituna eettisenä projektina.
(Foucault`a ei yksinkertaisesti löydy mitään positiivista etiikkaa!).
Nietzsche taas pitää tahtoa valtaan kaiken elollisen - jopa elottoman! - perimmäisenä pyrkimyksenä, eikä kytke sitä nimenomaan sukupuoleen. Nainen on Nietzschelle yhtä lailla vallanhaluinen kuin mieskin, joskin hän N:n mukaan emansipoituessaan jopa vain vieraantuu itselleen luontaisesta vallankäytön luonteesta, koska alkaa matkia miehiä ja näiden toimintamalleja...
***
Kuuluisia feministejä
Mary Wollstonecraft
John Stuart Mill
Simone de Beauvoir
Virginia Woolf
Camille Paglia
Emmeline Pankhurst
Eleanor Roosevelt
Gloria Steinem
Judith Butler
Rosi Braidotti
Donna Haraway
Adrienne Rich
Luce Irigaray
***
Alla kattava linkkipaketti feminismin historiasta ja määrittelystä - myös sen nykyisistä, radikaaleimmista suuntauksista.
Feminism - Wikipedia, the free encyclopedia
Radical feminism - Wikipedia, the free encyclopedia
Second-wave feminism: Information From Answers.com
Radical feminism: Information From Answers.com
*
Tässä hieman jo vanhentunut lista aiheen suomalaisesta ja suomennetusta kirjallisuudesta - Feminismi ja filosofia.
studentorgs.umf.maine.edu/ ~ripple/ (kuvalinkki)
December 5, 2005
Kun "rakkaus" ei riitä...
Mies-feministi
Early feminist from Dublin-Ireland
Ruotsalainen feministi (alakuva)
Henkilökohtaisesti minua aika ajoin nyppii pahasti koko tämä feminismi-keskustelu.
Kun eri osapuolten välillä ei ole päästy tyydyttävään sopimukseen edes siitä, miten samoja määritelmiä käytetään, niin lienee mahdotonta odottaa edistymistä mihinkään suuntaan.
Väitellään asioista, joiden intressisidonnaisuus sekoitetaan (tai paremminkin "mystifioidaan") tasa-arvopyrkimyksiin.
Tasa-arvo kun ei voi olla kenenkään erityinen intressi.
Panu ON kyllä siinä mielessä oikeassa, että äärifeministit eivät argumentoi vaan harjoittavat strategista vallankäyttöä - eivät kommunikatiivista toimintaa a`la Habermas.
Mutta kuten Feministi toteaa - sitähän miehet ovat kabineiteissaan harjoittaneet ties kuinka kauan.
On kuitenkin ilo havaita, että laajaperspektiivisen Sediksen ja aina terveellä järjellä pohdiskelevan Hyvärisen kommentit asettavat nyt tuon Panun "kohkaamisen" asialliseen muottiin.
Itse yritin (tietoisen tyylittömästi) yhtä aikaa sekä kritisoida, olla samaa mieltä että parodioida Panua tämän omassa blogissa.
Nyt mulla on hiukan toinen ääni kellossa.
Panu kykenee tyylitaiturina perustelemaan ja virittämään keskustelua, mutta polemiikista on vielä pitkä(kin) askel kunnon argumentointiin ja keskustelussa käytetyn terminologian pätevään, aatteellis-poliittiseen selkiyttämiseen.
Eikä edes siihen vaiheeseen näytetä toistaiseksi päädytyn - pikemminkin jopa päinvastoin!
*
Jos vihreät nyt naisvaltaisen enemmistönsä johdolla valitsevat feminismin erääksi peruslinjakseen, voimme luultavasti sanoa hyvästit tälle liikkeelle vakavasti otettavana poliittisena ryhmänä/liikkeenä.
Se jatkanee eräänlaisena naisten "pehmoterroristisena äänitorvena", mutta koteloituu varmasti omaksi pikku klikikseen, jossa "kähmitään" vähintäin yhtä paljon kuin poliittisissa miesporukoissa...
Entä mitä edistyksellistä on siinä, että naiset valitsevat toimintatavoikseen juuri halveksimansa ja vastustamansa miehisen hegemonian käyttämän epätasa-arvo-proseduurin?
Silloin ei - argumentatiivisen rehellisyyden nimissä - totisesti pitäisi väittää edustavansa kommunikatiivisia (tasa-arvo-) pyrkimyksiä.
Ja jos sitten muut menettelytavat koetaan tehottomiksi - ei pitäisi edelleenkään väittää, että naisten käytössä niistä muka tulee jotenkin arvostettavampia kuin miesten porukoissa.
Sanottakoon vielä kerran.Tässä keskustelussa on mennyt käsitteellis-argumentatiiviset puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Ovatko miehet ja naiset tosiaankin lopulta niin erilaisia, etteivät he nimenomaan biologisista (?!) syistä johtuen voi päästä yhteisymmärrykseen argumentoinnin ja käsitteiden yhteisestä sisällöstä?
Eihän tällaisen epäjohdonmukaisuuden vallitessa voi kehkeytyä muuta kuin juupas-eipä-tasolle jämähtänyt "perheriita."
*
Ja kun "rakkaus ei riitä", niin pitänee kutsua Ben Furman sovittelemaan...?
hugoboy.typepad.com/ hugo_schwyzer/2004/09/.
http://www.imagesaustralia.com/feminist.htm.
www.sol.luth.se/bo/.
Early feminist from Dublin-Ireland
Ruotsalainen feministi (alakuva)Henkilökohtaisesti minua aika ajoin nyppii pahasti koko tämä feminismi-keskustelu.
Kun eri osapuolten välillä ei ole päästy tyydyttävään sopimukseen edes siitä, miten samoja määritelmiä käytetään, niin lienee mahdotonta odottaa edistymistä mihinkään suuntaan.
Väitellään asioista, joiden intressisidonnaisuus sekoitetaan (tai paremminkin "mystifioidaan") tasa-arvopyrkimyksiin.
Tasa-arvo kun ei voi olla kenenkään erityinen intressi.
Panu ON kyllä siinä mielessä oikeassa, että äärifeministit eivät argumentoi vaan harjoittavat strategista vallankäyttöä - eivät kommunikatiivista toimintaa a`la Habermas.
Mutta kuten Feministi toteaa - sitähän miehet ovat kabineiteissaan harjoittaneet ties kuinka kauan.
On kuitenkin ilo havaita, että laajaperspektiivisen Sediksen ja aina terveellä järjellä pohdiskelevan Hyvärisen kommentit asettavat nyt tuon Panun "kohkaamisen" asialliseen muottiin.
Itse yritin (tietoisen tyylittömästi) yhtä aikaa sekä kritisoida, olla samaa mieltä että parodioida Panua tämän omassa blogissa.
Nyt mulla on hiukan toinen ääni kellossa.
Panu kykenee tyylitaiturina perustelemaan ja virittämään keskustelua, mutta polemiikista on vielä pitkä(kin) askel kunnon argumentointiin ja keskustelussa käytetyn terminologian pätevään, aatteellis-poliittiseen selkiyttämiseen.
Eikä edes siihen vaiheeseen näytetä toistaiseksi päädytyn - pikemminkin jopa päinvastoin!
*
Jos vihreät nyt naisvaltaisen enemmistönsä johdolla valitsevat feminismin erääksi peruslinjakseen, voimme luultavasti sanoa hyvästit tälle liikkeelle vakavasti otettavana poliittisena ryhmänä/liikkeenä.
Se jatkanee eräänlaisena naisten "pehmoterroristisena äänitorvena", mutta koteloituu varmasti omaksi pikku klikikseen, jossa "kähmitään" vähintäin yhtä paljon kuin poliittisissa miesporukoissa...
Entä mitä edistyksellistä on siinä, että naiset valitsevat toimintatavoikseen juuri halveksimansa ja vastustamansa miehisen hegemonian käyttämän epätasa-arvo-proseduurin?
Silloin ei - argumentatiivisen rehellisyyden nimissä - totisesti pitäisi väittää edustavansa kommunikatiivisia (tasa-arvo-) pyrkimyksiä.
Ja jos sitten muut menettelytavat koetaan tehottomiksi - ei pitäisi edelleenkään väittää, että naisten käytössä niistä muka tulee jotenkin arvostettavampia kuin miesten porukoissa.
Sanottakoon vielä kerran.Tässä keskustelussa on mennyt käsitteellis-argumentatiiviset puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Ovatko miehet ja naiset tosiaankin lopulta niin erilaisia, etteivät he nimenomaan biologisista (?!) syistä johtuen voi päästä yhteisymmärrykseen argumentoinnin ja käsitteiden yhteisestä sisällöstä?
Eihän tällaisen epäjohdonmukaisuuden vallitessa voi kehkeytyä muuta kuin juupas-eipä-tasolle jämähtänyt "perheriita."
*
Ja kun "rakkaus ei riitä", niin pitänee kutsua Ben Furman sovittelemaan...?
hugoboy.typepad.com/ hugo_schwyzer/2004/09/.
http://www.imagesaustralia.com/feminist.htm.
www.sol.luth.se/bo/.
December 4, 2005
Ne ranskalaiset...
Jeanne d'Arc - representing Liberty is leading the people
"France has neither winter nor summer nor morals. Apart from these drawbacks it is a fine country."
"France has usually been governed by prostitutes." -Mark Twain- (kuvassa)
There was a Frenchman, an Englishman and Claudia Schiffer sitting together in a carriage in a train going through Provence. Suddenly the train went through a tunnel and as it was an old style train, there were no lights in the carriages and it went completely dark. Then there was a kissing noise and the sound of a really loud slap.
When the train came out of the tunnel, Claudia Schiffer and the Englishman were sitting as if nothing had happened and the Frenchman had his hand against his face as if he had been slapped there.
The Frenchman was thinking: 'The English fella must have kissed Claudia Schiffer and she missed him and slapped me instead.' Claudia Schiffer was thinking: 'The French fella must have tried to kiss me and actually kissed the Englishman and got slapped for it.' And the Englishman was thinking: 'This is great. The next time the train goes through a tunnel I'll make another kissing noise and slap that French bastard again.'
*
An old saying:
Raise your right hand if you like the French....Raise both hands if you are French.
*
How many Frenchmen does it take to change a light bulb? One. He holds the bulb and all of Europe revolves around him.
members.shaw.ca/ mloukko/Paris.html.
http://www.anders.com/pictures/public/04-views/.
http://www.tech-sol.net/humor/people101.htm
mithec.prohosting.com/ history/content/french%....
Totuudesta ja valheesta ei-moraalisessa merkityksessä
(Lisäyksiä 5.12)
Seuraavasta pätkästä löytyvät alkutahdit Friedrich Nietzschen kuuluisaan mutta hänen elinaikanaan julkaisemattomaksi jääneeseen esseehen.
Esseestä oli tarkoitus kehitellä yksi osa Epäajanmukaisia tarkasteluja - 1873-76 (*) sarjaan, joita Nietzsche ei sitten kuitenkaan julkaissut kuin 4 kappaletta suunniteltujen 13 sijaan.
Totuudesta ja valheesta ei-moraalisessa merkityksessä alkaa schopenhauerilaisella paatoksella: maailma on sattumanvarainen, petollinen ja ihmisen äly vain itsekeskeinen ja itseensä käpertynyt - ikäänkuin solipsistis-/omnipotentti rakennelma, joka ei siltikään eroa kärpäsen vastaavasta, mikäli vain pystyisimme kommunikoimaan sen kanssa.
Luulenpa, että tässä esseessä nuori Nietzsche kävi romanttisen - schopenhaerilais-wagnerilaisen - pessimismin eksistentiaalisesti syvimmissä pohjamudissa.
Toisaalta - tätä esseetä pidetään nykyään yleisesti myös eräänä postmodernin konstruktivismin ja dekonstruktivismin peruskivistä.
Kts. etenkin N:n analyysi kielen ja totuuden suhteesta.
(5.12)
"What then is truth? A mobile army of metaphors, metonyms, and anthropomorphisms: in short, a sum of human relations which have been poetically and rhetorically intensified, transferred, and embellished, and which, after long usage, seem to a people to be fixed, canonical, and binding.
Truths are illusions which we have forgotten are illusions—they are metaphors that have become worn out and have been drained of sensuous force, coins which have lost their embossing and are now considered as metal and no longer as coins..."
Mutta yhä edelleen muistutan, että Nietzsche ei jatkanut yksinomaan tähän suuntaan - ei ainakaan, mikäli osaamme lukea häntä rivien välistä.
Tämä rivien välistä lukemisen taito/kyky näyttää esim. sinänsä mainiolta Nietzsche-tulkitsijalta - Gilles Deleuzelta ja jopa itse "arkki-nietzscheläiseltä" Michel Foucault`a olevan aika ajoin pahasti hukassa.
(Foucault tosin väitti, ettei hän piittaa siitä, mitä hänen Nietzsche-tulkinnoistaan sanotaan.)
Nietzsche ei ilmeisesti kuitenkaan löytänyt tämän esseensä lopusta kuin joko totaalin elämänkiellon tai hedelmättömän - äärinominalististisen - kaaoksen.
Niinpä hän valitsi affirmaation, tämänpuoleisen elämän hyväksymisen ja hylkäsi tuonpuoleisen illuusioineen - maksoi mitä maksoi (**), - olkoonkin, että tuo myöntävä ilo vaikuttaa Nietzschellä monesti olevan - vaikkakin lähes hurmioinutta - mutta silti katkeran ironista naurua ikäänkuin kyynelten läpi...
Olen jo kerran aiemmin tunnustanut sen, mikä on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen Nietzschessä - hiukan samaan tapaan kuin myös Dostojevskissa, Schopenhauerissa, Søren Kierkegaardissa, Jean-Paul Sartressa ja Albert Camussa .
Sanottakoon tuo syy nyt uudestaan ja hieman perusteellisemmin - joskin myös retorisemmin.
(5.12)
Se on Irrationaalisen synnyttämää kärsimystä ja kauhua, jota uskalletaan katsoa silmästä silmään; horror vacui, jota ei turruteta väkivalta-elokuvilla ja medialla - ei kulutusroinalla tai fanaattisella uskonnollisuudella - ei edes skientismillä tai analyyttisen filosofian saivarteluilla!
Sen kestämiseksi ei pitäisi käyttää muita "huumeita" kuin omaa luovuutta.
Se on Olemassaolosta ja Elämisestä syntyvää kärsimystä, joka on käsin kosketeltavaa, mutta jota ilman todellinen, syvältä kumpuava, aito ilo ja rakkaus muuttuvat yhtä banaaleiksi ja sisällöttömiksi kuin jouluinen kulutusjuhla!
Mitä/mikä tämä "kyseenalainen" asenne lopulta oikein on?
Vastaus voi tulla yllätyksenä, mutta juuri tällainen herkkyys toimii välttämättömänä edellytyksenä korkeimman ja vapaimman henkisen olotilan eli Pyhän Huolettomuuden saavuttamiseksi.
Ei enempää eikä vähempää.
*
Hengen velttous ja pyhä huolettomuus
.........
"Nykyelämä on helposti pelkkää oravanpyörää. Se vie mehut niin, ettei yhteisiin asioihin enää jaksa ottaa kantaa. Tähän oravanpyörään tarjoan lääkkeeksi pyhää huolettomuutta. Se ei ole hengen velttoutta, vaan joutilaisuuden ja vapaan yhdessäolon arvostamista. Todellista vastamyrkkyä tehokkuudelle, taloudellisuudella ja tuottavuudelle."
Saarna Länsimäen kirkossa 30.10. 2005 (Saarnan loppuosa)
Seuraavasta pätkästä löytyvät alkutahdit Friedrich Nietzschen kuuluisaan mutta hänen elinaikanaan julkaisemattomaksi jääneeseen esseehen.
Esseestä oli tarkoitus kehitellä yksi osa Epäajanmukaisia tarkasteluja - 1873-76 (*) sarjaan, joita Nietzsche ei sitten kuitenkaan julkaissut kuin 4 kappaletta suunniteltujen 13 sijaan.
Totuudesta ja valheesta ei-moraalisessa merkityksessä alkaa schopenhauerilaisella paatoksella: maailma on sattumanvarainen, petollinen ja ihmisen äly vain itsekeskeinen ja itseensä käpertynyt - ikäänkuin solipsistis-/omnipotentti rakennelma, joka ei siltikään eroa kärpäsen vastaavasta, mikäli vain pystyisimme kommunikoimaan sen kanssa.
Luulenpa, että tässä esseessä nuori Nietzsche kävi romanttisen - schopenhaerilais-wagnerilaisen - pessimismin eksistentiaalisesti syvimmissä pohjamudissa.
Toisaalta - tätä esseetä pidetään nykyään yleisesti myös eräänä postmodernin konstruktivismin ja dekonstruktivismin peruskivistä.
Kts. etenkin N:n analyysi kielen ja totuuden suhteesta.
(5.12)
"What then is truth? A mobile army of metaphors, metonyms, and anthropomorphisms: in short, a sum of human relations which have been poetically and rhetorically intensified, transferred, and embellished, and which, after long usage, seem to a people to be fixed, canonical, and binding.
Truths are illusions which we have forgotten are illusions—they are metaphors that have become worn out and have been drained of sensuous force, coins which have lost their embossing and are now considered as metal and no longer as coins..."
Mutta yhä edelleen muistutan, että Nietzsche ei jatkanut yksinomaan tähän suuntaan - ei ainakaan, mikäli osaamme lukea häntä rivien välistä.
Tämä rivien välistä lukemisen taito/kyky näyttää esim. sinänsä mainiolta Nietzsche-tulkitsijalta - Gilles Deleuzelta ja jopa itse "arkki-nietzscheläiseltä" Michel Foucault`a olevan aika ajoin pahasti hukassa.
(Foucault tosin väitti, ettei hän piittaa siitä, mitä hänen Nietzsche-tulkinnoistaan sanotaan.)
Nietzsche ei ilmeisesti kuitenkaan löytänyt tämän esseensä lopusta kuin joko totaalin elämänkiellon tai hedelmättömän - äärinominalististisen - kaaoksen.
Niinpä hän valitsi affirmaation, tämänpuoleisen elämän hyväksymisen ja hylkäsi tuonpuoleisen illuusioineen - maksoi mitä maksoi (**), - olkoonkin, että tuo myöntävä ilo vaikuttaa Nietzschellä monesti olevan - vaikkakin lähes hurmioinutta - mutta silti katkeran ironista naurua ikäänkuin kyynelten läpi...
Olen jo kerran aiemmin tunnustanut sen, mikä on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen Nietzschessä - hiukan samaan tapaan kuin myös Dostojevskissa, Schopenhauerissa, Søren Kierkegaardissa, Jean-Paul Sartressa ja Albert Camussa .
Sanottakoon tuo syy nyt uudestaan ja hieman perusteellisemmin - joskin myös retorisemmin.
(5.12)
Se on Irrationaalisen synnyttämää kärsimystä ja kauhua, jota uskalletaan katsoa silmästä silmään; horror vacui, jota ei turruteta väkivalta-elokuvilla ja medialla - ei kulutusroinalla tai fanaattisella uskonnollisuudella - ei edes skientismillä tai analyyttisen filosofian saivarteluilla!
Sen kestämiseksi ei pitäisi käyttää muita "huumeita" kuin omaa luovuutta.
Se on Olemassaolosta ja Elämisestä syntyvää kärsimystä, joka on käsin kosketeltavaa, mutta jota ilman todellinen, syvältä kumpuava, aito ilo ja rakkaus muuttuvat yhtä banaaleiksi ja sisällöttömiksi kuin jouluinen kulutusjuhla!
Mitä/mikä tämä "kyseenalainen" asenne lopulta oikein on?
Vastaus voi tulla yllätyksenä, mutta juuri tällainen herkkyys toimii välttämättömänä edellytyksenä korkeimman ja vapaimman henkisen olotilan eli Pyhän Huolettomuuden saavuttamiseksi.
Ei enempää eikä vähempää.
*
Hengen velttous ja pyhä huolettomuus
.........
"Nykyelämä on helposti pelkkää oravanpyörää. Se vie mehut niin, ettei yhteisiin asioihin enää jaksa ottaa kantaa. Tähän oravanpyörään tarjoan lääkkeeksi pyhää huolettomuutta. Se ei ole hengen velttoutta, vaan joutilaisuuden ja vapaan yhdessäolon arvostamista. Todellista vastamyrkkyä tehokkuudelle, taloudellisuudella ja tuottavuudelle."
Saarna Länsimäen kirkossa 30.10. 2005 (Saarnan loppuosa)
*******************************
Fragment, 1873: from the Nachlass.
Compiled from translations by Walter Kaufmann and Daniel Breazeale.Text amended in part by The Nietzsche Channel.
Original German
*
1873
On Truth and Lie in an Extra-Moral Sense.- 1 2
1
"In some remote corner of the universe, poured out and glittering in innumerable solar systems, there once was a star on which clever animals invented knowledge. That was the highest and most mendacious minute of "world history"—yet only a minute. After nature had drawn a few breaths the star grew cold, and the clever animals had to die.
One might invent such a fable and still not have illustrated sufficiently how wretched, how shadowy and flighty, how aimless and arbitrary, the human intellect appears in nature. There have been eternities when it did not exist; and when it is done for again, nothing will have happened.
For this intellect has no further mission that would lead beyond human life. It is human, rather, and only its owner and producer gives it such importance, as if the world pivoted around it.
But if we could communicate with the mosquito, then we would learn that he floats through the air with the same self-importance, feeling within itself the flying center of the world.
There is nothing in nature so despicable or insignificant that it cannot immediately be blown up like a bag by a slight breath of this power of knowledge; and just as every porter wants an admirer, the proudest human being, the philosopher, thinks that he sees on the eyes of the universe telescopically focused from all sides on his actions and thoughts.
It is strange that this should be the effect of the intellect, for after all it was given only as an aid to the most unfortunate, most delicate, most evanescent beings in order to hold them for a minute in existence, from which otherwise, without this gift, they would have every reason to flee as quickly as Lessing's son.
[In a famous letter to Johann Joachim Eschenburg (December 31, 1778), Gotthold Ephraim Lessing relates the death of his infant son, who "understood the world so well that he left it at the first opportunity."]
That haughtiness which goes with knowledge and feeling, which shrouds the eyes and senses of man in a blinding fog, therefore deceives him about the value of existence by carrying in itself the most flattering evaluation of knowledge itself. Its most universal effect is deception; but even its most particular effects have something of the same character." .........(jatkuu)
1 2
(*)
1873
Untimely Meditations I: David Strauss: the Confessor and the Writer.
1874
Untimely Meditations II: On the Use and Abuse of History for Life.
1874
Untimely Meditations III: Schopenhauer as Educator.
1876
Untimely Meditations IV: Richard Wagner in Bayreuth.
(**) Tämä oli Nietzschen "henkilökohtaista askeesia."
*
The Nietzsche Channel
• Text: English
• Text: German
• Publication History
• Nietzsche's Library
• Nietzsche's Music
• Image Gallery
• Nietzsche Speaks
• Nietzsche in Film
• Popular Quotes
• Biography
• Forum
• Links
• What's New?
• Search
• Home
December 1, 2005
Raamattu - tuo moraalin tietosanakirja (?)
Olen niin sanotusti Matti Myöhäinen tämän Raivoa rakkautta-Pällin jutun - Eräältä nimeltään rutiinitoimenpide? (18.11) - suhteen, mutta kun aiheena on abortti - puolesta tai vastaan - unohduksestani/laiminlyönnnistäni ei tainnut koitua minulle mitään haittaa - päinvastoin.
Näin siksi, että jutun "superkommentaattori" Anonymous latasi sen verran pätevää soveltavan etiikan argumentaatiota kehiin, ettei minulla siihen - muka jonkinlaisena filosofian(kin) tuntijana - ole juuri lisäämistä tai vähentämistä.
Kiitos vain.
Rajaan siis aihettani nimenomaan Katriinan ja Pällin omaan kommenttiini kohdistuviin huomautuksiin.
Ensin itse kommentit.
Rauno Rasanen said...
Miksi Jumala ei ole antanut selvempiä ohjeita abortin suhteen? Hämäräperäinen ja arvoituksellinen tyyppi...
Nyt täytyy ihmispolon itse kehitellä kaiken maailman etiikoita sen määrittelemiseen, mistä hetkestä lähtien sikiö on elävä ("persoonallinen") olento tai milloin koomaaan vajonnutta voi pitää kuolleena.
Eikä yhteisymmärrystä näytä löytyvän...
Katriina said...
Nimittäin esim. psalmissa 139 todetaan: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä."(jakeet 13-14)
Kohta kertoo mielestäni aika selkeästi siitä, että ihminen on Jumalan teko ja sinällään arvokas aivan alusta asti.
Pälli said...
............
Rauno ja Katriina. :) Kyllä vain, Raamattu on tässä kohtaa ihan selkeä. Tuo ei ole ainut kohta, joka puoltaa sitä, että jo hedelmöitynyt munasolu on ihminen. Luukkaan evankeliumin alussa kerrotaan, että Johannes Kastaja täyttyi Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa.
Enpä ole kuullut, että eläimet olisivat saaneet Pyhän Hengen, saatika sitten esineet.
***
Katriina siis kirjoitti:
Raunolle: Oletko muuten tutustunut siihen, mitä Jumala on aiheesta sanonut? Eli oletko itse lukenut Raamattua, vai kommentoitko vain sitä mitä ihmiset sanovat?
RR
Olen lukenut Raamatun ymmärtääkseni/muistaakseni vain kerran läpi (joitain kirjoja olen lukenut jopa kolme kertaa). Sen jälkeen olen palannut Uuden ja Vanhan Testamentin pariin vain pätkittäin - opiskellessani ortodoksista ja luterilaista teologiaa - sekä yliopistossa että itseopiskeluna. Tein myös lyhyen katsauksen katoliseen perinteeseen.
Toisaalta - totta kai kommentoin myös sitä, mitä ihmiset kirjoittavat. Mitä tekemistä tällä voi olla sen kanssa, olenko vai enkö ole lukenut Raamattua?
Mutta se, mitä ihmettelen, on Katriina sinun, Pällin ja niin monen muun kristityn "kyky" tulkita Raamattua sellaisella varmuudella, ettei moiseen pysty kuin Pythagoras Kolmion suhteen tai (hieman? monimutkaisemmin) Immanuel Kant perustellessaan Kategorisen Imperatiivin (KI) pätevyyden ihmisjärjen autonomian ja kausaliteetin (välttämättömyyden) "intiimistä" suhteesta syntyneeksi "ihmeeksi".
(Huom. Määritelmän sanamuoto RR - ei Kant!
Tosin Kant kyllä tunnustaa itsekin, että myös hänen mielestään tuo em. "vapauden kausaliteetti", joka aikaansaa "automaattisen kyvyn" toimia noudattaen Kategorista Imperatiivia, on likimain järjellä käsittämätön asia.
(Nietzsche piruilee, että Kantille tämäkin on juuri käsittämättömyydessään järjellistä...(onhan nimenomaan järki sen käsittämättömyyden oivaltanut).
Mutta uskon kysymys KI ei Kantille kuitenkaan ole. Kantin mukaan Jumala pelkästään tukee järkeä sen epävarmuudessa - ei siis vaikuta itse argumentin proseduuriin...
Uskokoon tähän ken tahtoo. Schopenhauer (ensimmäisten joukossa) ei uskonut vaan totesi, että Kantin moraalifilosofia tarvitsee päteäkseen ehdottomasti teologisen/jumalallisen auktoriteetin tukea.
Nietzsche puolestaan kirjoitti, että KI:sta kaikuu itämaisten despoottien käskevä ääni.
*
Vielä kerran - mistä te - Katriina ja Pälli - olette saaneet kykynne tulkita ja selittää Raamattua jopa paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin itse Kant Moraalilakia?
Hieman kateellisena (joskin ironisesti) pohdin oletettua hermeneuttis-etymologista kompetenssianne.
Te luette Raamattua kuin tietosanakirjaa, vaikka se mitä ilmeisimmin on ainakin varhaisemman Vanhan Testamentin osalta myyttistä historiaa (filologi Erich Auerbachin mukaan niin sanotun figuraalisen (kirjallisen) esityksen (*) esikuva).
Uuden Testamentin evankeliumit ja Paavalin kirjeet puolestaan ovat eräänlaisia saarnoja, eivät historiallisia kertomuksia - ainakaan nykyisessä lähdehistoriaa painottavassa merkityksessä.
Evankeliumit ja etenkin Paavalin "palopuheet" ovat jossain määrin sukua antiikin aikoina suosituille diatribeille, kriittisiä elämänohjeita antaville kehotus-tai opetuskirjoituksille/-puheille, joiden luonne saattoi olla satiirinen ja loukkaavakin.
Tietysti on muistettava, että evankeliumi merkitsee ilosanomaa eikä siten jaa diatribin negatiivista luonnetta, mutta kuten Paavali vihjaa, evankeliumin julistama uskon sanoma on skandalon (skandaali) - ainakin järjen ja yleisen mielipiteen kannalta.
Tämän "skandaalin" pitää kuitenkin muuttua ihmisille (varsinkin pakanoille) uskon esteestä uskon läpimurroksi ja voitoksi.
(Ehkäpä UT juuri tässä merkityksessä on ainakin väljästi yhdistettävissä myös diatribeihin.)
Raamattu ei minun mielestäni ole moraalin tietosanakirja, jota selaamalla löytää nopeasti "ennakkotapauksen" kuhunkin esille tulevaan eettiseen ongelmaan.
Juutalaisten Talmud sen sijaan oli/on tällainen - kasuistiikkaan eli tapauskohtaisiin esimerkkeihin pohjautuva ja alunperin suullisen perimätiedon kautta levinnyt tulkinta-/selitysopas Raamatusta ja kymmenestä käskystä.
Mutta esimerkiksi Kant piti kasuistiikkaa moraalille tuhoisana, koska se lopultakin relativoi Moraalilain - ja näin oletan minäkin kristittyjen ajattelevan.
Kristinusko on universalismia siinä missä Kantin moraalirationalismikin (jonka lähtökohta löytyy mm. UT:n kultaisesta säännöstä), kun taas juutalaisten kasuistiikka on itse asiassa tarkoitettu toimimaan etnisen integriteetin ylläpitäjänä ja vakauttajana - juutalaisen heimon kulttuuriantropologisena (sosiaalisena) konstruktiona.
Siis: Oletteko te - Katriina ja Pälli - kasuisteja vai universalisteja? Onko Raamattu teille kasuistiikan periaatteiden mukaan moraalin sanakirja vai auerbachilaisittain pikemminkin figuraalinen esitys, jossa historian ja myytin universalistinen toisiinsa kietoutuminen täytyy - jos ei nyt aivan tunnustaa niin ainakin huomioida?
On syytä muistuttaa, että soveltaessani auerbachilaista figuraalisuutta moraalin universaalisuuteen en tietenkään samaista sitä Kantin ylen määrin kaavamaiseen, historiattomaan ja deontologiseen moraalirationalismiin vaan narratologiseen moraalin ja historiantulkintaan.
Huomatkaa myös, että en puhu sanaakaan Raamatun totuudenmukaisuudesta. Minua ei ylipäätään kiinnostaa enää (tieteellinen) totuus varsinkaan uskonkysymyksistä väiteltäessä!
*
(*) "Keskiajan alussa Auerbach korostaa myös uskonnolliseen ajatteluun perustuvan figuraalisen esityksen merkitystä: ajallisesti ja kausaalisesti hyvinkin kaukana olevat tapahtumat voitiin yhdistää toisiinsa, jolloin ihmishahmojen maalliset muodot ovat heijastumia, ns. figuuroja, pelastussuunnitelmassa."
(Erich Auerbach: MIMESIS - Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa - H. K. Riikosen esittelyteksti - s. 14 - Granum :: Kirjantiedot)
Juutalaisuus-Juutalainen usko
Juutalaisuus A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å ...
THE MADNESS
James Alison on Paul's Corinthian Correspondence
Talmud (hepr. "opiskella") juutalaisen suullisen lain kirjoitettu perinne, jota alettiin koota 500-luvun alussa Babyloniassa; juutalaisuuden tärkein teksti Raamatun jälkeen.
Näin siksi, että jutun "superkommentaattori" Anonymous latasi sen verran pätevää soveltavan etiikan argumentaatiota kehiin, ettei minulla siihen - muka jonkinlaisena filosofian(kin) tuntijana - ole juuri lisäämistä tai vähentämistä.
Kiitos vain.
Rajaan siis aihettani nimenomaan Katriinan ja Pällin omaan kommenttiini kohdistuviin huomautuksiin.
Ensin itse kommentit.
Rauno Rasanen said...
Miksi Jumala ei ole antanut selvempiä ohjeita abortin suhteen? Hämäräperäinen ja arvoituksellinen tyyppi...
Nyt täytyy ihmispolon itse kehitellä kaiken maailman etiikoita sen määrittelemiseen, mistä hetkestä lähtien sikiö on elävä ("persoonallinen") olento tai milloin koomaaan vajonnutta voi pitää kuolleena.
Eikä yhteisymmärrystä näytä löytyvän...
Katriina said...
Nimittäin esim. psalmissa 139 todetaan: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä."(jakeet 13-14)
Kohta kertoo mielestäni aika selkeästi siitä, että ihminen on Jumalan teko ja sinällään arvokas aivan alusta asti.
Pälli said...
............
Rauno ja Katriina. :) Kyllä vain, Raamattu on tässä kohtaa ihan selkeä. Tuo ei ole ainut kohta, joka puoltaa sitä, että jo hedelmöitynyt munasolu on ihminen. Luukkaan evankeliumin alussa kerrotaan, että Johannes Kastaja täyttyi Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa.
Enpä ole kuullut, että eläimet olisivat saaneet Pyhän Hengen, saatika sitten esineet.
***
Katriina siis kirjoitti:
Raunolle: Oletko muuten tutustunut siihen, mitä Jumala on aiheesta sanonut? Eli oletko itse lukenut Raamattua, vai kommentoitko vain sitä mitä ihmiset sanovat?
RR
Olen lukenut Raamatun ymmärtääkseni/muistaakseni vain kerran läpi (joitain kirjoja olen lukenut jopa kolme kertaa). Sen jälkeen olen palannut Uuden ja Vanhan Testamentin pariin vain pätkittäin - opiskellessani ortodoksista ja luterilaista teologiaa - sekä yliopistossa että itseopiskeluna. Tein myös lyhyen katsauksen katoliseen perinteeseen.
Toisaalta - totta kai kommentoin myös sitä, mitä ihmiset kirjoittavat. Mitä tekemistä tällä voi olla sen kanssa, olenko vai enkö ole lukenut Raamattua?
Mutta se, mitä ihmettelen, on Katriina sinun, Pällin ja niin monen muun kristityn "kyky" tulkita Raamattua sellaisella varmuudella, ettei moiseen pysty kuin Pythagoras Kolmion suhteen tai (hieman? monimutkaisemmin) Immanuel Kant perustellessaan Kategorisen Imperatiivin (KI) pätevyyden ihmisjärjen autonomian ja kausaliteetin (välttämättömyyden) "intiimistä" suhteesta syntyneeksi "ihmeeksi".
(Huom. Määritelmän sanamuoto RR - ei Kant!
Tosin Kant kyllä tunnustaa itsekin, että myös hänen mielestään tuo em. "vapauden kausaliteetti", joka aikaansaa "automaattisen kyvyn" toimia noudattaen Kategorista Imperatiivia, on likimain järjellä käsittämätön asia.
(Nietzsche piruilee, että Kantille tämäkin on juuri käsittämättömyydessään järjellistä...(onhan nimenomaan järki sen käsittämättömyyden oivaltanut).
Mutta uskon kysymys KI ei Kantille kuitenkaan ole. Kantin mukaan Jumala pelkästään tukee järkeä sen epävarmuudessa - ei siis vaikuta itse argumentin proseduuriin...
Uskokoon tähän ken tahtoo. Schopenhauer (ensimmäisten joukossa) ei uskonut vaan totesi, että Kantin moraalifilosofia tarvitsee päteäkseen ehdottomasti teologisen/jumalallisen auktoriteetin tukea.
Nietzsche puolestaan kirjoitti, että KI:sta kaikuu itämaisten despoottien käskevä ääni.
*
Vielä kerran - mistä te - Katriina ja Pälli - olette saaneet kykynne tulkita ja selittää Raamattua jopa paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin itse Kant Moraalilakia?
Hieman kateellisena (joskin ironisesti) pohdin oletettua hermeneuttis-etymologista kompetenssianne.
Te luette Raamattua kuin tietosanakirjaa, vaikka se mitä ilmeisimmin on ainakin varhaisemman Vanhan Testamentin osalta myyttistä historiaa (filologi Erich Auerbachin mukaan niin sanotun figuraalisen (kirjallisen) esityksen (*) esikuva).
Uuden Testamentin evankeliumit ja Paavalin kirjeet puolestaan ovat eräänlaisia saarnoja, eivät historiallisia kertomuksia - ainakaan nykyisessä lähdehistoriaa painottavassa merkityksessä.
Evankeliumit ja etenkin Paavalin "palopuheet" ovat jossain määrin sukua antiikin aikoina suosituille diatribeille, kriittisiä elämänohjeita antaville kehotus-tai opetuskirjoituksille/-puheille, joiden luonne saattoi olla satiirinen ja loukkaavakin.
Tietysti on muistettava, että evankeliumi merkitsee ilosanomaa eikä siten jaa diatribin negatiivista luonnetta, mutta kuten Paavali vihjaa, evankeliumin julistama uskon sanoma on skandalon (skandaali) - ainakin järjen ja yleisen mielipiteen kannalta.
Tämän "skandaalin" pitää kuitenkin muuttua ihmisille (varsinkin pakanoille) uskon esteestä uskon läpimurroksi ja voitoksi.
(Ehkäpä UT juuri tässä merkityksessä on ainakin väljästi yhdistettävissä myös diatribeihin.)
Raamattu ei minun mielestäni ole moraalin tietosanakirja, jota selaamalla löytää nopeasti "ennakkotapauksen" kuhunkin esille tulevaan eettiseen ongelmaan.
Juutalaisten Talmud sen sijaan oli/on tällainen - kasuistiikkaan eli tapauskohtaisiin esimerkkeihin pohjautuva ja alunperin suullisen perimätiedon kautta levinnyt tulkinta-/selitysopas Raamatusta ja kymmenestä käskystä.
Mutta esimerkiksi Kant piti kasuistiikkaa moraalille tuhoisana, koska se lopultakin relativoi Moraalilain - ja näin oletan minäkin kristittyjen ajattelevan.
Kristinusko on universalismia siinä missä Kantin moraalirationalismikin (jonka lähtökohta löytyy mm. UT:n kultaisesta säännöstä), kun taas juutalaisten kasuistiikka on itse asiassa tarkoitettu toimimaan etnisen integriteetin ylläpitäjänä ja vakauttajana - juutalaisen heimon kulttuuriantropologisena (sosiaalisena) konstruktiona.
Siis: Oletteko te - Katriina ja Pälli - kasuisteja vai universalisteja? Onko Raamattu teille kasuistiikan periaatteiden mukaan moraalin sanakirja vai auerbachilaisittain pikemminkin figuraalinen esitys, jossa historian ja myytin universalistinen toisiinsa kietoutuminen täytyy - jos ei nyt aivan tunnustaa niin ainakin huomioida?
On syytä muistuttaa, että soveltaessani auerbachilaista figuraalisuutta moraalin universaalisuuteen en tietenkään samaista sitä Kantin ylen määrin kaavamaiseen, historiattomaan ja deontologiseen moraalirationalismiin vaan narratologiseen moraalin ja historiantulkintaan.
Huomatkaa myös, että en puhu sanaakaan Raamatun totuudenmukaisuudesta. Minua ei ylipäätään kiinnostaa enää (tieteellinen) totuus varsinkaan uskonkysymyksistä väiteltäessä!
*
(*) "Keskiajan alussa Auerbach korostaa myös uskonnolliseen ajatteluun perustuvan figuraalisen esityksen merkitystä: ajallisesti ja kausaalisesti hyvinkin kaukana olevat tapahtumat voitiin yhdistää toisiinsa, jolloin ihmishahmojen maalliset muodot ovat heijastumia, ns. figuuroja, pelastussuunnitelmassa."
(Erich Auerbach: MIMESIS - Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa - H. K. Riikosen esittelyteksti - s. 14 - Granum :: Kirjantiedot)
Juutalaisuus-Juutalainen usko
Juutalaisuus A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å ...
THE MADNESS
James Alison on Paul's Corinthian Correspondence
Talmud (hepr. "opiskella") juutalaisen suullisen lain kirjoitettu perinne, jota alettiin koota 500-luvun alussa Babyloniassa; juutalaisuuden tärkein teksti Raamatun jälkeen.
Peto minussa
Tämä kommentti on alunperin kirjoitettu Kirjailijan häiriöklinikan juttuun Ihmisen moraalinen arvo - 30.11. (Pieniä tarkennuksia alkuperäiseen nähden on tehty ja tehtäneen.)*
Eivätkö petoeläimet saisi enää syödä lihaa? Ja ihminenhän on (myös) petoeläin...
Lihasyönti voi olla (ihmisen luoman) moraalin vastaista, mutta luonnonvastaista se ei ole.
Pakottaa ihminen syömään pelkästään vihanneksia (jotka toki ovat terveellisiä) on (kärjistetysti) samaa kuin ruokkisi tiikeriä herneillä.
Nälkäänhän se tiikeri silloin kuolisi. (Ihminen toki pärjää monipuolisella kasvisravinnollakin). Mitäs eläinsuojelijat tähän sanovat?
Että Räsänen on piruileva verbaalivänkäilijä, joka sotkee tahallaan asiayhteyksiä?
Miettikääs nyt vähän pitempään.
Eläinten rääkkääminen on minunkin mielestäni rikos (esim. vivisektio ja teollisuuskanalat), mutta eläinten tappaminen ei sitä ole. Eikä tähän argumenttiin sisälly välttämättä mitään ristiriitaa.
Singerin edustama moraali, jossa eläimillä on kirjoittamattomia, luonnollisia oikeuksia ex nihilo (ikäänkuin tyhjästä) - siis pelkästään oman olemassaolonsa takia - samoin kuin ihmisillä - on arvostettavaa, mutta yhtä lailla kuin kommunistinen tasa-arvo-ideaali tai kristillinen agaperakkaus - tällainen etiikka on - jos ei nyt suoranaisesti ihmisluonnon vastaista niin ainakin vain murto-osa sitä.
Siksi "fatalistinen" ja motivoimaton ex nihilo-altruismi ei voi toimia perustavana moraalioppina.
Soveltakaapa esim. Jeesuksen - sinänsä hienoa etiikkaa politiikkaan ja huomaatte ajautuneenne kaaokseen!
Karamazovien Suurinkvisiittori sen sanoi (Jeesukselle): "Eivät ihmiset sinun vapauttasi kaipaa. He haluavat vain ihmeen, auktoriteetin ja leivän."
Jeesus puolustautui suutelemalla vanhaa inkvisiittoria. Mutta riittääkö "rakkauden suudelma" yhteiskunta-etiikan perustaksi?
Epäilen.
Älkää silti taaskaan uskoko minua. Minä olen paatunut mies, joskin sydämessäni yhä edelleen kytee pikkuruinen rakkauden "kipinä."
(Tämä kommentti siirtyy myös omaan blogiini. Ehkä alan väitellä itseni kanssa siellä...Ehkäpä vielä kumoan itseni...Se olisikin todellinen vallankumous.)
kaunis.to/archive/ photos/rapaa/.
Subscribe to:
Comments (Atom)