Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Pages
▼
January 20, 2013
Shostakovich: String Quartet #15 in Eb Minor, Op. 144 - V Funeral March: Adagio molto - attacca
Shostakovich - Funeral March: Adagio molto -
The piece consists of six linked movements, all marked Adagio:
Vieläkö Rauno on elossa? Kirjoituksessa oli musiikillisen muistokirjoituksen sävy, ja edeltävissäkin kirjoituksissa oli samaa vivahdetta. Rauno on ollut poikkeuksellisen pitkään hiljaa, joten sekin sopisi kuvaan.
Kuollut? Toivottavasti ei sentään. Raunon poistuma, olkoon sitten luonnollinen tai luonnoton, tietäisi porvarillisen hegemonian vahvistumista sekä taantumuksellisten voimien hetkellistä vahvistumista. Millaista historian aleatorisuutta!
En kuollut vielä tällä kertaa, mutta jos kuoleman aikaa ja paikkaa ei voikaan tarkalleen ennustaa, niin elämisen kulkusuunta on kaiken koetun jälkeen sitäkin selvempi ja varmempi - - pysähtyminen, hiljaisuus, 'katoaminen maisemaan'.
Tässä toipilaana ollessani jatkan blogiani luultavasti hyvin epäsäännöllisin postauksin. Enempää en ainakaan voi luvata.
kieltämättä hienoa sellopohdiskelua Monsieur de Sainte Colombelta, mutta en kaivannut enkä kaipaa [ainakaan vielä] nykyiseen olotilaani [sitä ikään kuin 'korjaamaan'] vähääkään barokin ylimaallisen levollista harmoniaa – [sitä paitsi Bach on 'liian' täydellinen, suorastaan pakkoneuroottisesti ja hengästyttävästi täydellinen yrittäessään nuotittaa kaiken musiikin ortodoksi-luterilaiseksi uskon ‘teknologiaksi’, mikä sekin on tavallaan ‘totalitaristinen’ projekti ;].
Sostakovitsin kitkerän ironinen joskin pohjimmiltaan yhä melodisesti tunteva ja maalaava maallisuus sen sijaan osuu minussa tällä hetkellä enemmän kuin kohdalleen. Taustalla kaikuu Wagner. Koko ajan, vuosi vuodelta lähempänä ja lähempänä - - - .
Ymmärrän, se olikin vain oma pennoseni kuppiin, mutta pieni korjaus: kyseessä ei ole sello, vaan viola da gamba. Ja oli miten oli, on hienoa, että olet palannut!
Totta. Viola da gamba. Minun piti korjata tuo epätarkkuuteni jo heti kommentin julkaisun jälkeen, mutta en sitten korjannut vaan menin väsyneenä nukkumaan ja jätin asian sikseen.
Monsieur de Sainte Colombe - Tombeau les regrets "Les pleurs": http://www.youtube.com/watch?v=ueaFIqmDWh4
ReplyDeleteVieläkö Rauno on elossa? Kirjoituksessa oli musiikillisen muistokirjoituksen sävy, ja edeltävissäkin kirjoituksissa oli samaa vivahdetta. Rauno on ollut poikkeuksellisen pitkään hiljaa, joten sekin sopisi kuvaan.
ReplyDeleteToivottavasti. Maailma tarvitsee Raunoa, tosin voidaan tietenkin kysyä: tarvitseeko Rauno maailmaa?
ReplyDeleteRaunon bloggausta olen minäkin odottanut.
ReplyDeleteKuollut? Toivottavasti ei sentään. Raunon poistuma, olkoon sitten luonnollinen tai luonnoton, tietäisi porvarillisen hegemonian vahvistumista sekä taantumuksellisten voimien hetkellistä vahvistumista. Millaista historian aleatorisuutta!
ReplyDeletePitäisiköhän sittenkin palata ruotuun..
En kuollut vielä tällä kertaa, mutta jos kuoleman aikaa ja paikkaa ei voikaan tarkalleen ennustaa, niin elämisen kulkusuunta on kaiken koetun jälkeen sitäkin selvempi ja varmempi - - pysähtyminen, hiljaisuus, 'katoaminen maisemaan'.
ReplyDeleteTässä toipilaana ollessani jatkan blogiani luultavasti hyvin epäsäännöllisin postauksin. Enempää en ainakaan voi luvata.
Art2,
ReplyDeletekieltämättä hienoa sellopohdiskelua Monsieur de Sainte Colombelta, mutta en kaivannut enkä kaipaa [ainakaan vielä] nykyiseen olotilaani [sitä ikään kuin 'korjaamaan'] vähääkään barokin ylimaallisen levollista harmoniaa – [sitä paitsi Bach on 'liian' täydellinen, suorastaan pakkoneuroottisesti ja hengästyttävästi täydellinen yrittäessään nuotittaa kaiken musiikin ortodoksi-luterilaiseksi uskon ‘teknologiaksi’, mikä sekin on tavallaan ‘totalitaristinen’ projekti ;].
Sostakovitsin kitkerän ironinen joskin pohjimmiltaan yhä melodisesti tunteva ja maalaava maallisuus sen sijaan osuu minussa tällä hetkellä enemmän kuin kohdalleen. Taustalla kaikuu Wagner. Koko ajan, vuosi vuodelta lähempänä ja lähempänä - - - .
Marian sairaala.
ReplyDeleteEtäällä ja yksin.
Suuri kuu, musta ratsu,
laukussani lähetteitä.
Vaikka tunnen tiet
en saavu koskaan Mariaan.
Halki tasangon, päin tuulta,
verikuu, musta ratsu.
Marian torneista
minua katsoo kuolema.
Voi pitkää, pitkää tietä!
Voi urheaa ruumistani!
Minut korjaa kuolema,
jo ennen kuin saavun
Mariaan!
Maria.
Etäällä ja yksin.
F. 'R. R.' Lorca
......
http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/01/bunuel-ja-lorca.html
http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/01/minun-aikani-kuolla_1248.html
Hienoa, että olet elossa! - Kirjoitat, kun kirjoitat.
ReplyDeleteHuutavan ääneksi erämaassa sinua sanoin.
Ymmärrän, se olikin vain oma pennoseni kuppiin, mutta pieni korjaus: kyseessä ei ole sello, vaan viola da gamba. Ja oli miten oli, on hienoa, että olet palannut!
ReplyDeleteTotta. Viola da gamba. Minun piti korjata tuo epätarkkuuteni jo heti kommentin julkaisun jälkeen, mutta en sitten korjannut vaan menin väsyneenä nukkumaan ja jätin asian sikseen.
ReplyDeletePalanut vai palannut? Hmm. Aika näyttää.