Rauno Räsänen: PÄREITÄ

Kalkkarokäärmeen kanssa ei ole leikkimistä

2012-01-28T02:28:00.002+02:00

Puritaanit synnillisen maailman kalkkarokäärmettä karkottamassa. Perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin heidän oman sisäisen käärmeensä rauhoittaminen ja oikeuttaminen.

I
1
Pornografia on eräille ihmisille pahempi synti kuin lähes pakkoneuroottisia muotoja saava tekopyhyys eli asianmukaista/relevanttia rehellisyyttä pakeneva, autoritaarisuudeksi muuttunut pelko.

Minulle juuri tällaiset ihmiset [päresitaattini kirjoittajan kaltaiset] ovat kalkkarokäärmeistä pahimpia, varsinkin jos/kun he käyttävät Jeesusta tai ylipäätään uskontoa psykologisten ja älyllisten traumojensa takuumiehenä ja kulissina.

Kuten tiedetään, heitä vastaan ei voi asettua pelkästään järkisyin. Niinpä heitä voi vain joko halveksua ja/tai sääliä. Pahuuttakin vastaan voi vielä asettua, mutta omahyväiselle tyhmyydellle ei kukaan mahda mitään.

En aseta kyseenalaiseksi Sorensenin pornon välttämisohjeistusta koskien lapsia ja nuoria vaan hänen intellektuaalisesti rajoittuneen maailmankuvansa ja -katsomuksensa. En tosin kiellä, etteikö silmälaput ohimoilla voisi paremmin ja 'häiriintymättä' pysyä 'oikeassa' suunnassa [sen takiahan näitä läppiä hevosillekin laitetaan], mutta valitettavasti vain suuri osa ympäröivästä todellisuudesta jää silloin ennakkoluulojen ja tietämättömyyden suureen tuntemattomaan, eikä sellaiseen 'informaatio-perustaan' vetoaminen voine vakuuttaa muita kuin hyvin samankaltaiseen pia fraus'iin uskovia.

Hyve, joka mahdollistuu vain sulkeistamalla 'paha maailma' tietoisuuden ja aistien ulkopuolelle, ei ole aitoa hyvettä vaan pikemminkin älyllisesti yksipuolisen sivistyneisyyden ja pelokkaan moraalisen rajoittuneisuuden naamio, jonka nimissä saatetaan ei ainoastaan autoritaarisesti torjua vaan jopa tappaa vääräuskoisia ja liian erilaisiksi koettuja. Toisin sanoen sellaisen 'hyveen' varaan on mahdollista rakentaa myös suurin pahe eli rasismi.

2
Liberaali-demokraattinen informaatio- ja kulutuskulttuurimme [etenkin puritaanis-anglo-amerikkalainen] on kieltämättä yhä lisääntyvässä määrin pornografisoitunut, mutta eikö suurinta ja pahinta pornoa tässä tilanteessa ole nimenomaan se moralistinen tapa, jolla liian avointa ja näkyvää pornografiaa pyritään puoliväkisin sensuroimaan, jotta puritaanisen liberalismin välttämätön kääntöpuoli [ja uusliberalismin suora seuraus] eli läpeensä [sosiaali-] pornoistunut kapitalistinen yhteiskunta voitaisiin yhä sofistikoituneemmin perversoituvalla [eli poliittis-juridisten taloussopimuskäytäntöjen legitimoimalla] tavalla nivouttaa osaksi ihmisten yleistä moraali- ja oikeustajua?

Tämä alunperin katolis-kalvinistis-puritaaninen tekopyhyys kuvottaa minua kaikkein eniten maailmassa. Juuri sen aikaansaama, ylläpitämä ja moraalitajuamme korruptoiva/rappeuttava kaikki-on-kaupan-mentaliteetti vaikuttaa kulttuurisen pornoistumisen [esim. Guggenheim-niminen matkailu- ja kauppakeskus] perimmäisenä asenne-lähtökohtana - sen hyveellisenä äitinä ja neuvottelevana isänä, jotka aikamme media-kapitalistisessa todellisuudessa osoittautuvatkin viime kädessä kapitalismin rivoiksi prostituoiduiksi molemmat.

II
Kalkkarokäärmeen kanssa ei ole leikkimistä

Teksti:
Vanhin David E. Sorensen
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

'Pornografia, jota Saatana mainostaa viihteenä, on erittäin myrkyllinen, petollinen käärme, joka väijyy kerällä aikakauslehdissä, Internetissä ja televisiossa.'

Muutamia vuosia sitten sisar Sorensenilla ja minulla oli etuoikeus vierailla Intiassa. Muistan kun kävelimme eräällä lentokentällä kiitoradan poikki ja näimme miehiä istumassa pajukorien ääressä soittaen huilua. Kun he alkoivat soittaa, he avasivat korin kannen, ja näkyviin tuli kobra! Musiikin jatkuessa käärme kohosi yhä korkeammalle, lähes täyteen pituuteensa, kunnes se lysähti takaisin koriin. Kerran näin kobran putoavan korin ulkopuolelle. Huilua soittava mies ojensi kätensä, silitteli kobraa ja laittoi sen varovasti takaisin koriin. Minua hämmästytti, että mies pystyi käsittelemään niin vaarallista otusta selvästi vahingoittumatta. Mutta oppaamme kiirehti kertomaan minulle, että se oli erittäin vaarallista, ja hän kertoi meille, että yleisin kuolinsyy maakunnassa oli todellakin myrkkykäärmeenpurema.

Ajatukseni palasivat nuoruusaikaani maatilalla. Kesäisin yksi velvollisuuksistamme oli korjata heinää pelloilta latoon talvivarastoon. Isäni nosti hangolla heinää lavalle. Minä poljin sitten heinää saadaksemme sitä mahtumaan kuormaan mahdollisimman paljon. Eräänä päivänä yhdessä kärryihin heitetyssä löyhässä heinähangollisessa oli kalkkarokäärme! Katsellessani sitä olin levoton, hermostunut ja peloissani. Käärme loikoili mukavassa, viileässä heinässä. Auringonvalo kimalteli sen vinoneliöin kuvioidussa selässä. Hetken päästä käärme lopetti kalistelun ja muuttui liikkumattomaksi, ja minä tulin uteliaaksi. Aloin lähestyä sitä ja kumarruin eteenpäin nähdäkseni sen paremmin, kun yhtäkkiä kuulin isäni äänen: "David, poikani, kalkkarokäärmeen kanssa ei ole leikkimistä!"

Tänä iltana haluaisin puhua teille myrkkykäärmeiden kanssa leikittelemisen vaaroista. Niillä, joita tarkoitan, ei ole pitkiä, niljakkaita ruumiita, vaan ne esiintyvät monissa muissa muodoissa. Usein maailma saa nämä vaarat näyttämään harmittomilta – jopa jännittäviltä ja kiinnostavilta. Mutta sellaisten käärmeiden kanssa leikittely täyttää mielen myrkyllä – – myrkyllä, joka karkottaa Pyhän Hengen.1

Veljet, nykyajan laajalle levinnyt viihde saa usein sen, mikä on vahingollista ja väärää, näyttämään nautittavalta ja oikealta. Muistakaamme Herran neuvo: "Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi."2

Pornografia, jota Saatana mainostaa viihteenä, on erittäin myrkyllinen, petollinen käärme, joka väijyy kerällä aikakauslehdissä, Internetissä ja televisiossa. Pornografia tuhoaa itsekunnioituksen ja heikentää itsekuria. Se on paljon kuolettavampaa hengelle kuin kalkkarokäärme, jonka kanssa isäni varoitti minua leikittelemästä. Raamatussa kerrotaan, että kuningas Daavid oli hengellisin lahjoin siunattu, mutta hän seisoi paikassa, missä hänen ei olisi pitänyt. Daavid katseli sellaista, mitä hänen ei olisi pitänyt katsella. Nuo pakkomielteet koituivat hänen tuhokseen.3

Tämän päivän sähköisen tiedonvälityksen luomien kiusausten vastustaminen ei ole helppoa. Se vaatii keskittynyttä rohkeutta ja ponnistelua. Pienessä kaupungissa, jossa vartuin, täytyi ajaa ainakin tunnin verran löytääkseen vaikeuksia. Mutta nykyisin Internetissä ikävyydet ovat vain muutaman hiirennapsautuksen päässä. Välttääksenne sellaiset kiusaukset olkaa kuin muinainen kapteeni Moroni ja pystyttäkää "linnoituksia" lujittaaksenne heikkoja kohtianne. Sen sijaan että rakentaisitte hirsi- ja soravalleja suojataksenne vaarassa olevaa kaupunkia, rakentakaa "linnoituksia" henkilökohtaisten perusperiaatteiden muodossa suojataksenne mittaamattoman arvokasta hyveellisyyttänne.4 Kun olette treffeillä, suunnitelkaa liikkuvanne ryhmissä ja välttäkää yksin olemista. Tunnen miehiä, sekä nuoria että iäkkäitä, jotka ovat päättäneet yksinkertaisesti olla avaamatta televisiota tai olla surffailematta Internetissä koskaan yksin ollessaan. Isät, on viisasta pitää tietokoneet ja televisiot olohuoneessa tai muissa perheen yhteisissä tiloissa kodissanne – ei lasten makuuhuoneissa. Tiedän myös isiä, jotka työmatkoilla ollessaan päättävät viisaasti olla avaamatta hotellihuoneensa televisiota.

Muistakaa, tällaiset linnoitukset eivät ole heikkouden merkki. Päinvastoin ne osoittavat vahvuutta. Pyhät kirjoitukset kertovat meille, että kapteeni Moroni oli niin luja, että jos kaikki ihmiset olisivat hänen kaltaisiaan, "itse helvetin vallat" olisivat "iäksi järkkyneet".5 Muistakaa, että Moronin linnoitukset6 olivat avain hänen menestykseensä. Omien linnoituksienne luominen on avain teidän menestykseenne.

Yksi avainasemassa oleva linnoitus, jonka voitte rakentaa, on se, että päätätte nyt, ennen kuin kohtaatte kiusauksen, mihin vedätte rajan. Profeettamme opettaa, että jos päätämme nyt olla katsomatta sopimattomia ohjelmia ja sen sijaan menemme pois, "haaste on takanamme".7

Äskettäin lapsenlapseni Jennifer kutsuttiin muutamien koulukavereidensa kanssa päivälliselle ja elokuviin. Tytöt sopivat yhdessä elokuvasta, jota menisivät katsomaan, ja Jennifer oli hyvillä mielin mukana. Tyttö, joka lähti päivällisen jälkeen ostamaan elokuvaliput ryhmälle, palasi kuitenkin mukanaan liput eri elokuvaan kuin oli suunniteltu! Hän sanoi: "Tämä on tosi hyvä elokuva, ja se on kielletty meidän ikäisiltä."

Jennifer yllättyi eikä tahtonut uskoa, että tilanne oli muuttunut niin nopeasti. Mutta onneksi hän oli tehnyt päätöksen olla katsomatta kiellettyjä elokuvia jo ennen kuin hän joutui tähän tilanteeseen. Hän pystyi olemaan luja ja sanomaan ystävilleen: "Minä en voi mennä katsomaan sellaista elokuvaa. Vanhempani eivät hyväksyisi sitä." Tytöt vastasivat siihen: "Hei, tule vaan! Vanhempasi eivät saa koskaan tietää!" Tässä tilanteessa Jennifer jatkoi: "Oikeastaan sillä ei ole väliä, saavatko vanhempani tietää vai eivät. Minä en käy katsomassa kiellettyjä elokuvia!"

Jenniferin ystävät närkästyivät ja yrittävät saada hänet antamaan myöten. He väittivät hänen pilaavan kaiken. Kun Jennifer ei taipunut, he heittivät lipun ja vaihtorahat hänelle päin silmiä ja jättivät hänet yksin ja menivät katsomaan elokuvaa. Siitä tuli siis Jenniferille yksinäinen ilta ystävien torjumana. Mutta se oli suurenmoinen hetki hänelle ja perheellemme.8 Hän sai itseluottamusta, itsekunnioitusta ja hengellistä voimaa.9

Tietoinen hengellisen myrkkykäärmeen kanssa leikittely on kaksin verroin vaarallisempaa.10 Ne, jotka tekevät niin, tuovat mieleeni pienen pojan, jonka kuultiin rukoilevan: "Taivaallinen Isä, jos et voi tehdä minusta parempaa poikaa, niin älä ole huolissasi. Minulla on tosi hauskaa tällaisenakin."

Älkää olko kuin tuo lyhytnäköinen poika. Ne, jotka aikovat tehdä syntiä ajatellen voivansa tehdä parannuksen ennen kuin saavat temppelin pyhät liitot ja toimitukset, panevat alttiiksi hengellisen terveytensä. He huomaavat, että palaaminen oikealle polulle on tuskallista.

Kalkkarokäärmeen myrkystä kärsiville on olemassa tuskallinen parannuskeino. Käärmeenpureman kohtaan on välttämätöntä tehdä viilto terävällä veitsellä. Sitten jonkun täytyy puhdistaa myrkytetty veri haavasta. Usein täytyy jäädä sairaalaan. Vetoomukseni teille tänä iltana on välttää leikittelyä tuon kalkkarokäärmeen kanssa. On paljon parempi olla tekemättä syntiä.11

Edistyessään pappeudessa, suunnitellessaan lähetystyötä ja valmistautuessaan menemään temppeliin jotkut nuoret miehet huomaavat kärsivänsä käärmeenpuremista, jotka ovat myrkyttäneet heidän henkensä. Sukupuolisynnit kuuluvat kaikkein vahingollisimpiin.

Jos te tai joku, jonka tunnette, on saanut hengellisen myrkytyksen, on olemassa hengellinen käärmepakkaus. Sitä kutsutaan parannukseksi.12 Ja aivan kuin lääke maalliseen käärmeenpuremaan, se on mitä tehokkain, kun sitä käytetään nopeasti ja varhain. Se voi taistella jopa tappavimpia hengellisiä myrkkyjä vastaan. "Sillä katso, Herra, teidän Lunastajanne, kärsi kuoleman lihassa; hän siis kärsi kaikkien ihmisten vaivan, jotta kaikki ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja tulla hänen tykönsä."13 Anteeksiantamuksen ihme on todellinen.14 Herra kunnioittaa parannuksentekoanne.15

Tärkeä askel parannuskeinon saamiseksi hengelliseen myrkkyyn on mennä polvillenne ja pyytää taivaalliselta Isältä anteeksiantoa.16 Rukoilkaa halua tehdä oikein. Rukoilkaa rohkeutta puhua vanhempienne kanssa ja piispan kanssa, jos se on tarpeen.17 Peloistanne huolimatta he rakastavat teitä edelleen. Teidän ei tarvitse tehdä tätä yksin. Vaikka parannuksen polku on vaikea, sitä ei tarvitse kulkea yksin. Vanhemmat ja johtajat voivat antaa arvokasta rohkaisua ja tukea.

Anteeksiannon voima ja sen tuoma vapaus ovat todellisia. Vapahtaja opetti: "Totuus tekee teistä vapaita."18 Ilo ja onni tulevat siitä, että elämme kuten Vapahtajamme eli.19 Hän on pyytänyt meitä pitämään ajatuksemme puhtaina.20 Hän on pyytänyt meitä säilyttämään itsekunnioituksemme. Hän on pyytänyt meitä vaikuttamaan hyvällä tavalla perheessämme ja ystäviemme keskuudessa. Meidän tulee rakastaa heitä ja kohottaa heitä kohti valkeutta. Hän sanoi: "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne".21 Hän on luvannut meille auttaa meitä elämään mittapuidensa mukaan. Hän on sanonut: "Ottakaa minun ikeeni harteillenne. – – Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."22

Pappeusveljet, voitteko sitoutua kanssani tässä ja nyt jälleen kerran ottamaan Kristuksen nimen päällenne? Tämän pappeuden avulla, joka teillä on, voitteko nousta ja käyttää Jumalan voimaa puolustaaksenne vanhurskautta? Voitteko seisoa pyhissä paikoissa?23

Olemme hyväksyneet vastuun muokata elämämme Mestarin mukaisesti. Hän on antanut pappeuden ja jumalallisen ilmoituksen avaimet elävän profeettamme Gordon B. Hinckleyn haltuun. Hän neuvoo: "Pysykää kaukana pornografiasta."24 "Pyydän teitä hartaasti kitkemään sen pois elämästänne."25

Älkää salliko myrkyn koskettaa sieluanne, veljet. Muistakaa: "Sitä, joka on vanhurskas, Jumala armahtaa."26 Todistan tästä Herramme ja Mestarimme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

VIITTEET
1. Ks. LK 1:33, KH Moos. 8:17.
2. Jes. 5:20.
3. Ks. 2. Sam. 11; LK 132:39.
4. Ks. Al. 53:4, 7.
5. Al. 48:17.
6. Ks. Al. 53:4–5.
7. "Profeetan neuvoja nuorille ja rukous heidän puolestaan", Liahona, huhtikuu 2001, s. 33.
8. Ks. Gal. 5:16–21.
9. Ks. LK 121:45–46.
10. Ks. Moosia 27:10–11; Al. 1:15.
11. Ks. Luuk. 15:21.
12. Ks. Jes. 1:18.
13. LK 18:11.
14. Ks. Moosia 26:29.
15. Ks. 2. Ne. 9:23; 26:27.
16. Ks. Al. 34; 3. Ne. 18:29–32.
17. Ks. LK 64:7.
18. Joh. 8:32.
19. Ks. 2. Ne. 2:25; 9:18, Moosia 2:41; 4:3.
20. Ks. 13. uskonkappale.
21. Joh. 13:35.
22. Matt. 11:29–30.
23. Ks. LK 101:22.
24. "Miksi me teemme joitakin asioita, niin kuin teemme", Liahona, tammikuu 2000, s. 69.
25. "'Runsas on lastesi onni ja rauha'", Liahona, tammikuu 2001, s. 62.
26. 1. Ne. 17:35.
*
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,89-19-202-17,00.html
http://de.wikipedia.org/wiki/Pia_fraus
http://en.wikipedia.org/wiki/Pious_fraud
http://en.wikipedia.org/wiki/Library_of_Friedrich_Nietzsche
http://burkevector.com/01/snakes-are-rad/
http://www.theamericanhuman.com/2011/10/human-right-no-3-health-care-is-human.html

Moska-Päre paljastaa presidentinvaalien toistaiseksi pahimman loanheittotapauksen: 'Blogi-hakkeri iski Niinistön kampanjamainokseen'

2012-01-26T23:37:00.009+02:00

1] Yläkuvassa a) perinteisiä 50-luvun oikeisto-konservatiivisia hetero-arvoja esittelevä pin-up-tyttö lobbaamassa naisten [ja tiettyjen yrittäjä-vähemmistöjen] edustajana Niinistön kampanjaa. Oi niitä/näitä aikoja! - 2] Keskellä Sauli itse sekä hänen b) talous-, ulko- ja sisäpoliittiset disipliininsä. Niiden sanoma on asiantuntevuudessaan vastaansanomatoni! - 3] Alla Kokoomuksen demareilta plagioima ja piratisoima vaalilaulu, jossa c) korostetaan talouspolitiikan lievän jyrkkyyden vastapainoksi Niinistön sosiaalisesti vastuullista arvojohtajuutta kansanpresidenttinä. Koskettavaa, ylevää, rehellistä! - 4] Youtube-videona kuulemme Niinistön vankimman tukialueen Uusimaan eli Kokoomuksen lobbaaman Guggenheim-matkailupörssi-maakunnan d) isänmaallista henkeä jopa valuuttakurssien läpi tihkuvan yhteishenkilaulun.

I
Sauli Niinistön Suomen kansaa yhdistävä arvojohtajuusviisu

1.
Nyt ukset auki on avattu, jotka Niinistön valtahan vie,
raha valta täällä on murrettu, on selvänä taistelon tie.
Nyt lippusi vaaliuurnalle vie, hyväks Niinistön anta’os äänesi sie;
uusi aika nyt luo, joka lapsilles onnea tuo.

2.
Sä kärsit nälkää ja kalvastuit, sinut huurteli puuttehen suot,
sinä värjyin kyynele lähteissä uit, ja tuskien maljoista juot.
Nyt lippusi vaaliuurnalle vie, näin tuskasi poista’os ponnella sie;
tämä voittohon vie, täm’ on oikea, tie

3.
Sä työmies kalvas ja poljettu, nosta selkäsi suoraksi nyt,
sinä kyllin oot kurjaksi sorrettu, oot kyllin sä nääntynyt.
Nyt lippusi vaaliuurnalle vie, oman onnesi hyväksi ponnista sie;
tämä voittohon vie, tämä sorretun onnen on tie.

4.
Sä nainen sorrossa murtunut, aika haavan syömmeesi piirs’,
sinun toivehes yöhön on hukkunut,. elo onnesi kauaksi siirs’.
Nyt lippusi vaaliuurnalle vie, nyt täytä mit vuosia kaipasit sie;
on ympäri yö, sitä poistaen taistele, lyö.

5.
Nyt miehet ja naiset te kalvenneet, on toimien hetkiä tää,
nyt kaikki mi täällä on kärsineeet, ajan mahtina rynnistäkää.
Veli, lippusi vaaliuurnalle vie, sisko Niinistön onneksi äänestä sie;
tämä voiton on tie, täm’ on Saulin ja sorretun tie!

II
http://www.youtube.com/watch?v=gpu4NB1WRsc
Uusmaalaisten laulu
*

http://www.voice.fi/uutiset/netissa-leviaa-virheellinen-presidenttiehdokkaiden-vastakkainasettelu--katso-kuva/8/34328

http://messukyla.sdp.fi/2011/03/11/vaalilaulu-vuodelta-1908-kannustaa-meita-huhtikuussa-uurnille/

Vain kuolema voi lunastaa ylevimmän ja kiihkeimmän rakkauden estäen sitä muuttumasta turhaksi intohimoksi eli kärsimykseksi - [?]

2012-01-25T01:27:00.009+02:00

Ja he rakastivat toisiaan ikuisesti.

I
Päreen sitaatti [nro. 5] on jälleen Luis Buñuelin eletyn makuisista muistelmista Viimeinen henkäykseni.
*
[Kielimafia tarkensi osaa II - klo: 13.45]
*
Rakkautta, rakkauksia

Minua ihmetytti pitkään itsemurha, joka tapahtui Madridissa vuonna 1920 asuessani asuntolassa. Amaniel-nimisessä korttelissa opiskelija ja hänen kihlattuna ottivat itsensä hengiltä erään ravintolan puutarhassa.Tiedettiin heidän olevan intohimoisen rakastuneita toisiinsa. Heidän perheensä tunsivat toisensa ja olivat hyvissä väleissä. Nuorelle tytölle tehtiin ruumiinavaus ja havaittiin hänen olevan neitsyt.

Näennäisesti noiden kahden nuoren liitolle ei ollut mitään estettä [toisin kuin Romeon ja Julian tapauksessa/rr]. He olivat menossa naimisiin. Miksi siis kaksoisitsemurha? En pysty selvittämään salaisuutta. Mutta ehkäpä intohimoinen, ylevä rakkaus, joka saavuttaa roihunsa korkeimman liekin, ei kestä elämää. Sellainen rakkaus on liian suuri, liian voimakas elämälle. Vain kuolema voi ottaa sellaisen vastaan.
[....]
Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s, 181]

II
Robert Johnsonin blues-klassikko kertoo eron hetkestä eli siitä miten rakkaus [tai ainakin toive vastarakkaudesta] on nyt ohi, Jäljelle jää tyhjä tunne siitä, että kaikki oli lopulta vain turhaa touhua.

Johnsonin melankolinen päättyvän rakkauden [tai rakkauden toiveen] blues ja Buñuelin kuvaama rakastavaisten kaksois-itsemurha ovat rakkauden kaksi ääripäätä. Molemmat jättävät kuitenkin saman surullisen tunteen, joka vihjaa rakkauden ja ehkä koko elämän olevan turhaa intohimoa.

Huolimatta/johtuen [miten vain halutaankin tulkita] taipumuksesta nihilismiin saatamme yhä Buñuelin tavoin ajatella, että vain kaksois-itsemurhassa rakkauden voi sanoa säilyvän ikuisesti. Kaikkein ylevimmän intohimon [kuten minkään syvästi ihanteellisen tai aidosti viattoman] ei ole mahdollista kestää murtumatta tai kovettumatta tässä elämässä.
*
http://www.youtube.com/watch?v=SnsBlY4rKwM&feature=related
Robert Johnson - Love In Vain
*
And I followed her to the station
with a suitcase in my hand
And I followed her to the station
with a suitcase in my hand
Well, it's hard to tell, it's hard to tell
when all your love's in vain
All my love's in vain

When the train rolled up to the station
I looked her in the eye
When the train rolled up to the station
and I looked her in the eye

Well, I was lonesome, I felt so lonesome
and I could not help but cry
All my love's in vain

When the train, it left the station
with two lights on behind
When the train, it left the station
with two lights on behind

Well, the blue light was my blues
and the red light was my mind
All my love's in vain

Ou hou ou ou ou
hoo, Willie Mae
Oh oh oh oh oh hey
hoo, Willie Mae
Ou ou ou ou ou ou hee vee oh woe
All my love's in vain
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Johnson
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Johnson
http://en.wikipedia.org/wiki/Love_in_Vain
http://www.myspace.com/crackersnaps

Vaali-Päre kysyy: Haavisto and Hakkarainen - too strange bedfellows?

2012-01-23T18:00:00.009+02:00

ÄTSENÄÄ AAKKEP!
I
Päreteksti on kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Parajytky. Tuubivideon löysin Leevi Lehdon facebookista.
*
Ensimmäiset kunnon naurut tänä päivänä kirvoitti itse Puna-Tomi perse-analyyseineen.

Tomi said: 'Perseet (persujen kannattajat) äännestivät Väyrystä ei haavistoa. Kutinasi oli väärässä. Eikä prseitä ole kuin vaajat parikymmentä prosesnntia.'
*
Minua kuitenkin ihmetytti kaikkein eniten Justiinan [IM] väite:

'Haavisto kannattaa pitkälti samankaltaista arvomaailmaa kuin mitä monet Perussuomalaisetkin' [?]

Nationalistista populismia? Arvokonservatiivisuutta? Uskonnollisesti ja etnisesti valikoivaa suvaitsevaisuutta - esimerkiksi muslimi-maahanmuuttajien käännyttämistä kristinuskoon ja heidän erityisvalvontaansa? EU-vastaisuutta? Jne.

Vai onko nyt niin, että itsensä syrjityiksi kokevat tuulipukutaajamien persu-Taavit ja- Tiinat löytävätkin Suuren Idolivaalin toisella kierroksella itsensä yhteisestä sängystä kaltoin kohdellun homoväestön ja sateenkaari-anarkistien kanssa, joilla riittää loputtomiin valitettavaa naisten, lasten ja ylipäätään kaikenlaisten vähemmistöjen syrjinnästä?

Huolimatta siitä, että mitä ilmeisimmin kyseessä on persujen kokemus- tai samaistumis-fantasiasta syntynyt poliittinen ja psykologinen väärinkäsitys, niin ainakin se sopii erinomaisesti äänestystaktikoinnin mielikuva-perusteeksi juuri nyt.

Ja jos ymmärrän vähääkään Timo Soinin poliittisia tarkoitusperiä, niin hän saattaa Haavistoa kannattaessaan jopa valmistella avausta myös laajemman poliittisen kommunikaation mahdollisuuteen vaaleanpuna-vihreitten vastustajiensa kanssa, mikä taas merkitsisi demareitten ja kepulaisten muumioitumis- ja museoitumiskehityksen nopeutumista poliittisena voimana, mitä voinee pitää Soinin poliittisen toiminnan perimmäisenä päämääränä.

Samalla voitaisiin muistuttaa myös Kokoomusta vallan katoavuudesta ja monetaristinen manipuloinnin epäsuosiosta valitsemalla presidentiksi persujen tukemana patamustan Guggenheim-rahaporvarin ja potentiaalin Nato-lobbarin sijasta ulkopoliittisesti kokenut ja pätevästi vihreä diplomaatti.

Näin alkaa Suomen puoluepoliittinenkin kartta muuttua.

2
Haaviston luonteva avoimmuus homoutensa suhteen, asiallinen ja rauhallinen olemus sekä kansainvälisen diplomatian tuntemus herättävät minussa kunnioitusta.

Jos äänestän edes toisella kierroksella, äänestän Haavistoa, vaikka en henkilökohtaisesti pidä presidentti-instituutiota enää lainkaan tarpeellisena suomalaisessa nykydemokratiassa.

Kokoomuslaisen pääsy presidentiksi pitäisi kuitenkin estää, ja se on ehkä ainut syy, joka saisi minut vaaliuurnille tällä kertaa.

II
Julkkis-pellejä riittää mediassa pilvin pimein. Miksi alentaa todellista valtaa vailla oleva valtion päämies sellaiseksi? Joulupukki olkoon meidän nukke-presidenttimme. Eduskunta sen sijaan päättäköön maan todellisista ongelmista ja asioista.

III
http://www.youtube.com/watch?v=Og2NIwoDNKg
Hitler saa kuulla Väyrysen tipahtaneen toiselta kierrokselta. Miten Aatu näkee Pekan ja Saulin pärjäävän vastakkain?
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_2012
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/parajytky.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevi_Lehto
http://pienipiiri.blogspot.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Haavisto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teuvo_Hakkarainen
http://www.hs.fi/politiikka/Teuvo+Hakkarainen+kiist%C3%A4%C3%A4+tukevansa+Haavistoa/a1305554037793
http://pienipiiri.blogspot.com/

Yhteiskunnalliset instituutiomme [lastentarhoista yliopistoihin] ovat toistensa kanssa kilpailevia, tutkimusstrategioita tekeviä sotakoneita tiedon ja totuuksien kilpailumarkkinoilla

2012-01-23T01:40:00.002+02:00

Taloussubjektien strategia-kasvatus alkaa varhain. Päiväkodissa luetaan tulevan kesän toimintasuunnitelmaa.

I
Yhteiskunnalliset instituutiomme ovat intressien hallinnoimisen [klassinen liberalismi] sijasta muuttuneet uusliberalistisen kilpailu- ja sotapelin kaltaisiksi. Suvaitsevaistomme eli [vaalean]punavihreät liberaalit eivät poliittisesta naiviudestaan johtuen pysty estämään tämän megatrendin etenemistä eikä nationalistisilla arvokonservatiiveilla [Persut ja esim. Takkirauta] puolestaan ole siihen viime kädessä aatteellista halua, vaikka he kapitalismia kritisoivatkin [RR].

II
Päreen sitaatti on Markku Koivusalon Michel Foucault'a käsittelevästä artikkelista 'Dispositiivi eli valta strategisena kykyjen verkostona' monitieteisestä aikauslehdestä Tiede ja Edistys [3/11].
*
Lopuksi: Kilpailukyvyn tahtotilat ja vallan strategiat verkostotaloudessa

[Te ette ole nähneet vielä mitään, prosessin suuntaa ei voi kääntää/Anti-Oidipus (Deleuze, Guattari)]

Toisin kuin yleisesti luullaan, Foucault'n oma filosofinen tiedontahto suuntautui juuri totuuden kysymyksen tutkimukseen, mutta pyrkimättä etsimään totuuksien universaaleja ehtoja hän oli kiinnostunut erityisesti ihmistä koskevien historiallisten touuksien historiallisista ehdoista ja vaikutuksista.

Seurattaessa dispositiivi-käsitteen toimintaa Foucault'n tiedontahdossa sen huomataan ilmaantuneen Foucault'n ajatteluun 70-luvulla, kun hän pyrki tuomaan valtasuhteitten dynamiikan muutokset osaksi länsimaisen tiedon analyysia ja muodostamaan näkemystä strategisesta tiedontahdosta.

Käsitteen oman strategisen aseman huomataan vastaavasti muuttuneen Foucault'n tiedontahdossa, samalla kun tuon tiedontahdon varsinainen aktuaalisesta ongelmasta lähtevä strateginen kohde koki muutoksia. Sitä ohjaava perusnäkemys tieto-vallan verkostoista taas ammensi sekä aikauden yleisestä pyrkimyksestä siirtyä rakenteen analyysista verkostollisen analyysiin että myös uusista yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan verkostollisista organisaatioista.

Nykyään verkostollisista malleista on tullut keskeisiä kaikessa yhteiskuntatieteellisessä analyysissa ja 70-luvun vasemmistoradikaalien vaihtoehtoisista ja transversaaleista verkostollisista ryhmäprojekteista yleisiä verkostotalouden työn organisoitumisen muotoja. Myös valtaa tutkitaan yhä enemmän verkostollisesti valta-asemien ja toimijoiden suhdeverkkoja kartoittaen.

Mutta samalla kun lähes kaikissa yhteiskunnallisissa valtatutkimuksissa viitataan ainakin 'teoriassa' Foucault'n valta-analyysiin, niin edelleen on harvinaista nähdä Foucault'n tapaan yhteiskunnalliset suhteet itsessään strategisina ja hallinnollisina valtaverkostoina. Tämä siitä huolimatta, että juuri strateginen valta-tieto-näkemys on saanut yhteiskunnassamme hegemonisen aseman ja pyrkinyt kattamaan sen kokonaisuudessaan.

'Pseudo-militaristinen' sanasto, jota Foucault halusi vuonna 1973 kokeilla tieto-valta-suhteitten analyysiin ja jonka hän sittemmin hylkäsi, on asettunut nykyään eksplisiittiseksi yleisen yhteiskunnallisen toiminnan ja tiedon ja totuuden tuotannon ohjaajaksi. Foucault juonsi strategisen valtanäkemyksen uuden ajan kilpailuvaltioiden sisäistämistä sodankäynnin strategisista suhteista, mutta rupesi painottamaan hallinnallisuuden suhteita siirryttyään tutkimaan liberalistista vallankäyttöä.

Tunnetusti klassinen liberalismi hyökkäsikin valtasuhteiden sotaisaa järjestystä vastaan markkinoimalla rauhanomaisten vaihtosuhteiden mallia ja asetti samalla intressit kesyttämään intohimoja. Uusliberalistinen kilpailumarkkinoiden idea ja liiketaloudellinen strategia-ajattelu ovat kuitenkin tuoneet strategisen valtanäkemyksen takaisin hallintoon ja levittäneet sen lopulta koko yhteiskuntaan.

Yliopistoista lastentarhoihin toimintasuunnitelmat ovat nykyään avoisesti strategioita, eikä tässä ole kyse pelkästään viattomasta metaforasta tai militaristiset merkityksensä kadottaneen termin käyttämisestä rauhanomaisessa merkityksessä vaan tiedon ja toiminnan hyvin konkreettisesta liittämisestä juuri strategiseen vallankäytön muotoon ja sen vaatimiin organisaatio- ja johtajuusnäkemyksiin.

70-luvulla nietzscheläinen tutkimushypoteesi valtaintressien ohjaamasta tiedosta, aristoteelisen neutraalin tiedontahdon sijaan, nähtiin vielä radikaalina. Nykyään kaikilta korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta, siis korkeimman tieteellisen totuuden tuottamisen paikoilta, vaaditaan valta-tieto-strategioita ohjaamaan niiden toimintaa tieto-valta-dispositiiveina ja määrittämään sen tiedontuotannon intressejä, jossa aikamme tieteelliset totuudet ilmaantuvat.

Yliopistot eivät ole enää edes 'ideologiassaan' yleiseen ja yhtäläiseen universaalin älyn verkostoon osallistuvia tutkimus- ja opetuslaitoksia. Ne ovat toistensa kanssa kilpailevia, tutkimusstrategioita tekeviä sotakoneita tiedon ja totuuksien kilpailumarkkinoilla.

70-luvun alussa Foucault'n ajatus vallasta tiedon ja touuden tuottajana tuntui kriittiseltä, vallan käytännöt 'paljastavalta' tutkimuskysymykseltä, nykyään ainoastaan avoimesti vahvojen valtastrategioiden nähdään tuottavan 'tuottavaa' tietoa ja totuuksia. - [Eikä kyse ole vain Foucault'n tutkimista tiedolliselta asemaltaan epävakaista ihmistieteistä vaan myös kaikkein 'kovimmista' luonnontieteistä].

Foucault'n mukaan seksuaalisuuden dispositiivien lukuisissa strategioissa sukupuolihalu ei viitannut enää vain tiettyihin seksuaalisiin tekoihin vaan muuttui kaikkialla läsnä olevaksi mystiseksi ja aina pakenevaksi voimaksi. Jos lukee tämän päivän suomalaisia tieto-valta-strategioita, näyttää siltä, että kilpailukyvyllä on tuo sama asema.

Se ei viittaa enää vain vientiteollisuuden tiettyihin toimiin tai tekoihin, vaan siitä on tullut mystinen voima, energia, kyky, joka ilmenee kaikkialla ja kaikissa yhteiskunnan toimissa ja jota yritetään mitata erilaisilla hullunkurisilla mittareilla, aivan kuin Wilhelm Reich seksuaalienergiaa aikoinaan. Sen tähden vaaditaan kansallista tahtotilaa [strategista intentiota], johtajuutta ja itsensä toteuttamista.

Se on jotakin jatkuvasti kaikissa toimissa läsnäolevaa ja kuitenkin samalla jatkuvasti vaarassa karata käsistämme. Sen torjuminen olisi katastrofaalista koko yhteiskuntaruumiin ja kansantalouden terveydelle. Kuten valtiovarainministerin asettama julkistoimijoiden käytöksen uusi itsehallinnan käsikirja kiteyttää: 'Kilpailukykymme meidän on uusittava, joka päivä.' - [Ministry of Finance, 2006, 6].

[Kappalejako RR]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault
http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault
http://blogs.helsinki.fi/mkoivusa/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede_%26_edistys
http://celearning.ph/index.php/news/3-news/173-depeds-eight-week-kindergarten-summer-program-ksp-to-start-this-april-11

Haaste Humen giljotiinille: rasismi eli kun tosiasiat ovat niinkuin niiden ei pitäisi olla

2012-01-20T23:50:00.004+02:00

Pitäisikö valkoisen pojan rasistinen käyttäytyminen hyväksyä, koska se on tosiasia ja koska tosiasioista [eli ei-moraalisista faktoista] ei Humen lain mukaan voi päätellä, että asiat voisivat olla moraalisesti toisin? - - Mutta se, joka hyväksyy pojan käytöksen tosiasiana, josta ei voi johtaa muunlaista käyttäytymistä, itse asiassa hyväksyy rasismin ylipäätään humelaisen logiikan nimissä. Logiikka ei siis ole pelkästään neutraali päättelyn väline vaan myös vallankäytön strategia.

I
Racism is rooted in the historical development of capitalism as a world system. It has proved through several centuries to be a useful and flexible tool for the possessing classes. It justified the brutal wars of conquest and genocide, which established the European colonial empires. It rationalized the slave trade, which produced the primitive accumulation of capital necessary for the industrial revolution.

Today racism in its various guises remains an important ideological mainstay for the capitalist elites, providing a rationale for the barbaric oppression of minorities. Racism "explains," for example, why black people in America fail to get a piece of the "American Dream" one generation after another. It can be used to "explain" why Japanese capitalism has been much more successful than its European and North American rivals. The arguments offered by racists, whether the psychotic ravings of a lumpenized skinhead or the "objective," pseudo-scientific scholarship of a Harvard professor, seek to direct popular anger away from the workings of an irrational and decaying capitalist system to some group of "outsiders."

II
Kommentti Ironmistressin kommenttiin hänen päreessään Työnhaun markkina-arvoteoria.

1
RR: 'Niinpä juuri sofistikoitunut rasismi on truismi, jonka myös IM tahtoen tai tahtomattaan hyväksyy ihmisen 'lajityypillisenä käyttäytymisenä'.'

IM: 'RR, rasismi on ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Se on yksi syy, miksi ihminen on pohjimmiltaan paha. Mutta muistanet jälleen Humen giljotiinin. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla.'
*
Onko rasismi olemassa de facto vai de jure? Toisin sanoen kausaalis-tosiallisesti vai loogis-määritelmällisesti?

Jos se on de facto [ja 'rehellinen' rasisti olettaa, että se on de facto], niin ihmettelen, mihin oikein tarvitsemme silloin Humen giljotiinia? Muistuttamaan siitä, ettemme voi loogisesti päätellä, että rasismi ei ole lajityypillistä käyttäytymistä - vai mitä? Hahhah.

Minä sen sijaan olen sitä mieltä, että rasismia on [loogis-määritelmällisesti] aina silloin, kun rasistinen taipumus hyväksytään joko välittömänä ja suorana apartheidina tai se päinvastoin pyritään peittelemään/mystifioimaan jollain eufemistisella ja pragmaattisella mutta todellisuudessa taktisesti tai jopa strategisesti eriarvoistavalla käytännöllä.

Väitän myös, että eläimellis-petomainen käyttäytyminen muuttuu ihmisessä rasismiksi jo/vasta sinä hetkenä, kun hän tiedostaa [loogisen etäisyydenoton eli reflektion kautta], että esim. rodullinen eriarvoistaminen on väärin. Mikäli ihminen ei sitä tajua, hän on psykopaatti [mikä merkitsee, että hän ei kuulu ihmiskuntaan vaan pikemminkin villieläimiin, joskaan en halua enkä voi syyttää 'oikeita' eläimiä rasismista].

Näin ollen rasismi ei minun mielestäni ole luonnollisesti/positiivisesti olemassaolevaa käyttäytymistä vaan älyllistä ja moraalista epärehellisyyttä, jota voi tietoisesti yrittää välttää, mikäli haluaa ja älyää. - Monet eivät tietenkään halua ja vielä useammat eivät älyä.

Silti rasismi ei ole ihmiselle lajityypillistä. Se ei ole lajityypillistä millekään lajille. Eläimillä ei ole tietoisuutta ja moraalia tajuta 'rasismiaan', joka ei ole rasismia vaan vaistonvaraista käyttäytymistä. Ihmisellä taas on tietoinen moraali, joka kieltää häntä käyttämästä toista ihmistä yksinomaan välineenä johonkin itsekkääseen päämäärään.

Mutta jos näin tapahtuu systemaattisesti kuten kapitalismissa, voimme pitää nimenomaan vapaata markkinataloutta systeeminä, joka toimii kysynnän ja tarjonnan riskirahanpesu-johdannaisilla manipuloituun peliin sekä liberaaliin demokratiaan ja vapauden savuverhoon kätkettyjen kannustimien varassa, jotka semanttisista eufemismeistaan riisuttuna osoittautuvat rasistisiksi.

Mutta kaikki ihmiset eivät ole kapitalisteja eivätkä siten myöskään [piilo]rasisteja. Lajityypillisyys-oletus haihtuu tässäkin mielessä ilmaan kuin höyry.

2
Kertaus

Olennaista tässä on tajuta, että jos tiedostamme rasismimme, emme enää ole rasisteja ainakaan bona fide ja hyvällä omallatunnolla vaan pahuuttamme eli toimien parempaa tietoamme ja ymmärrystämme vastaan. Mikäli taas emme tiedosta rasismiamme, emme voi olla rasisteja, koska emme kuulu ihmislajiin lainkaan.

Kun siis tiedostamme rasistiseksi ymmärtämämme taipumuksen itsessämme, olemme aina jo [ainakin karkeasti] arvottaneet tietyntyyppiset asenteet ja käytöksen moraalisesti oikeana tai vääränä käyttäytymisenä. Tämän jälkeen me emme enää pysty oikeuttamaan rasistista käyttäytymistä de facto lajityypillisyytenä vaan joko hyväksymme sen huolimatta sen moraalisesta paheksuttavuudesta tai yritämme kätkeä sen etenkin demokraattisiin vapausoikeuksiin ja kapitalismin 'lainalaisuuksiin'.

3
Humen lailla ei ole tässä asiassa psykologisia käyttäytymistaipumuksia selventävää käyttöä. Päinvastoin - se tekee praktisesti johdonmukaisen päättelyn mahdottomaksi loogis-käsitteellisesti dogmaattisella dikotomiallaan muka objektiiviseen tosiasiamaailmaan [deskriptiivisyys] ja muka subjektiiviseen pitämisen maailmaan [preskriptiivisyys]. Päättely loppuu kuin seinään, minkä vuoksi tosiasioitten ja pitämislauseitten kategorinen erottaminen toisistaan jopa ylläpitää rasistisia käytäntöjä kuten kuvatekstisssä osoitetaan.

III
http://www.youtube.com/watch?v=2dcYrG6CRi4&feature=related
Hullujussi - Bingo bango bongo
.....
Nykyään tällaista biisiä ei voisi enää tehdä, mikä viestii siitä, ettei suvaitsevaisuus suinkaan lisää huumorintajua vaan pikemminkin asettaa sille tiukkoja rajoituksia poliittisen korrektiuden nimissä.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Hume
http://www.bolshevik.org/1917/no12/no12capitalismandracism.html
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/tyonhaun-markkina-arvoteoria.html
http://endofcapitalism.com/about/2-what-is-capitalism/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hullujussi
http://en.wikipedia.org/wiki/Civilization_(song)

Buñuel ja sisällissota

2012-01-19T23:55:00.010+02:00

Robert Capa: The Falling Soldier - - Tasavaltalainen sotilas kuolee konekiväärin luoteihin - - ['komea' kuva, mutta onko se taidetta vai 'pelkkä' dokumentti?]
*
From 1936 to 1939 Robert Capa photographed the horrors the Spanish Civil War. In 1936, he became known across the globe for a photo he took on the Cordoba Front of a Loyalist Militiaman who had just been shot and was in the act of falling to his death. Because of his proximity to the victim and the timing of the capture, there was a long controversy about the authenticity of this photograph. Historians eventually succeeded in identifying the dead soldier as Federico Borrell García and proved it authentic. This is the best-known picture of the Spanish civil war.

I
Päre koostuu pääosin sitaatista [nro. 4], joka löytyy Luis Buñuelin muistelmateoksesta Viimeinen henkäykseni.
*
Olisikohan vasemmistolla jotain opittavaa Buñuelin kokemuksista ja muistoista Espanjan sisällissodan ajalta? Luulisin että paljonkin, mutta samalla arvelen, ettei vasemmisto koskaan opi, sillä sen aatteellinen perusta ei ole perimmältään joustava, pragmaattinen ja strateginen kuten liberalismilla vaan ristiriitainen ja pirstoutunut sekoitus anarkistis-dogmaattista ideologiaa - toisin sanoen ihanteellisuutta, joka toimii samalla tavoin kuin kaikki [myös tieteellisesti perustellut] vakaumukset, jotka perustuvat utopiaan ja [oikeudenmukaisuus-] uskoon. Oikeistoliberalismin todellisuus- ja vapauskäsitys sen sijaan toimii kaupan ja vapaan markkinatalouden analogiaan perustuen, jossa myös ihmisen [taloussubjektin] arvo mitataan de facto rahassa. - [Tätä problematiikkaa on syytä pohtia myöhemmin - jälleen kerran].

II
Espanjan sota

[.....]
Tutustuin samoihin aikoihin Santiago Carrilloon, joka oli silloin kaiketi Yhdistyneen sosialistisen nuorison sihteeri. Juuri ennen sotaa olin antanut pari kolme revolveriani alapuolellani työskenteleville painotyöläisille. Nyt olin aseettomana kaupungissa [Madrid], jossa ammuttiin joka puolella. Menin Carrillon luo ja pyysin häneltä asetta. Hän avasi tyhjän laatikkonsa ja sanoi: ' Ei ole enää'.

Lopulta kuitenkin sain aseen. Olin pian sen jälkeen eräänä päivänä ystävieni kanssa Plaza de la Indipendencialla, kun ammunta alkoi. Laukauksia tuli katoilta, ikkunoista kaduilta; kaikki oli täydellistä sekasortoa. Minä seisoin puun takana aseineni, hyödyttömänä, enkä tiennyt, ketä olisi pitänyt ampua. Miksi siis pitäisin asetta? Annoin sen pois.

Kolme ensimmäistä kuukautta olivat pahimmat. Minua järkytti kaamea holtittomuus, samoin useimpia ystäviäni. Olin toivonut palavasti kumousta, nykyisen järjestyksen kaatamista. Äkkiä olin keskellä tulivuorta, aloin pelätä. Jotkut teot vaikuttivat mielestäni järjettömiltä ja suuremmoisilta, niinkuin esimerkiksi se, kun työläiset pakkautuivat eräänä päivänä kuorma-autoon, ajoivat noin kahdenkymmenen kilometrin päähän Madridista etelään, jossa sijaitsi Jeesuksen Pyhän Sydämen monumentti, muodostivat teloitusryhmän ja ampuivat hajalle korkean Kristuspatsaan.

Sen sijaan inhosin summittaisia teloituksia, ryöstämistä, kaikkinaista mielivaltaa. Kansa nousi, otti vallan, ja heti ilmaantui eripuraisuutta. Varsinainen sota unohtui välienselvittelyjen takia, vaikka juuri sodan olisi pitänyt olla ainoa tärkeä asia.

Kävin joka ilta vallankumouksellisten kirjailijoiden kokouksessa, jossa tapasin useimmat ystäväni, kuten Albertin, Bergaminin, kuuluisan lehtimiehen Corpus Vargan ja Jumalaan uskovan runoilijan Altolaguirren. Altolaguirre tuotti muutamia vuosia myöhemmin Meksikossa elokuvan Subida al cielo [Nousu taivaaseen]. Hän kuoli Espanjassa auto-onnettomuudessa.

Olimme usein napit vastakkain. Loputtomien, usein kiihkeiden keskustelujen teemana pyöri: välitön toimintako vai järjestäytyminen? Minun mielessäni törmäsivät vastakkain teoreettinen, tunteellinen viehtymys epäjärjestykseen sekä järjestyksen ja rauhan perustarve. Illastin pari kolme kertaa Malraux'n kanssa. Elimme keskellä kuolemaa ja taistelua, mutta sommittelimme teorioita.

Franco eteni koko ajan. Jotkut kaupungit ja kylät pysyivät uskollisina tasavallalle, mutta toiset antautuivat Francolle ilman taistelua. Fasistinen ote kiristyi kaikkialla selvästi, säälimättömästi. Vapaamielisyyden viimeinenkin häivähdys muserrettiin heti. Me puolestamme haaskasimme aikaamme ja anrkistit jahtasivat pappeja sen sijaan, että olisimme järjestäytyneet keinolla millä hyvänsä, mahdollisimman nopeasti, sillä oli ilmiselvää, että edessä oli taistelu elämästä ja kuolemasta.

Taloudenhoitajattareni sanoi minulle eräänä päivänä: 'Tulkaa katsomaan, kadulla makaa kuoliaaksi ammuttu pappi.' Olin ollut kirkkoa vastaan jo lapsuudestani lähtien ja olin yhä vieläkin, mutten millään muotoa hyväksynyt tätä murhaamista.

Papitkin ottivat osaa taisteluun. He tarttuivat aseisiin niinkuin kaikki muutkin. Jotkut ampuivat kellotorneistaan, eräs dominkaani käytti jopa konekivääriä. Jotkut papit asettuivat tasavaltalaisten puolelle, mutta suurin osa oli selvästi fasistisia. Sota oli totaalinen. Keskellä taistelun tuoksinaa oli mahdotonta pysyä puolueettomana tai kuulua Kolmanteen Espanjaan, josta jotkut hämärästi haaveilivat.

Minä pelkäsin joinain päivinä. Omistin porvarillisen huoneiston. Ihmettelin joskus itsekseni, mitä mahtaisi tapahtua, jos hallitsematon iskujoukko tunkeutuisi keskellä yötä luokseni viedäkseen minut 'kävelylle'. Miten voisin panna vastaan? Mitä sanoisin heille?

Fasistinen puoli syyllistyi jatkuvasti julmuuksiin. Tasavaltalaiset tyytyivät yleensä ampumaan, mutta kapinalliset osoittivat joskus hallitsevansa myös pitkälle hiottuja kidutusmenetelmiä. Esimerkiksi Bajadozissa punaiset heitettiin areenalle ja tapettiin härkätaistelun sääntöjen mukaisesti.

Tuhansia tarinoita kerrottiin. Muistan eräänkin: ollessaan menossa jumalanpalvelukseen kappeliinsa Madridin luostarin nunnat pysähtyivät Jeesusta sylissään pitelevän Neitsyt Marian patsaan edessä. Abbedissa irrotti vasaran ja saksien avulla lapsen äitinsä sylistä, otti lapsen kainaloonsa ja sanoi Neitsyelle: 'Saat lapsesi takaisin, kun olemme voittaneet sodan.'

Nunnat ovat varmaankin palauttaneet Jeesuslapsen.

Tasavaltalaisten leirissä alkoi ilmetä vakavia erimielisyyksiä. Kommunistit ja sosialistit tahtoivat ennenkaikkea voittaa sodan, tehdä kaikkensa voiton hyväksi. Anarkistit puolestaan katsoivat olevansa jo voiton puolella ja hahmottelivat ihanneyhteiskuntaansa.

Ammattiyhdistysliikkeen lehden toimittaja Gil Bel sopi eräänä päivänä tapaamisesta kanssani Cafe Castillassa ja sanoi minulle:

'Olemme perustaneet anarkistien siirtolan Torrelodonesiin. Ainakin parikymmentä taloa on jo vallattu. Sinun pitäisi ottaa yksi niistä hoitoosi.'

Olin hyvin hämmästynyt. Talot kuuluivat ensinnäkin pois ajetuille, ammutuille tai paossa oleville henkilöille. Toiseksi Torrelodones sijaitsi Guadarraman vuoriston kupeella, vain muutaman kilometrin päässä fasistien linjoista, tykin ampumaetäisyydellä, ja anarkistit vain suunnittelivat kaikessa rauhassa utopiaansa!

Eräänä toisen päivänä lounastin ravintolassa muusikko Remachan kanssa. Isännän poika oli haavoittunut vakavasti taistelussa francolaisia vastaan Guadarraman vuoristossa. Sisään asteli melkoinen joukko aseistettuja anarkisteja, jotka tervehtivät kaikkia ja pyysivät sitten heti perään isännältä viinipulloja. En pystynyt hillitsemään raivoani. Sanoin heille, että heidän pitäisi olla vuoristossa taistelemassa eikä tyhjentämässä kunnon isännän viinikellareita, kun tämän poika oli lisäksi kuolemaisillaan.

He kuuntelivat minua vastaamatta, lähtivät sitten pois, mutta ottivat kuitenkin pulloja mukaansa. He tosin antoivat vastineeksi 'kuponkeja', jotka olivat lähinnä mitättömia paperinpalasia.

Kokonaisia anarkistijoukkoja tuli koko ajan Guadarraman vuorilta, jossa taistelu riehui, tyhjentämään hotellien viinikellareita. Heidän esimerkkinsä ajoi meitä lähinnä kommunistein suuntaan.

Kommunisteja oli aluksi hyvän vähän, mutta heidän määränsä kasvoi viikko viikolta. He olivat järjestäytyneitä ja kurinalaisia., minusta he olivat - ja olen samaa vieläkin - moitteettomia. He keskittivät voimavaransa sodankäyntiin. On surullista mutta tarpeellista sanoa, että anarkistit vihasivat heitä ehkä vieläkin enemmän kuin fasisteja.

Viha oli alkanut muutamia vuosia ennen sotaa. Vuonna 1935 Espanjan Anarkistien Liitto järjesti hyvin kovaotteisen yleislakon rakennustyöläisten parissa. Kommunistien valtuuskunta meni anarkistien luo ja sanoi lakon pääpomolle:

'Joukossanne on kolme poliisin ilmiantajaa.'

He mainitsivat nimet. Mutta anarkistit vastasivat kiivaasti valtuuskunnan jäsenille:

'No entäs sitten? Kyllä me sen tiesimme! Meistä poliisin ilmiantajat ovat parempia kuin kommunistit!'

Teoreettisesti tunsin sympatiaa anarkisteja kohtaan, mutta en voinut sietää heidän sattumanvaraista, yllättävää käytöstään ja fanatismiaan.

Joskus insinöörin titteli tai yliopistollinen oppiarvo riitti syyksi siihen, että henkilö vietiin Casa Campolle [vangiksi ja/tai ammuttavaksi/rr]. Fasistien lähestyessä Madridia tasavaltalainen hallitus päätti siirtyä Barcelonaan. Silloin anarkistit rakensivat tiesulun ainoalle vapaalle tielle lähelle Cuencaa. Barcelonassa anarkistit tappoivat metallitehtaan johtajat ja insinöörit osoittaakseen, että tehdas saattoi toimia täysin työläisten varassa. Tämä oli vain yksi esimerkki monien joukossa. Anarkistit rakensivat panssarivaunun ja näyttivät sitä ylpeänä Neuvostoliiton edustajalle. Tämä pyysi parabellumin ja ampui vaivatta panssarivaunun hajalle.

Kerrotaan vielä, että pieni anarkistiryhmä olisi ollut vastuussa kuuluisan Darrutin kuolemasta - mutta tapahtumasta kuulee myös muunlaisia versioita. Durrutiin osui luoti hänen laskeutuessaan autosta Princesakadulla, kun hän oli menossa auttamaan piiritettyä yliopistokaupunginosaa. Kurittomat anarkistit eivät voineet antaa anteeksi Durrutille sitä kurinalaisuutta, jonka hän oli onnistunut iskostamaan omiin joukkoihinsa.

Parasta oli varoa myös trotskilaisen ryhmän sattumanvaraisia tekoja. Tämä ryhmä, johon anarkistit olivat liittyneet, pystytti jopa katuesteitä Barcelonassa tasavaltalaisten armeijaa vastaan.

Ystäväni, kirjailija Claudio de Torre asui yksittäisessa talossa vähän matkan päässä Madridista. Olin antanut hänelle häälahjaksi Max Ernstin taulun. Hänen isoisänsä oli ollut vapaamuurari, mikä oli fasistien mielestä hirvittävintä maailmassa. Vapaamuurareja vihattiin yhtä paljon kuin kommmunisteja.

Claudiolla oli hyvin arvossa pidetty keittäjätär, tämän sulhanen taisteli anarkistien joukoissa. Menin eräänä päivänä Claudion luo lounaalle. Silloin tuli äkkiä vastaani trotskilaisten auto keskellä maaseutua. Se oli helppo tunnistaa suuresta maalatusta iskulauseestaan. Minä hermostuin, sillä mukanani oli vain sosialistisia ja kommunistisia asiakirjoja, joilla ei ollut minkäänlaista arvoa trotskilaisten silmissä. Auto pysähtyi, kuljettaja kysyi minulta tietä ja sitten he jatkoivat matkaansa. Minä huokaisin helpotuksesta.

Toistan vielä, että kirjoitan tässä vain henkilökohtaisia vaikutelmiani, mutta luulen niiden vastaavan monen vasemmistolaisen kokemuksia. Epävarmuus ja sekasorto, joita sisäiset taistelumme ja erimielisyytemme vain pahensivat, vallitsivat kaikkialla, vaikka fasistinen uhka vaani ovellamme.

Näin silmieni edessä vanhan unelmani toteutuneen, mutta se teki minut vain surulliseksi.

[.....]
Vuonna 1936 Espanjan kansa puhui ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Kansa hyökkäsi vaistomaisesti ensin kirkon ja suurten maanomistajien kimppuun. Kansa poltti kirkkoja tai luostareita ja murhasi pappeja, molemmat olivat sen ikivanhoja vihollisia.

Fasistien puolella rikoksia tekivät rikkaammat, sivistyneemmät espanjalaiset. He murhasivat lukemattomia, usein vääriä henkilöitä kammottavan kylmäverisesti.

Siksi saatan sanoa nyt melko tyynesti, että pohjimmiltaan kansa on jalomielisempää. Syyt kansan kapinaan olivat ilmiselvät. Sodan ensimmäisten kuukausien aikana tasavaltalaisten kiihkeys vähän kauhistutti minua, mutta melko pian, 1936 marraskuusta lähtien, laillinen järjestys palasí ja summittaiset teloitukset loppuivat.

Olen ollut koko elämäni hyvin järkyttynyt kuuluisasta valokuvasta, jossa korkeat kirkonmiehet seisovat koristelluissa, pyhissä kaavuissaan Santiago de Compostelan katedraalin edessä upseerien vierellä ja tekevät fasistitervehdyksen. Jumala ja isänmaa seisovat siinä rinta rinnan. Ne toivat meille vain ahdistusta ja verta.

En ole koskaan ollut Francon fanaattinen vastustaja. Minusta hän ei edustanut pirua itseään, Luulenpa jopa, että hän esti heikon Espanjan sortumasta natsien käsiin. Mitä häneen itseensä tulee, mielipiteeni ei myöskään ole aivan yksiselitteinen.

Väkivallattoman nihilismin näkökulmastani toisen puolen, siis francolaisten, vaurauden ja kulttuurin avulla olisi pitänyt rajoittaa kauhua. Mutta niin ei suinkaan tapahtunut, päinvastoin. Siksi, istuessani tässä yksin dry-martinini kanssa, en voi olla epäilemättä rahan ja kulttuurin hyvää tekevää vaikutusta.

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s, 190-196, 210-211]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_sis%C3%A4llissota
http://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Civil_War
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Capa
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Capa
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Falling_Soldier
http://fi.wikipedia.org/wiki/Santiago_Carrillo
http://en.wikipedia.org/wiki/Santiago_Carrillo
http://en.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9_Malraux
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9_Malraux
http://www.thefewgoodmen.com/thefgmforum/showthread.php?157-The-Spanish-Civil-War-1936-1939

Portto Neitsyt Mariana eli esteettinen vaikutelma, jonka merkitystä rumuus ja kauneus tai hyvyys, huonous ja pahuus eivät riitä selittämään eivätkä kuvaamaan

2012-01-17T23:48:00.012+02:00

Death of the Virgin [Caravaggio]
*
Caravaggio's painting is the last major Catholic work of art in which Mary is clearly dead. Her feet are swollen, and no cloud of cherubs ferries her heavenward as depicted less than a decade before by Annibale Carracci (see Assumption of the Virgin (Carracci)) for Cerasi Chapel. He does not depict an assumption but her death, arm drooping to the earth. The figure, like that in nearly all Renaissance and Baroque Assumptions, looks much younger than a woman some 50 or more years old; medieval depictions of the death were often more realistic in this respect. Contemporaries accused Caravaggio of modelling a mistress/prostitute as the Virgin.
*
[Kielimafian tarkennuksia 18.1]
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentteihin edellisessä päreessäni Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka.

1
IM: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.
.....
RR: 'Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi'
.....
IM: 'Ei suinkaan. Ruukinmatruuna olisi tuominnut hänet jyrkästi, jos "taideteos" olisi ollut purkillinen ulostetta alttarilla.'
*
Asetat kysymyksesi taiteen arvosta [ja vastaavasti historian mielestä] koko ajan sellaiseen [kapean subjektiiviseen] näkökulmaan, joka vie sinut vain yhteen suuntaan - omaan konservatiiviseen olohuoneeseesi. Samalla yrität objektiivisesti arvottaa hyvän taiteen redusoimalla sen käytettyihin teknisiin hienouksiin - ikäänkuin taideteoksen tekninen toteutus ja sen muotoon liittyvät seikat voisivat riittävästi selittää taideteoksen vaikutusta ja arvoa samassa mielessä kuin mopo on selitettävissä osiensa summana.

Mutta nyt ei ole kysymys pelkästä tekniikasta vaan [kuten itse sanot] nimenomaan 'purkista ulostetta' katolisen kirkon seinällä - toisin sanoen Caravaggion miltei inhorealistisesta naturalismista, joka kerta kaikkiaan soti katolisen kirkon esteettis-teologisia näkemyksiä vastaan.

Esimerkiksi Caravaggion käsinkosketeltavan 'lihallinen' maalaus kuolleesta Neitsyt Mariasta surevine kaljupäisine apostoleineen herätti pahennusta. Neitsyen mallina Caravaggio oli käyttänyt tuntemaansa prostituoitua - [huom. Caravaggion maalaus oli viimeinen merkittävä työ, jossa kuvattiin Neitsyt Maria kuolleena, sillä katolinen kirkko julisti myöhemmin, että Pyhä Neitsyt otettiin elävänä suoraan taivaaseen].

Olennaista kuitenkin on, että sinä IM ainakin epäsuorasti väität vanhoillisen kardinaalin ominaisuudessa hyväksyneesi/-väsi Caravaggion 1600-luvun alun katolis-kristillisestä korrektiudesta jopa kaikkein rankimmin poikkeavat maalaukset.

Käsittämättömän subjektiivinen ja anakronistinen väite.

Sinulta puuttuu kykyä rekonstruoida historiallinen tilanne mielikuvituksessasi etenkin 'epämiellyttävien' ihmisten ja suoranaisten 'vihollistesi' [muslimit, sosialistit, ranskalaiset, postmodernistit ym.] kannalta. Toisin sanoen - yhtä aikaa deterministisestä ja moralistisesta historiankäsityksestäsi johtuen sinun on lähes mahdoton asettua tietyn aikakauden kulloistenkin toimijoiden sen hetkiseen asemaan [toki se on vaikeaa kenelle tahansa] eli yrittää samastua heidän intentioihinsa.

Näin ollen puhut barokki-kardinaalin ominaisuudessakin lähinnä omien intentioittesi ja oman aikakautesi kautta ja puitteissa. Kukaan historioitsija ja taidekriitikko ei tietenkään välty anakronismeilta, mutta ainakin se olisi syytä tiedostaa ja tunnustaa, mitä sinä et kuitenkaan näytä tekevän.

Oivaltaaksesi mitä tarkoitan, kannattaa tutustua vaikka R. G. Collingwoodin historian-metodologisiin pohdintoihin sekä kulttuuri-antropologian ja sosiologian etic- ja emic-näkökulmien eroavuuteen, vaikka en usko, että tulet koskaan tajuamaan, mistä selittämisen ja ymmärtämisen erossa todella on kysymys tai edes hyväksymään, että niiden välillä ylipäätään on kategorista eroa - [ks. ennen postmodernin relativismin vaikutusta kirjoitettu von Wrightin 'Explanation and understanding' [1971], jota Tiede ja edistys 4/2011 käsittelee myös kriittisesti teemanumerossaan].

2
IM: 'Se kuvaa toisaalta ranskalaisten julmuuksia Espanjassa Napoleonin sotien aikana; ja toisaalta sen symboliikka on valtava.'

Paha Napoleon, ilkeät ja tyhmät ranskalaiset - niinpä tietysti.

Tiedän loukkaavani ainakin kiihkeimpien espanjalais-nationalistien tunteita, mutta on todellakin viime kädessä aivan sama, kenen julmuuksia Goyan maalaus kuvaa. Julmuudet valitettavasti ovat osa ihmislajin ihmisyyttä. Joka toista väittää elää joko idealistis-universaalissa ihmisoikeusunien maailmassa tai suljetussa nationalistista apartheidia demokraattisesti ajavassa territoriossa [vrt. USA:n etelävaltiot 1900-luvulla tai Israel juuri nyt], jonne hyväksytään vain yhteiskunnalliselta nettokontribuutioltaan kohtuullista positiivisempia konservatiivi-ihmisiä.

Maalaus näyttää yksittäisessä historiallisessa tilanteessa ilmenneen saatanallisen julmuuden. Ja vaikka ihan oikeasti oksettaakin sanoa, niin edellisessä päreessä esitelty Ilse Kochin Ihmisnahkalamppu kuvaa tuota julmuutta vielä vaikuttavammin joskin äärimmäisen rivolla tavalla.

Jossain kuitenkin kulkee raadollisen faktan eli kovan pornon tai suoran väkivallan ja esteettisen eli fiktion keinoin kuvatun julmuuden raja. En tiedä varmasti missä, mutta sopikaamme, että Kochin 'näkemys' ei kuulu taiteeksi kutsutun eli fiktiivisesti ilmaistun faktan piiriin, koska se itsessään on myös julmuuden ilmentymä ja tuote.

Mutta olipa kyseessä ilmentymä/tuote tai pelkästään kuvaus niin universaalista julmuudesta niissä molemmissa nyt kuitenkin on kyse, vaikka sinä haluatkin aina etsiä oman patrioottisen nurkkasi, josta käsin voi 'turvallisesti ja 'oikeamielisesti' määritellä hyvän ja pahan. Valitettavasti teet sen samaistalla keskenään huonon ja pahan. Huono on nimittäin esteettinen arvoarvostelma [se mikä on hyvää tai kehnoa], paha sen sijaan moraalinen maksiimi [se mikä on oikein tai väärin].

Tällaisessa asenteessa moralismi yhdistyy epäillyttävällä tavalla teknologisiin perusteluihin. Mielestäni kyseinen asenne on totalitarismi- ja futurismi-kritiikistäsi huolimatta vahvasti sukua 1920- ja -30-luvun nationalistis-fasistiselle konservativismille, jota voi perustellusti pitää kaikenlaisen apartheid-huuhailun ideologisena valepukuna.
*
Minua voidaan tietysti syyttää nihilismistä [ikäänkuin olisin rivo ja perverssi murhamies], mutta minun tapauksessani nihilismi on se, mitä ontologisesta universalismista ja Jumalasta on nietzscheläis-weberiläisen entzauberungin [eli/tai valistuksen] jälkeen enää jäänyt jäljelle [lukuunottamatta ehkä Badioun ongelmallista Tapahtuma-ontologiaa], koska olen menettänyt uskoni universaaliin moraaliin. Jumalaan sen sijaan en ole uskonut koskaan vaan ainoastaan 'puheeseen' Jumalasta.

3
IM: 'Jos taide kuvaa todellisuutta, tällöin ainoaa taidetta on realismi.'

Ja realismiko on yksinomaan esittävää taidetta? Mistä tiedät, että todellisuus on realistinen eli käsitettävästi esitettävissä? Jumalako kertoi? Vai Newton? Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat nimittäin eri mieltä.

4
IM: 'Tarkoitatko siis, että nykytaide on pelkkää postmodernia kitschiä?'

Jotakuinkin. Kitschiä ja campia nimenomaan. Nykytaide on ontologisen nihilismimme eli sosiaalisen konstruktivismimme omakuva ja nihilismissä/konstruktivismissa syvyys ja pinta ovat erottamattomia. Mutta kyllä sieltä aina ne suurimmat lyövät jossain vaiheessa läpi [kun taas populaareimmat nykypellet monesti unohdetaan - ei toki kaikkia].

Tosin syvyyden ja pinnan voi sanoa ikäänkuin naivisti [vrt. Schiller: 'Naivista ja sentimentaalisesta runoudesta'] olleen yhtä antiikin Kreikan kulttuurissa [jonka taidetta arvostamme suuresti], joskaan se kulttuuri ei ollut nihilistinen ainakaan samassa mielessä kuin moderni länsimainen sivilisaatio, vaikka päätyikin polyteismissaan 'liian' monien jumalien ´synkretismistä 'tuntemattoman jumalan' tyhjyyteen.

Analogisesti samassa mielessä länsimainen rahatalous elää futuurikauppojen muodossa [päästö- ja lukemattomat muut 'futuuriyksiköt'] eräänlaista polyteismin lopun alun kautta. Pää tulee yhä nopeammin vetävän käteen - tyhjä jää. Tarvitaan uusi perusvahva 'monoteistinen valuutta', mutta kuka siihen enää uskoisi ja luottaisi? Pitäisikö ryhtyä palvomaan keisaria Jumalana kuten Roomassa viimein tapahtui ennen lopullista romahdusta - [Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi keisarin 'lobbasi' areiolainen kirkkoisä Eusebios - kristitty teologi!].

5
Moraali on aina keinotekoinen pakkopaita, joka määrittelee taiteelle sen sisällölliset rajat, mutta josta taide samalla pyrkii ilmaisussaan irtautumaan, koska totuudella ei ole sisällöllisiä eikä ilmaisullisia rajoja.

'Me emme voi puhua Jumalasta [Totuudesta], mutta meidän täytyy ja tämä on meidän suurin ahdistuksemme. Sen rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.', kirjoiitti Karl Barth - [vrt. Tractatuksen vaikeneva Wittgenstein tai Heideggerin keskiajan saksalaisilta mystikoilta [Mestari Eckhard] omaksuma Gelassenheit eli Silleenjättäminen, jossa annamme Jumalan olla (jätämme hänet olemiseen/sa), koska emme voi häntä tietoisesti/rationaalisesti saavuttaa, vaan/koska teemme hänestä aina oman kuvamme].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/ihmisnahkalamppu-ja-teloituksen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Virgin_(Caravaggio)
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/R._G._Collingwood
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emic
http://en.wikipedia.org/wiki/Emic_and_etic

Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka - kaksi kommenttia taiteesta Takkiraudalle

2012-01-16T18:19:00.002+02:00

Yläkuva. Ilse Koch, Ihmisnahkalamppu. Alakuva. Francisco Goya, The Third of May 1808, Museo del Prado, Madrid.
*
Kommentteja Ironmistressin päreeseen Toisten rahoilla.

I
Taidekäsityksesi muistuttaa natsismin ja kommunismin pysähtynyttä propaganda-estetiikkaa keskiluokkaisen oikeisto-konservatiivin turvallisen tyylikästä olohuonetta mallina käyttäen.

Miten ihmeessä hyvä taide muka on pelkästään harmonista, rauhoittavaa, sopusointuista ja ties mitä hyvää? Toki se on sitäkin, mutta taiteen vaikutus perustuu viime kädessä totuuteen eikä sovinnaisuuteen, poliittiseen korrektiuteen tai edes subjektiivisiin mielteisiimme.

Olivatko Caravaggion katoliselle kirkolle tilaustyönä tekemät [hätkähdyttävät] maalaukset muka sovinnaisia ja rauhoittavia? Eivät taatusti olleet, mutta olisi lähinnä typerää moralismia väittää, että ne olivat ruman ja väkivaltaisen kulttuurin tuotteita [ne olivat tietysti sitäkin kuten kaikki hyvä taide].

Taidekäsityksesi kavaltaa [sillä itsehän sinä et näe siinä mitään ongelmaa] kerta toisensa jälkeen henkisen sukulaisuutesi konservatiivis-rasistiseen maailmankuvaan [olkoonkin, että pidän kapitalismi-kritiikkiäsi ajoittain jopa terävänä ja hyvin organisoituna].

II
1
Ironmistress kirjoitti: Kysymys Rauno Räsäselle: Ovatko Ilse Kochin Buchenwaldissa nikkaroimat ihmisnahasta tehdyt lampunkuupat taidetta vaiko eivät?
*
Taide kuvaa todellisuutta - ei yksinomaan jotain tiettyä moraalista tai 'moraalitonta' asennetta. Koch-esimerkkisi vastapainoksi heitän vaikkapa Goyan karmivan kuva teloituksista. Se maalaus on nykyään klassikko. Hyvää vai huonoa taidetta? Typerä kysymys. Pitää puhua suuresta tai pienestä taiteesta.

Toistan - taide kuvaa todellisuutta - ei yksinomaan jotain tiettyä moraalista tai moralistien moraalittomaksi nimittämää asennetta.

Oma asenteeni saattaa tietenkin vaikuttaa hieman nihilistiseltä, mutta sitä on perimmältään todellisuuskin [tyhjyyttä, ei-mitään] - ihmisen kaikessa viisaudessaan keksimistä arvoista ja normeista nyt puhumattakaan, jotka ovat pelkkää pintaa, joka on konstruoitu muka kestäväksi [hahhah] palomuuriksi tyhjyyttä, kaaosta ja turvattomuutta vastaan.

Taide ei tarvitse moraalia mutta moraali tarvitsee taidetta. Tämä epäsymmetrinen suhde on kääntynyt lopulta aina moraalin tappioksi.

On sitten toinen ja ehkä jopa umpikujaan johtava juttu, että myös taide ollakseen herättävää, hätkähdyttävää, ajatuksia herättävää ja innostavaa ikäänkuin dialektisesti [tietoisuuden ilmaantumisen ehtona] tarvitsee moraalia [arvo- ja normijärjestystä], sillä ilman moraalia [mikä ei ole sama asia kuin moraalitomuus ikäänkuin perversiona] taiteesta saattaa tulla pelkkää postmodernia kitshiä [ja huonoa sellaista].

Mutta yhä silloinkin [suuri] taide kuvaa lopulta aina todellisuutta eikä vain yhtä kulttuuria. Tässä tapauksessa kulttuuri, jossa kaoottiselta ja muodottomalta vaikuttava [itsetarkoituksellisen ei-esittävä ja/eli ääriekspressionistinen] taide syntyy, on menettänyt uskonsa moraaliin, uskontoon ja ideologioihin ja se ilman muuta näkyy juuri taiteessa, mutta ei ole suinkaan taiteen tai kulttuurin vika vaan todellisuuden eräs ja ehkä perimmäisin ilmentymä.

2
On pakko tarkentaa aiempaa kommenttia, koska et ymmärtänyt, mikä siinä osuu juuri sinuun.

Eräs pointti oli tietenkin se, että syyllistyt anakronismiin.

Kirjoitat seuraavasti: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.

On helppo kirjoittaa tuolla tavoin monta sataa vuotta Caravaggion jälkeen, kun hänet on jo ajat sitten kanonisoitu yhdeksi historian suurimmista kuvataiteilijoista.

Pitää kuitenkin muistaa, että katolinen kirkko pääosin kauhistui Caravaggion naturalistisia asetelmia, jotka kaikessa taitavuudessaan yllättäen näyttivätkin ilmaisevan jotain aivan muuta kuin kardinaalien edustaman instituutio-kristillisyyden poliittisesti ja teologisesti korrektia kiiltokuvamaailmaa.

Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi, koska hän horjutti sinun maailman- ja todellisuudenkuvaasi [toisin sanoen mielenrauhaasi] aivan samaan tapaan kuin nyt tuomitset kategorisesti yksittäisiä taideteoksia tuosta vain lonkalta - joko vakaumuksellis-moraalisista eli/tai mutu-syistä.

Kuten sanottu taiteen tehtävä on kuitenkin herättää ihminen itsetyytyväisestä unestaan - hätkähdyttää ja horjuttaa hänen mielenrauhaansa SEKÄ HYVÄSSÄ ETTÄ PAHASSA eikä suinkaan tuudittaa häntä konservatiivisen tekopyhyyden, valheellisen turvallisuuden ja omahyväisen mukavuuden uneen [eli pysähtyneisyyden estetiikkaan].

'Maailma on paha ja sitten sinä kuolet', kirjoitti eräs säikähtänyt Darwinia lukenut buddhalainen perheenäiti ;\].

Mutta myös ja ehkä juuri sellainen maailma kelpaa erinomaisesti taiteen materiaaliksi - niinkuin tietysti mikä tahansa muukin maailma.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/toisten-rahoilla.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://www.virtualjerusalem.com/judaism.php?Itemid=1062
http://en.wikipedia.org/wiki/Francisco_Goya
http://fi.wikipedia.org/wiki/Francisco_de_Goya
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilse_Koch
http://en.wikipedia.org/wiki/Ilse_Koch

Älä äänestä omaa mielikuva-turhakettasi tosi-tv-vaaleissa. Älä äänestä lainkaan. Unohda presidentti-instituutio. Siirrä loputkin nukkepresidentin vaikutusvallasta eduskunnalle.

2012-01-16T00:32:00.005+02:00

Yläkuva. Kari Suomalainen osasi ja uskalsi sanoa asiat niinkuin ne ovat. Alakuva. 'Liian' vahva presidentti Urho Kekkonen oli poliittisen imago-muokkauksen nero, jonka rinnalla nykyiset presidenttiehdokkaat ovat vain kehnoja imitaattoreita [Paavo Väyrynen tosin ei imitoi, sillä kukaan ei koskaan tule tietämään, mitä hän kulloinkin tarkoittaa ja edustaa].

1
Näissä vaaleissa minä en äänestä. Syy on seuraava ainakin neljään kertaan toistettuna.

Ylipäätään en pidä presidentti-instituutiota enää tarpeellisena, koska presidentistä vailla todellista valtaa näyttää tulleen pelkkä nukkemainen Suomi-lobbari ja epämääräisen klisheemäisiä arvomielikuvia suoltava lausunto-automaatti, josta niin kansa kuin [muka] fiksut asiantuntijatkin jauhavat pelkkää tyhjänpäiväistä seiskaa [eufemismi p--lle] näinä kuten kaikkina muinakin aikoina.

2
Mutta juuri tämähän on kapitalismin ydinhenki. Näennäisesti [sillä olemmehan kaikki luovuttaneet henkilötietomme internetiin] vapaan informaation kulun avulla tosi-tv-facebookit suoltavat jatkuvasti erilaisia mielikuvia, uskomuksia ja mutu-tuntuja, joita mitä ovelimmalla tavalla käytetään mediassa mainoksina, joilla ihmisille myydään kulloistakin hittituotetta [tässä tapauksessa presidenttiehdokkaita] heidän viime kädessä itse julkisuuteen projisoimillaan mielikuvilla.

Väitän, että tässä tapahtuu kapitalistinen kysynnän ja tajonnan toisiinsa sekoittaminen kaikkein nerokkaimmillaan. Äänestäessään tiettyihin mielikuviin perustuen presidenttiehdokastaan kansalainen kokee fantasianomaisesti äänestävänsä oikeaa ehdokasta [mielikuviensa parasta 'imitoijaa'] omaksuttuaan ['ostettuaan'] medialta takaisin nuo omat mielikuvansa, jotka oli ehdokkaaseensa etenkin. sosiaalisessa mediassa alunperin siirtänyt.

Tosi-tv-media-kapitalismissa ihminen tekee itse itsestään tuotteen, joka myydään hänelle takaisin ties kuinka moneen kertaan, ties kuinka monella nimikkeellä.

Samassa mielessä kuin futuuri-kauppa nykyään myy tulevaisuuden odotuksia [futuurikaupan nerokkaimpia 'yksiköitä' olivat katolisen kirkon aneet myöhäiskeskijajalla], samassa mielessä myös hypermoderni kapitalismi myy meille takaisin omat toiveemme ja projektiomme - sanalla sanoen pelkkää nautinto-fantasiaa, ennakkoluulo-uskomuksia ja typerää kitsh-tyhjyyttä.

Saa nähdä, miten monta kertaa tästä vapaan markkinatalouden suurimmasta ja ehkä viimeisimmistä puhalluksesta/kuplasta [futuurikauppa kakkine versioineen] voi tulla raaka-aine kysynnän ja tarjonnan yksipuolisessa pelissä - - ja ennenkuin [näin on pakko jossain vaiheessa tapahtua, koska nihilismi ei voi kätkeytyä loputtomasti fantasiaan] se katteetonta tyhjyyttään puhkeaa lopullisesti [mitä tämä sitten merkitseekin].

Kyseiseen romahdukseen, joka johtuu nimenomaan uskon- ja luottamuksen puutteesta kuten Lutherin protestin tapauksessa, ei kuitenkaan auta enää mikään uskonpuhdistus [jos uskonpuhdistus nyt mitään auttoi - pikemminkin tuhosi sekä uskon että yhtenäisen kirkon lopullisesti sanomalla totuuden Jumalasta], sillä silloin viimeistään olemme kaikki pakotettuja kohtaamaan silmästä silmään koko elämämme nihilistisen tyhjyyden, mikä saa monet pelkuriraukat [viimeiset ihmiset] pakenemaan tyhjyyttä helpon maailmallis-ajallisen nautinto-mukavuuden etsintään, kun taas toiset [ikuisuutta silmällä pitäen] kääntyvät jälleen kerran suoraan kohti tyhjyyttä eli itseensä ja siten maailmasta pois [esimerkiksi luostareihin].

3
Mutta miksi antaisimmekaan presidentin rappeutua kulutus-turhakkeeksi, jota kaikki ihmiset voivat mielin määrin märehtiä vain sen vuoksi, että he saavat siitä halpaa sosiaalipornoista seiska-sisältöä elämäänsä kuten mistä tahansa muusta julkkis-hahmosta ja [etenkin] koska media [tuo kapitalismin äpärälapsi] tietää saavansa varmoja jutun- eli rahantekemisen aiheita loputtomaan moskamyllyynsä presidentti-tarjous-kampanjasta?

Niinpä vaadinkin jyrkästi: Ei enää mielikuva- ja nukkepresidenttiä - ei enää presidenttiä lainkaan. Kaikki valta on siirettävä kansanedustuslaitokselle.
*
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/koivisto-nousee-kekkosen-varjosta.html

Elvis nukkepresidentiksi

2012-01-15T00:02:00.009+02:00

Olen Elvis. Olen paras. Äänestä minua.

http://www.youtube.com/watch?v=Cz2kTlMiJhk
Jope Ruonansuu - Musta hevoinen - [Elviksen pressakampanjalaulu]
*
Terve, Oiva laulaa.

Näin unen jossa musta tehtiin pressa
Ja eduskuntatalo oli vessa
Siellä vessassa asioidessa
Iiro pyllyni pyyhkiä sai

Hevoisella kuljin Tamminiemeen
Olin ihastunut kilpikonnaliemeen
Ja ihan mitä vain mun tuli mieleen
Esko totteli mua tottakai

Konsanaan kuin lämminverinen
Olin yltä päältä musta hevoinen

Siinä unessani kaikki yli malkaan
Laittoivat ne pussihousut jalkaan
Ajattelin tästäköhän alkaa
Valtakausi mustan hevoisen

Mosse vaihtui Chervolettiin uuteen
Silloin tartuin heti tilaisuuteen
Ravurini kerroin nousi kuuteen
Vermossa mä kuljin hymyillen

refrain:
Konsanaan kuin lämminverinen
Olin yltä päältä musta hevoinen

Uffe hommas mulle pankkilainaa
Ei tarvinnut kuin nappuloita painaa
Takaajaksi kelpas pappa vainaa
Kaikki hoitui niin kuin konsanaan

Tyttärellein korvarenkaat vain en
Mä ostin koska hän on irtolainen
Sulhaiseksi Joel Hallikainen
Kelpuutettiin ainoastaan

refrain

Siis unta näin kun musta tehtiin pressa
Ja eduskunta talo oli vessa
Siellä vessassa kerran pissatessa
Paavo lattian pyyhkiä sai

Hevoisella kuljin Tamminiemeen
Kolmentoista avovaimon viereen
Yksi niistä erehtyipi pierreen
Kanervalle möin sen tottakai
Yksi niistä erehtyipi pierreen
Kanervalle möin sen tottakai

Veli, sie laulat reilusti.
*
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011121314937837_pd.shtml

Buñuel ja Lorca

2012-01-13T22:18:00.007+02:00

Federico Garcia Lorca

Córdoba.
Etäällä ja yksin.

Suuri kuu, musta ratsu,
laukussani oliiveja.
Vaikka tunnen tiet
en saavu koskaan Córdobaan.

Halki tasangon, päin tuulta,
verikuu, musta ratsu.
Córdoban torneista
minua katsoo kuolema.

Voi pitkää, pitkää tietä!
Voi urheaa ratsua!
Minut korjaa kuolema,
jo ennen kuin saavun
Córdobaan!

Córdoba.
Etäällä ja yksin.

###
Sitaatti [nro. 3] Luis Buñuelin elämäkerrallisista tarinoista kirjassa Viimeinen henkäykseni, joka on 1900-luvun hienoimpia muistelmateoksia - inhimillinen taideteos jo itsessään.

[....]
Toistan vielä, että kirjoitan tässä vain omia henkilökohtaisia vaikutelmiani, mutta luulen niiden vastaavan monen silloisen vasemmistolaisen kokemuksia. Epävarmuus ja sekasorto, joita sisäiset taistelumme ja erimielisyytemme vain pahensivat, vallitsívat kaikkialla, vaikka fasismin uhka vaani ovellamme.

Näin silmieni edessä vanhan unelmani toteutuneen, mutta se teki minut vain surulliseksi.

Läpi linjojen tunkeutunut tasavaltalainen kertoi meille eräänä päivänä että Lorca oli kuollut.

Lorca

Pinnallinen riita rikkoi välimme joksikin aikaa vähän ennen Andalusialaisen koiran valmistumista. Sen vuoksi Lorca, joka oli herkkä andalusialainen, luuli tai oli luulevinaan, että elokuva oli tähdätty häntä vastaan. Hän sanoi: 'Buñuel on tehnyt pienen tällaisen [sormien napautus] elokuvan, sen nimi on Andalusialainen koira ja se koira olen minä'.

Vuonna 1934 teimme jälleen sovinnon. Vaikka Lorca mielestäni anatautui joskus liian suuren ihailijajoukon palvottavaksi, me vietimme yhdessä pitkiä toveja. Otimme usein Ugarten mukaan ja ajoimme Fordillani rentoutumaan vuoristoon, El Paularin jylhään yksinäisyyteen.

Rakennus oli melkein raunioina, mutta kuusi tai seitsemän huonetta oli varustettu joten kuten taiteenharrastajille. Siellä saattoi jopa yöpyä, jos otti makuusäkin mukaan. Taidemaalari Peinado kävi usein tässä autiossa luostarissa, tapasin hänet sattumalta samassa paikassa neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Oli vaikeata keskittyä maalaustaiteeseen ja runouteen tuntiessamme ukonilman lähestyvän. Neljä päivää ennen Francon maihinnousua [1936] Lorca päätti äkisti lähteä omaan kaupunkiinsa Granadaan. Hän ei välittänyt politiikasta vähääkään. Yritin varoittaa häntä ja sanoin:

'Federico, tekeillä on kauheita asioita. Pysy täällä. Olet paljon paremmassa turvassa Madridissa.'

Toisetkin ystävät yrittivät painostaa häntä, mutta turhaan. Hän lähti hermostuneena, hyvin peloissaan.

Hänen kuolemansa oli meille kaikille järkytys.

Federico oli minulle tärkein kaikista elämäni aikana tapaamistani henkilöistä. En tarkoita hänen teatteriaan ja runouttaan, vaan häntä itseään. Hän itse oli mestariteos. Minusta on mahdotonta kuvitella ketään hänen kaltaistaan. Hän oli vastustamaton käydessään pianon ääreen matkiakseen Chopinia, vastustamaton myös esittäessään pantomiimia tai lyhyttä teatterikohtausta. Hän saattoi lukea mitä tahansa, aina kauneus tulvi hänen huuliltaan. Hänessä oli intohimoa, riemua, nuoruutta. Hän oli liekin kaltainen.

Tutustuessani häneen asuntolassa olin melko estynyt maalaisurheilija. Ystävyytemme ansiosta minä muutuin, tutustuin hänen opastuksellaan aivan toiseen maailmaan. Olen hänelle velkaa enemmän kuin koskaan pystyn sanomaan.

Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Hänen kuolemastaan on liikkunut legendoja. Dali on jopa väittänyt, että kyseessä olisi olut homoseksuaalinen rikos, mutta se on täysin järjetöntä. Federico kuoli itse asiassa siksi, että oli runoilija. Siihen aikaan toisella puolella huudettiin: 'Kuolema älymystölle'.

Lorca piileskeli falangin jäsenen runoilija Rosalesin luona, jonka perhe oli Lorcan perheystäviä. Hän luuli olevansa siellä turvassa. Erään Alonson johtamat miehet [samantekevää minkä ryhmittymän] pidättivät hänet eräänä yönä ja työnsivät kuorma-autoon työläisten kanssa.

Federico pelkäsi kovasti kärsimystä ja kuolemaa. Voin kuvitella hänen tunteensa keskellä yötä kuormurissa, joka vei hänet oliivilehtoon tapettavaksi.

Ajattelen usein sitä hetkeä.
*
Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s. 195 -197].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Federico_Garc%C3%ADa_Lorca#Kuolema
http://en.wikipedia.org/wiki/Federico_Garc%C3%ADa_Lorca
http://www.espanjasi.com/wiki/index.php/Falange_Espa%C3%B1ola
http://en.wikipedia.org/wiki/Falangism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_sis%C3%A4llissota
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://voiceseducation.org/category/tag/frederico-garcia-lorca
http://danassays.wordpress.com/encyclopedia-of-the-essay/federico-garcia-lorca/federico-garcia-lorca/
http://herkules.oulu.fi/isbn9789514288128/isbn9789514288128.pdf

'Olen ateisti Jumalan armosta' - Luis Buñuel ja sattuma

2012-01-12T00:37:00.016+02:00

Kuvan pappi puhuu tällä kertaa totta.
*
Kielimafia tarkensi ja lisäili [luku II, 1] klo: 16.40.

I
Omatunto [joka vastausta saamatta kerta toisensa jälkeen kysyy, miksi Jumala sallii pahuuden] ja Lutherin äärimonergismi [Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön, sovittamaton ero] ovat institutionalisoituneen kristillisen teologia-uskon pahimmat viholliset.

Moraalisen omatunnon kriisi [tyhjyys] ja tuota kriisiä ilmentävä Lutherin sadomasokistinen pessimismi ihmisen tahdon suhteen [jopa tahtoessaan Jumalaa ihminen tahtoo vain itseään] voivat tuhota uskon sisältäpäin, kun taas ateismi ja agnostismi sekä Darwinin evoluutiomalli eivät perustattomassa teoreettisuudessaan ja havainnoivassa ulkokohtaisuudessaan välttämättä edes hipaise uskon emotiivis-eksistentiaalista ydintä - [Buñuelin uskon romahduttikin lopullisesti Markiisi de Sade, tuo ateisteista moraalisesti rehellisin].

Paavalin alkuperäistä Kristus-yhteys-uskoa sen sijaan on mahdoton kumota älyllisesti tai muodollisesti, koska siihen itseensä sisältyy kaikkien ideologioiden psykologinen perusparadigma eli 360 asteen 'näkökulma', jossa/jolloin yksilöstä tulee se, mikä/mitä hän on nimenomaan universaalin totuuden kantaja-subjektina eikä jonkin paikalliseen kulttuuriin sidotun myyttis-historiallisen tekstin tulkitsija-lakimiehenä tai ikioman kivikuvan [horoskooppi-universumin] animistis-taikauskoisena palvojana.

Joka kritisoi Paavalia, tekee sen [tietämättään] joko Paavalin universaalin singuraalisuuden lähtökohdista käsin [esim. uskontotieteilijöiden kritiikki kristinuskoa kohtaan] tai sitten arkaaisen apartheid-asenteen lähtökohdista, joita juutalaisuus ja kreikkalaisuus viime kädessä edustivat. Niiden uskonnot oli sidottu kulttuuriin, valtioon ja kulttiin, kun taas Paavalin universaali singulaarisuus ei tuntenut mitään kulttuurirajoja, joskin jo Paavali toki törmäsi seurakunta-organisoinnissaan ongelmiin, jotka 300-luvun vapauttavien tapahtumien 'pakottamina' lopullisesti muuttivat alkuperäiseen kristinuskoon sisältyvän apokalyptis-eskatologisen yhteisöllisyyden yhteiskunnalliseksi valtakoneistoksi ja siten Euroopan keskiajan tehokkaimmaksi poliittiseksi voimaksi.

II
1
Seuraavassa toinen vakavampi sitaatti [osa 2] Luis Bunuelin verrattomasta muistelmakirjasta Viimeinen henkäykseni.

Allekirjoitan lähes kokonaisuudessaan nämä Bunuelin pohdiskelut, jotka muistuttavat etäisesti Albert Camus'n ajatuksia absurdista. Buñuel ei kuitenkaan ole absurdi moralisti samassa mielessä kuin Riivaajien Kirillovia muistuttava Camus vaan pyrkii hyväksymään ja ilmaisemaan todellisuuden kaikessa sattumanvaraisuudessaan, jolloin tapahtumat muuttuvat omituisiksi ja unenomaisiksi [surrealistisiksi].

2
Jos syntymämme on täysin sattumanvarainen, munasolun ja siittiösolun [miksi juuri se, miljoonien joukosta?] kohtaamisen tulos, niin sattuman rooli häipyy inhimillisten yhteiskuntien muodostuessa, kun sikiö ja sittemmin lapsi ovat näiden lakien alaisia. Sama koskee kaikkia lajeja.

Lait tavat, kehityksen historialliset ja sosiaaliset ehdot, edistys, kaikki mikä vie kehitystä eteenpäin, pönkittää vankkumatonta yhteiskuntajärjestystä, kulttuuria, johon me onneksemme tai epäonneksemme syntymästämme kuulumme; kaikki tämä on jokapäiväistä ja sitkeää taistelua sattumaa vastaan. Sattuma elää herkeämättä, yllättävänä ja yrittää pureutua yhteiskunnalliseen väistämättömyyteen.

Näiden välttämättömien lakien ansiosta saatamme elää yhdessä, mutta en luule, että löydämme niiden joukosta ensisijaisen tärkeitä peruslakeja. Minusta tuntuu itse asiassa, ettei tämän maailman ollut välttämätöntä olla olemassa, ettei meidän välttämättä tarvitsisi elää ja kuolla.

Koska me olemme vain sattuman lapsia, maapallo ja maailmankaikkeus olisivat voineet jatkaa ilman meitä, aina vuosituhansien päähän asti. Tuntuu mahdottomalta kuvitella tyhjää, loputonta, teoreettisesti ottaen hyödytöntä maailmankaikkeutta, jota minkäänlainen älyllisyys ei voisi tutkia, joka olisi olemassa yksin, kuin pysyvä kaaos, kuin järjetön, eloton hylkiö. Ehkäpä meille tuntemattomat toiset maailmankaikkeudet jatkavat tähän tapaan hyödytöntä vaellustaan. Joskus meistä jokainen tuntee itsessään syvän kaaoksen heijastuman.

Jotkut uneksivat loppumattomasta maailmankaikkeudesta, toisten mielestä se taas loppuu tilassa ja ajassa. Kumman valitsisit kahdesta selittämättömästä mysteeristä? Toisaalta käsitys loppumattomasta maailmankaikkeudesta on käsittämätön. Toisaalta taas ajatus loppuun tulleesta maailmankaikkeudesta, jota ei enää jonain päivänä olisi olemassa, heittää minut kauheaan tyhjyyteen, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Heilun näiden kahden välillä. En tiedä.

Kuvitelkaamme, ettei sattumaa ole olemassa ja äkkiä käsitettäväksi ja loogiseksi muuttunut maailmanhistoria voitaisiin ratkaista muutamin matemaattisin kaavoin. Siinä tapauksessa pitäisi uskoa Jumalaan, hyväksyä ilman muuta se, että on olemassa aktiivinen, suuri kelloseppä, siis järjestäjä.

Mutta eikö kaikkivoipa Jumala olisi voinut huvikseen luoda sattuman armoille joutuneen maailman? Ei, vastaavat filosofit. Sattuma ei voi olla Jumalan luomus, sillä se on Jumalan negaatio. Nämä kaksi määritelmää ovat ristiriidassa. Toinen sulkee pois toisen.

Minulla ei ole uskoa [olen vakuuttunut siitä, että usko kuten kaikki muutkin asiat syntyvät sattumalta], siksi en näe, miten tästä noidankehästä pääsee ulos. Siksi en yritä tunkeutua siihen.

Itseäni varten tekemät johtopäätökset ovat hyvin yksinkertaiset: on samantekevää uskooko vai eikö usko. Jos minulle todistettaisiin vaikka tällä hetkellä Jumalan häkäisevä olemassaolo, se ei yhtään muuttaisi käyttäytymistäni. En voi uskoa, että Jumala valvoo minua lakkaamatta huolehtien terveydestäni, haluistani, erehdyksistäni. En voi uskoa enkä ainakaan hyväksyä, että hän voisi rangaista minua ikuisuudesta ikuisuuksiin.

Mitä minä hänelle olen? En mitään, hippu tomua. Käyntini maan päällä on niin nopea, ettei siitä jää mitään jälkeä. Olen kurja kuolevainen, minulla ei ole merkitystä ajassa eikä tilassa. Jumala ei huolehdi meistä. Jos hän on olemassa, se on sama kuin häntä ei olisi olemassa.

Keksin kauan sitten lauseen: 'Olen ateisti Jumalan armosta'. Lause on vain näennäisesti ristiriitainen.

Sattuman kanssa käy käsi kädessä mysteeri. Ainakin minun ateismini johtaa ilman muuta selittämättömän hyväksyntään. Koko maailmankaikkeutemme on mysteeri.

En usko jumalaiseen järjestykseen, sillä sellaisen olemassaolo olisi mielestäni vielä mystisempää kuin mysteeri sinänsä ja siksi elän eräänlaisessa hämärässä. Hyväksyn sen. Ei mikään selitys, yksinkertaisinkaan, riitä kaikkeen. Olen valinnut kahdesta mysteeristä omani, sillä se suo minulle ainakin moraalisen vapauden.

Minulta kysytään: entä tiede sitten? Eikö se omalla sarallaan yritä ratkaista ympärillemme kietoutunutta mysteeriä?

Ehkä. Mutta tiede ei kiinnosta minua. Minusta se on pöyhkeilevää, analysoivaa ja pinnallista. Se ei välitä unista, sattumasta, naurusta, tunteista, vastakohtaisuuksista, yleensäkään asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Eräs henkilö sanoo Linnunradassa: 'Viha tiedettä kohtaan ja teknologian halveksunta johdattavat minut vielä joskus järjettömään uskoon.' Tuskin. Minun kohdallani se on mahdotonta. Olen valinnut oman mysteerini ja minun tulee kunnioittaa sitä.

Ihmisillä on kummallinen vimma ymmärtää, supistaa, keskinkertaistaa asioita. Minua on vainottu koko ikäni tylsillä kysymyksillä kuten: Miksi niin? Miksi näin? Voisimme olla melko onnellisia, lähes viattomuuden tilassa, jos pystyisimme jättämään kohtalomme sattuman haltuun ja hyväksyisimme kiltisti elämämme mysteerín - [kursivointi RR].

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni - [s. 214-216]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Camus#Summary_of_absurdism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Markiisi_de_Sade
http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade
http://freepathways.wordpress.com/2009/10/10/lestadiolainen-ateisti/

Buñuel ja surrealismi

2012-01-10T13:11:00.006+02:00

Luis Buñuel ja espanjalaisen macho-hidalgon ilme [joka jo itsessään kertoo, että tämä mies on jotain poikkeuksellista].

Päreen sitaatti [osa 1] on Luis Buñuelin muistelmateoksesta Viimeinen henkäykseni.
*
Minulta kysytään aika usein, miten surrealismin sitten kävi. En oikein tiedä, mitä pitäisi vastata. Joskus vastaan, että surrealismi kukoisti toisarvoisissa asioissa, mutta epäonnistui oleellisissa. Andrè Breton, Eluard ja Aragon ovat 20. vuosisadan kärkipään kirjailijoita, näkyvällä paikalla kaikissa kirjastoissa. Max Ernst, Magritte ja Dali kuuluvat tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin maalareihin ja ovat näkyvästi esillä kaikissa museoissa.

Mutta suurelle osalle meistä juuri taiteellinen onnistuminen ja menestys oli merkityksetöntä. Surrealistit vähät välittivät siitä, jäisivätkö he näkyvästi maalaustaiteen tai kirjallisuuden historiaan. Surrealismi halusi ennenkaikkea muuttaa maailmaa ja elämää - kiihkeä ja mahdoton toive. Tältä tärkeimmältä kannalta katsottuna lyhyt silmäys ympärillemme osoittaa, että epäonnistuimme räikeästi.

Eikä olisi voinutkaan käydä toisin. Nykyään voimme suhteuttaa surrealismin vähäisen merkityksen historian vaihtuvaan ja uudistuvaan todellisuuteen. Meitä raastoivat maailmanlaajuiset ongelmat, mutta olimme vain pieni ryhmä omituisia intellektuelleja, jotka keskustelivat kahviloissa ja julkaisivat lehteä. Me olimme vain kourallinen idealisteja, mielipiteemme jakautuivat äkkiä, kun koitti aika käydä sanoista tekoihin.

Kuuluin vähän yli kolme vuotta surrealistien hurmioituneisiin ja sekasortoisiin riveihin, mutta jotakin minulle on jäänyt siitä ajasta koko loppuelämäkseni. Opin ensinnäkin tunkeutumaan ihmismielen syvyyksiin; siitä lähtien olen tutkinut kaikkea irrationaalista, hämärää, sielun syvyyksistä kumpuavia yllykkeitä.

Ensimmäistä kertaa historiassa tällainen suuntaus toi itsensä esiin niin rohkeasti ja kuuluvasti. Surrealismia leimasi huoleton, leikkisä sävy, mutta se tahtoi taistella sinnikkäästi kaikkea mädännäistä vastaan. Tähän kaikkeen minä uskon edelleenkin.

Lisään vielä, että suurin osa surrealistien ideoista oli hyviä. Otetaan esimerkiksi vaikka työ, porvarillisen yhteiskunnan pyhä lehmä. Surrealistit hyökkäsivät ensimmäisinä järjestelmällisesti työn käsitteen kimppuun, paljastivat sen valheellisuuden ja julistivat, että palkattu työ on häpeä. Tästä herjasta on esitetty häive Tristanassa, jossa Don Lope sanoo mykälle nuorelle miehelle:

Työläisraukat! Teitä on vedetty nenästä ja vielä hakattukin! Työ on kirous. Alas työ, jota täytyy tehdä elääkseen! Työ ei ole meille kunniaksi, niinkuin väitetään, työmme täyttää vain riistäjien vatsat. Sen sijaan työ jota tehdään halusta, kutsumuksesta, jalostaa ihmistä. Kaikkien täytyisi saada työskennellä siten. Katso minua, minä en tee työtä. Vaikka minut uhattaisiin hirttää, en tee työtä. Ja niin kuin näet, minä elän, elän kehnosti, mutta elän työtä tekemättä.

Repliikin juuret olivat jo Galdosin kirjassa, mutta toisessa merkityksessä. Kirjailija soimasi henkilöään joutilaisuudesta, joka hänen mielestään oli taakka.

Surrealistit vaistosivat ensimmäisinä, että työn arvostuksen hento pohja alkoi järkkyä. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin [1982], kaikkialla epäillään tämän arvostuksen oikeutusta, vaikka sitä aiemmin luultiin ikuiseksi. Nyt kysytään, onko ihminen syntynyt tehdäkseen työtä, aletaan jo suunnitella joutilaita kulttuureja. Ranskassa on jopa vapaa-ajan ministeri.

Surrealistien ansiosta tajusin myös sen syvän ristiriidan, joka vallitsi yleisten moraalisten periaatteiden ja oman moraalini välillä. Oma moraalini oli syntynyt vaistoistani ja kokemuksistani. Ennen ryhmään liittymistäni en ollut koskaan kuvitellut, että moinen ristiriita alkaisí vaivata minua. Uskon, että tuo ristiriita on väistämätön.

Noiden antoisien vuosien [1929-1932] ansiosta minussa siis kehittyi selväpiirteinen ja vaativa moraalisen velvollisuuden tunne, ja olen yrittänyt noudattaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei ole niin helppoa kuin yleensä luullaan pysyä uskollisena tietyille moraalikäsityksille. Moraali kun törmää alituisesti itsekkyyteen, turhamaisuuteen, syyllisyyteen, pöyhkeilyyn, helppouteen, unohdukseen. Olen joskus sortunut noihin houkutuksiin ja rikkonut omat sääntöni - usein ihan vähäpätöisten asioiden takia. Useimmiten surrealisteilta saamani oppi on auttanut vastustamaan kiusauksia. Ehkä juuri tämä on tärkeintä.

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [1983, s.152 - 154]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Surrealismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Surrealism
http://en.wikipedia.org/wiki/Hidalgo
http://www.palzoo.net/Luis-Bunuel

Elokuvan ihmeitä

2012-01-08T13:52:00.002+02:00

Andalusialainen koira [Luis Bunuel, Salvador Dali]

I
Elokuvan alussa mies silpoo naisen silmän partaveitsella, jonka jälkeen näemme joukon surrealistisia kohtauksia: aluksi miehen kämmenen reiästä ryömii muurahaisia, minkä jälkeen sokea nainen tökkii kadulla lojuvaa irronnutta kättä kepillään. Mies näkee naisen jäävän auton alle viereisellä kadulla ja alkaa kouria naista, joka pakenee. Kohta mies koittaa päästä nurkkaan ajetun naisen luokse vetäen kahta flyygeliä, jotka sisältävät kuolleita ja mäteneviä aasinosia, Kymmenen käskyn taulut ja kaksi pappia, joista Salvador Dalí näyttelee toista. Sen jälkeen miehen isä, jota esittää sama näyttelijä, saapuu rankaisemaan tätä, mutta mies ampuu hänet kahdella pistoolilla, jotka ilmestyvät miehen käsiin tyhjästä. Lopussa naisen kainalokarvat kiinnittyvät miehen kasvoihin, jolloin nainen lähtee rannalle ja tapaa miehen, jota esittää Dalí. He vaikuttavat onnellisilta, mutta viimeinen otos näyttää heidät staattisena ja paikallaan, kuin kuolleena, haudattuna hiekkaan - ['wiki-suomenkielinen' juonikuvaus].

II
http://www.zappinternet.com/video/danPvuMpaX/Un-chien-Andalou-1928 - [Un chien Andalou (1928)]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Un_Chien_Andalou
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andalusialainen_koira
http://tomographymeetsmasochism.blogspot.com/2011/02/salvador-dali-un-chien-andalou-pain.html
http://www.fotolog.com/dalis_4_ever/58583836
http://deleuzecinemaproject1.blogspot.com/2010/05/out-vile-jelly-luis-bunuel-un-chien.html
http://www.bbc.co.uk/bbcone/modernmasters/virtual-exhibition/dali/3-un-chien-andalou.shtml
http://cinecouch.com/top250.html

Fysiikan ihmeitä

2012-01-06T01:15:00.006+02:00

Ranskalainen fyysikko Leon Foucault kehitti gyroskoopilla keinon todistaa maan pyöriminen. Gyroskooppia käytetään myös laivojen keinumisen vaimentimien ohjaamiseen. Gyroskooppi tunnistaa laivan keinumisen ja ohjaa vakautuseviä niin, että keinuminen vaimenee. Nopean pyörähdyksensä ja pyörähdysmomentin säilymisen ansioista sen akselin suunta avaruudessa säilyy.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Gyroscope
http://en.wikipedia.org/wiki/L%C3%A9on_Foucault
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gyroskooppi

Hyveellinen persoonallisuushäiriö

2012-01-04T00:55:00.005+02:00

Hrrrrrrrrrrr! Jopa on kylmä katse.

I
1
Päinvastoin kuin hyveelliseltä naiselta kuvan jääkiteeltä puuttuu perifeminiininen kyky tekopyhyyteen.

Niinpä hän on kuin tyhjä ja kylmä kone [insinööri ja äärifeministi yhtäaikaa?], joka sanoo asiat niinkuin ne materiaalisesti ja määrällisesti ilmenevät - tosikkomaisesti, ilman tunnetta ja draaman tajua. Tuskin häntä voi enää pitää edes ihmisenä.

Entä mitä on hyve? Onko se jotain ylevää ja kaunista - moraalimme tae?

Ei ole - ei ainakaan minun ymmärryksessäni., joka sanoo, että tekopyhyys on hyveen äiti ja suorapuheisuus sen isä. Ei siis ihme, että lapsesta saattaa tulla pahasti häiriintynyt - rienaava pyhimys ja siveä sarjamurhaaja jopa samassa persoonassa.

Mutta kuten kuva vihjaa, ilman hyvettä asiat menevät vieläkin hullummin, sillä niin hyveettömästä naisesta kuin hyveettömästä miehestäkin tulee lopulta täysin rietas ja tunteeton kone.

2
Tekopyhyys on naisen biologinen strategia, jolla hän manipuloi ja kontrolloi muita ihmisiä - varsinkin miehiä.

3
Suorapuheinen nainen on rivo. Tekopyhä mies on raukka.

II
http://www.youtube.com/watch?v=cN3REu9Bot8
Reijo Taipale - Vaaralliset huulet
....
Mies rakastuu naisessa omaan fantasiaansa. Nainen sen sijaan on biologis-evolutiivisesti perin käytännöllinen, joten romanttisesta haaveilustaan huolimatta hän rakastaa miehessä isoa lasta, joka osaa remontoida ja korjata kaikkea mahdollista, jotta oma pesä kukoistaisi.
*
http://www.fono.fi/KappaleHakutulos.aspx?kappale=vaaralliset+huulet&culture=fi&Page=2
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/741704?ihmissuhteet-seksi-seksologi

Sinä myöhästyit silloin, kun sinua rakastettiin.

2012-01-02T01:51:00.010+02:00

Lasimaalaus ja Betonimylly
*
Valot syttyivät silloin

Valot syttyivät illoin
kovin varhain muistojen kaupunkiin.
Sinä myöhästyit silloin,
kun sinua rakastettiin.

Valot syttyivät silloin.
Yhä katsot kadulta ikkunaan.
Olet paikallasi illoin,
kun toista odotetaan.

Lauri Viita [kokoelmasta Suutarikin, suuri viisas]

II
http://www.youtube.com/watch?v=KKQTzRzACLo
Tapani Kansa: Joki - - Lauri Viidan Betonimylläri-runoteokseen pohjautuva konsertti Tampere-talolla 2.12.2006. Sävellykset: Heikki Sarmanto.
*
http://www.lauriviitaseura.org/index.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Viita
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aila_Meriluoto
http://valopolku.blogspot.com/2010/12/lauri-viita-legenda-jo-elaessaan.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Putoavia_enkeleit%C3%A4
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/putoavia-enkeleita/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/43002-arvio-elokuva-arvio-putoavia-enkeleita
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Arvostelut/1194645768746/artikkeli/Satellite?c=Page&childpagename=KSA_newssite%2FAMLayout&cid=1194596029236&pagename=KSAWrapper

This is newness: every little tawdry [...] only you don't know what to make of the sudden slippiness, the blind, white, awful, inaccessible slant [...] you are too new to want the world in a glass hat.

2011-12-31T16:44:00.003+02:00

Häivähdys neroutta vähän ennen kuolemaa.

I
New Year on Dartmoor

This is newness: every little tawdry
Obstacle glass-wrapped and peculiar,
Glinting and clinking in a saint's falsetto. Only you
Don't know what to make of the sudden slippiness,
The blind, white, awful, inaccessible slant.
There's no getting up it by the words you know.
No getting up by elephant or wheel or shoe.
We have only come to look. You are too new
To want the world in a glass hat.

Sylvia Plath
....
'This is newness'. Plath introduces a child to the new year on a frosty day, but being Plath the maternal description has an edge of fear. 'Only you / Don't know what to make of the sudden slippiness, / The blind, white, awful, inaccessible slant'. The child is 'too new' to cope with this cold world, and 'too new' to share the mother's chilly apprehensions.

John Mullan [The Guardian]

II
http://www.youtube.com/watch?v=Zw1vvGYHQBw
Happy New Year by Abba - - [taidokkaasti sävellettyä, sovitettua ja laulettua klishee-sanailua, jossa kokonaisuus on enemmän kuin klisheemäisten osiensa summa].

*
No more champagne
And the fireworks are through
Here we are, me and you
Feeling lost and feeling blue
It's the end of the party
And the morning seems so grey
So unlike yesterday
Now's the time for us to say...

Happy new year
Happy new year
May we all have a vision now and then
Of a world where every neighbour is a friend
Happy new year
Happy new year
May we all have our hopes, our will to try
If we don't we might as well lay down and die
You and I

Sometimes I see
How the brave new world arrives
And I see how it thrives
In the ashes of our lives
Oh yes, man is a fool
And he thinks he'll be okay
Dragging on, feet of clay
Never knowing he's astray
Keeps on going anyway...

Happy new year
Happy new year
May we all have a vision now and then
Of a world where every neighbour is a friend
Happy new year
Happy new year
May we all have our hopes, our will to try
If we don't we might as well lay down and die
You and I

Seems to me now
That the dreams we had before
Are all dead, nothing more
Than confetti on the floor
It's the end of a decade
In another ten years time
Who can say what we'll find
What lies waiting down the line
In the end of eighty-nine...

Happy new year
Happy new year
May we all have a vision now and then
Of a world where every neighbour is a friend
Happy new year
Happy new year
May we all have our hopes, our will to try
If we don't we might as well lay down and die
You and I
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Happy_New_Year_(song)
http://en.wikipedia.org/wiki/Sylvia_Plath
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sylvia_Plath
http://www.indobase.com/holidays/new-year/new-year-poems/new-year-on-dartmoor.html
http://www.guardian.co.uk/books/2011/dec/30/ten-best-new-years-literature
http://gw-bw.com/2009/12/28/new-years-evolution/

Urheiluselostaja Hietalahden 'kyrvälliset' lipsautukset

2011-12-31T02:14:00.006+02:00

Onko kuvassa näkyvän miehen lempinimi siitin, penis, kulli, muna, jorma, jortsu, jöpötin, kyrpä, sleba, slerssi, anakonda, dicu, dikki, herkkuparru, jortti, lörtsi, makumutteri, orkkukeppi, slaba, slaibari vai mulkku?

http://www.youtube.com/watch?v=snwMnyoXd64&feature=related
Ihmebantu - Anteeksi sain juuri viestin...
....
Onneksi uutisankkuri Matti 'Penis' Röngällä on vielä tosi paljon harjoiteltavaa, ennenkuin hän saavuttaa niin rankan lipsauttelutason, kuin mihin Kari 'Ihmebantu' Hietalahti tässä yltää.
*
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/penis---ylen-uutistenlukija-lipsautti-suorassa-lahetyksessa/art-1288438856201.html?ref=hs-tf-promo2
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmebantu
http://www.buzzfeed.com/jessicax0/sir-your-head-is-shaped-like-a-penis-l8v

Kukkuuu, kukkuu, kukuu, kuk, kuu, ku, k, k, kkk - - köh - - coeckoe! coeckoe! coeckoe!

2011-12-29T13:34:00.005+02:00

Hullu Käkki

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous 2011

Leevi Lehto: Sanomattomasta kielessä/The Unspeakable In Language - [20th June 2011 - ks. linkit alla]

Kökkö

Käki kukkoja kukutti,
käkätti kotikanoja.
Kukin kukkea kupunen
kukoi kuin kyky kekotti.
Kaikkokenkkäälä kajasti.

Kuuro katsoi kiukaan kieltä.
Koko kokkona kimahti
kulkukoulun kaulimitse,
kuohimoitse, kaulaimitse
kylykirjaston kihellys.

Kukko kykki, kana kykki,
koko kökkelö kökötti.
Käkikö kesymmin kykki,
kukkuiko kökön kukussa?
Kysy kekrinä käkeä.

Juuri lukemani on Lauri Viidan tunnettu lähes-nonsense-runo, jonka hän kirjoitti mielisairaalassa 1957 ja jonka aikalaisvastaanotto näki olevan "lähes kokonaan merkitystä vailla". Tätä esitystä varten käänsin sen englanniksi:

The Coeckoe

Cuckoo the cocks cuckolded,
canaries cackled at call -
Causing the convexo-concave caesuras
to culture cap-cap-a-pie-bilities.
Come-Thiterer caucously cajoled.

Chloropus clooked at clitoris.
Qanta quakely collapsed :
classifyingly clevered
castratonizingly cucumbred
coddling convolute collections.

Cock crouched, chick crouched,
catharsis quarticly queasied.
Cuckoo, the cosiest croucher?
Cackler in Coeckoe's queekaboo?
At Callhallows, question the cuckoo.

Varoitan heti, että aikomukseni on tarjota tuhdihkoja annoksia äärimmäistä lähilukua yhdistettynä pidäkkeettömään spekulaatioon - jälkimmäinen myös merkityksessä "peilin piteleminen": sallin Viidan runon esiintyä yrityksenä hänen itsensä, minun tai kenen tahansa omaksikuvaksi.

Puhumme runosta, jossa esiintyy käki. Voitte kernaasti ajatella, että haudon tässä jonkun muun munimia munia, tai vaihtoehtoisesti yritän munia jonkun muun pesään.

Kaikkein yleisimmällä tasolla: olen kiinnostunut sanomattomasta merkityksessä, jonka Paavo Haavikko kiteytti kirjoittaessaan kerran (muistaakseni Yrityksessä omaksikuvaksi): "Meidän kulttuuristamme puuttuu jotakin sanomatonta." Ihailtavaa, logiikkaa uhmaavaa logiikkaa: jos nimittäin voisimme sanoa tuon sanomattoman, silloin se ei tietenkään enää puuttuisi, kulttuurissamme ei olisi mitään sanomatonta: siitä siis puuttuisi jotain sanomatonta. Kulttuuristamme puuttuu jotakin sanomatonta. Menisin pidemmälle ja sanoisin: jos jotakin, kulttuurimme, parhaimmillaan, perustuu sanomattomalle - sanomattoman puutteelle ja tuon puutteen sanomattomuudelle, kukaties samassa mielessä kuin Viidan runo, joka näyttää perustuvan merkityksensä puuttumiselle: sille sanomattomalle, joka siitä puuttuu, juuri koska se on niin täynnä sanomatonta, merkityksessä jokin jota ei voida ilmaista "toisin sanoin" (mikä on jo melkein runouden määritelmä).

Täynnä sanomatonta: kaikkea sitä, minkä Haavikko luulee voivansa jättää sanomatta tokaistessaan toisaalla: "Haavikko tarkoittaa mitä sanoo ja myös sanoo mitä tarkoittaa" (Prospero). Viita olisi voinut sanoa samaa runostaan. Ja silti: ko. kiasmaattinen rakenne ei solmiudu: mitä enemmän tarkoitat mitä sanot, sitä varmemmin joudut sanomaan mitä tarkoitit - eikä se koskaan ole sama asia. Miksi? Sen sanomattoman vuoksi, joka tarkoittamisestasi jäi puuttumaan (mutta sisältyi sanomaasi).

Olette kuulleet sanotuksi: "En millään pysty sanomaan mitä tarkoitan." Mutta minä sanon teille, että tarkoittaminen se vasta todella vaikeaa onkin. Itse asiassa monia - oikeastaan useimpia - asioita on erittäin vaikea ellei mahdotonta tarkoittaa.

Sanomaton tässä hakemassani merkityksessä on määriteltävissä siksi osaksi mitä tahansa lausumaa, jota lausuja ei mitenkään ole voinutkaan tarkoittaa (ja jota ryhdyn kohta Viidaltakin lukemaan). Tässä se samastuu helposti tiedostamattomaan, joka Jacques Lacanin tunnetun muotoilun mukaan "rakentuu kielen tavoin". Itse sanoisin pikemmin päinvastoin: kieli rakentuu tiedostamattoman tavoin - oikeastaan on tiedostamaton: se mikä tekee meistä ihmisiä, erottaa meidät kukoista, kanoista, käkösistä ja kaikista muista eläinkunnan järkevistä eläimistä, joihin meitä kenties yhdistää vain kielemme rationaalinen, looginen, yksiyhtinen kerrostuma.

Mitä "Kökkö" sitten ikinä onkin, niin ainakin eläintarina, faabeli, ja jonkinlainen loitsu. Ensimmäinen säkeistö esittelee käen, linnun jonka mytologiaa tunnetusti hallitsee ajatus munimisesta ilman aikomustakaan hautoa, kanalan shamaanina, joka auktoriteetillaan ja hyväntahtoista aggresiotakaan kaihtamatta ("kukutti", "käkätti") saa kaikki laulamaan näköjään puhtaan libidaalisesta impulssista: "kukoi kuin kyky kekotti". "Kyvyn" ymmärrämme helposti ja melkein yhtä helposti annamme sille myös seksuaalisen konnotaationsa, jolloin "kekotti" (runon ensimmäinen ilmeinen nonsense-sana) pyrkii paljastamaan alleen kenties haudatun "kehotti". Silti konsonantin näennäisen huolimaton (jos kohta runon prosodisen strategian motivoima) vaihtaminen tuntuu lisäävän tärkeän sanomattoman elementin: emme tiedä, mitä kekottaminen voisi olla, mutta ymmärrämme että se on vahvemmin puhtaan nautinnon motivoimaa, pakanallisempaa ja amoraalisempaa ehkä, kuin pelkkä "kyvyn kehotuksen" ("veren vietin") seuraaminen - niin, ja selvästikin hauskempaa. (Vastaavanlainen siirtymä tapahtuu myös "kukoi"-sanassa: tavallansa "kukkui", mutta pakonomaisemmin, katkonaisemmin, ja täysin onnistumatta...) Sanalla sanoen käki on tehnyt koko kanalan väestä käkättäviä elostelijoita, ts. ihmisiä.

Sillä mikäpä lopulta erottaa ihmisen kaikista eläinkunnan järkevistä eläimistä ellei hänen kykynsä kokea seksuaalisuus pelkän nautinnon välineenä (Eros - mahdollisena vastinparinaan Thanatos, kyky tappaa tarkoituksetta, johon palaan tuonnempana). Kulttuuri (vrt. Haavikon tokaisu) voidaan tässä nähdä prosessiksi, jossa tämä ihmisen "perustava" taipumus joutuu ristiriitaan lajin "eläimellisten [lue: rationaalisten] viettien" kanssa, näyttäytyen uhkaksi eloonjäämiselle ja tullen lopulta kulttuurin ja kielen rationaalisen osan (minun näkökulmastani lisäkkeen) tukahduttamaksi.

Viidan runossa tämän "prosessin" voidaan nähdä käynnistyvän "Kaikkokenkkäälässä" ja jatkuvan sitten läpi koko toisen säkeistön.

Mikä "Kaikkokenkkäälä" siis on?

Sivuutan runoilijan oman tulkinnan (hänhän ei tunnetusti oikein voinut ymmärtää, miksi joku ei heti käsittäisi, että tarkoitetaan "auringonnousua") ja yritän lukea mitä oikeasti sanotaan, vaikka ei tarkoitettaisikaan. Ensin "Kaikko": jotakin pois mennyttä tai kadonnutta, ellei alkuaankin poissa ja ilmeisen kaukana olevaa (kuten aurinko). Silti se kaikessa kaikonneisuudessaan yhdistyy johonkin, joka selvästikin sijaitsee sivilisaation piirissä, koskapa ilmaistavissa hupaisalla paikannimellä, Kenkkäälä - johon puolestaan mielin lukea paitsi kengän (myös freudilaisessa merkityksessään, josta lisää toisen säkeistön kohdalla), myös pronominin "kenkään": siellä ei ehkä asu ketään, ja liekö kukaan koskaan käynytkään siellä (ellemme sitten "me", tiedostamattomassa muistissamme: käännökseni "Come-Thitherer", ilmaisusta "come-hither", viettelevä, pyrkii välittämään vihjeen paikan houkuttelevuudesta). "Kajastaminen", ikään kuin pitkän odotuksen jälkeen, edelleen kielii "Kaikkokenkkäälän" asemasta valtavan sanomattoman puutteen tai pelkän nautinnonhalun hämäränä kohteena. Ja kuin toisen, "kenkäpitoisen", säkeistön ennakointina tämän ei-paikan paikannimeen on sisäänkirjoitettu kulttuurin tai yhteiskunnan peljästys sen saavuttamisen näköalasta: "älä!" Tukahduttaminen, ja oikeastaan jo sitä ennen sen sisäistäminen: "enkä!"

Tästä näkökulmasta toinen, "kenkäsäkeistö", alkaa kiinnostavasti kaksiselitteisellä sanalla "kuuro": joko kuulottomasta tai sateesta. Yrjö Varpio on niin ihastunut jälkimmäiseen tulkintaan, että väitöskirjassaan lukee seuraavan verbin johdonmukaisesti "kastoi" (käännöksessäni sallin tämän: "clooked" → "cloaked", "peitti" → "soaked", "kasteli"). Niin tai näin, säkeistö suorastaan tihkuu genitaalista symbolismia - tai huutaa sanomattoman perään, niin että kuurokin (tai ehkä vain juuri kuuro) kuulee. Tai ehkä paremminkin: sanomaton melkein väkisin sanoo itsensä: juuri koska emme mitenkään voi sanoa, mitä "koko kokkona kimahti" "sanoo", voin iloisesti väittää, että se on ejakulaation kuva ja siis sittenkin kannattaa "kastoi"-luentaa.

Mutta nyt on viimeistään aika alkaa kuunnella myös runon rytmiä, mikä, kenkäsäkeistössä kun ollaan, sopivasti saa takomaan jalkaa lattiaan. Niin puheessa kuin musiikissakin rytmi on seksuaalisin komponentti: aina välittömimmin itseisarvoiseen nautintoon liittyvä. "Kökössä" tämä tapahtuu niin sanoakseni korostuneen fallisesti - "kovien" konsonanttien, erityisesti koon ja teen, hallintana vokaalien, mutta myös kestonsa puolesta vokaalimaisen ärrän yli: onko enää sattumaa että fataalin fallinen yhdistelmä k-r-p on näköjään jokaisessa säkeistössä erikseen kielletty? No, ensimmäinen ärrä joka tapauksessa putoaa "kuurossa", ja puoliväkisin tulee mieleen että olisihan se voinut päätyä seuraavaankin sanaan jolloin Varpion luennan kautta saisimme: "kastroi", jotakin johon sitten parin rivin päästä törmäämmekin hämmästyttävässä translatiivisessa merkityskasaumassa "kuohimoitse", joka sekä viittaa "kastroimislaitoksen kautta kulkemiseen" että näyttää mitä sinne ollaan kuljettamassa: "himo itse" (lue: sanomattoman sanomaton puute). Kerrankin sana, joka kirjaimellisesti kuljettaa omaa merkitystään!

Joudun ohittamaan "kulkukoulun", joka saa koko toisen säkeistön näyttäytymään selontekona kasvatuksen prosessista, sekä "kaulimitse" ja "kaulaimitse", molemmat vahvasti sitomiseen, ellei suorastaan kuristamiseen viittaavia muodosteita, ja tyytymään muutamaan huomautukseen säkeistön viimeisestä säkeestä. "Kylykirjastossa" "kyly" on kalevalainen sauna; ja "kihellystä" varmaankin voimme ajatella kuulevamme, kun kiukaalle heitetään vettä, mikä oli Viidan oma tulkinta säkeelle. Mutta miksi "kirjasto". Halutaanko meidän ajattelevan kirjojen polttamista? Miksei? eikä niin epätodennäköisestikään mikäli tavallani luemme säkeistön sivilisaatioprosessin kuvaukseksi... Mutta jääköön tämä nyt tähän.

Jos ensimmäinen säkeistö "tarkoitti mitä sanoi" ja toinen taas epätoivoisesti yrittää "sanoa mitä se tarkoitti", entä sitten kolmas?

Kolmas säkeistö runossa, jonka kantavana hahmona on käki - kolmanneuden perikuva? ja jonka kirjoittajan kirjallinen perimätieto (Haavikon tavoin, muuten) tuntee (miehisestä) kilpailuvietistään ja mustasukkaisesta luonteestaan? Jatkan näiden kysymysten viitoittamaa tietä.

Oikeastaan "Kökkö" luontuisi verraten helposti myös paljon kevyempään, melkeinpä viihteelliseen luentaan, jossa se näyttäytyy kirjallispoliittisena allegoriana tai litteräärinä ajankuvana. Tässä käki voisi hyvin olla Anhava, modernistien paavi, kukot Haavikko ja muut miespuoliset modernistit, kanat vastaavasti heidän naispuolisia kollegoitaan, mahdollisesti Kirsi Kunnaksen, ajan johtavan nonsense-runoilijan johdolla. Oikeastaan siinä missä on lähestulkoon varmaa, että Viita itse ei "tarkoittanut" runoaan minkään ylläesitetyn kaltaisen spekulaation materiaaliksi, ei ole lainkaan mahdotonta, että hän olisi halunnut sen näköjään "mielettömyydellä" (kehnonpuoleisesti) pilkata modernistien käsittämättömyyttä. Mikä taas ei sulje pois - pikemmin edellyttää - mahdollisuutta ymmärtää käki myös Viidan omaksikuvaksi. Itse asiassa hänen tuotantonnossaan on vahva loismainen tai donjuanistinen piirre: taipumuksesta hyödyntää toisten runoilijoiden (parhaastaan edeltävien, kuten Otto Mannisen ja Eino Leinon) säkeitä, joita hän - ikään kuin käänteisenä käkenä - koki "parannella", aina useassakin runossa ilmaistuun kiukkuun runoilija- ja kirjailijatovereiden (näköjään ansaitsemattomasta) menestyksestä ja maineesta. Näitä taustoja vasten "Kökkö" on helposti luettavissa runona mustasukkaisuudesta.

Tämä ehkä auttaa ymmärtämään sitä tiettyä luopumisen sävyä, joka "Kökköön" kolmannessa säkeistössä selvästikin hiipii, eikä vähiten rytmin tasolla. Siinä missä ensimmäistä ja toista säkeistöä vie tietynlainen muunneltu Kalevala-mitta, joka ensin tuottaa "luontaisen" kielentajun vastaista, vahvasti synkopoitua poljentoa ("KÄkätTIkoTIkaNOja") ja yltyy sitten toisen säkeistön piiskaavaksi laukaksi, kolmas säkeistö melkeinpä pysäyttää koko menon: ensin alistuvanoloista perustrokeeta "KUKko KYKki, KAna KYKki, / KOko", ja heti perään kaksi vieläkin pysähtyneempää daktyylia: "KÖKkelö KÖkötti" - kuin apaattinen stondis masturboitua. Tässä kengän iskut lattiaan pakostakin vaimenevat ja sananalkuiset koot menettävät kykyään peittää alleen haudattua: huomaan lukevani "lykki", ja "mökötti". Vaikutelma on lohduton kuin huonon pornon jäljiltä, ja sen valossa kysymykset "Käkikö kesymmin kykki, / kukkuiko kökön kukussa?" ovat avoimen masokistisia - ainakin jos ymmärrämme "kökkö"-sanan primaarissa sanakirjamerkityksessään "uloste", "lanta", "paska". Näen käki-hahmon vetäytyvän oloihinsa mököttämään, ainoana lohtunaan vaisu aikomus ilmaantua sitten taas kekrinä, pakanallisen sadonkorjuujuhlan aikaan. Mitä tekemään? Kukomaan, olletikin. Kaikkokenkkäälästä ei kajoakaan.

Omatekoisen kulttuuriteoriani valossa tämä luopumistunnelma on ymmärrettävissä: sanomattoman sanomattoman puutteen talous ei oikeastaan siedä mustasukkaisuuden käsitettä ja käytäntöä. Itse asiassa sanomattoman päättymätön prosessi (monessa mielessä peilikuva siitä (inhimillisestä) logiikasta, joka estää tietoisuutta olemasta tietoinen itsestään ja näin johtaa "tiedostamattoman" syntyyn), vaatii että halu (puutteena) saa virrata vapaasti. Tällaisena tämä prosessi, jonka näen kielelle perustavana, hylkii omistamisen ajatusta ahtaassa merkityksessään, jossa omistaja lopulta aina tulee omistamansa omistamaksi (oikeasti voi omistaa vain sellaista, jonka on valmis antamaan pois). Ja juuri näin "Kökön" lopussa varsin kirjaimellisesti tapahtuukin: käki on "kesytetty" ja jäänyt (kilpailevan) kukunnan vangiksi. Tässä voisimme nähdä "Kökön" Thanatoksen - ja myös sen kulttuurisen tukahduttamisprosessin, jota olen sen pannut kuvastamaan.

Juuri sanomassani tulin ohimennen esittäneeksi omatekoisen kulttuuriteoriani toisen innovaation (ensimmäinen oli "eläinten rationaalisuus"): mustasukkaisuus individualisaation tuloksena (eikä sitä edeltävänä, niin kuin psykoanalyysi Freudista alkaen minusta sen näyttää esittävän). Enemmänkin: minun näkökulmastani mustasukkaisuus on sekä sivilisaation tärkein trauma että sen suurin tabu: aina oletettu (myös useimmissa "kirjallisuuden "merkkiteoksissa), kaikkien osana, sairaudeksi (jopa pahimmanlaatuiseksi) myönnetty, silti kaikkialla vaiettu tai jos mainittu, niin väistämättömyytenä... ja jotakin, jonka kaikki tabujenkaatajat aina ovat jättäneet rauhaan (kyseisen kaatamisen, "luonnollisista" syistä, aina langetessa pahimmin mustasukkaisuuden riivaamien tehtäväksi).

Omistamisen ja mustasukkaisuuden logiikka (jonka siis näen rationaalisuuden logiikkana) johtaa aina pakosta vastakkainasetteluun ja keskinäiseen tuhoon - kunnes kaiken sitten kaappaa ilmaantuva kolmas tai neljäs osapuoli, Hamletin Fortinbras. "Kökössä" Fortinbras on - kökkö itse: tämä toiseksi viimeisellä rivillä (runon) tyhjästä ilmaantuva hahmo, jonka jo otsikko, näin puolestaan runon kaapaten, on kuitenkin ilmoittanut ja joka edustaa kaiken aina-jo paskaksi jauhettuuden, logiikan, rationaalisuuden, yksiyhtisten merkitysten, kielen sisään sijoittuvan mielen, toisen kukussa kukomisen, ikuisen "tarkoitan mitä sanosta" "sanon mitä tarkoittaan" ja takaisin kiertämisen prosessia - vastakohtana sille sanattoman puutteen tai sen halun vapaalle virtaamiselle, jonka Pentti Saarikoski hienosti kiteyttää säkeessään: "enkä tiedä minkä nälkä minulla on". Eipä tiedä käkikään, Kekrinäkään kysyttynä.

[sama englanniksi]

A word of warning: we are in for some heavy doses of extreme close reading combined with unrestrained speculation - the latter also in the meaning of "holding a mirror": I will allow the Viita poem to attempt at a self-portrait, both of the poet, myself, and anyone.

We will talk about a poem with a cuckoo in it. You may see me as hatching eggs laid by another, or alternatively laying my eggs in a nest not my own.

At a most general level: I'm interested in the unspeakable in the sense of Paavo Haavikko in his one-liner (in his Attempt At A Self-Portrait, i think): "There's something unspeakable lacking in our culture." ("Meidän kulttuuristamme puuttuu jotakin sanomatonta.") There's an admirable, logic-defying logic at work here: suppose we could speak this unspeakable, then of course it weren't lacking any more, there would be nothing unspeakable in our culture, thus, it would be lacking the unspeakable. There is something unspeakable lacking in our culture. I'm tempted to go further than that: if anything, our culture is founded on the unspeakable. At its very best, our culture is founded on the lack of the unspeakable and the unspeakability of this lack - perhaps in a sense similar to that of the Viita poem which seems founded on the absence of sense: on that unspeakable it is lacking precisely because so full of (the) unspeakable, in the sense of something that cannot be expressed "in other words" (almost a definition of poetry).

Full of the unspeakable - read: full of everything that Haavikko, in another context, leaves unsaid when retorting: "Haavikko means what he says and also says what he means." ("Haavikko tarkoittaa mitä sanoo ja myös sanoo mitä tarkoittaa", Prospero). Viita might have said the same about his poem. And yet, the chiasmic structure of the Haavikko slogan does not tie up: the more you mean what you say, the more you will be bound - later on - to say what you meant: and this will never be the same. Why? Because of the unspeakable which went missing in your act of meaning (but was included in what you said...)

You have heard it said, often enough: "It is so difficult to say what I mean." But I say to you, that the real difficulty is in meaning. In fact, quite many things (most things actually) are utterly difficult, if not impossible, to mean.

The unspeakable I'm after here may be defined as that part in any utterance that the utterer cannot possibly have meant (the part I'll soon start unraveling in the Viita poem). In this, it may be identified with the unconscious which, in the well-known Lacanian formulation, is "structured like language". I would rather say the inverted: language is structured like the unconscious - or better still: it is the unconscious, it is what makes us humans, separates us from cuckoos, cocks, canaries, chickens, and all the other rational species of the animal kingdom, to whom we are perhaps related only via the logical, rational, unanimous layer of our language.

Well, "Kökkö", for sure, is both a fable (about animals) and an - apparently irrational - spell. The first stanza introduces us to the cuckoo, a bird mythologically pent on laying eggs without any intention to hatch them. We see and hear him as a sort of a hen-house shaman who with his authority, and with some benevolent aggression ("kukutti", "käkätti", "forced to call 'cuckoo' and to cackle", respectively) gets everybody to sing as if from a sheer libidinal impulse: "kukoi kuin kyky kekotti". "Kyky" here easily reads as (sexual) power or prowess, whereas "kekotti", the first directly nonsensical, or portmanteau, word in the poem, may be taken as a cover for "kehotti", yielding "urged by (his or her) prowess". Yet the seemingly careless shift in the consonant position (motivated though it is by the general prosodic strategy of the poem), adds an important element of the unspeakable: unable to say whatever "kekotti" could "mean", we do understand it as something more strongly motivated by sheer pleasure, more pagan and amoral so to say, compared to plain "urging" - and there's a lot of laughter in it. (There's a similar shift in the near-nonsense "kukoi", read as a deviant form of "kukkui", for the calling of the cuckoo, in the imperfect tense; here the dropping of the other k sound gives an impression of repetitive, uncontrolled, attempted sounding of that call.) In a word, the cuckoo has succeeded in turning all the hen-house folk into quackling libertines, that is, humans.

Yes, what is it that, in the last instance, separates human beings from all the other, rational, animals, if not their ability to experience sexuality as a sheer means for enjoyment (the Eros, with its - eventual - counterpart of Thanatos, the capacity for meaningless killing, to which I will return). Culture (as in the Haavikko one-liner) could here be identified as the process in which this "basic" human tendency comes in conflict with the "animal [read: rational] urges" of the species, the unspeakable lack of the unspeakable emerging as a threat to survival, and ending up as repressed by the rational part (or, in my view, appendage) of the culture (and of language).

In the Viita poem, this process may be seen as starting in "Kaikkokenkkäälä", then continuing through the the whole of the second stanza.

What, then, is "Kaikkokenkkäälä" - a word without no obvious meaning whatsoever ?

I will ignore the interpretation offered by the poet himself (he, for one, could not comprehend why somebody would not readily understand it as referring to "sunrise"), and proceed by reading out what is actually said there, without necessarily meaning it. "Kaikko, to begin with" - something gone away or disappeared (from "kaikota", "to withdraw, retire, flee, escape"), or always-already absent, probably very far away (like the sun). Yet this remote entity is combined with something clearly within the confines of the civilization, since referenceable by a (typically humorous Finnish) toponym: Kenkkäälä, a word into which I want to read both a shoe ("kenkä", in the Freudian sense: more of that in the context of the second stanza), and the pronominal "kenkään" ("no-one"). We get the sense that the place is uninhabited, unvisited by anyone (if not by "us", in our unconscious memory... the "Come-Thitherer", from "come-hither", "seductive", in my translation attempts at conveying the tempting quality of the place. ) The following "kajasti", literally "dawned", as if after long awaiting, further underlines "Kaikkokenkkäälä's" status as an obscure object of enormous unspeakable lack or sheer desire for pleasure. And as if anticipating the second, "shoe-infiltrated" stanza, inscribed in the word we also find the fear felt by culture or society when faced with it: "älä!" ("Don't!"). Repression, and, even before the fact, an internalization of it: "Enkä!" (I won't!)

In this view, our "shoe" stanza opens with an interesting ambiguity: "kuuro", for both "deaf" (making us think of the "dumbness" of desire), and "shower of rain" (equally oozing sexuality). Yrjö Varpio, a prominent Finnish scholar of Viita, is so fascinated with the latter reading in his dissertation as to consistently (mis)read the next verb, "katsoi" ("looked at"), as "kastoi" ("drenched"; my coinage, "clooked" tries to humbly convey this: → "cloaked" → "soaked" ). Either way, the stanza abounds genital symbolism - or cries out for the unspeakable for even (or precisely?) the deaf ones to hear. Rather: the unspeakable almost forcibly speaks itself: just because we cannot begin to say what "koko kokkona kimahti" "means", I am able to happily claim it an image of ejaculation, thus subscribing to Varpio's "kastoi" reading after all.

Yet it is high time to start listening to the rhythm of the poem, too. This, adequately for the "shoe" theme, makes us start tapping our feet. In speech as well as in music, rhythm is the most explicitly sexual component, always most directly linked to the intrinsically pleasurable. In "Kökkö", this happens in a prominently phallic manner - through a metrical dominance of the "harsh" consonants, especially k and t, over both vowels and, interestingly, the r sound, vowel-like in its ability to extend in time: is it a coincidence, then, that the fatally phallic combination of k, r, and p (which would translate as "phlls", or "dck"), seems forbidden in each individual stanza? Anyway, the first r sound drops in in "Kuuro", and I cannot resist imagining it landed just a couple of syllables further on, giving us (in Varpio's reading) "kastroi", for "castrated (someone)", and anticipating the astounding Finnish translative just a couple of lines below, "kuohimoitse", both referring, quite literally, to "going through an institution for castration", and showing, inside it, what is being transferred there: "himo itse", "the lust itself" (read: the unspeakable lack of the unspeakable). Word as a vessel for its meaning if ever there was one!

I must bypass the earlier "kulkukoulu" ("moving school", which gives the whole stanza an impression of being an account of the process of upbringing), as well as "kaulimitse" and "kaulaimitse", both forced word forms with strong implications of tying up, if not strangling, and content myself to add a few comments on the final line of the stanza. "Kylykirjasto" combines "kyly", archaic for the most Finnish thing in existence, sauna, and a word meaning "library"; a Finnish ear could hear "kihellys", a word not in any dictionary, as a continuous sizzling. Viita's own interpretation was straightforward enough: we are witnessing the throwing of water over the sauna stove. But why library? Are we supposed to think of burning of books? Quite possibly, even plausibly in my reading of the stanza as a description of the process of civilization... But I'll leave it here for now.

Taking the first stanza as "meaning what it says", the second again as desperately trying to "say what [the first one] meant", what, then, about the third one?

Third one, in a poem dominated by the the cuckoo - a figure of thirdness? by a poet well known in literary grapevine (as was Haavikko, by the way) for his male competitiveness and jealousy of temper? I will take my lead from these questions.

In fact, it would be easy enough to give "Kökkö" a much lighter, and perhaps more entertaining, reading as an allegory for the inside intrigues of the Finish literary 50's. In this, the cuckoo could stand for the "Pope" of the Modernists, Tuomas Anhava, the cocks for Haavikko and other male poets of his circle, the chicken again for their female colleagues, perhaps led by Kirsi Kunnas, a leading nonsense poet of the time. Actually, while it is almost certain that Viita himself did not intend the poem for anything like my reading above, it is not at all impossible that the apparent nonsense was aimed at (not very bright) ridiculing of the "incomprehensibility" of Haavikko and other Modernists. Something which, again, does not exclude (rather demands) the possibility of viewing the cuckoo as a self-portrait of Viita as well. In fact, there is a strong parasitic, or donjuanistic, trait in his writing, from a tendency to rewrite fragments from other poems (often by predecessors like Otto Manninen and Eino Leino, usually with an openly expressed purpose to "improve on" them, thus avoiding to sit on his own eggs: poet as an inverted cuckoo, so to say) to several poems angrily complaining the (allegedly undeserved) success and fame of fellow poets and writers. Against these backgrounds, "Kökkö" easily reads as a poem about jealousy.

This may help understanding a certain tone of resignation seeping in in the final stanza, not the least at the rhythmical level. Where the two first stanzas seems to work on variations of the Kalevala meter, producing first a strongly syncopated, counter-intuitive beat, as in "KÄkätTIkoTIkaNOja", then the whip-sounded galloping through the second stanza, the third stanza brings about a virtual standstill: note the standardly and melancholically trochaic sequence of "KÄki KYKki, KUKko KYKki, / KOko", followed by two even more inertial dactylic feet: "KÖKkelö KÖkötti" - an apathetic hard-on after masturbating. Through these feet, the tapping of the shoe against the floor cannot help muffling, with the consequence of the initial k sounds loosing their ability to cover and hide what is under them - for me, at least, "kykki" ("crouched") almost too easily reads as "lykki" ("pushed"), "kökötti" again as "mökötti" ("sulked"). The impression is disconsolate as after seeing bad porn, and in its wake the questions "Käkikö kesymmin kykki, / kukkuiko kökön kukussa?" (approximately: "Was it indeed cuckoo who crouched in the most tame fashion / Was his calling included in that of the Coeckoe?") are openly masochistic - at least if we read "kökkö" in its dictionary sense of "excrement, dung, shit". I am tempted to visualize the cuckoo figure as withdrawing to a sorrowful loneliness, only to re-emerge on Kekri, the pagan Allhallows, the feast of harvesting... to do what? To cackle, I guess. Not even a hint of Kaikkokenkkäälä here.

In the light of my self-made cultural theory, this resignation is understandable: the economy of the unspeakable lack of the unspeakable is incommensurate with the notion and practice of jealousy. In fact, the endless process of (the lack) of unspeakable, mirroring in many ways the (human) logic that prevents consciousness of being conscious of itself (thus giving rise to "the unconscious"), demands a free flow, not so much of the signifier, as the 20th Century theory would have it, as of desire (as lack). As as such, this process which I see as constitutive to language here, abhors the notion of ownership in the narrow sense where the owner always ends up owned by his / her possessions (you can really only own that which you are willing to give away). And yes, this, quite literally, is what happens at the end of "Kökkö": the cuckoo as "tamed", as trapped in the other's (the competitor's) calling. This could be the Thanatos of both "Kökkö" and the cultural process of repression I've made it to mirror.

Implicit in what I just said, by the way, is the second innovation of my makeshift theory of culture (the first being the "rationality of the animals"): jealousy as a product of the process of individualization (not primary to it as, it seems to me, all psychoanalysis, from Freud on, wants it). More than that: in my view, jealousy is both the most important trauma and the greatest taboo of the civilization: always implied (most the "great" works of literature included), suffered by everybody, admittedly a disease (even the most horrid one perhaps...), yet never talked about as anything but necessity... and never attacked at by any of the great shatterers of taboos (that shattering being, "naturally", reserved for the most jealous-minded...)

The logic of owning and jealousy (the logic of rationality, in my sense) necessarily leads to confrontation, deadlock, and mutual defeat, and the emergence of a third or fourth party - the Fortinbras of Hamlet - to take over everything. In "Kökkö", Fortinbras is, yes, kökkö him- or herself. Emerging in the penultimate line, out of (the) nothing (of the poem), yet already prefigured as a "taker-over" in the title (the title taking over the poem): s/he is the overall process of everything always-already reduced to shit, of logic, rationality, equivocal meanings, sense inside the language, the cackling in the Cuckoo's call, in the eternal circle of the "I say what I mean and I mean what I say" - as opposed to the free flow of the lack of (desire for) the unspeakable, as expressed in the admirable formulation by a third Finnish male poet of the Modernist period, Pentti Saarikoski: "enkä tiedä minkä nälkä minulla on": I don't know what I am hungry for. Nor does the Cuckoo, even questioned at Callhallows.
*
http://www.liwre.fi/site/?lan=1&page_id=487
http://www.liwre.fi/site/?lan=3&page_id=514
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevi_Lehto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Viita
http://www.istockphoto.com/stock-illustration-9186969-mad-cuckoo-clock.php

Pitää varoa huutamasta vääriin hautoihin

2011-12-27T23:39:00.004+02:00

Pelastuslaitoksen miehet pelastivat haudankaivajan, joka oli jäänyt sortuman alle loukkuun haudan pohjalle Juvalla Etelä-Savossa [6/2010]. Haudankaivaja saatiin irti lapiopelillä. Kuvan hauta ei liity tapaukseen [eikä Ihmebantuun].

I
http://www.youtube.com/watch?v=cWcRGRmate0
Ihmebantu - Tulkki
*
Ihmebantu ajan ja ikuisuuden rajoja murtamassa. Traditionaalisen henki-yhteyden vainajaan päivittänyt informaatio-teknologinen nero Tommi Korpela on tosi-tv-aikamme viestinviejä-shamaani jos kuka ja ennenkaikkea käytännön spiritisti-insinööri.

II
Tulkki kysyy vainajalta huutaen alas hautaan:

MITÄ?

KUKA OSTI? - - NOSTI?

ONKO IKÄVÄ?

MISSÄ RAHAT?

MIKÄ HUONE?

ONKO SIRPAN HUONEESSA?

ONKO SINISTÄ MAITOA?

MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

ONKO OIKEA SULLE HÄN?
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmebantu
http://volvo58.nettisivu.org/300610-ke-haudankaivaja-pelastettiin/

Hyperion ja Hölderlin - valontuojat maailman pimeydessä

2011-12-27T00:50:00.002+02:00

Friedrich Hölderlin ja Hyperion [a Titan, son of Uranus and Gaea, later identified with Apollo, from Greek, lit, 'he who looks from above'].

I
1
HYPERION was the Titan god of light, one of the sons of Ouranos (Heaven) and Gaia (Earth), and the father of the lights of heaven--Eos the Dawn, Helios the Sun, and Selene the Moon. His wife was Theia, lady of the aither--the shining blue of the sky. Hyperion's name means "watcher from above" or 'he who goes above' from the greek words hyper and iôn.

Hyperion was one of the four Titan brothers who conspired with Kronos in the castration of their father Ouranos. When Sky descended to lie with Earth, Hyperion, Krios, Koios and Iapetos--posted at the four corners of the world--seized hold of their father and held him fast while Kronos castrated him with a sickle. In this myth these four Titanes personify the great pillars which appear in Near-Eastern cosmogonies holding heaven and earth apart, or else the entire cosmos aloft. As the father of the sun and dawn, Hyperion was no doubt regarded as the Titan of the pillar of the east. His brothers Koios, Krios and Iapetos presided respectively over the north, south and west.

The Titanes were eventually deposed by Zeus and cast into the pit of Tartaros. Hesiod describes this as a void located beneath the foundations of all, where earth, sea and sky have their roots. Here the Titanes shift in cosmological terms from being holders of heaven to bearers of the entire cosmos. According to Pindar and Aeschylus (in his lost play Prometheus Unbound) the Titanes were eventually released from the pit through the clemency of Zeus.

2
Hyperion was one of the twelve Titan gods of Ancient Greece, which were later supplanted by the Olympians. He was also the lord of light, and the titan of the east. He was the son of Gaia (the physical incarnation of Earth) and Uranus (literally meaning 'the Sky'), and was referred to in early mythological writings as Helios Hyperion (Ἥλιος Υπερίων), 'Sun High-one'. But in the Odyssey, Hesiod's Theogony and the Homeric Hymn to Demeter the Sun is once in each work called Hyperionides (περίδής) 'son of Hyperion', and Hesiod certainly imagines Hyperion as a separate being in other writings. In later Ancient Greek literature, Hyperion is always distinguished from Helios - the former was ascribed the characteristics of the 'God of Watchfulness and Wisdom', while the latter became the physical incarnation of the Sun. Hyperion plays virtually no role in Greek culture and little role in mythology, save in lists of the twelve Titans. Later Greeks intellectualized their myths:

'Of Hyperion we are told that he was the first to understand, by diligent attention and observation, the movement of both the sun and the moon and the other stars, and the seasons as well, in that they are caused by these bodies, and to make these facts known to others; and that for this reason he was called the father of these bodies, since he had begotten, so to speak, the speculation about them and their nature.' —Diodorus Siculus (5.67.1)

There is little to no reference to Hyperion during the Titanomachy, the epic in which the Olympians battle the ruling Titans, or the Gigantomachy, in which Gaia attempts to avenge the Titans by enlisting the aid of the giants ("Γίγαντες") that were imprisoned in Tartarus to facilitate the overthrow of the Olympians.

II
Hyperionin kohtalolaulu

Ylhäällä valossa kuljette
vienoilla kentillä, henget autuaat!
Jumal-ilmat väikkyvät
koskevat otsaanne hiljaa
niinkuin soittajan sormet
kieliä pyhiä.

Vailla kohtaloa,
lailla nukkuvan rintalapsen
henkivät taivahiset,
puhtaina säilyneet
ujojen nuppujen suojassa.
Henkensä heidän
iäti kukkiva on,
ja silmien autuaitten
syvä katse tulvii
iankaikkista, hiljaista kirkkautta.

Mutta ei meille missään
rauhan sijaa suotu.
Kärsivät ihmiset
hukkuvat, putoavat
suin päin, sokkoina hetkestä
toiseen hetkeen
kuin vesi putoaa kallionkieleltä
kallionkielelle
tuntemattoman syliin.

Friedrich Hölderlin
*
Käännös: Uuno Kailas, 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.

III
Vaikka Hölderliniä ei yleensä luokitella varsinaisiin varhaisromantiikan runoilijoihin, hänen filosofista kantaansa on kuitenkin pidetty romantiikalle tyypillisenä. Hölderlin ei ollut julkaiseva ammattifilosofi, mutta hän vaikutti merkittävästi saksalaisen idealismin muodostumiseen.

Postuumisti julkaistussa Urtheil und Seyn -katkelmassaan Hölderlin arvosteli Fichteä, joka lähti idealistisessa filosofiassaan liikkeelle puhtaasta tajunnasta, jolla ei ole objektia. Hölderlinin mukaan sen sijaan tällainen tajunnan tila ei ole ajateltavissa.

Fichten lause ”Minä olen Minä”, jonka pitäisi ilmaista tajunnan identtisyyttä itsensä kanssa, on Hölderlinin mukaan virheellinen, koska jo väitelauseen (Urteil) muoto edellyttää alkujakoa (Ur-teil) kahtia subjektiin ja predikaattiin. Tämän vuoksi Hölderlin etsi filosofian lähtökohdaksi absoluuttista olemista, joka ei voi kuitenkaan olla mikään tietty tajunnan sisältö. Kyseessä on silti edellytys, joka filosofian on välttämättä tehtävä.

Hölderlin oli vakuuttunut, että filosofia ei voi esittää tätä puhdasta olemista, ykseyttä, väitelauseen muodossa. Tämä filosofian rajoittuneisuus on peruste sille, että Hölderlin hylkäsi filosofian ja omistautui runoudelle, jonka hän uskoi kykenevän artikuloimaan ihmisenä olemisen ehdot filosofiaa paremmin - [wiki].

IV
1
Hyperions Schicksalslied
von Friedrich Hölderlin

Ihr wandelt droben im Licht
Auf weichem Boden, selige Genien!
Glänzende Götterlüfte
Rühren euch leicht,
Wie die Finger der Künstlerin
Heilige Saiten.

Schicksallos, wie der schlafende
Säugling, atmen die Himmlischen;
Keusch bewahrt
In bescheidener Knospe,
Blühet ewig
Ihnen der Geist,
Und die seligen Augen
Blicken in stiller
Ewiger Klarheit.

Doch uns ist gegeben,
Auf keiner Stätte zu ruhn,
Es schwinden, es fallen
Die leidenden Menschen
Blindlings von einer
Stunde zur andern,
Wie Wasser von Klippe
Zu Klippe geworfen,
Jahr lang ins Ungewisse hinab.

2
Hyperion's Song of Destiny
by Fr. Hölderlin

Holy spirits, you walk up there
in the light, on soft earth.
Shining god-like breezes
touch upon you gently,
as a woman's fingers
play music on holy strings.

Like sleeping infants the gods
breathe without any plan;
the spirit flourishes continually
in them, chastely kept,
as in a small bud,
and their holy eyes
look out in still
eternal clearness.

A place to rest
isn't given to us.
Suffering humans
decline and blindly fall
from one hour to the next,
like water thrown
from cliff to cliff,
year after year,
down into the Unknown.
*
http://www.theoi.com/Titan/TitanHyperion.html
http://bitten.forumotion.com/t286-titan-hyperion
http://fi.wikisource.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://www.icompositions.com/music/song.php?sid=66635
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Hyperion_(mythology)
http://en.wikipedia.org/wiki/Hyperion_(H%C3%B6lderlin_novel)
http://www.etymonline.com/index.php?allowed_in_frame=0&search=hyperion&searchmode=none

Mummo sai maailman koukuttavimman ja puikottavimman kulutus-joululahjan eli turhakkeen

2011-12-25T02:22:00.002+02:00

Knitting Wii For Seniors [malli 'knit-addict']
*
Myös joulupäreen bonus-raidassa kritisoidaan kaupallista kulutusjouluperinnettä ja palataan itse pyhän Nikolaoksen eli 'alkujoulupukin' ankaraan tarinaan.
*
http://www.youtube.com/watch?v=CmcoAGpHiZ8
Ihmebantu - Joulupukki
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaos_Ihmeidentekij%C3%A4
http://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Nicholas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmebantu
http://www.squidoo.com/video-games-for-seniors
http://vi.sualize.us/view/889c1f114b13211b9449dd52337500fd/

Kesuura ei-kuvattavissa ja vain esitettävissä olevana totuuden tapahtumisena eli Hölderlinin teatteri ja kreikkalaisen tragedia-näytelmän 'tyhjä' ydin

2011-12-24T01:20:00.017+02:00

Motto

'What does it mean to write the law? Is it a matter of copying out its pure and transcendent utterance, or is it, rather, in writing that the law might be said to trace itself? Could writing legislate? And if so, how?'. This is precisely what we do not know, adds Jean-Luc Nancy.
*
[Kielimafian lisäyksiä ja korjauksia alakuva-tekstin PS.-kohtaan - 28.12]
*
Yläkuvat:
Kreon ja Antigone. Valtio vai perhe? Sofokleen Antigone on sukulaisuussuhteen velvoittaman kunniakäsityksen [myös henkilökohtaisen tunteen velvoittaman moraalin] sekä valtiollis-poliittisesti priorisoidun julkisen [virallis-muodollisen] etiikan kuuluisin yhteentörmäys.

Kreon tuomitsee Antigonen kuolemaan [elävältä haudattavaksi], koska Antigone hautasi Kreonin [lopulta väärin perustein] maanpetturiksi tuomitseman ja koirien syötäväksi jättämän veljensä Polyneikeen kunniallisin menoin perhepiirissä. Kreonin mielestä Antigoneen teossa oli kyse jatketusta maanpetoksesta, kun taas Antigone vetoaa epämuodolliseen tapaan - [yksityinen tapa/inhimillisyys ajautuu tässä vastakkain yhteisön muodollisen lain kanssa].

Alakuva:
Kauhistunut Kuningas Oidipus sokaisee itsensä tultuaan tietoiseksi siitä, että on tappanut [hallitsija-]isänsä ja nainut äitinsä [näillä teoilla on (maagis-allegorisesti) oletettu yhteys paikkakunnalle levinneesen ruttoon].

'Oedipus committed his family crimes in error. His father had abandoned him as a baby, but he was brought up safely by a shepherd in the hills. He returned as a young man and killed a stranger at a crossroads near Thebes. Only later did he realise that the stranger was his father. He then entered Thebes and married Queen Jocasta without knowing she was his mother. So the ancient Oedipus was not driven by an Oedipus complex; he made dreadful mistakes in ignorance'.

Englanninkielinen viisastelu todistaa lopulta vain sen itsestäänselvyyden, että hybrinen halu ilman tietoa [normia, mittaa] on alkuperäisempää, syvempää ja vahvempaa kuin tieto muttei välttämättä sitä, onko tiedolla varustettu ihminen halujaan ja omahyväistä ylpeyttään viisaampi. Toisin sanoen tietämätön Oidipus erehtyi [jos tietämättömän (syyntakeettoman) on ylipäätään mahdollista erehtyä] ja teki, mitä amoraalis-arkaainen luonto [contra yhteisöä de jure ylläpitävät ja rakentavat insestisäännöt] hänessä de facto halusi.

On pikemminkin 'fantasia-psykologian' sekä antiikin psykokulttuuri-historian ja tragedia-tutkimuksen eikä suinkaan biologisen evoluutio-antropologian asia pohtia, missä [allegoris-psykologis-teatraalisessa] mielessä Oidipuksen halu perimmältään rakentui suhteessa naiseen, jota hän halusi ja jonka nai [tai hänen aggressionsa suhteessa mieheen, jonka tappoi].

Joka tapauksessa Oidipuksen halu [ja viha] oli amoraalisesti aitoa ja alkuperäistä eikä konstruoituihin insestisääntöihin [luonnon ja yhteisön rajamaastoon] sidottua, mutta hänen itsetuhoinen katumuksensa ja kauhistuksensa nousee tietenkin siitä kulttuurista ja yhteisöstä, johon hänet on kasvatettu ja johon hän haluaa kuulua.

Mitkään säännöt eivät kuitenkaan voi estää ihmisen 'eläimellisen' luonnon voimaa silloin, kun olosuhteet ja sattuma sallivat kohtalokkaan erehdyksen, joka kieltämättä on Oidipuksen oman valinnan tulos, mutta ei hänen intentoimansa syy tehtyyn tekoon - [tragedian-kirjoittajalla on syvästi moraalinen agenda samalla, kun hän vaikuttavalla tavalla pystyy osoittamaan ihmiselle langenneen osan perimmäisen mahdottomuuden moraalin suhteen - ks. PS.].

Niinpä verrattuna viettiemme ja aggressioittemme voimaan ovat tietomme ja sivistyksemme pelkästään ohut pintakerros, jonka fantasia-maailmamme läpäisee torjutusti ja epäsuorasti, mutta jota primitiiviset affektimme eivät edes tunnista.

PS. Olisiko Oidipus voinut valita toisin siinä tilanteessa, jossa hän teki niinkuin teki? Tietenkin olisi, mutta tässä tapauksessa tuolla valinnan vapaudella ei ole juridista merkitystä, koska Oidipuksen motiivi ei silloinkaan olisi perustunut vaadittavaan [oikeaan] tietoon.

[Obs. Kukaan äiti ei ole vain äiti vaan nainen eikä kukaan isä ei ole vain isä vaan mies; toisaalta kukaan poika tai tyttö ei ole vain joidenkin vanhempien lapsi vaan biologisten halujensa fantasia-maailmassa elävä seksuaalinen olento].

I
1
Saksalainen runoilija Friedrich Hölderlin esitteli kesuuran käsitteen dramaturgisena terminä kirjoittaessaan Sofokleen draamoista vuonna 1804. Kesuura on alun perin musiikin ja runouden mittaopin käsite, jolla tarkoitetaan säkeen sisällä esiintyvää taukoa, tyhjää lyöntiä, vastarytmistä hetkeä ja laajemmassa merkityksessä katkosta, keskeytystä ja murtumaa.

Hölderlinille kesuura oli metafyysinen käsite, jolla hän viittasi tragedian kokonaisrakenteen tasolle. Sofokleen näytelmät organisoituvat sekä muotonsa että sisältönsä puolesta kielen ulkopuolelle jäävän traagisen katastrofin ympärille kuten Kuningas Oidipus-näytelmässä, kun sokean Teiresiaan, jumalien sanasaattajan, viesti Oidipuksen rikoksesta saavuttaa thebalaiset. Tieto suistaa sankarin ja hänen yhteisönsä kriisiin.

Keskeyttämällä draamallisen toiminnan se halkaisee samalla tragedian muodollisesti kahtia. Traagisessa kesuurassa tieto inhimillisestä pahuudesta syrjäyttää ihmisen ja jumalan välisen sidoksen ja tekee hänestä äärellisen. Agamben ja Lacoue-Labarthe ovat esittäneet, että suuret modernit katastrofit voidaan nähdä länsimaisen ihmisen historiallisen tietoisuuden kesuuroina, kieltä pakenevina traumaattisina ja ammottavina traagisina murtumina. Kesuura kuvakiellon ja representaation rajojen kysymyksenä tulee esiin erityisesti Celanin ja Beckettin teoksissa - [Riikka Pelo - ks. linkki].

2
Sofokles oli Hölderlinille traagisen hetken runoilija, yhteiskunnallisen kriisin, murtuman, aukon sekä ajallisen paikoiltaan siirtymän runoilija. Sofokles rinnastuikin Hölderliniin, joka toistuvasti runoili maailmasta, josta jumalat olivat vetäytyneet. Tällaisessa eron tragediassa ihmisen luoma todellisuus murtuu traagisella hetkellä ja todellisuuteen sekä aikaan repeytyy aukko. Olennaista Hölderlinin tragedia-käsitykselle olikin hetki, jolloin jumalallinen ja inhimillinen repeytyvät erilleen, joka oli kesuura eli aukko, katkos, puuttuma, leikkaus, viilto, keskeytys ja myös runosäkeen sisäinen tauko, jota ilman ei ole (tragedian) rytmiä - [Ari Hirvonen - ks. linkki].

3
Sofokleen saksantaja Friedrich Hölderlinin (1770-1843) "kesuuran" käsite sisältää kiintoisan ohjausvihjeen "Antigonea" varten. Tahtojen yhteenottojen kuvat seuraavat Antigonessa tiettyä rytmiä noudattaen toisiaan. Ihmisten tahto ja arvostelukyky yhdistyvät rytmissä. Hölderlinin mukaan Antigonen rytmi ikään kuin potkaisee tyhjää tietyssä pisteessä. Tämä hetki, kesuura, kallistaa esityksen uuteen suuntaan ja luo uuden tasapainon.
[....]
Lattein mahdollinen tulkinta Antigone-näytelmästä kertoisi, että Kreon on paha diktaattori ja Antigone hyvä demokraatti. Jos näin olisi, niin Antigone ei olisi tragedia ollenkaan. Hyvässä tai pahassa, demokratiassa tai diktatuurissa ei olisi mitään ongelmaa. Antigonen ongelmana on, että Sofokleen ateenalaisilla ja meillä myöhempien aikojen moderneilla eurooppalaisilla on Kreon ja Antigone aina keskuudessamme.

Kesuura on Antigonessa" siinä kohdassa, jossa sokea tietäjä [Teiresias] astuu paikalle ja alkaa motkottaa kuninkaalle. Rytmi potkaisee tyhjää ja ajatusten suunta muuttuu. Kreonista tulee kiistanalainen henkilö. Voi olla, että Kreon paljastuu pelkuriksi, kuten Jacques Lacan [1901-1981) väittää. Yhtä hyvin hän voi paljastua demokratian sankariksi. Voidaan ajatella, että Kreon puolustaa oikeusvaltion periaatetta - [Pertti Julkunen - ks. linkki].

4
Saksalainen runoilija Friedrich Hölderlin pohti paljon kesuuran eli (säkeen) rytmissä tapahtuvan katkoksen merkitystä. Sofokleen tragedioita käsittelevissä mietinnöissään hän puhui kesuurasta, joka mahdollistaa ajan kääntymisen, jota hän muistaakseni kutsui isänmaalliseksi käänteeksi. Luulen, että vihdoin vähän tajusin, mitä Hölderlin tuolla ajan kääntymisellä meinasi.

Ehkä hän tarkoitti, että taideteos ei kuulu tähän maailmaan, jossa aika etenee tikittäen eteenpäin ja paikat pysyvät paikoillaan. Taideteoksessa aika ja paikka järjestyvät toisin ja ulkomaailma pitää hetken taukoa. Ehkä Hölderlin tarkoitti, että teos itsessään on jonkin sortin kesuura, ajan rytmissä tapahtuva katkos. Rytmin tauotessa aika käännähtää. Suuntaa on mahdollista tarkistaa, tai ainakin hieman säätää - [ks. linkki].

II
Hölderlinin teatteri

Philippe Lacoue-Labarthe
[....]
[K]un Hölderlin puhuu Antigonen 'tasavaltalaisesta' muodosta, hän lisää: ...'koska Kreonin ja Antigonen, muodollisen ja muodonvastaisen välistä tasapainoa vaalitaan äärimmäisyyksiin. Erityisesti tämä näkyy lopussa, jossa Kreon joutuu palvelijoidensa pahoinpitelemäksi' [juuri tässä on rangaistun tyrannin motiivi, topos]. Siis tasapaino, Gleichgewicht. Mikä nimenomaan on se sana, jota Hölderlin käytti Huomautusten niin sanotusti 'teknisessä' avauksessa, jossa hän selitti kalkyyliksi kutsumansa teoksen, tässä tapauksessa tragedian, lakia tai sääntöä [Gesetz].

Hän sanoi näin:

Se laki, kalkyyli, tapa, vastuunottojärjestelmä, koko ihminen, kehittyy elementin vaikutusvirrassa ja jolla kuvaus, tunne ja järkeily erillisinä seuraantoina mutta aina varman säännön mukaisesti, käyvät ilmi toinen toisensa jälkeen, on tragediassa enemmän tasapainoa kuin puhdasta peräkkäisyyttä.

On syytä seisahtua. Tässä kohdin Hölderlin avaa suoraan kysymyksen traagisen Darstellungin, teatterillisuuden ehdoista.

Tässä kuvataan mimesis ton pragmatonin sommittelun [synthesis] tapaa, joka määrittelee kaksi tyylilajia, eepoksen [kertomus] ja tragedian [teatteri]. Kuvaus on muotoiltu kantilaisin termein, ihminen on määritelty siinä 'vastaanotto-' [receptivité] tai kirjaimellisemmin tuntojärjestelmänä [système de sensibilite] [kuvaus, tunne, järkeily] ja traaginen Darstellung on tällaisen 'järjestelmän' praksiksen esitystä, sikäli kuin se on 'elementin vaikutusvirrassa' [mikä Hölderlinillä merkitsee yhtaikaisesti sekä jumalallisuutta että luontoa, välttämättömyytenä ja mahtina].

Tragedia esittää siis erään praksiksen kulun [der Gang] näiden ehtojen vallitsessa: erään tekojen seuraannon tässä 'vaikutusvirrassa'. Ja toisin kuin eepoksessa, jossa kyseinen seuraanto on 'puhdasta peräkkäisyyttä' tai puhdasta ketjuuntumista, tragediassa vallitsee tasapaino.

Tässä kohdin Hölderlin esittelee kuuluisan 'kesuuransa'. On luettava tarkkaavaisesti:

Traaginen transport on näet itse asiassa tyhjä ja kaikkein sitoutumattomin.

Näin siinä kuvien rytmisessä peräkkäisyydessä, jossa transport esittäytyy, tulee välttämättömäksi se, mitä metriikassa kutsutaan kesuuraksi, puhdas sana, rytminvastainen katkos, jotta esitysten raastava vaihtelu olisi huipussaan kohdattavissa siten, että se mikä siitä lähtien ilmenee ei ole enää kuvien vaihtelu vaan itse kuvaus.

Tätä todella keskeistä tekstiä on kommentoitu niin paljon ja, koska se on vähintäinkin arvoituksellinen, niin eri tavoin ja ristiriitaisesti, että sitä on vaikea lukea uudelleen. Yrittäkäämme kuitenkin.

Vähän aikaisemmin Hölderlin oli lähinnä metodologisesta näkökulmastaan erottanut kaksi asiaa: kalkyylin teoksen sommitelun laille - jonka olemme jo tuoneet esiin - sekä 'sisällön', kunkin teoksen 'erityisen sisällön' [suhteessa yleiseen kalkyyliin], joka itsessään on kalkyloimaton. Hän on sanonut hyvin täsmällisesti: 'Lisäksi on huomioitava, koska sisältö eroaa tästä [kun on tarkasteltu sommittelun lain kalkyylia] [...] ja miten asioiden kulku [der Gang] ja kaikki tapauskohtainen, elävä mieli, joka ei ole laskettavissa, sovitetaan kalkyloitavaan lakiin'.

Ei ole epäilystäkään minkä kanssa nyt olemme nyt tekemisissä: kalkyloimaton ja elävä mieli on itse' traaginen transport'; tragedian esittämässä 'toiminnan sommittelussa' se pakottaa hakemaan tasapainoa tai tarkemmin ottaen tasapainottavaa kesuuraa. Se pakottaa tähän, koska se on 'tyhjä'.

Asiat voidaan purkaa seuraavaan tapaan:

1. Se, että tragedia - sanokaamme tästä lähin yksinkertaisuuden vuoksi rakenteena - on tasapainoa eikä peräkkäisyyttä, johtuu siitä, että sillä on puhtaan agonin dialoginen muoto [loogisesta näkökulmasta katsottuna sillä on siis sovituksettoman tai ratkaisemattoman vastakkainasettelun tai ristiriidan muoto]. Kuten Hölderlin sanoo Oidipuksessa: 'kaikki on puhetta, joka kumoutuen [aufheben] asettuu itseään vastaan' - [vrt. Hegelin Aufhebung eli dialektinen synteesi; - Hegel sai idea-vaikutteita ystävältään Hölderliniltä/rr]. Mikä aivan yksikertaisesti tarkoittaa sitä, että tragedia on vailla ratkaisua tai tulosta, ettei se tuota mitään - mitään mieltä, jos niin halutaan.

Tarkastelemassamme kappaleessa Hölderlin puhuu kuvien [Vorstellungen, tässä ne, mitkä asettuvat vastatusten ovat henkilöhahmojen ajatuksia tai näkökulmia] vaihdosta tai tai vaihtelusta, Wechsel], joka kärjistyy ja johtaa äärimmäisyyksiin - aina huippuunsa tai 'summumiinsa' asti.

2. Tässä mielettömässä agonissa on kuitenkin se, mitä tragedia esittää [darstellen], se mikä on sen mieli, tai [elävä] mieli, totuus siitä, miltä se näyttää - se mikä on kalkyloimatonta. Hölderlin kutsuu sitä 'kuvaukseksi', Vorstellungiksi, ja pyrkii aina yhtä transsendentaaliseen tyyliin ymmärtämään sitä mikä mahdollistaa ilmenemisen. Hänen kysmyksensä kuuluu: mikä on Vorstellungin ilmenemisen mahdollisuuden rakenteellinen ehto? Mikä kantilaisin termein on Vorstellungin ilmenemisen a priorinen muoto, mikä dialektisin termein on sen välttämätön väline tai välitys?

3. Traaginen Vorstellung jolle tragedia on Darstellung, traagista itseään siis, on 'transport' - jolla klassisen ranskalaisen tragedian sanastoon kuuluvalla sanalla Hölderlin kääntää kreikan metaforan. Traaginen on innoittunutta transportia, mikä kaiken lisäksi sallii meidän nyt ymmärtää, että kun Hölderlin määritteli aiemmin tragedian 'intellektuaalisen havainnoinnin metaforaksi', hän halusi puhua myös intellektuaalisesta havainnoinnista metaforana, transportina.

Traaginen, tai pikemminkin sen lähtökohta, piilee puhtaassa meta-fyysisessä rajarikoksessa, joka johtaa pelkästään ristiriitaisuuksiin järjen ylittäessä äärellisen kokemuksen rajat - tämä on Puhtaan järjen kritiikissä [Kant] sen 'transsendentaalisen dialektiikan' kaikkein kirkkain opetus. Kysymys on kaiken lisäksi täsmälleen samasta asiasta, jota Hölderlin kehittelee edelleen muutamia sivuja tuonnempana puhuessaan 'Jumalan kategorisesta poiskääntymisestä'.

4. Tragediassa transport on 'tyhjä' - ja juuri siksi se on varsinaisesti traaginen. Traagista ei ole transport vaan sen tyhjyys - Hölderlin sanoi aiemmin: merkki = 0. Tämä tyhjyys ei ole mitään muuta kuin transportin itsensä 'puhdistumista' tai sen 'äärettömän 'yhdistymisen' 'ääretöntä eroamista'. Tämä tyhjyys on katharsiksen paikka, sen kohta. Ja tragedian mieli, Vorstellung, ilmenee itse asiassa juuri tässä eikä enää agonistisuudessa, ristiriitojen loputtomassa törmäyksessä, taistelun määrittelemättömän 'binäärisessä' rytmissä.

Täten syntyy myös traaginen vaikutus: kun Aristoteleen mukaan mimesis tuottaa mathesista: antaa ajateltavaa ja tekee ymmärrettäväksi [Runousoppi 4]. Mikä on sen tehtävä. Tässä kuten kuten muuallakin Hölderlin on täysin uskollinen Aristoteleelle: teatteri on ajattelun harjoittamista.

Jos agon, kuvien vaihtelu, ajatellaan sen omassa rytmisyydessä, runollisen rytmin kalkyylille ominaisten sääntöjen eli metriikan mukaisesti, niin traagisen transportin tyhjyys vastaa rakenteellisesti kesuuraa, 'rytminvastaista katkosta', josta tästä lähtien järjestyy kokonaisuuden rytmi [ja vastaavasti sen mieli] ja kaiken merkitsevän rytmi: säkeen tai koko tragedian - sen lauseen, joka teos on. Kesuura on ilmenemisen ja traagisen esittämisen [Darstellung] mahdollisuuden ehto. Tällainen on teatteriillisuuden laki tai, haluttaessa, sen periaate.

Pitäydyn tähän. Mutta ennen kuin luovutan puheenvuoron, en malta olla lainaamatta vielä muutamia rivejä, joilla Höderlin kuvaa kesuuran - olematonta, ajan ulkopuolista - hetkeä. Siitä lähtien kun ensi kerran luin nämä rivit, tarkalleen 30 vuotta sitten [Lacoue-Labarthen seminaaripuhe on vuodelta 1995/rr], olen ajatellut, että tässä on teatterin opetus:

Molemmissa näytelmissä Teiresiaan puheet muodostavat kesuuran.

Tuo näkijä astuu kohtalon kulkuun ja valvoo luonnonvoimaa, joka tempoo ihmisen traagisesti elinpiiristään, sisäisen elämänsä keskipisteestä, ja raastaa hänet toiseen maailmaan, kuolleiden eksentriseen piiriin.
*
Sitaatti on Philippe Lacoue-Labarthen seminaaripuheesta Hölderlinin teatteri [1995] kirjasta Friedrich Hölderlin: Huomautuksia Sofokleen kääntämisestä - toimittanut, suomentanut ja johdannon kirjoittanut Esa Kirkkopelto - Loki-kirjat, 2001 [s. 178-183].
*
http://www.lokikirjat.fi/holdhuom.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Philippe_Lacoue-Labarthe
http://www.filosofia.fi/node/4180
http://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Luc_Nancy
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Luc_Nancy
http://en.wikipedia.org/wiki/Oedipus#Sophocles.27_Oedipus_the_King
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oidipus
http://en.wikipedia.org/wiki/Tiresias
http://en.wikipedia.org/wiki/Sophocles
http://en.wikipedia.org/wiki/Antigone
http://en.wikipedia.org/wiki/Antigone_(Sophocles)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antigone
http://fi.wikipedia.org/wiki/Polyneikes
http://en.wikipedia.org/wiki/Caesura
http://www.thefreedictionary.com/caesura
http://www.etymonline.com/index.php?l=c&p=2&allowed_in_frame=0
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kulttuuri/teatteriatanssi/1402-zeus-salamoi-sayseasti
http://www.teos.fi/fi/blogit/index.php?sub=3&blog=10¬e=103
https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/opiskelu/nykykulttuuri/arkisto/tapahtumat/kertomus08/abstraktit/pelo
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/2985/oikeuden.pdf?sequence=3
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Ereignis
http://www.netn.fi/196/netn_196_kirja4.html
http://www.filosofia.fi/node/2404
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Kirkkopelto
http://www2.teak.fi/teak/Teak107/7.html
http://www.dailymail.co.uk/home/moslive/article-1381208/Oedipus-Helen-Troy-Ten-greatest-classical-myths.html
http://vivian-folkenflik.org/core-course-syll-honors.htm
http://piratesandrevolutionaries.blogspot.com/2010/08/rhythm-of-your-different-self-friedrich.html

Tapahtuma tulee olemaan tapahtunut - [jo nyt - ei vielä] - oletko valmis?

2011-12-22T00:22:00.008+02:00

Universalismin apostoli Paavali Tarsolainen on Alain Badioun luottomies.
*
Päreen teksti on sitaatti filosofisesta kulttuurilehdestä Paatos nro. 3/2011 - [ks. ensimmäinen linkki tekstin lopussa].
*
Olemattoman puolesta

Janne Säynäjäkangas

Alain Badiou, Apostoli Paavali (Saint Paul: La fondation de l'universalisme, 1997).

Suom. Janne Porttikivi. Gaudeamus 2011. 168 s.

Alain Badioun Apostoli Paavali on herättänyt myönteistä huomiota sekä sekulaareissa filosofisissa että teologisissa piireissä. Jo tämä tekee kirjasta mielenkiintoisen, sillä on vaikea kuvitella, miten apostolista ja kirkon perustajasta voi kirjoittaa kirjan jättämättä kylmäksi joko uskonnollisia tai ei-uskonnollisia tahoja. Teos näyttääkin suhtautuvan jotensakin nurinkurisesti niihin rajanvetoihin, joita kristittyjen ja ateistien välillä on totuttu näkemään. Siinä missä uusateistit vannovat todisteiden nimiin, Badioun ateismi vaikuttaa melkein fideistiseltä. Toisaalta sillä, minkä Badiou pyrkii kristinuskosta pelastamaan aikamme käyttöön, ei todellakaan ole mitään tekemistä niiden (kansallisten) perinteiden kunnioitusta vaativien poliittisten kristittyjen kanssa, jotka ainakin meidän maassamme pyrkivät esittäytymään tuon uskonnon puhenaisina ja -miehinä. Badioulle Paavalin merkitys on siinä tyrmistyttävässä ajatuksessa, että tämä kaukainen hahmo näyttää meille, miten totuuteen – ei vallitseviin yleisyyksiin tai suljettuihin identiteetteihin – perustuva ajattelu ja toiminta on mahdollista.

Kaikesta huolimatta Badiou ei edusta neutraaliakaan kantaa, pelkkää tekstin tulkintaa ilman kannanottoa evankeliumin sisällön todenperäisyyteen; hän tunnustaa avoimesti olevansa ateisti. Kristuksen ylösnousemus, Paavalin julistuksen lähtökohta, on hänelle silkka faabeli. Badiou ei kuitenkaan naura, kuten Apostolien tekojen mukaan filosofit Areiopagilla, kuullessaan Paavalin julistuksesta. Juuri ylösnousemuksen fiktioluonteen takia Paavalin ajattelun voi irrottaa varsinaisesta kontekstistaan ja yleistää koskemaan subjektiviteetin rakennetta. Paavali on Badioulle antifilosofinen teoreettikko, joka näyttää meille, miten aidon universaalisuuden on saatava alkunsa ainutkertaisesta tapahtumasta. Tämä ainutkertainen tapahtuma on kristinuskossa tietysti juuri ylösnousemus.

Ylösnousemuksen sanoma on ainutlaatuinen suhteessa aikaisempaan uskonnollisuuteen, koska sen piirissä kaikesta kulttuurisesta partikulaarisuudesta irrotetusta subjektiviteetista tulee mahdollinen. Paavalille on "yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi" (Gal. 3: 28). Kristuksen ylösnousemuksessa on siis kyse paradoksaalisesta universaalista singulaarisuudesta: ainutkertaisesta tapahtumasta, jonka viesti on kuitenkin osoitettu jakamattomasti kaikille. Kaikkien ylösnousemukseen uskovien asema on sama riippumatta mistään hierarkioita jäsentävästä kategoriasta. Jerusalemin seurakuntaan viitatessaan Paavali kirjoittaa: "Ne taas, joita siellä pidettiin arvossa -- mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä" (Gal. 2:6).

Omaperäisessä uppoutumisessaan Paavalin teksteihin Badiou löytää tältä hienojakoisen teorian subjektista, joka näyttää jokseenkin epäuskottavasti olevan lähempänä hänen omaansa kuin mikään myöhemmin kehitetty. Tämä anakronistisuus on kuitenkin siinä mielessä näennäistä, ettei Badioun tarkoituskaan ole harjoittaa historiallista eksegeesiä. Koko teoksen lähtökohtana on, että tietyt subjektiuden piirteet pysyvät aina samoina. Badioulais-paavalilainen subjekti on totuuden subjekti; se ei ole esimerkiksi objektin vastinpari minä-substanssin tai kokemuksen transsendentaalisen organisointimekanismin mielessä, eikä se vastaa Michel Foucaultin tai Louis Althusserin käsityksiä subjektista sosiaalisena konstruktiona. Badioulle subjektiviteetti ei ole mikään kaikissa ihmisissä valmiiksi esiintyvä kyky sen enempää kuin ideologian palvelija, vaan jotakin hyvin harvinaista. Ihmiseläimestä tulee subjekti, kun se kohtaa historian toiston rikkovan tapahtuman ja huomaa olevansa kykenemätön jättämään sitä huomiotta. Ihmiseläin Saulista tuli kristillinen subjekti Paavali Damaskoksen tiellä, kun äkillinen ilmestys teki hänestä Kristuksen ylösnousemuksen uskollisen julistajan. Subjektin rooli tapahtuman julistajana ei ole enempää tai vähempää kuin totuuden toteuttaminen, eikä tämä totuus ole jotakin, joka tiedetään, vaan prosessi. Se koostuu tapahtuman seurausten voimaan saattamisesta.

Diskurssien turuilla

Keskeiseksi ongelmaksi Apostoli Paavalissa muodostuu kristillisen subjektin suhde siihen, mitä Paavali kutsuu juutalaisuudeksi ja kreikkalaisuudeksi. Badioun huomio on, että nämä kaksi nimeä eivät viittaa empiirisin kansoihin vaan "diskurssityyppeihin".

Mistä juutalainen diskurssi koostuu? Sen muodostama subjektiivinen hahmo on profeetta. Profeetta elää merkkien keskuudessa, hän vastaanottaa, tulkitsee ja antaa merkkejä ja todistaa näin transsendenssista yrittämällä valaista sen hämäryyttä. Juutalaista diskurssia pidetään siis ennen kaikkea merkkien diskurssina. Mistä sitten kreikkalainen diskurssi koostuu? Sen muodostama subjektiivinen hahmo on viisas ihminen. Viisaus koostuu maailman ikuisen järjestyksen ymmärtämisestä, se on logoksen, järjen ilmaantumista olemiseen. Kreikkalainen diskurssi on ennen kaikkea kokonaisuuden, totaliteetin diskurssia, sikäli kuin se koostuu luonnosta saatavan tiedon viisaudesta.

Badiou hyväksyy siis Emmanuel Lévinasin teesin, jonka mukaan kreikkalainen logos on totaliteetin diskurssia, mutta pitää sitä ja juutalaista "toiseuden" diskurssia riippuvaisina toisistaan. Hänen mukaansa Paavalin "nerokas ajatus on, että juutalainen diskurssi ja kreikkalainen diskurssi ovat saman hallinnan hahmon kaksi eri puolta". Molemmissa pelastus kuuluu sille, joka hallitsee kyseisen diskurssin lait. Ne "sisältävät oletuksen, että avain pelastukseen on annettu tässä maailmassa, yhdelle kokonaisuuden suorassa hallinnassa (kreikkalainen viisaus) ja toiselle kirjallisen perinteen ja merkkien lukemisen hallinnassa (juutalaisten rituaalit ja profetointi)."

Tällaiset diskurssit eivät voi olla universaaleja, sillä niin viisaudessa kuin merkkien hallinnassakin on aste-eroja, joka asettaa toiset keskustaan ja toiset periferiaan. Kreikkalaisille mestari on se, joka ymmärtää parhaiten kosmisen järjestyksen, kun taas juutalaisille se, joka osaa lukea merkkejä, on etusijalla suhteessa transsendenssiin. Kristillinen diskurssi on puolestaan hallinnan näkökulmasta pelkkää heikkoutta: se on hulluutta kreikkalaisille ja skandaali juutalaisille. Mutta ainoana näistä kolmesta se on universaalia, sillä vain pitämällä mitättöminä kaikkia hallinnan muotoja se voi puhutella yhtäläisesti jokaista ihmistä riippumatta tämän asemasta suhteessa mihinkään lakiin. Kristillisessä diskurssissa olemassa olevilla eroilla ei ole merkitystä, "sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välille” (Room. 2:11).

Kreikkalainen ja juutalainen diskurssi pyrkivät siis naturalisoimaan lain kytkemällä sen objektiivisesti olemassa olevaan. Esimerkkejä tämän kaltaisista diskursseista ei ole vaikea löytää lähempääkään. Stalinistisessa ideologiassa valtiokoneiston raa'at toimenpiteet saivat oikeutuksensa historiallisesta väistämättömyydestä, aivan kuten valtiontalouden leikkauksista on nykyään tullut poliittisten päätösten sijaan välttämättömyyksiä ilman vaihtoehtoja. Internetin keskustelupalstoilla seikkaillessa ei voi olla törmäämättä niihin kaksilahkeisiin, jotka muistavat aina pettämisestä keskusteltaessa muistuttaa, ettei mieheltä voi odottaa uskollisuutta, sillä evoluutio on istuttanut häneen tarpeen roiskia siementään mahdollisimman moneen paikkaan. Välttämättömyyksien sijaan kristillinen diskurssi asettaa ensisijaiseksi tapahtuman, jonka ilmaantuminen ei ollut sen enempää vääjäämätöntä kuin siihen uskominenkaan. Faktojen sijaan kristillinen diskurssi nojaa siihen, mikä maailman silmissä ei ole mitään: "mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin" (1 Kor. 1:28). Tämä ei-mikään on tietysti ei-mitään vain vallitsevan tilanteen ja sitä hallitsevien diskurssien näkökulmasta. Näkymättömyys seuraa sen tapahtumasta ammennettua radikaalia uutuutta, joka irrottaa diskurssin kohteen kaikista valmiista lokeroista. "On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi" (Gal. 6:16).

Epäilemättä Badioun filosofoinnissa on sitä mannermaista hämäryyttä, joka on omiaan ajamaan anglosaksiseen tyyliin tottuneet tiehensä. Badiou pyrkii kuitenkin aktiivisesti välttämään lokerointia filosofisiin perinteisiin, jotka hän itse jakaa kolmeen päähaaraan: hermeneuttiseen, analyyttiseen ja postmoderniin. Badiou kyllä myöntää saaneensa selkeitä ja vahvoja vaikutteita kyseisistä suuntauksista, mutta toisaalta hän hylkää niille kaikille ominaisia piirteitä, kuten kielikeskeisyyden. Badioun voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan mannermaisen filosofian niin sanottuun anti-postmoderniin sektioon, jonne myös esimerkiksi Slavoj Žižek ja Giorgio Agamben sijoittuvat. Žižekin tapaan Badiou ammentaa marxismista, lacanilaisesta psykoanalyysista ja yleisemmin mannermaisesta traditiosta, joskin Badiou on taipuvainen painottamaan eroavaisuuksia omien näkemystensä ja Lacanin "antifilosofian" sekä hegeliläisen dialektiikan välillä. Žižekin tavoin Badioutakin luonnehtii kannanottojen poleemisuus, mutta tinkimättömyydessään hän on omaa luokkaansa.

Jos Badioun tyyliä haluaa kutsua käsiterunoudeksi, ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö se olisi myös matemaattisen tarkkaa, poliittisesti valveutunutta ja intohimoista. Paljon välittyy suomen kieleenkin Janne Porttikiven käännöksessä, jonka ainakin itse koin miellyttäväksi ja sujuvaksi lukea. Kaikkeen en kuitenkaan ole tyytyväinen. Esimerkiksi ainutkertaisuus, teoksen keskeinen käsite, olisi ollut perusteltua kääntää myös vähemmän kotoperäisellä ilmauksella singulaarisuus, mikä olisi alleviivannut sen suhdetta universaalisuuteen. Porttikivi itsekin käytti singulaarisuutta ainutkertaisuuden sijaan tänä syksynä järjestetyssä Lévinas-aiheisessa konferenssissa. Toisen avainkäsitteen, totuusprosessin, kohdalla puolestaan esiintyy kirjan sisäistäkin epäjohdonmukaisuutta, sillä se on useimmiten suomennettu tällä sanalla, mutta jossakin kohtaa käytetään myös sanaa ”totuusproseduuri”. Koska keskeisten käsitteiden kääntämiselle on selvästikin vaihtoehtoja, kirjassa olisi pitänyt olla suomentajana esipuhe, jossa käännösvalintoja olisi selitetty. Tämän sijaan teoksen lopusta löytyy osio, jossa kommentoidaan joitakin tekstistä löytyviä hämärämpiä viittauksia, mikä kyllä lohduttaa.

Aktuelli apostoli

Apostoli Paavalin merkitystä pitää etsiä nykyhetkessä. Miten Paavali voi auttaa ajattelua nousemaan "aikamme vaatimalle tasolle muuten kuin imartelemalla sen julmaa inertiaa"? Siinä missä Paavali oli "kaiken politiikan alleen murskaavaan monumentaalisen vallan (’Rooman valtakuntana’ tunnetun militaristisen despotismin) aikalainen", meidän aikamme julma inertia on ennen kaikkea maailmanmarkkinoiden ja pääoman logiikkaa. Badioulle on selvää, että mikään universaalin totuuden hylkäävä kulttuurirelativismi ei tarjoa vaihtoehtoa pääoman väärälle universaalisuudelle. Badioun mukaan nämä kaksi päinvastoin toimivat pohjimmiltaan täydellisessä yhteisymmärryksessä pääoman ollessa kuitenkin se, jonka ehtojen mukaisesti kaikki lopulta järjestyy. Kapitalismi ei kysy ihmisen väriä, uskontoa tai sukupuolta. Siksi sen järjestelmä ei vähääkään horju eri uskontoa tunnustavien, eri väristen tai eri sukupuolta olevien nahistellessa siitä, kuka on eniten uhri ja kenen oikeuksia on eniten loukattu. Tarvitaan konkreettista universaalisuutta, joka voi saada alkunsa vain tapahtumasta.

Lopuksi on vielä tarkennettava: Jos kristuksen ylösnousemuksesta ei ole subjektivoimaan meitä, niin mikä tapahtuma vaatii uskollisuuttamme tässä ja nyt? Jos kaikki riippuu tapahtumasta, niin täytyykö meidän vain odottaa? Badiou itse esittää kysymyksistä jälkimmäisen Apostoli Paavalin lopussa ja vastaa:

Ei tietenkään. Monet tapahtumat, jopa hyvin kaukaiset, vaativat edelleen meiltä uskollisuutta. Ajattelu ei odota, eivätkä sen voimavarat koskaan tyhjene kuin ainoastaan sellaiselta, jonka suurin halu on vain mukautua tähän maailmaan, ja juuri tämä on todellinen kuoleman tie. Sitä paitsi odottaminen olisi täysin hyödytöntä, sillä tapahtuman olemukseen kuuluu, ettei sitä edellä mikään merkki ja että se aina yllättää meidät armollaan, miten valppaina me sitä sitten odotammekin.

Badioun katsannossa ei ole vain yhtä tapahtumaa. Hän puhuu neljästä totuusprosessista, tieteestä, politiikasta, taiteesta ja rakkaudesta, joilla jokaisella on omat tapahtumansa. Tieteessä tällainen tapahtuma oli esimerkiksi Galileon oivallus, että luonnonlait ovat matemaattisia, taiteessa abstraktin kuvataiteen synty ja politiikassa erityisesti vallankumoukset kuten Ranskassa 1789 ja Venäjällä 1917. Viimeaikaisten mullistusten myötä Badiou on itse ehdottanut, että myös Arabikevät voisi kuulua tähän listaan.
*
http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/311/paatos31108.html
*
http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/filosofia/badiou-apostoli-paavali/
http://en.wikipedia.org/wiki/Paul_the_Apostle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Oikea+Paavali+yll%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4/HS20010901SI1KU02xbu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Futuurin_perfekti
http://www.cardozo.yu.edu/MemberContentDisplay.aspx?ccmd=ContentDisplay&ucmd=UserDisplay&userid=10410&contentid=8536&folderid=372

Suuri ja mahtava Korean demokraattinen kansantasavalta

2011-12-20T20:17:00.005+02:00

Tätä kalaa ei saa ruokkia. - Hmm? - Mutta pohjois-korealaisethan kuolevat nälkään, elleivät saa ruoka-apua, sillä Juche-aatteen toteuttaminen vaatii huomattavasti rankempaa fyysistä ja psyykkistä [itse]kuria kuin tiukinkaan länsimainen karppaamis-hössötys. Kuri saattaa olla niin rankkaa, että kaloreita jucheilijoilla palaa enemmän kuin, mitä Pohjois-Korean maa- tai mikään muukaan talous pystyy tuottamaan. Herää kysymys: onko Juche-aate askeettis-eristäytyneessä ja nationalistisessa ehdottomuudessaan sisäisesti ristiriitainen tai jopa itsetuhoinen projekti?

I
Korean demokraattinen kansantasavalta, epävirallisesti Pohjois-Korea, on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat Etelä-Korea (Korean tasavalta) etelässä ja Venäjä sekä Kiinan kansantasavalta pohjoisessa. Valtio on sosialistinen ja yksi viidestä maasta, joita johtaa kommunistipuolue. Pohjois-Koreaa on maan ulkopuolella luonnehdittu stalinistiseksi diktatuuriksi, mutta virallisesti maa on yhtenäispuoluejärjestelmä, jonka ideologia perustuu jucheaatteeseen.
....
Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 katkaisi "apuvirrat, joiden avulla Pohjois-Korean vanhentunut teollisuus ja alkeellinen maatalous keinohengittivät. Myös Kiinan halu tukea Pohjois-Koreaa oli laimennut. Sitä kiinnosti enemmän tuottava kauppa Etelä-Korean kanssa, jonka se tunnusti vuonna 1992. Kun vuosien 1995–96 tuhotulvia seurasi kuivuus, ruokapula syveni vuonna 1997 nälänhädäksi, jossa menehtyi" 0,5–3,5 miljoonaa ihmistä. Maan bruttokansantuote henkilöä kohti laskettuna pieneni kolmanneksen vuosina 1990-2002.

2000-luvulla maalla on ollut parempi onni ja talous on hieman kohentunut, mutta ruoka on yhä niukkaa ja säännösteltyä, lapsista ainakin 40 % on pahasti aliravittuja ja kolmannes raskaana olevista naisista kärsii anemiasta. Maan sosialistinen maatalousjärjestelmä ei pysty tuottamaan alkuunkaan riittävästi ruokaa.

II
http://www.youtube.com/watch?v=zmI2yDAyWYI&feature=related
'No Motherland Without You' is a North Korean song dedicated to the Dear Leader Kim Jong-il, who now leads the DPRK. Although not the national anthem, it is seen as the anthem of Songun (military first) politics, created by Kim Jong-il to expand on Juche.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kim_Jong-il
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juche
http://en.wikipedia.org/wiki/North_Korea
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_demokraattinen_kansantasavalta
http://www.weeklystorybook.com/comic_strip_of_the_daycom/2010/12/cartoons-on-the-world-stage.html

Montagues and Capulets - Dance of the Knights

2011-12-18T23:29:00.002+02:00

Romeo ja Julia on William Shakespearen kirjoittama tragedia. Näytelmä sijoittuu Veronaan ja kertoo kahdesta rakastavaisesta, Romeo Montaguesta ja Julia Capuletista, joiden suvut ovat olleet riidoissa ikimuistoisista ajoista alkaen.

Romeo and Juliet is a ballet by Sergei Prokofiev based on William Shakespeare's play Romeo and Juliet. It is one of the most enduringly popular ballets. Music from the ballet was extracted by Prokofiev as three suites for orchestra and as a piano work.

I
Sergey Prokofiev's Dance of the Knights, also known as the Montagues and Capulets, is an extremely popular piece of music from his ballet, Romeo and Juliet. There's no denying that Dance of the Knights is definitely an emotionally charged piece of music. With the strong horns and bass on the bottom and a powerful and electric melodic line played by unison strings, Prokofiev's dark and brooding passages can send chills up your spine and set your heart racing.

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=Z_hOR50u7ek
Prokofiev: Romeo and Juliet, No 13 Dance of the Knights, 5:29, (Valery Gergiev, LSO) - - We are delighted that this recording has won Best Orchestral Performance and Disc of the Year at the BBC Music Magazine Awards 2011, presented on 12 April.

2
http://www.youtube.com/watch?v=bI9akyHz_wc
Romeo & Juliet - Prokofiev -Montagues and Capulets, 1:56, (Prokofiev's Romeo & Juliet) by Ballet Corella.

3
http://www.youtube.com/watch?v=fnDCukzReks
Dance of the Knights from The Royal Ballet's Romeo & Juliet, 1:48, choreography Kenneth MacMillan.

4
http://www.last.fm/music/Sergei+Prokofiev/_/Dance+Of+The+Knights
Sergei Prokofiev – Dance of the Knights (5:35) - From Act 1, Scene 2 of the ballet “Romeo and Juliet”. Also known in the “Suite No. 2 from Romeo and Juliet” form: Montagues and Capulets.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Montagues_and_Capulets
http://en.wikipedia.org/wiki/Romeo_and_Juliet_(Prokofiev)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Romeo_ja_Julia
http://en.wikipedia.org/wiki/Sergei_Prokofiev
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Prokofjev
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valeri_Gergijev
http://simple.wikipedia.org/wiki/Valery_Gergiev
http://classicalmusic.about.com/od/romanticperiod/qt/prokofiev-dance-of-the-nights-romeo-juliet.htm
http://connieonnie.blogspot.com/2009/02/led-zeppelin-to-romeo-juliet.html

Politiikkaa ja muuta retoriikkaa

2011-12-17T00:48:00.012+02:00

Slavoj Zizek and Alain Badiou at NYC's Jack Tilton Gallery [15.10]
*
'Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä' [?]

I
Matteusta [5:5] siteeraava alaotsikkoni [johon kysymysmerkki suhtautuu hyvin epäillen] vaikuttaa paradoksaaliselta jo sen vuoksi, että toki tiedämme, miten äänekäs 'ADHD-nomadi' ja jokapaikan höylä Slavoj Zizek yleensä on [eipä tosin Alain Badiou'kaan ole mikään vaatimaton mies ideoiltaan].

Mutta ehkä Zizek nyt vihdoinkin on päätymässä erään perustavan filosofis-poliittisen paradoksin äärimmäiselle rajalle, jossa Hegelin negatiivinen dialektiikka [kuin nurinkääntyvä Möbiuksen nauha] kohtaa Lacanin reaalisen, joka ilmaisee itsensä vain hiljaisuuden uhkaavuudessa - ilman imaginaarista samaistumista tai symbolista lakia - ilman fantasiaa, ilman suurta Toista - - ahdistuneitten ihmismassojen mykän toivon ehdottomuudessa, joka kieltäytyy enää kumartamasta jatkuvan kasvun Molokia ja maksamasta tuolle Molokille uhrattujen riskien takuita, joille ei ole olemassa mitään määrää.

II
1
Lukiessani Zizekin St. Mark's Bookshop-puheen transkriptioita tajusin melko nopeasti, että olin kuluneen syksyn aikana ajatellut eräitä siinä käsiteltyjä asioita ja osittain jopa kirjoittanut niistä jotakuinkin samasta näkökulmasta kuin Zizek ja Badiou.

Ongelmana on vallan legitimointi parlamentaarisen demokratian puitteisiin/puitteissa.

Me emme pysty [siltä ainakin pahasti näyttää] kritisoimaan kapitalismia tuloksekkaasti demokraattisen päätöksentekoneiston 'sapluunassa'.

Toisaalta meillä ei ole varaa menettää demokratiaa, koska totalitarismin [fasistisen tai kommunistisen] historiallinen varjo on aivan liian synkkä unohdettavaksi edes hienoimman poliittis-teoreettis-tieteellisen argumentin nimissä.

Niinpä olemme ajautuneet pattitilanteeseen, kaksoissidokseen tai peräti umpikujaan poliittisen päätöksenteon suhteen.

Me emme pysty vaikuttamaan tarpeeksi tehokkaasti kapitalismin rakenteelliseen/sisäiseen noidankehään demokraattisen edustuksen ja päätöksenteon kautta, koska

We do not vote about who owns what, about relations in a factory and so on. All this is left to process outside the political sphere proper. And it is illusory to expect that one can effectively change things by simply extending our parliamentary democracy into this sphere, for example by organizing democratic banks under people’s control. Radical changes in this domain should be made outside the sphere of legal rights. Such democratic procedures, of course, can play a very positive role. No matter how radical their anti-capitalism is, the solution they seek resides in applying representative democratic mechanisms but again, and Applebaum is right, they live out of control, the economic sphere proper and so on.

Mutta kuka vielä uskoo väkivaltaiseen vallankumoukseen, jolla tuosta vain simbsalabim muutetaan yhteiskunta sekä tasa-arvoiseksi, vapaaksi että samalla taloudellisesti toimivaksi - veljeyden ja sisaruuden hengessä?

Uskooko Sammalkieli? Minä sen sijaan uskon, että massiivinen ja parlamentaarisen enemmistö-demokratian periaatteet kumoava vallankumous syö lapsensa. Ja jos olen tällä tunnustuksella astunut askeleen Ironmistressin suuntaan, niin sittenpähän olen.

Dead End? - [ks. osa II, 3]

2
Tulevaisuuden globaalia politiikkaa on luultavasti lähes mahdoton tehdä ilman, että Occypy-liikkeen synnyttämä uusi poliittinen vasemmistolaisuus [joka on vielä utopiaa] ja konservatiivinen oikeistosiipi [esim. Tea Party] pääsevät yhteisymmärrykseen siitä pienimmästä yhteisestä nimittäjästä, jonka nimissä ne voivat tehdä yhteistyötä kokematta muitten intressiensä tulevat täysin uhratuiksi.

En tiedä löytyykö sellainen pienin yhteinen nimittäjä, mutta joka tapauksessa länsimaisen proseduuri-demokratian [perinteisen oikeiston tai vasemmiston/demareitten] vaikutusmahdollisuudet nähdään Zizekin ja Badioun edustamassa [eli filosofisesti ja poliittisesti syvällisimmässä vasemmistossa] melko vähäisiksi.

Joko tuo yhteinen nimittäjä löytyy tai vanha liberaali-demokraattinen meno jatkuu demokraattisten länsivaltioiden yhteiskuntarauhan alkaessa yhä vakavammin horjua - - [no - ehkäpä Kemppinen ylivertaisen jälkiviisautensa valaistamana kirjoittaa 20 vuoden kuluttua blogissaan, että ennustukseni meni täysin pieleen; - se ilo hänelle suotakoon, sillä kaikkihan on silloin 'hyvin'].

Tämä tarkoittaa yleisesti ottaen myös sitä, että sekä Euroopan ja USA:n nykyiset levottomuudet [Lontoon mellakat, Occupy-liike jne.] että islamilaisessa maailmassa ilmenevä [ja joskus jopa länsimaihin asti ulottuva] terrorismi ovat liberaali-demokraattisen modernisaation ja kapitalismin synnyttämiä vastareaktioita - ikäänkuin liberalismin välttämätön kääntöpuoli.

Länsimaiset levottomuudet ovat reaktioita a] kapitalismin yhteiskunnallis-taloudellisesti eriarvoistavaan tendenssiin [Lontoon mellakat, Occupy] ja b] sen perimmäiseen arvotyhjyyteen sekä globaaliin liberalismiin [oikeisto-nationalistiset raha-konservatiivit, Tea Party].

Islamilaisissa valtioissa vanha uskonnollinen yhtenäiskulttuuri yrittää puolustautua [kristillisten konservatiivien tavoin] ennen kaikkea maallistunutta ja arvoliberaalia demokratiaa vastaan, mutta niin tehdessään islamilaiset puolueet eivät voi myöskään sallia, että kontrolloimaton ja säätelemätön markkinatalous-kapitalismi läpäisisi mahdollisesti koko islamilaisen maailman, koska viimeistään se aiheuttaisi islamin totaalin vesittymisen pelkäksi tapakultuuriksi [= kansallisten ja uskonnollisten eli symbolisten identiteettien mureneminen].

Näinhän kristinuskolle on jo tapahtunut ainakin ateistisessa Euroopassa.

Koska kapitalismin ytimestä löytyy aina arvotyhjiö, jonka täyttää raha eli valta, niin hiukan ihmetyttää ja arveluttaa se tapa, jolla kaupallisuus sekä arvo-fundamentalismi yhdistyvät nykyään USA:n konservatiivisessa kristillisyydessä. Mieleen tulee mutatis mutandis idän autoritaarisen kapitalismin suurvalta eli Kiina.

Kiina on ymmärtääkseni varsin ateistinen [ja animistinen] maa, mutta toisin kuin Euroopassa [demokraattis-tapakristillinen ateismi] tai USA:ssa ['demokraattinen' fundamentalismi] Kiinan pseudo-kommunistinen [eli pseudo-uskonnollinen] hallinto yrittää silti puoliväkisin säilyttää ideologis-konservatiivis-autoritaarisen otteensa kansasta.

Ero USA:n konservatiivis-fundamentalistis-autoritaariseen raha-oikeistoon on tietenkin siinä, että kiinalaiset eivät näytä täysin hyväksyvän johtajiensa keskitettyä valtaa, joka pyrkii lisäämään sensuuria sekä sanan- ja ilmaisunvapauden rajoituksia.

Kristilliset konservatiivit sen sijaan vaikuttaisivat olevan henkilökohtaisesti sitoutuneita paitsi [liittovaltioiden suurempaa autonomia suosivaan] demokratiaan myös [etenkin] poliittis-uskonnollisiin ja taloudellisiin näkemyksiinsä, kun taas kiinalaisia ohjataan molempien [etenkin ideologian] suhteen ulkoapäin.

Mutta onko uskonnollis-konservatiivisia arvoja edustava perinteinen kapitalismi in the long run valtiollisella tasolla sittenkin kestävämpi kuin autoritaarisesti ohjatun Kiinan valtiollinen ryöstökapitalismi [maa-alueitten imperialistinen ostopolitiikka Afrikassa], joka siis yrittää mahdotonta: a] nostaa kiinalaisten elintasoa entistä nopeammin b] kaventamalla ja sensuroimalla kuitenkin samanaikaisesti kansalaisten poliittista mielipiteen- ja sanavapautta [eikö tämä tie jo kerran kokeiltu ja huonoksi havaittu reaali-sosialismissa?].

Toisin sanoen - voimakkaan autoritaarisesti ulkopäin ohjattu informaatio-teknologinen modernisaatio/kapitalismi sisällyttää itseensä halkeaman [mitä korkeampi teknologia ja elintaso, sitä suurempi on kansalaisten tarve poliittiseen itsemääräämiseen], josta seuraavaa protestiaaltoa Kiinan johtajat eivät pysty hallitsemaan kuin terrorisoimalla kansaansa.

Tai - - sitten nuo johtajat panevat kaiken toivonsa juuri siihen, että Kiinasta voimakkaan ja laajan elintason nousun myötä tulee ihan oikeasti kapitalistis-fasistinen maailmanvalta, jonka väestö ei prostestoi, sillä valtiollinen ohjaus pyrkii mahdollistamaan ja turvaamaan globaalit bisnekset niin hyvin, ettei kenelläkään ole valittamista ja että kansalaiset päinvastoin hyväksyvät sensuurin, koska kiinalainen ryöstökapitalismi rulettaa ja kaikilla on näin ollen yhteinen ideologinen tavoite: - kiinalaisen Dynastian valta yli Aasian ja Euroopan ;\].

Tällaisen natsi-kommunistisen kapitalismi-utopian toteutumiseen Kiinalla on kuitenkin onneksi vielä matkaa enemmän kuin kolme kvartaalia ;\].

3
Liberaali vasemmisto on demokratiaa puolustaessaan ajautunut ikäänkuin itse asettamaansa [osittain ennakoimattomaan] ansaan, sillä demokraattinen päätöksenteko [huolimatta sosiaalisen perusturvan merkittävästä paranemisesta monissa Euroopan maissa] ei ole kyennyt [vaikka alunperin toisin oletettiin] merkittävästi kontrolloimaan kapitalistisen sfäärin perimmäisen noidankehän eli pääoman yksipuolisen kasautumisen lähes determinististä prosessia.

Sanottakoon siis vielä kerran, että itse kapitalismiin ei näköjään voi vaikuttaa muualta kuin demokraattisen proseduurin ulkopuolelta [demokratiasta on tullut suurpankkien panttivanki] eli kieltäytmällä 'poliittisesti korrekteista' kompromisseista pääoman palkkaamien, poliittisen busineksen puolustamiseen ostettujen 'perustuslaillisten' juristien kanssa.

Edellä sanotun vuoksi juuri se, mistä Occupy-liikettä on arvosteltu: - poliittisen ohjelman epämääräisyys - saattaakin olla sen todellinen voima, joka ei suostu korruptoituneen lobbari-parlamentarismin suitsittavaksi edes teorian tasolla. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä, että vajoaisimme nostalgis-vasemmistolaisen melankolian päiväuneen. Tulevaisuus ei saa olla menneisyyden kaltainen.

'What one should always bear in mind is that any debate here and now necessarily remains a debate on enemy's turf; time is needed to deploy the new content. All we say now can be taken from us – everything except our silence. This silence, this rejection of dialogue, of all forms of clinching, is our "terror", ominous and threatening as it should be.'

Zizekin The Guardian kolumin yhteenveto näkemyksestään Occupy Wall Street'in poliittiseen ohjelmattomuuteen, sen demokraattisen vaikuttamisen mahdottomuuteen ja oletettuun vasemmistolaiseen melankoliaan on tietenkin vahvasti retorinen mutta yhtä kaikki retorisuudessaan osuva, sillä hiljaisuudessa ja kieltäytymisessä poliittisesta väittelystä sekä sofistikoituneista argumenteista protestinsa oikeuttamiseksi [ks. III, 1] on aina jotain pahaenteistä - itse asiassa paljon pahaenteisempää kuin uhittelevassa möykkäämisessä ja kivien heittelyssä.

Tunnemmehan vanhan sanonnan - 'tyyntä myrskyn edellä'.

III
1
Juuri argumentti-väittämiä oikeiston juristit odottavat, koska he tietävät, miten ne voi upottaa helposti ja nopeasti - olipa sitten kyse kuinka hienoista perusteluista tahansa. Laki suojelee vapaata kilpailua, omaisuuden määrätöntä hankintaa ja ylipäätään yksilön vapautta tehdä, mitä huvittaa.

Pahinta käytöstä juristeille lienee juuri argumentaatiosta kieltäytyminen, sillä hiljaisuutta ei voi syyttää mistään [hiljaisuus itsessään ei ole omissio] eikä sitä näin ollen voi oikeuttaa tai kumota vallitsevaan eli poliittisesti korrektiin rationaliteettiin vedoten. Hiljaisuus on freudilaisittain sanottuna unheimlich - outoa, vierasta - jopa kauhistuttavaa.

2
Zizekin kritiikki Anne Applebaumin The Washington Post kolumin johtopäätöksia kohtaan ei kohdistu niinkään Applebaumin premisseihin kuin hänen outoon johtopäätökseensä, jonka sanoma selkokielellä kuuluu: - kapitalismin korjaamiseksi ei demokraattisen järjestelmän puitteissa ole tehtävissä mitään sellaista, mistä Occupy haaveilee, joten jäljelle jää pelkästään tuo em. vasemmistolainen melankolia, joka nostalgiseen päiväuneen pysähtyneenä haikailee menneiden protestien perään - kohtalo, jonka myös Occupy tulee Applebaumin mukaan kokemaan.

Zizekiin Applebaumin piiloideologinen johtopäätös [kapitalismiin ei voi vaikuttaa demokratian keinoin, joten turhaa siis edes kuvitella mitään sellaista] kuitenkin osuu ja sattuu sekä teorian tasolla että varmaankin myös henkilökohtaisesti, sillä onhan hän itse osallistunut monenlaisiin poliittisiin protesteihin jo yli 40. vuoden ajan. Itse asiassa hän on elävä protesti koko mies.

Ymmärrän Zizekin The Guardian kolumnin viimeisen kappaleen retoriikan [retorisesti] niin, että jos ihmisille sanotaan, etteivät he voi vaikuttaa kapitalismiin demokraattisesti, kun he nyt ovat tulleet kirjaimellisesti tyhjin käsin [eivätkä pelkästään keskenkasvuisen anarkismin hengessä kuten joskus hippiliikkeen aikaan] vaatimaan oikeudenmukaisuutta ja provokatiivista oikeutta ottaa hallintaansa Wall Street'in casinohuijarien riskienpesu-automaatti, niin se äärimmäisen turhauttava vastaus, jonka Applebaum heille tarjoaa, jättää väistämättä jälkeensä kytevän hiljaisuuden, jota ei keneltäkään voi enää riistää - jota ei millään juridisella saivartelulla voi kumota - joka on kuin hitaasti mutta varmasti demokraattisen kapitalismin näennäisen avoimessa mutta tosiasiallisesti suljetussa kattilassa [maapallo, ekosfääri] lisääntyvä paine, jota Wall Streetin ja Chicagon taloustieteellisen koulukunnan kvantti-matemaatikot eivät hienoissa laskelmissaan osaa arvioida oikein yhtä vähän kuin he ymmärsivät laskelmissaan ennakoida vuoden 2008 talouskuplan puhkeamisen.

Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä [Matt. 5:5]

Ne hiljaiset, joista minä puhun eivät kuitenkaan ole hiljaisia jonkin ylimaallisen valaistumisen takia [heidän autuutensa on pikemminkin päätöksen varmuutta kuin sokeaa uskoa] vaan siksi, että heidän kärsivällisyytensä alkaa olla lopussa eivätkä he enää jaksa pitää ääntä itsestään. - - Minä toivon parasta ja pelkään pahinta. Se tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa. Jonain päivänä nämä hiljaiset tarttuvat aseisiin ja toimivat. Wall Streetiä ei kuitenkaan räjäytetä kuten tehtiin WTC-torneille - se vallataan ja 'ohjelmoidaan' uudestaan - kohtuuden ja tolkun matematiikalla.

IV
http://www.youtube.com/watch?v=dTCNwgzM2rQ&feature=related
Simon & Garfunkel - The Sound of Silence - Live in Central Park, New York, 19.9.1981 - - [paikalla oli yli puoli miljoonaa ihmistä].

Lyrics

Hello darkness, my old friend
I've come to talk with you again
Because a vision softly creeping
Left its seeds while I was sleeping
And the vision that was planted in my brain
Still remains
Within the sound of silence

In restless dreams I walked alone
Narrow streets of cobblestone
'Neath the halo of a street lamp
I turned my collar to the cold and damp
When my eyes were stabbed by the flash of a neon light
That split the night
And touched the sound of silence

And in the naked light I saw
Ten thousand people, maybe more
People talking without speaking
People hearing without listening
People writing songs that voices never share
And no one dared
Disturb the sound of silence

"Fools", said I, "You do not know
Silence like a cancer grows
Hear my words that I might teach you
Take my arms that I might reach you"
But my words, like silent raindrops fell
And echoed
In the wells of silence

And the people bowed and prayed
To the neon god they made
And the sign flashed out its warning
In the words that it was forming
And the sign said,
"The words of the prophets are written on the subway walls
And tenement halls"
And whispered in the sounds of silence
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/12/all-we-say-now-can-be-taken-from-us.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Tea_Party_movement
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Concert_in_Central_Park
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Sound_of_Silence
http://kasamaproject.org/2010/10/26/badiou-zizek-in-nyc-on-philosophy-communism/

"All we say now can be taken from us – everything except our silence. This silence, this rejection of dialogue, of all forms of clinching, is our 'terror', ominous and threatening as it should be" [Zizek]

2011-12-15T02:21:00.016+02:00

Slavoj Zizek at St. Mark's Bookshop - 26.10.
*
[Pitkä lisäys sitaattiin sekä joitain korjauksia osassa II,1 - klo: 16.25]

I
Occupy first. Demands come later
*
[Slavoj Žižek - guardian.co.uk, The Guardian, Wednesday 26 October 2011]
*
Critics say the Occupy cause is nebulous. Protesters will need to address what comes next – but beware a debate on enemy turf.

What to do after the occupations of Wall Street and beyond – the protests that started far away, reached the centre and are now, reinforced, rolling back around the world? One of the great dangers the protesters face is that they will fall in love with themselves. In a San Francisco echo of the Wall Street occupation this week, a man addressed the crowd with an invitation to participate as if it was a happening in the hippy style of the 60s: "They are asking us what is our programme. We have no programme. We are here to have a good time."

Carnivals come cheap – the true test of their worth is what remains the day after, how our normal daily life will be changed. The protesters should fall in love with hard and patient work – they are the beginning, not the end. Their basic message is: the taboo is broken; we do not live in the best possible world; we are allowed, obliged even, to think about alternatives.

In a kind of Hegelian triad, the western left has come full circle: after abandoning the so-called "class struggle essentialism" for the plurality of anti-racist, feminist, and other struggles, capitalism is now clearly re-emerging as the name of the problem. So the first lesson to be taken is: do not blame people and their attitudes. The problem is not corruption or greed, the problem is the system that pushes you to be corrupt. The solution is not "Main Street, not Wall Street", but to change the system where Main Street cannot function without Wall Street.

There is a long road ahead, and soon we will have to address the truly difficult questions – not questions of what we do not want, but about what we do want. What social organisation can replace the existing capitalism? What type of new leaders do we need? What organs, including those of control and repression? The 20th-century alternatives obviously did not work.

While it is thrilling to enjoy the pleasures of the "horizontal organisation" of protesting crowds with egalitarian solidarity and open-ended free debates, we should also bear in mind what GK Chesterton wrote: "Merely having an open mind is nothing; the object of opening the mind, as of opening the mouth, is to shut it again on something solid." This holds also for politics in times of uncertainty: the open-ended debates will have to coalesce not only in some new master-signifiers, but also in concrete answers to the old Leninist question, "What is to be done?"

The direct conservative attacks are easy to answer. Are the protests un-American? When conservative fundamentalists claim that America is a Christian nation, one should remember what Christianity is: the Holy Spirit, the free egalitarian community of believers united by love. It is the protesters who are the Holy Spirit, while on Wall Street pagans worship false idols.

Are the protesters violent? True, their very language may appear violent (occupation, and so on), but they are violent only in the sense in which Mahatma Gandhi was violent. They are violent because they want to put a stop to the way things are – but what is this violence compared with the violence needed to sustain the smooth functioning of the global capitalist system?

They are called losers – but are the true losers not there on Wall Street, who received massive bailouts? They are called socialists – but in the US, there already is socialism for the rich. They are accused of not respecting private property – but the Wall Street speculations that led to the crash of 2008 erased more hard-earned private property than if the protesters were to be destroying it night and day – just think of thousands of homes repossessed.

They are not communists, if communism means the system that deservedly collapsed in 1990 – and remember that communists who are still in power run today the most ruthless capitalism. The success of Chinese communist-run capitalism is an ominous sign that the marriage between capitalism and democracy is approaching a divorce. The only sense in which the protesters are communists is that they care for the commons – the commons of nature, of knowledge – which are threatened by the system.

They are dismissed as dreamers, but the true dreamers are those who think things can go on indefinitely the way they are, just with some cosmetic changes. They are not dreamers; they are the awakening from a dream that is turning into a nightmare. They are not destroying anything, but reacting to how the system is gradually destroying itself. We all know the classic scene from cartoons: the cat reaches a precipice but goes on walking; it starts to fall only when it looks down and notices the abyss. The protesters are just reminding those in power to look down.

This is the easy part. The protesters should beware not only of enemies, but also of false friends who pretend to support them but are already working hard to dilute the protest. In the same way we get coffee without caffeine, beer without alcohol, ice-cream without fat, those in power will try to make the protests into a harmless moralistic gesture.

In boxing, to clinch means to hold the opponent's body with one or both arms in order to prevent or hinder punches. Bill Clinton's reaction to the Wall Street protests is a perfect case of political clinching. Clinton thinks that the protests are "on balance … a positive thing", but he is worried about the nebulousness of the cause: "They need to be for something specific, and not just against something because if you're just against something, someone else will fill the vacuum you create," he said. Clinton suggested the protesters get behind President Obama's jobs plan, which he claimed would create "a couple million jobs in the next year and a half".

What one should resist at this stage is precisely such a quick translation of the energy of the protest into a set of concrete pragmatic demands. Yes, the protests did create a vacuum – a vacuum in the field of hegemonic ideology, and time is needed to fill this vacuum in a proper way, as it is a pregnant vacuum, an opening for the truly new.

The reason protesters went out is that they had enough of the world where recycling your Coke cans, giving a couple of dollars to charity, or buying a cappuccino where 1% goes towards developing world troubles, is enough to make them feel good. After outsourcing work and torture, after the marriage agencies started to outsource even our dating, they saw that for a long time they were also allowing their political engagements to be outsourced – and they want them back.

The art of politics is also to insist on a particular demand that, while thoroughly "realist", disturbs the very core of the hegemonic ideology: ie one that, while definitely feasible and legitimate, is de facto impossible (universal healthcare in the US was such a case). In the aftermath of the Wall Street protests, we should definitely mobilise people to make such demands – however, it is no less important to simultaneously remain subtracted from the pragmatic field of negotiations and "realist" proposals.

What one should always bear in mind is that any debate here and now necessarily remains a debate on enemy's turf; time is needed to deploy the new content. All we say now can be taken from us – everything except our silence. This silence, this rejection of dialogue, of all forms of clinching, is our "terror", ominous and threatening as it should be.

II
http://www.youtube.com/watch?v=xl0HjO_3IEc
Slavoj Žižek thoughts on Occupy Wall St at St. Mark's Bookshop Oct 26 2011
1
Parasta poliittis-journalistista Zizekiä! Kyseessä on samana päivänä The Guardian'issa ilmestyneen kolumnin laajempi, monipuolisempi ja syvempi versio [ks. transkriptio, luku 3]. Alun Judith Butleriin liittyvä gender-melancholy-mourning-prohibition-modernity-pohdinta on hiukan teoreettisempaa laatua, mutta sillä on tietty kytkentänsä tekstin perustematiikkaan.

Kyseessä on epäily Occupy-líikkeessä vallitsevasta liberaalin vasemmiston nostalgisesta melankoliasta vailla selkeää poliittista tavoitetta ja perusteluja [jotkut pitävät Occupy'a samanlaisena huuhaana kuin hippiliikettä].

Tämän syytöksen Zizek haluaa kuitenkin osoittaa liikkeen skeptikoiden sekä oikeisto-kriitikoiden harhaksi ja väärennökseksi, koska [pessimismistään huolimatta] Zizekille Occupy ilmentää uutta poliittista lähtökohtaa, jota ilmaisemaan ei vielä ole löydetty selkeitä sanoja tai ohjelmaa.

Tämänkään vuoksi ei pidä suostua pakko-keskusteluun vastustajan kanssa poliittis-demokraattisen proseduurin ehdoilla eli vastustajan omien juristien maaperällä.

On ajateltava tilanne uusiksi ja opittava kysymään oikeita kysymyksiä - on oltava kärsivällinen - jopa vaiettava, kunnes tilanteen luonne on riittävästi hahmottunut ja selkiytynyt, mutta pidettävä samalla mielessä, että liikkeen synnyttämä poliittinen tyhjiö on myös konservatiivisen oikeiston intresseissä, jotka muistuttavat jossain määrin Occupy'n ideaa.

Zizek ei todellakaan haikaile vanhan kommunismin perään - päinvastoin, mutta vasemmistolaisesta globaalin [muunlaista ei nykymaailmassa voisi ollakaan] oikeudenmukaisuuden tavoitteesta hän ei tingi tuumaakaan.

Hätkähdyttävä, joskaan ei minulle uusi, on kuitenkin se äärimmäinen arvio, jonka Zizek Alain Badiouta siteeraten esittää koskien parlamentaarisen demokratian kykyä ja mahdollisuuksia puuttua kapitalismin todellisiin ongelmiin:

[....]
The key to actual freedom rather resides in the apolitical, what appears to be apolitical. Network of social relations. From the market to the family where the change needed if we want an actual improvement is not political reform but a change in apolitical social relations of production.

So Anne Applebaum is right. We do not vote about who owns what, about relations in a factory and so on. All this is left to process outside the political sphere proper. And it is illusory to expect that one can effectively change things by simply extending our parliamentary democracy into this sphere, for example by organizing democratic banks under people’s control. Radical changes in this domain should be made outside the sphere of legal rights. Such democratic procedures, of course, can play a very positive role. No matter how radical their anti-capitalism is, the solution they seek resides in applying representative democratic mechanisms but again, and Applebaum is right, they live out of control, the economic sphere proper and so on.

In this sense only, don’t misunderstand here, I think that Alain Badiou was right in his claim that today, it sounds terrible, the name of the enemy, he wrote once, is not capitalism, empire, exploitation or anything similar, the name of the enemy today is democracy. Now you will say, “ha ha, now we got you, totalitarian!” or whatever. No no no, I claim, what he only wanted to say is that our too blind attachment to formal democratic party state mechanism prevents our approaching a true problem.

So again, I think what Applebaum accepts as the fact, “We can’t do anything, that’s it”. This precisely I claim is the starting point of the deep dissatisfaction which exploded in all anti-Wall Street protests. This precisely they feel that we have certain political multi-party system, obviously we are witnessing dangerous, even catastrophic phenomena in economy, and it’s obviously that this type of democratic system, the way it is now, cannot do the work; because it implies precisely this duality which is very nicely emphasized in Applebaum, between political sphere where we are all free but we have to follow the procedures, proper democratic procedures and so on, and economics sphere [?] of private relations, whatever, which is left out. It is obvious that the urgent task today is precisely to find a way to control or to regulate — I don’t like the word control here — precisely that sphere without of course returning to old 20th century totalitarian notions and practices.
[....]

Tässä kohdassa olemme päätyneet yhteiskuntapoliittiseen rajamaastoon, jota ei enää noin vain ylitetä tai jätetä, mutta jota ei toisaalta voi lopullisesti ja täydellisesti hyväksyä tai kunnioittaakaan, koska juuri se - mahdollistaessaan mm. sananvapauden samalla kuitenkin estää globaalin rakenteellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisyritykset.

Onko siis niin, että kapitalismi on kuin 'väärä' teoria, joka kuitenkin toimii siedettävän [?] joustavasti käytännössä, kun taas sosialismi/kommunismi on 'oikea' teoria, joka puolestaan toimii käytännössä niin jäykästi, että se lopulta romahtaa sekä siinä elävien kansalaisten kritiikkiin että taloudellisesti?

Mutta eikö ole lähes sietämätöntä hyväksyä tällainen poliittisen teorian umpikuja tai pattitilanne, josta ei näytä olevan mitään ulospääsyä? - - Silti ei pitäisi antaa periksi vajoamalla nostalgis-vasemmistolaiseen melankoliaan siitä tyydytystä hakien/saaden [ja järjestelmään samalla alistuen].

Zizekillä ei tietenkään ole antaa suoria ratkaisuja, mutta on jotain [nimitän sitä 'raskaaksi' toivoksi], josta hän ei halua luopua, kuulostipa se sitten joidenkin korvaan [kuten Zizek itse arvelee] miten säädyttömältä tahansa:

'what in Christianity they call the work of love, which is slow, patient, hard work.'

[....]
And again, the crucial thing is to avoid this duality of either “oh we just have a good time, forget consequences” or this call for cheap pragmatism. What is important is that that taboo is broken. We know the system is potentially in a serious crisis. At the same time we know that the 20th century is over not only in the mechanic calendar sense. Which is to say that the 20th century solution — Stalinist communism, the traditional democracy and so on — don’t work. There is work to be done and I think only this refined interaction between educated intellectuals and so called ordinary people, where again we should not, absolutely not act as the ones — as we say in Lacanian theory — subjects supposed to know. All we can do is provide the tools to formulate the right questions. And with this interaction with those apparently formless demands from the people, maybe there is a hope that something new will emerge. Because, you know, what always — I repeat this always, I’m sorry, some of you already know these phrases; what terrifies me is this idea of “oh now we have a wonderful carnival.” Yeah but screw it, what interests me is the day after. My primordial fear is that the movement will slowly disperse and then what? Ten years after you will meet with your friends, drink bear, and “oh my God, what a wonderful time did we have there but now I have to go back to my banking job now.” Someone has to imagine. The process of thinking has to begin. So again, it’s patience. It’s precisely — sorry, for some of you it may be obscene — what in Christianity they call the work of love, which is slow, patient, hard work.
[....]

2
First part of the talk is a theoritical discussion on melancholy, mourning and prohibition, addressing Judith Butler and Freud. It's followed by a discussion on Wall Streets protests, including (1) a dissection of Anne Applebaum's recent column in the Washington Post that claims democracy is incompatible with globalization, but also that the Occupy protests (which react to the consequences of globalized economy) are incompatible with democracy (2) the idea of a fake leftist melancholia as it applies to these protests (3) the need to preserve the vacuum the protests create, by refusing to engage in a dialogue with those in power, just yet. Later parts of the unscripted talk discuss the obscene pact of Zionism that allows pro-Zionism and anti-Semitism to co-exist in the same group (like American Christian fundamentalists). Towards the very end, there's a brief mention of the anticipated pact between the Egyptian army and the Muslim Brotherhood.

3
Tästä linkistä löytyy sekä video Zizekin puheesta että sen transkriptio, joten puheen kuunteleminen seuraamalla sitä samanaikaisesti tekstistä on mahdollista: http://www.lacan.com/thesymptom/?page_id=1539 - [parasta Zizekiä!]

4
At the end of the talk he inquires into the status of st marks bookshop, in danger of closing due to high rent - http://www.youtube.com/watch?v=BGJVsL1JRE8.
*
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2011/oct/26/occupy-protesters-bill-clinton
http://www.stmarksbookshop.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.imposemagazine.com/bytes/transcript-slavoj-zizek-at-st-marks-bookshop
http://www.lacan.com/zizek-signifier.htm

Hubert 'Wolfin poika' Sumlin in memoriam - Killing Floor

2011-12-14T00:06:00.005+02:00

Alakuvassa nuori Hubert Sumlin ja hänen musiikillinen 'ottoisänsä' - The Big and Great Howlin' Wolf. Yläkuvissa hieman iäkkäämpi Hubert.
*
Hubert Sumlin died on December 4, 2011, in a hospital in Wayne, New Jersey, of heart failure at the age of 80. Mick Jagger and Keith Richards paid Sumlin's funeral costs.

I
1
Hubert Sumlin (November 16, 1931 – December 4, 2011) was an American Chicago blues and electric blues guitarist and singer. He was best known for his celebrated work, from 1955, as guitarist in Howlin' Wolf's band. His singular playing was characterized by 'wrenched, shattering bursts of notes, sudden cliff-hanger silences and daring rhythmic suspensions' Sumlin was listed as number 43 in the Rolling Stone 100 Greatest Guitarists of All Time.

2
Rolling Stonesin laulaja Mick Jagger ja kitaristi Keith Richards ovat tarjoutuneet maksamaan blueskitaristi Hubert Sumlinin hautajaiset, New York Times kertoo. Vuonna 1931 syntynyt Sumlin kuoli New Jerseyssä sydänkohtaukseen 4. joulukuuta.

Sumlinia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista blueskitaristeista. Suuri osa maineesta on peräisin hänen vuosistaan blueslegenda Howlin Wolfin yhtyeessä. Sumlinista tuli yhtyeen ykköskitaristi 1950-luvun puolivälissä, ja yhteistyö jatkui Wolfin kuolemaan saakka 1976. Myöhemmin Sumlin jatkoi soittamista soolouralla ja eri kokoonpanoissa, ja hänen viimeinen albuminsa ilmestyi 2004. Sumlin jatkoi esiintymistä lähes kuolemaansa saakka.

Sumlin soitti kitaraa muun muassa Willie Dixonin Howlin Wolfille tekemissä blueshiteissä Smokestack Lightnin', Back Door Man ja The Red Rooster, joita myöhemmin ovat tulkinneet Rolling Stonesin ohella muun muassa The Doors- ja The Cream -yhtyeet.

Sumlinin leski Toni Ann Mamary ilmoitti torstaina, että Rolling Stonesin keulakuva ja kitaristi maksavat sekä hautajaisten että siunaustilaisuuden kulut. Myös Mick Jagger julkaisi asiasta tiedotteen, jossa hän kehui Sumlinia kitaristina ja sanoi Rolling Stonesin olevan "hänelle musiikillisesti velkaa". Keith Richards soitti Sumlinin viimeisellä albumilla About Them Shoes.

Julkinen Sumlinin siunaustilaisuus on/oli 12 joulukuuta New Jerseyssä ja seuraavana päivänä pidetään yksityinen tilaisuus Sumlinin kotikaupungissa Homewoodissa.

3
Howlin’ Wolf’s long-time guitarist Hubert Sumlin, passed away today [4.12] at the age of 80. As the Chicago Sun Times aptly put it, he “put the bite behind Howlin’ Wolf’.”

Sumlin wasn’t as flashy as some of the other Chicago blues guitarists of his generation (e.g., Buddy Guy), but he was undeniably one of the best. Muddy Waters wanted him for his band, but Hubert remained loyal to Wolf, a father figure and fellow Mississippian whom the young guitarist followed through Memphis to Chicago and, eventually, world renown – at least among blues aficionados.

Sumlin’s licks were cutting, concise and always tasteful. He was seldom the only guitarist in Wolf’s band, but he was the mainstay, while the others came and went. He was an essential part of Wolf’s gritty blues sound. “Smokestack Lightning,” “Killing Floor” “Ain’t Superstitious,” “Spoonful,” “Evil,” “Hidden Charms,” “Tail Dragger,” “Built for Comfort” and many others simply wouldn't be the classics they are without Hubert's distinct tone and precise, yet relaxed, playing.

4
'Killing Floor' is a song by American blues singer-songwriter and guitarist Howlin' Wolf. Called "one of the defining classics of Chicago electric blues", "Killing Floor" has been recorded by a variety of artists and has been acknowledged by the Blues Foundation Hall of Fame.

Howlin' Wolf recorded "Killing Floor" in 1964 and it was released as a single. The song's title refers to the active area of slaughterhouse; Wolf uses it as a metaphor for his relationship predicament. 'Killing Floor' is an upbeat twelve-bar blues with an "instantly familiar" guitar riff provided by longtime Wolf associate Hubert Sumlin. Backing Howlin' Wolf (vocals) and Sumlin (electric guitar) are Lafayette Leake (piano), Buddy Guy (acoustic guitar), Andrew McMahon (bass), Sam Lay (drums), Arnold Rogers (tenor sax), and Donald Hankins (baritone sax). The song appears on several Howlin' Wolf compilation albums, including his 1966 album The Real Folk Blues. In 1991, "Killing Floor" was inducted into the Blues Hall of Fame in the "Classics of Blues Recordings" category.

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=Xvw7VGBWU8w
Howlin' Wolf - Killing Floor (Washington 1970)
*
I should'a quit you, long time ago
I should'a quit you, baby, long time ago
I should'a quit you, and went on to Mexico

If I ha'da followed, my first mind
If I ha'da followed, my first mind
I'd'a been gone, since my second time

I should'a went on, when my friend come from Mexico at me
I should'a went on, when my friend come from Mexico at me
I was foolin' with ya baby, I let ya put me on the killin' floor

Lord knows, I should'a been gone
Lord knows, I should'a been gone
And I wouldn't've been here, down on the killin' floor

by Chester Burnett a.k.a. Howlin' Wolf

2
http://www.youtube.com/watch?v=9tEVB-t04OU
Eric Clapton/ Robert Cray/ Hubert Sumlin/ Jimmie Vaughan - Killing Floor - [Live Crossroad Festival]

3
http://www.youtube.com/watch?v=zBrasesM-dg
Jimi Hendrix - Killing Floor - Monterey Pop Festival 1967.June.18. USA

Jimi Hendrix performed "Killing Floor" early in his career, including early vocal performances with Curtis Knight and the Squires during 1965–1966. Shortly after arriving in England in September 1966, Hendrix performed the song when he sat in with Cream. "Killing Floor" was included in the set list of the newly formed Jimi Hendrix Experience. The song was often a set opener and Hendrix played the song at a faster tempo with a different rhythm guitar and bass line. Early recordings include live versions from October 1966 in Paris (The Jimi Hendrix Experience box set), March 1967 in the BBC studios (BBC Sessions), and June 1967 at the Monterey International Pop Festival (Jimi Plays Monterey).

4
http://www.youtube.com/watch?v=5tHHRpAzGcM
Led Zeppelin - The Lemon Song [Killing Floor]

Led Zeppelin performed "Killing Floor" live in 1968 and 1969 and it became the basis for their "The Lemon Song". In some early performances Robert Plant introduced the song as "Killing Floor"; an early UK pressing of Led Zeppelin II showed the title as "Killing Floor" and was credited to Chester Burnett aka Howlin' Wolf. Led Zeppelin's version was performed at a much slower tempo (until the bridge) with some different lyrics. After legal action by Howlin' Wolf's publisher, his name was added to the credits for "The Lemon Song".

5
http://www.youtube.com/watch?v=A1FK620bS7A
Howlin' Wolf - Smokestack Lightning - - [Sumlin is not visible until the last few seconds (stage right) of this video from Wolf’s 1964 English tour, but his slinky, repetitive riffs are evident throughout - (tässä videossa Sumlin vilahtaa myös alussa)
*
Ah, oh, smokestack lightning
Shinin', just like gold
Why don't ya hear me cryin'?
Ah, whoo hoo, ooh...
Whoo...

Whoa, oh, tell me, baby
What's the, matter with you?
Why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, tell me, baby
Where did ya, stay last night?
A-why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, stop your train
Let her, go for a ride
Why don't ya hear me cryin'?
Whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, fare ya well
Never see, ah, you no more
Ah, why don't ya hear me cryin'?
Ooh, whoo hoo, whoo hoo
Whoo...

Whoa, oh, who been here baby since
I, I been gone, a little, bitty boy?
Girl, be on
Ah, whoo hoo, whoo hoo

Chester Burnett aka Howlin' Wolf
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hubert_Sumlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Hubert_Sumlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Howlin'_Wolf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Howlin'_Wolf
http://madarchivistsclub.blogspot.com/
http://www.hs.fi/kulttuuri/Rolling+Stonesin+j%C3%A4senet+maksavat+blueskitaristin+hautajaiset/a1305551038980
http://en.wikipedia.org/wiki/Killing_Floor_(Howlin%27_Wolf_song)
http://en.wikipedia.org/wiki/Smokestack_Lightning
http://www.chicagoreader.com/Bleader/archives/2011/12/05/rip-howard-tate-and-hubert-sumlin
http://1337x.org/torrent/186895/Hubert-Sumlin-About-Them-Shoes-blues-mp3-320-rogercc-h33t/
http://madarchivistsclub.blogspot.com/

Kuoleman harjoitteleminen

2011-12-11T23:44:00.001+02:00

Yläkuva: The Site of Plato's Academy is situated just outside the central Athens. Alakuva: Archaeological site of Plato's academy.
*
Teksti on sitaatti Pierre Hadot'n kirjasta Mitä on antiikin filosofia?

[....]
Epikurolainen kuoleman pohdiskelu pyrkii yhtä aikaa nostamaan tietoisuuteen olemassaolon ehdottoman arvon ja tukahduttamaan kuolemanpelon: hyvän elämän opettelu on jo sinänsä hyvään kuolemaan valmistautumista. Oikein kuoleminen on sen ymmärtämistä, että ei-olemisena kuolema ei ole meille mitään, mutta oikein kuoleminen on myös jokahetkistä iloa siitä, että on saavuttanut olemassaolon ja tiedon siitä, ettei kuolema voi mitenkään vähentää olemassaolon mielihyvää.

Kuten Carlo Diano on osuvasti havainnut, ajatusta, jonka mukaan kuolema ei ole meille mitään, tukee syvällinen ontologinen oivallus: oleminen ei ole ei-olemista, olemisesta ei voi siirtyä ei-mihinkään. Ajatteliko Wittgenstein Epikurosta, kun hän kirjoitti:

Kuolema ei ole elämäntapahtuma. Kuolemaa ei koeta. Jos äärettömän ajan keston sijasta ymmärrämmekin ikuisuudella ajattomuutta, silloin se, joka elää nykyhetkessä, elää ikuisesti.

Nähdään, että Spinoza oli määrämielessä väärässä tehdessään kuoleman pohdiskelemisesta elämän pohdiskelemisen vastakohdan. Nämä asiat ovat itse asiassa erottamattomia, ne ovat väistämättä identtisiä. Kumpikin niistä on itsen tiedostamisen välttämätön ehto. Tästäkin näkökulmasta olisi virhe asettaa Platonin esittämä ajatus kuoleman harjoittelemisesta jyrkästi vastakkain stoalaisen ja epikurolaisen ajatuksen kanssa.

Kummassakin leirissä harjoituksen tarkoituksena on viime kädessä se, että kuoleman ajatus auttaa itsetietoisuuden saavuttamisessa: minuus, joka ajattelee kuolemaansa, ajattelee tavalla tai toisella itseään hengen tai olemisen epäajallisuudessa. Voidaan sanoa, että määrämielessä yksi kaikkein perustavimmista filosofisista harjoituksista on kuoleman harjoitteleminen.
*
Pierre Hadot: Mitä on antiikin filosofia [s. 204-205].
*
http://www.netn.fi/kirjat/pierre-hadot-mita-antiikin-filosofia
http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/310/paatos31013.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Hadot
http://en.wikipedia.org/wiki/Platonic_Academy
http://www.mesogeia.net/athens/places/platonacademy/platonacademy_en.html

Markkina-jumalan vai vastuullisen järjen armoilla?

2011-12-09T18:52:00.003+02:00

Markkina-jumalan 'erehdys' - [lainausmerkit siksi, ettei markkina-jumala voi erehtyä - ei ainakaan uusliberalistisen (Greenspan) uskon mukaan].
*
Päre on kirjoitettu kommentiksi Tiedemiehen kommenttiin Ironmistressin päreessä Euro vaiko deuro?

1
Tiedemies kirjoitti: 'Kukaan eikä mikään taho ei sanele korkoa kenellekään tai millekään.'
*
Kyllä sanelee - jatkuvasti.

Kuuntelepa Tiedemies linkistä Radio Suomen Ajantasan klo: 14.03 -14.30-osio, jossa professorit Kanniainen ja Patomäki kommentoivat eurokriisin viimeisimpiä vaiheita - ennenkaikkea Patomäen kanta yksinomaan markkinavetoisen korkopolitiikan osuudesta eurokriisin syntyyn.

Patomäki sanoo asiantuntevasti sen, mitä olen itse hämärästi ajatellut jo pitkään. Kanniainen ei taida olla samoilla linjoilla vaan uskoo markkina-jumalaan.

2
Mitä muuta esimerkiksi odotus- eli riskiarvoilla spekulointi ylipäätään on kuin korkopolitiikan manipulointia suuntaan, jonka laskelmoidaan tuottavan parhaimman lyhyen tähtäimen voiton 'vivutetuilla' oletus-asetuksilla keinotteleville sijoittajille?

Odotusarvot perustuvat psykologisiin tekijöihin [oletetun (sic) luottamuksen arvon oletettu [sic] vaikutus sijoitusten korkoihin], jotka yritetään mallintaa matemaattisiksi riskikaavoiksi ja siten ikäänkuin manata toteuttamaan itse itsensä vaikuttamalla niiden puitteissa pörssikursseihin.

Tämä ei ole enää todellista/reaalista kauppaa vaan näennäisen vapaata uhkapeliä eli manipuloiduilla uskomuksilla pelaamista, jota on hankala erottaa rikollisesta eduntavoittelusta.

Analogia sodankäyntiin pätee siltä osin, että riskimallinnuksien suhdetta pörssikursseihin voisi verrata ovelaan propagandaan, jolla yritetään vaikuttaa vihollisen uskomuksiin ja moraaliin.

Syksyllä 2008 nähtiin, mihin tämä 'mallinnetun villin lännen' talousteoreettinen ajattelutapa johti USA:ssa. Euroopassa USA:n pankkikriisi laukaisi EU-valtioiden välisen valuutta- ja luototuskuplan, jonka perussyynä pidän kuitenkin poliitikkojen hyväuskoisuutta euron toimivuuden suhteen kaikissa EU-maissa.

Markkinat eivät kumarra ylikansallisia symboleja - ne pyrkivät vain yhteen asiaan, joka jyrää kaiken muun eli lopulta myös itsensä - siis markkinasysteemin. Kyse on itsetuhoisesta luonnonvoimasta.

Manipuloitujen odotusarvojen ja riskinhäivysmekanismien [jotka käytännöllisesti katsoen ovat huijausta] illusorinen 'toimintakaava' räjähti käsiin, koska itse tuo järjestelmä oli/on rakenteeltaan sisäisesti mätä [pyramidi-huijauksen makromuoto] eli sisällyttää oman romahduksensa funktionaaliseen rakenteeseensa poissuljettuna raja-arvona.

Malli siis toteutti itsensä takuuvarmasti - olivathan sitä olleet rakentamassa maailman parhaimmat laissez faire-talousmatematiikan asiantuntijat.

Se, joka sanoo, että juuri tällä tavoin vapaa markkinatalous toimii, samaistaa järjenkäytössään edesvastuuttoman tai selkokielellä sanottuna rikollisen eduntavoittelun ja vastuullisesti vapaan kaupankäynnin, sillä rikollinen kaupankäyntihän ei ole vapaata vaan perustuu vapauden mystifikaatioon. Rikollinen eli laissez faire-libertaari väittää, että kaikki toimii vapaasti samalla, kun hän mitä kieroimmin pyrkii manipuloimalla rajoittamaan tuota vapautta.

Vapaassa markkinataloudessa tarvitaan luottamusta 'vain' siksi, että juuri luottamus mahdollistaa ja legitimoi sen huijauksen, jota kapitalismin reason for being perimmältään on. Tuota huijausta nimitetään negatiivisen vapauden oikeudeksi.

3
Kukaan ei siis muka sanele korkoa kenellekään, vaikka sitä pyritään jatkuvasti manipuloimaan yksityisten suursijoittajien lyhyen tähtäimen edun nimissä.

Se, joka väittää, ettei tällainen toiminta ole sanelua vaan vapaata, neutraalia ja senkin vuoksi suositeltavaa kilpailua, lukee riski- ja korko-pelin todellista semantiikkaa kuin piru raamattua.

Kannattaa kuunnella Heikki Patomäkeä, jolla on faktat hallussaan. Minä sen sijaan kirjoitan pitkälti intuitioni varassa ja siten väistämättä retorisesti.

Mutta mitä muuta Tiedemiehen naivi käsitys korkojen määräytymisen vapaudesta sitten on kuin a] väärinkäsitys, b] retoriikkaa tai c] rikollisen mielen kehittelemä silmänkääntötemppu?
*
http://areena.yle.fi/ohjelma/259444
http://takkirauta.blogspot.com/2011/12/euro-vaiko-deuro.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Patom%C3%A4ki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Positiivinen_ja_negatiivinen_vapaus
http://bigpicture.typepad.com/comments/federal_reserve_/