tag:blogger.com,1999:blog-8844005.post8530204641832854197..comments2024-01-19T11:36:19.067+02:00Comments on Rauno Räsänen: PÄREITÄ: Tieteen metaperspektiivi ja ajattelun 'parallaksiset' näkökulmatRauno Rasanenhttp://www.blogger.com/profile/04096356304476255838noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-8844005.post-71318488717269140822008-05-29T11:40:00.000+03:002008-05-29T11:40:00.000+03:00http://actuspurunen.blogspot.com/2008/05/viimeinen...http://actuspurunen.blogspot.com/2008/05/viimeinen-toivottavasti-kommentti.htmlRauno Rasanenhttps://www.blogger.com/profile/04096356304476255838noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8844005.post-43079379085048305942008-05-29T00:39:00.000+03:002008-05-29T00:39:00.000+03:00Vastaus on kirjoitettu päreeksi.Vastaus on kirjoitettu päreeksi.Rauno Rasanenhttps://www.blogger.com/profile/04096356304476255838noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8844005.post-62553256946696215362008-05-27T14:39:00.000+03:002008-05-27T14:39:00.000+03:00Kommenttia pukkaa.Toinen syy on se, että kun esime...Kommenttia pukkaa.<BR/><BR/><I>Toinen syy on se, että kun esimerkiksi takkirauta kirjoittaa luonnontieteellisestä maailmankuvasta, oletan hänen tarkoittavan itse asiassa juuri maailmakatsomusta - mitä siihen sitten arvo-eettisesti sisältyykään.</I><BR/><BR/>Luonnontieteellinen maailmankuva on luonnontieteellisen maailmankatsomuksen perusta. Se perustuu <B>objektivismille</B> - siis sille aprioriselle olettamukselle, että <I>on olemassa havainnoitsijasta erillinen maailmankaikkeus, josta voidaan tehdä objektiivisia, havainnoitsijasta riippumattomia havaintoja ja aposteriorisia päätelmiä</I>. Tämä voidaan osoittaa oikeaksi luonnontieteellisen metodin kautta - itse asiassa, koko luonnontieteellistä metodia ei voisi olla olemassa ilman objektiivista maailmankaikkeutta.<BR/><BR/><I>Ajattelen myös yksioikoisesti, että humanistin maailmakuva sopii yhteen humanistisen maailmankatsomuksen ja teologinen maailmankuva telogisen maailmankatsomuksen kanssa,</I><BR/><BR/>Samalla tavoin maaginen maailmankuva luo maagisen maailmankatsomuksen.<BR/><BR/><I>Kyse on kuitenkin lähinnä ihanteellisesta tilanteesta, joka edellyttää ensisijaisesti oletusta metaperspektiivin tai metaparadigman olemassaolosta</I>.<BR/><BR/>Onko? <BR/><BR/><I>Kysyn sitä, kumpi on toivottavampi, oikeampi ja ehkä jopa totuudenmukaisempi asiaintila: sekö että ihmisellä on yksi paradigmaattinen perspektiivi todellisuuteen vai se, että hänellä on useita perspektiivejä, joita yhdistää eräänlainen metaperspektiivi, jonka puitteissa pyritään löytämään sekä kytköksiä ja yhteyksiä toisten paradigmojen välillä että analysoimaan perimmäisimpiä eroja näiden paradigmojen välillä.</I><BR/><BR/>Luonnontieteissä on objektiivisuuden vaatimus, emmekä voi luoda maailmankuvaamme toiveiden tai halujemme varaan - emme voi nähdä maailmaa sellaisena kuin haluaisimme sen olevan, vaan meidän tulee nähdä se sellaisena kuin se on. Toiveajattelu on varsin tunnettu argumentoinnin virhe. Siksi yksi sisäisesti looginen ja ristiriidaton paradigmaattinen perspektiivi on aina toivottavampi asiantila kuin monta keskenään ristiriitaista sellaista.<BR/><BR/><I>By the way - todistettuaan vakuuttavasti, että ns. postmodernin, tieteelliseksi nimitetyn keskustelun piirissä voitiin julkaista myös aidosti täyttä humpuukia, josta kirjoittajat eivät itsekään ymmärtäneet mitään (esim. käyttämistään fysiikan termeistä), Alan Sokal joutui kuitenkin jälkeenpäin myöntämään, että hän puolestaan ei tiennyt - ymmärtämisestä nyt puhumattakaan - mm. rankimmin kritisoimastaan Lacanista mitään. Onko tästä vedettävä se johtopäätös, että suurin osa koko 1900-luvun lopun ranskalaisesta filosofiasta (ja ylipäätään ns. postmodernista filosofiasta) on ollut aidosti humpuukia - vaikka siis Sokalilla itsellään ei ollut kompetenssia arvioida sitä?</I><BR/><BR/>Voimmeko me vetää johtopäätöksen, että se <B>ei olisi </B>sitä? Kyse on tieteen kahden päähaaran - luonnontieteellisen ja humanistisen - välisestä dikotomiasta, joka on yhtä vanha kuin tiede ja tieteenfilosofia itse.<BR/><BR/>Luonnontieteissä pätee objektiivisuuden vaatimus ja se periaate, että todistamisen taakka on väitteen esittäjällä. Eli että jos esitetään hypoteesi, se on oikea jos ja vain jos se kyetään empiirisesti osoittamaan oikeaksi ja koe kyetään toistamaan samoissa olosuhteissa eri aikana ja paikassa.<BR/><BR/>Postmodernismia ja postmodernia filosofiaa vaivaa sivistyssanatauti - teksti on kuin puppugeneraattorilla tuotettua, silkkaa sanahelinää, josta on mahdotonta ymmärtää yhtään mitään. <BR/><BR/>Postmodernismin kritiikkiin liittyy myös <B>bullshitin</B> filosofinen käsite, jonka lanseerasi Harry Frankfurt. Bullshit määritellään täydelliseksi piittaamattomuudeksi totuudesta. Jos totuus on argumentin esittämistä se tietäen, ja valhe on argumentin esittämistä tietäen ettei se ole totta, bullshittaus on argumentin esittämistä sen totuusarvosta piittaamatta. Liisa Peilimaailmassa -kirjan Tyyris Tylleröä mukaillen "sanoilla on juuri se merkitys jonka minä niille annan eikä mitään muuta" - Lewis Carroll kiteyttää bullshittaamisen melko hyvin.<BR/><BR/>Mutta mikäli noudatamme tuota todistamisen taakan ja objektiivisuuden vaatimusta, silloin postmodernistien tehtävä on osoittaa filosofiansa validiksi - empiirisesti ja objektiivisesti, sitovasti. Muuten voimme pitää koko juttua täysin humpuukina.<BR/><BR/><I>Toisin sanoen Sokal päättelee, että koska humpuukissa ei ole mitään järkeä, sitä ei näin ollen voi myöskään ymmärtää.<BR/>Mutta koska tämä on kehäpäätelmä, siitä ei seuraa loogisesti, että humpuuki voitaisiin vielä näillä perusteilla osoittaa humpuukiksi...(hahhah!)</I><BR/><BR/>Ei tarvitse. Riittää, että osoitetaan että se on jotain muuta kuin humpuukia. Kyseessä siis ei ole kehäpäätelmä, vaan looginen kaksoisnegaatio - Catch-22. Tuo Catch-22 ei ole kehäpäätelmä, vaan noidankehä, ja sellaisia esiintyy reaalimaailmassa runsaasti.<BR/><BR/><BR/><I>Metaperspektiivi/-paradigma ei siis ole sidottu eikä sitä voi johtaa suoraan yksittäisten paradigmojen sisällöistä. Ja jos jonkun tieteen tai tieteen perustavamman linjan edustajat (luonnontieteellinen, ihmistieteellinen tai teologinen) haluavat', että metaperspektiivi ymmärretään vain heidän oman suuntauksensa edustamaksi maailmakuvaksi, niin silloin tiedeyhteisön sisällä ollaan ajautumassa fundamentalistiseen maailmakatsomukseen.</I><BR/><BR/>Onko se paha asia? Jos tiedämme objektiivisesti ja materiaalisesti totuuden, niin mihin silloin enää tarvitsemme kilpailevia maailmanselityksiä? Jos tiedämme, että Kuu on kivipallo avaruudessa, niin mihin tarvitsemme teoriaa siitä, että se onkin jumalatar?<BR/><BR/><I>Mutta metaperspektiivillä/-paradigmalla ole mitään tekemistä tällaisen, totalitaristis-fasistisen tulkinnan kanssa, jossa joku tieteenala pyrkii legitimoimaan oman monopolinsa todellisuuden eri tasojen selittämisessä.</I><BR/><BR/>Tuosta on pakko huomauttaa, että kyseessä on hyvin asenteellinen kielenkäyttö. Viitaten juuri tuohon Kuu-esimerkkiin, onko tuo todellisuudenselittämisen monopoli ja sen legitimointi paha asia?<BR/><BR/><I>Takkirauta kirjoittaa, että hänelle luonnotieteellinen maailmakuva on ainoa oikea.</I><BR/><BR/>Mikä on kerran osoitettu empiirisesti ja matemaattisesti oikeaksi, sitä on mahdotonta enää osoittaa vääräksi. Sitä voi enää vain täsmentää.<BR/><BR/><I>Etiikan alueella ilmeisesti konstruktivismia ja utilitarismia, uskonnon tasolla (takkirauta on ateisti mutta maltillisesti uskontomyönteinen) pragmaattista uskontokäsitystä, jonka mukaan uskontojen funktio on (tai sen pitäisi olla) lähinnä 'viihteellis-rauhoittava'.</I><BR/><BR/>Väärin. Uskonnon tasolla ruukinmatruuna on agnostikko, ei ateisti. Näillä on selkeä ero. Ateisti ottaa selkeästi kantaa - hän antaa uskonnolle totuusarvon 0 eli epätosi. Agnostikko kieltäytyy ottamasta kantaa, hänelle uskonto on alustamaton pointteri C:ssä - <I>muu</I>. Emme tiedä sen totuusarvoa. Todettakoon, että hän on buddhalaisuuteen kallistuva agnostikko, ei ateisti.<BR/><BR/>Myöskään uskonnolla ei ole viihteellis-rauhoittavaa funktiota vaan uskontojen tehtävä on ehdottomasti sosiaalinen ja se täyttää memeettisen lokeron. Uskonto ei ole yksilöitä varten; uskonto on ensisijaisesti yhteiskuntaa ja yhteisöä varten. Uskonto on se muurauslaasti, joka pitää yhteisön yksilölliset tiiliskivet kasassa. Se määrittelee moraaliset normit ja arvot ja metafyysisen perustan.<BR/><BR/><I>Arvot eivät kuitenkaan pohjaudu uskontoon ja Jumalan käskyihin, koska ne ovat siis ihmisten välisiä, väliaikaisia sopimuksia, joiden tarkoitus on hyödyttää tieteellis-kulttuurista kehitystä ja turvata yhteiskuntarauha.</I><BR/><BR/>Ei, vaan arvot pohjautuvat memetiikkaan, funktionaalisuuteen. Ne ovat kulttuurievoluution objektiivinen, eivät subjektiivinen, tuote. Kyse on siitä, mikä normikoodisto ja mitkä arvot tuottavat kokonaisuuden kannalta parhaimman tuloksen. Jos kaikki arvojärjestelmät olisivat yhtä hyviä, silloinhan kannibalismi olisi pelkkä makuasia.<BR/><BR/><I>Uskontokin on perimmältään konstruktivistista etiikkaa, johon voidaan uskoa vain 'leikisti', mutta johon toki saa uskoa myös 'oikeasti', kunhan ei ryhdy uskonnon nimissä vastustamaan luonnontieteen saavutuksia, koska luonnontieteen faktat kumoavat uskonnon perimmäiset oletukset - sikäli kuin uskonnon väittämiä on ylipäätään relevanttia pitää esimerkiksi maantieteellisiin kuvauksiin verrattavina tosiasioina.</I><BR/><BR/>Pitkälti juuri noin. Ja juuri tästä syystä islam on niin vastenmielinen uskonto - sen maailmankuva on lähes täysin maaginen.<BR/><BR/><I>Matruuna tekee päätelmän luonnontieteellisen maailmankuvan apriorisuudesta faktojen ja objektiivisten tosiasioitten pohjalta, samalla kun hän Humen giljotiinin periaatteella painokkaasti kieltää arvolauseitten johtamisen tosiasioista.</I><BR/><BR/>Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Maailmankuva ei ole arvokysymys.<BR/><BR/><I>Muistutan alussa esittämääni vedoten, että maailmakuva merkitsee tässä yhtä kuin maailmankatsomus ja että maailmankatsomus on aina enemmän kuin deskriptiivisten kuvausten/tosiasioitten summa.</I><BR/><BR/>Ja taisit mainita, että teet mahdollisesti siinä kategorisen virheen. Ruukinmatruunan kommentti on, että tuo on kategorinen virhe.<BR/><BR/><I>Jos siis luonnontieteellinen maailmakatsomus sisältää apriorisen arvo-oletuksen luonnontieteen ontologisesta statuksesta, niin väkisinkin herää kysymys: Miksi matruunan giljotiini ei toimi, kun hän soveltaa sitä omaan maailmankatsomukseensa?</I><BR/><BR/>Olemassaolokysymykset ja ontologia eivät ole arvokysymyksiä, vaan ne kuuluvat pikemminkin Boolen logiikan piiriin. Emme voi sanoa, että vaikkapa Auringon olemassaolo on eettisesti hyvä asia.<BR/><BR/><I>Mitä taas Ockhamin partaveitseen tulee, niin todellisuutta voidaan toki selittää erittäin hyvin juuri yhden eli takkiraudan tapauksessa luonnontieteellisen maailmankatsomuksen puitteissa, kunhan samalla ollaan valmiita katkaisemaan todellisuudelta jalat, jotta se mahtuisi yhden paradigman Prokrusteen vuoteeseen...</I><BR/><BR/>Yksinkertaisin selitys yleensä on paras selitys. Einsteinin hiomakivi lisää: kunhan se ei ole liian yksinkertaistettu. Tuossa metaforassasi ei ole aivan selvää, mikä on todellisuus ja millä on jalat, ja mistä Prokrusteen vuoteesta on kysymys.<BR/><BR/><I>Tällaisesta asenteesta ei löydä edes tahatonta viittausta metaperspektiiviseen/-paradgmaattiseen tasoon. Tieteiden välinen yhteistyö perustuu vain ja ainoastaan hyödyn kaikkivaltiaaseen periaatteeseen.</I> <BR/><BR/>Mille sen ylipäänsä pitäisi perustua?<BR/><BR/><I>Koska luonnontieteilijät ovat yleensä sitä mieltä, että humanistien (ihmistieteilijöiden) tutkimukset raapaisevat vain todellisuuden pintaa (teologien väitteet Jumalasta ovat heidän mukaansa jo täyttä huuhaata), kun taas humanistien mielestä luonnontieteilijöiden tutkima todellisuus ei yksipuolisimmillaan kerro juuri mitään ihmisen todellisuudesta (intentionaalisuudesta ja merkityksistä: </I><BR/><BR/>Perustele. Kerrro, miksi näin olisi ja miksi humanistiset tieteet - joissa ei käytetä tieteellistä metodia, vaan jotka perustuvat lähinnä auktoriteetin sanalle - tämän kertoisivat.<BR/><BR/><I>Innovaatioyliopisto on yritys ratkaista paitsi julkisten yliopistojen kasvava rahoituksellinen umpikuja myös yliopistojen tehtävän eräänlainen sisäinen epäkoherenssi: fysiikka-analogiaa käyttääkseni: parallaksisuus tai keskipakoisuus, joka tässä tarkoittaa hyödyllisyysintressin vääjäämätöntä irtaantumista totuusintressistä tai kuten em. mallissa: totuuden ja hyödyllisyyden täydellistä samaistamista.</I><BR/><BR/>Innovaatioyliopisto on pakkoavioliitto, jota kaikki sen osapuolet vastustavat. Huippuyliopistoa ei turhaan kutsuta sisäpiirissä "huiputusyliopistoksi".<BR/><BR/><I>Pikemminkin tutkimuksen historia luonnontieteissä osoittaa päinvastaista. Perustavimmat erityistutkimusta ruokkivat innovaatiot ovat olleet usein perustutkimuksen tuloksia tai jopa sivutuotteita, joihin ei ole nimenomaan pyritty, ja joiden mullistavuus on huomattu vasta jälkeenpäin.</I><BR/><BR/>Tätä kutsutaan serendipiteetiksi. Mutta yleensä on kuitenkin tutkittu jotain, ja tulokseksi saatu jotain muuta - ei pähkäilty täysin randomina.Anonymousnoreply@blogger.com