June 30, 2009

Kapitalismi on uskomuspeliä

Kuvan Zizekistä maaliskuisessa Lontoossa on ottanut toimittaja Kimmo Jylhämö (ks. linkit).
*
Olen hiukan myöhässä tämän jutun suhteen, mutta parempi myöhään kuin ylihuomenna. Kyseessä on Voima-lehden numerossa 4/2009 julkaistu Slavoj Zizek-haastattelu, joka on tehty Lontoossa maaliskuussa pidetyn Kommunismikonferenssin yhteydessä.
*
http://www.voima.fi/content/view/full/3078
Slavoj Zizek - kapitalismin terapeutti
Zizek kommentoi ko. haastattelussa, joka siis on tehty edellä mainitun konferenssin tiimoilta, enimmäkseen kapitalismin talouskriisin ratkaisuyrityksiä - ei tällä kertaa juurikaan psykoanalyysia. Esimerkiksi:
.............
”On totta, että usein vain puhumme sen sijaan, että toimisimme – mutta usein me myös toimimme vain välttääksemme puhumisen ja ajattelemisen. Pistämme esimerkiksi 700 miljardia dollaria ongelmaan miettimättä, mistä kaikki alkoi.”

Ja kuitenkin pankkituki saattaa myös toimia. Taloustieteilijä Keynesin mukaan osakemarkkinoita voi kuvata esimerkillä, jossa meidän on valittava sadan naisen joukosta kauneimmat. Emme saa kuitenkaan valita heitä omien arvostustemme perusteella. Myöskään se ei riitä, että arvaamme, mikä on yleinen mielipide, vaan meidän on arvattava, mitä yleinen mielipide pitää yleisenä mielipiteenä. Kapitalismi on uskomuspeliä: kriisin keskelläkin tärkeintä on vain palauttaa luottamus.

”On paradoksaalista, että pankkituki saattaa toimia, vaikka se ei olisikaan taloustieteellisesti perusteltua.”

Toisin kuin usein ajatellaan, myös kapitalistiset markkinat ovat politiikan tulosta.

”Ei ole olemassa neutraaleja markkinoita: joka tilanteessa toimintaa markkinoilla ohjaa poliittiset päätökset.”

”Ja nykyisen kriisin syy on vuoden 2001 IT-kupla. Silloin USA:ssa tehtiin tietoinen päätös helpottaa luotonantoa ja vähentää romahduksen vaikutusta. Samalla haluttiin tehdä kiinteistömarkkinoista uusi voitontekokone, joka antaisi taloudelle vauhtia.”

Silloin yritettiin talouspoliittisilla päätöksillä estää lama. Tosiasiassa laman seurauksia vain siirrettiin. ”Todellinen kysymys ei ole se, pitäisikö valtion puuttua vaan se, millainen valtion väliintulon pitäisi olla.”


No mitä sitten pitäisi tehdä?

”Kun meitä kiristetään esimerkiksi pankkituella, pitää muistaa, että meitä todella kiristetään”, Žižek sanoo. ”Meidän pitää vastustaa populistista houkutusta näyttää vihamme ja samalla ampua itseämme jalkaan. Tämänkaltaisen impotentin näytöksen sijaan meidän pitäisi kontrolloida vihamme ja muuttaa se kylmäpäiseksi ajatteluksi. Meidän pitää ajatella todella radikaalisti ja toisella tavalla. Millaisessa yhteiskunnassa tällainen kiristäminen on mahdollista?”

Žižek muistelee letkautusta Brechtin Kerjäläisoopperasta: ”Mitä on pankin ryöstäminen verrattuna siihen, että perustaa uuden?”

”Mitä on muutaman tuhannen dollarin varastaminen verrattuna siihen, että finanssikeinottelijat riistävät miljoonilta ihmisiltä heidän kotinsa ja säästönsä? Ja sitten finanssikeinottelijat palkitaan valtion tuella.”

Žižek kysyy, kuka päättää tärkeysjärjestyksestä, jos asioita ei voi enää jättää markkinoiden päätettäväksi.

”Juuri tässä kohden kysymys kommunismista on nostettava esille.''

June 29, 2009

Musiikissa on magiaa (ainakin tietyssä musiikissa)






Kielimafia puuhissaan - klo: 19.05. Lisäys mm. animaation grafiikkaan.
Musiikissa on jotain maagista - ihan oikeasti. Voitte vakuuttua tästä katsomalla ja kuuntelemalla näitä Stephen Malinowskin esittämiä (performance) ja visualioimia Bach-Beethoven- ja Debussy-animaatioita.
Animaatiokuvan liike, visualisoidessaan sävellyksen/esityksen eri äänten kulun, pystyy antamaan todella konkreettisen vaikutelman musiikin sisäisestä rikkaudesta, sen teknisen rakenteen moninaisuudesta ja hienouksista.
Esimerkiksi Bachin musiikillisen kontrapunkti-ajattelun luonne avautuu jo hieman selkeämmin, kun seuraa kuunnellessaan tarkasti eteenpäin liukuvien graafisten palkkien ja pisteitten variaatioita, säännönmukaisuuksia, pituuksia/kestoa ja (sävel-)tasojen vaihtelua.
Kyseessä on visualisoitu, 'elävä' korrelaatio siitä, mitä ko. sävellyksessä tapahtuu, vaikka se ei pystykään ilmaisemaan teoksen rakennetta yhtä tarkasti kuin nuottimerkinnät. Toisaalta nuotit eivät liiku kuten Malinowskin grafiikka (paitsi ehkä nuotinlukijan päässä).
(Eteenpäin pitkin palkkeja liukuva valkoinen väri osoittaa, missä kohtaa grafiikan virtaa kappale on menossa. Palkkien väri ilmaisee kunkin sävelen/soundin ja sen korkeuden sekä keston.)
*
Beethovenin Bagatelli ei ollut minulle niin tuttu kuin kaksi muuta sävellystä, mutta nyt - samanaikaisesti animaatiokuvan kulkua seuraten - se lähestulkoon mykisti minut ihastuksesta. Uskomattoman virtuoottista iloittelua ja leikittelyä pianolla. Ikäänkuin viisivuotias lapsi olisi saanut 'tietämättään' neronleimauksen pianoa pimputtaessaan.
Bachin urkuteos - Toccata ja Fuuga D molli - puolestaan ilmentää barokkimaisessa massiivisuudessaan ja raskaudessaan samanaikaisesti merkillisen eteeristä keveyttä - eräänlaista ilmassa leijuvaa väreilyä tai kangastusta - kuin itse Jumala (tai ainakin maailmankaikkeus...) ilmoittaisi olemassaolostaan Bachin kautta, hänen fuugansa muodossa.
Debussyn ihastuttava kuutamo - Clair de lune - assosioituu myös muihin taivaan ja luonnon ilmiöihin. Mielestäni se etenee kuin pienestä kesäisestä ukkospilvestä hitaasti nurmikolle putoavat sadepisarat auringon vielä paistaessa hetken aikaa pilvien lomasta. Vai pitäisikö sanoa, että sen temaattinen melodiakulku on kuin loppukesän puusta pudonnut koivunlehti lipumassa pienen puron suvantokohtaa pitkin veden pinnalla. Tai kuin keltainen perhonen siipiään räpyttelemässä auringonpaisteisen kukkakedon laidalla. - Tai kuin rantapolkua pitkin astelevan - jotenkin surumielisesti ja kaihoisasti hymyilevän maalaisneidon kukkamekon helmat, jotka heilahtelevat järveltä puhaltavassa tuulessa raukean kutsuvasti polvien yläpuolelle - - tai - -
*
Tähän saumaan kerrottakoon tositarina siitä, kun kuusitoistavuotias teini-Beethoven tapasi 1786 Wienissä kolmekymppisen Mozartin, joka - ihmelapsi - oli jo vanha konkari. Seurusteluun kuului tietysti myös pianonsoittokoitos. Ensin kumpikin soitti vuorollaan määrättyjä kappaleita. Mozart ei kovin innostunut. Sitten improvisoitiin, minkä jälkeen Mozart totesi kuulijoille: Pitäkää silmällä tuota nulikkaa, hän tulee antamaan meille vielä puheenaihetta. - - Beethoven puolestaan kommentoi Mozartin pianonsoittoa heviteinin itsevarmuudella: Aika taitavaa mutta vähän liian hakkaavaa - - (ehhehe).
*
http://www.youtube.com/watch?v=ipzR9bhei_o&NR=1
Bach, Toccata and Fugue in D minor, organ

http://www.youtube.com/watch?v=NPZL79cbTCI
Beethoven, Bagatelle, opus 33 #5

http://www.youtube.com/watch?v=LlvUepMa31o
Debussy, Clair de lune
*
http://www.germane-software.com/~dcaley/java.html
http://www.iotacenter.org/store/videos/music_animation_machine

Päivän kommentti

'Sisäinen sankari' (lue: charlatan) hymyilee kauniisti. Valkaistut hampaansa hohtavat meille rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja viisautta.

(Kielimafian lisäys 30.6 - PS.)
*
Tuulikki Ukkola on oikeassa.

Jossain menee raja kriittisen terävyyden ja öykkärimäisen, narsistisen typeryyden välillä. Jari Sarasvuo on tämän rajan ylittänyt jo aikoja sitten.

Minun ei pitäisi tehdä ko. jutusta pärettä, sillä en halua Sarasvuolle minkäänlaista mainetta - en edes huonoa. Näin siksi, että tiedän Sarasvuon olevan sisimmässään tyytyväinen kaikesta saamastaan julkisuudesta, koska se lopulta hyödyttää häntä.

Tällaista nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan mediapeli (itsensä ja toisten myyminen - lue: huoraaminen ja parittaminen) kuitenkin väistämättä on. Silti sitä markkinoinaan reiluna pelinä (mitä prostituutio periaatteessa tietysti voi olla mutta mediapeli ei koskaan). - Siitä on miltei mahdoton päästä irti, mutta aina kun lähdet tuohon peliin mukaan tulet tavalla tai toisella iskeneesi kätesi paskaan. Ainakin isompaan paskaan kuin, mitä itse olet...

Sarasvuo pitäisi vaieta kuoliaaksi. Valitettavasti emme tosin voi mitään sille asiaintilalle, että ihmiset, joilla on hyeenan ja huijarin (charlatanin) moraali, eivät katoa joukostamme tällä tavoin - vain ohittamalla heidät vaieten. - - Siis - -

Tuulikki Ukkola haukkuu Jari Sarasvuon tolloksi

Kokoomuksen kansanedustaja ja toimittaja Tuulikki Ukkola haukkuu blogissaan kovin sanoin Trainers' House -valmennusyhtiön toimitusjohtajan Jari Sarasvuon.

Saravuo lähetti lauantaina medialle avoimen kirjeen, jonka Aamulehti julkaisi. Kirjeessä Sarasvuo tuomitsi 7 Päivää -lehden ja Iltalehden uutisoinnin, joka koski Sarasvuon ja hiihtäjä Virpi Kuitusen suhdetta.

Ukkolan mukaan Saravuon kritiikiltä vie pohjan se, että julkisuus on yritysvalmentajalle välttämätöntä. "Ilman julkisuutta Sarasvuo ei olisi mitään. Sitä hän tarvitsee myydäkseen itseään yrityksille, kunnille ja seurakunnille. On todella saavutus, että paskanjauhamisella voi Suomessa tulla miljonääriksi."

Sarasvuon purkaus ei yllättänyt Ukkolaa: "Tollo mikä tollo. Kirjoituksessaan hän kutsui itseään omassa työssään melkein Suomen mestariksi. Sekin kertoo jotain Sarasvuon mielenlaadusta."

Ukkolan mukaan Saravuo on itse toimittajan roolissa udellut yksityiselämään liittyviä asioita.
Sarasvuo juonsi 1990-luvulla Simo Rantalaisen kanssa Hyvät, pahat ja rumat -nimistä televisio-ohjelmaa.

"Yksikään toimittaja ei ole kohdellut eikä kohtele haastateltaviaan yhtä törkeästi ja halveksivasti kuin Sarasvuo ja Rantalainen aikoinaan. Yksikään toimittaja ei kysynyt presidenttiehdokas Martti Ahtisaarelta, sattuiko lentokoneessa vahinko eli tuliko pissat housuun. Yksikään toimittaja ei ole koskaan vaatinut Mauri Pekkarista riisumaan peruukkia. Kaksikko vaati – suorassa tv-lähetyksessä. Jos nuo asiat eivät kuulu yksityisyyden piirin, niin mitkä sitten kuuluvat?" Ukkola kirjoittaa.

"Ilman julkisuutta ei olisi bisnestä. Sen alttarille on valjastettava vaimo, lapset ja uusi rakas. Oma intimiteetti on tuotava kaiken kansan töllisteltäväksi ja syytettävä siitä muita. Siinä sitä on sisäistä sankaruutta Sarasvuon tapaan."
*
http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuulikki%20Ukkola%20haukkuu%20Jari%20Sarasvuon%20tolloksi/1135247276008?ref=msn

http://www.nelonen.fi/operaatiomaa/kummit.html

30.6

PS.

Kommenttini Iineksen päreessä Jarikin on joskus ollut lapsi.

Sarasvuo on itse asiassa vain vienyt äärimmäisyyksiin sen, minkä kapitalismin moraali sallii - mystifioimalla ja glorifioimalla (siis oikeuttamalla) uusliberalistisen riiston eettisesti puheillaan sisäisestä sankaruudesta.

Sarasvuo on individualistisen (lue: narsistisen) elämänhallinnan oppien räikein charlatan Suomessa.

Olen hiukan ihmetellyt, miksei Jari S. ole lähtenyt politiikkaan, mutta ehkä hän todellakin on liian hyvä asiassaan - eli valehtelee niin hävyttömästi, että se hävettäisi jo poliitikkoakin. Joten mikään puolue (paitsi Perussuomalaisten pop-pulisti-puolue) ei ehkä noin vain ota häntä kelkkaansa - tuntematta pistosta jossain omantunnon kohdalla.

Tai sitten Sarasvuo katsoo, että juuri liikemaailmassa muita ihmisiä voi höynäyttää parhaiten, koska siellä vallitsee avoin kaksinaismoraali: toimitaan edessäpäin - muodollisesti ja julkisesti - reilun pelin sääntöjen hengessä, mutta takanapäin huijataan voittoa saadakseen niin helvetisti kuin sielu sietää.

Pitkälti tämän ostamiseen ja myymiseen (kapitalismiin ylipäätään) sisältyvän (itse asiassa sille luontaisen ja välttämättömän) ahneuden ja korruptoituneisuuden vuoksi Platon (Aristoteles komppasi mukana) sijoitti kaupankäynnin alimmalle eli animaalisen halun tasolle ihanneyhteiskunnassaan.

Jari Sarasvuo, joka myy hyödyllistä 'ei-mitään', ei ole ainakaan klassisten (moraali-)filosofien suosikkipoika, vaikka hänen lahjakkuuttaan (kusetuksen alalla) ei voinekaan kiistää.

June 28, 2009

Naimisissa pianon ja Bachin kanssa




oli pianistinero ja sanavalmis kriitikko sekä ajattelija, joka jätti konserttilavat ja yleisömassat jo 31-vuotiaana (1964). Hänen mielestään konsertti-instituutio oli informaatio- ja äänitysteknisesti kehittyvällä aikakaudellamme menettänyt merkitystään jopa siinä määrin, että se instituutiona korruputoi ja rappeutti sekä musiikin, muusikon että kuuntelijat.

Sekä yleisö, kriitikot että muusikot olivat melko lailla eri mieltä tästä lausunnosta, mutta Gould ei siitä piitannut. Tosin ei hän myöskään kieltäytynyt esiintymästä televisiossa duettona konserttien puolesta puhuneen Yehudi Menuhinin kanssa - olkoonkin, että totesi keskustelussa Menuhinille vastaukseksi: 'Höphöpö, Yehudi'. - Herrat esittivät näkemässäni mainiossa Gould-dokumentissa mitä avantgardistisinta nykyklassista musiikkia (en tunnistanut kappaletta, koska olen sivistymätön näissä asioissa).

Tämä päre Goldberg-variaatioineen olkoon kunnianosoitus huipputason luovalle ihmiselle, joka halusi elää (melkein) yksin, poissa julkisuudesta ja yksinomaan taiteelleen. Hän kuuluu siihen harvalukuiseen ryhmään ihmisiä, joita arvostan ja ihailen enemmän kuin yhdestä syystä - myös kaikessa neuroottisuudessaan ja eksentriydessäänkin - tai luultavasti myös näiden ominaisuuksien takia - eikä vähiten siksi, että hän uskalsi asettua aikaansa - tätä kirottua, teollistunutta massaviihde- ja populaarikulttuuria vastaan.

Gouldin luopuminen konsertoimisesta sekä siirtyminen äänitysstudiolle ja radioon kertoo karua kieltään tuon luopumisen syistä. Gould on tällä tavoin oman vastauksensa käytännössä antaneena - samanaikaisesti todella suurena taiteilijana - suurimpia massakulttuurin kriitikkoja jos kuka. Omalla tavallaan ehkä jopa merkittävämpi kuin Theodor W. Adorno.
*
Johann Sebastian Bach oli Glenn Gouldille enemmän kuin rakkaus: - Bach oli hänen elämänsä, niin paljon kuin hän piti myös Beethovenista, Mozartista ja eräistä 1900-luvun modernisteista kuten Arnold Schönberg. - Gould levytti Bachin Goldberg-sarjan alunperin 22-vuotiaana 1954/55. Tässä nähtävä ja kuultava melko myöhäinen esitys on vähintäinkin yhtä vaikuttava kuin alkuperäinen levytys. - - Gouldin gestiikka on luku sinänsä. Soittaessaan syvässä kumarassa hän miltei puhelee pianonkoskettimille huojuttaen itseään tempoa ja rytmiä vahvistaen.

'Soittaessaan Bachia Gould itse muuttui Bachiksi', sanoi eräs hänen muusikkoystävänsä. Gould oli tuon ystävänsä suureksi hämmästykseksi - ikäänkuin transsitilassa - jopa huudahtanut kerran, esittäessään levytystä varten Bachin viimeistä, kuoleman vuoksi kesken tahdin loppunutta, fuugaa, jota hän piti suurimpana teoksena, minkä oli koskaan kuullut, että 'tuossa kohtaa Bach teki virheen kontrapunktissa - - hän olisi varmasti korjannut sen, jos olisi saanut elää...'

Kärjistetysti sanottuna Gouldin suurena vakaumuksena ja ihanteena olikin, että kaikki musiikillinen esittäminen lähenisi säveltämistä, eikä siis enää tunnettaisi ja tunnustettaisi ontologista jakoa säveltäjään ja esittäjään vaan esittäjä loisi teoksen (emootio- ja mentaalitason ideasta lähtien) aina uudestaan - jopa eri esittämiskerroilla. Mieletön idea, joka sopii todella erinomaisesti (ehkä vain) neron lausumaksi, koska silloin se saa kaikkein pätevimmän oikeutuksensa.
*
http://video.google.com/videoplay?docid=-6984208089899995423
Glenn Gould - Goldberg Variations
*
Glenn Gould - Bach - BWV 891 - Fugue

June 26, 2009

Michael Jackson: Billie Jean - nerokas kappale ja ylittämätön esitys

Linkkilisäys - Beat it - 29.6
*
http://www.youtube.com/watch?v=eWfMBOYieQU
Billie Jean (Live - Motown 25) - - Miihkali oli todellinen tanssijavelho.
*
http://www.youtube.com/watch?v=75sx7U6dAB4
Billie Jean studioversio (High Quality Sound).

"Billie Jean" is a 1983 hit single from Michael Jackson's Thriller album. A number-one hit on the Billboard Hot 100, the song was also the number-one R&B single for nine weeks in the United States and is one of Jackson's most critically acclaimed songs. It was voted best single of the year in The Village Voice Pazz & Jop critics' poll, and received two Grammy Awards in 1984 in the categories Best Male R&B Vocal Performance and Best New Rhythm & Blues Song.
*
http://www.youtube.com/watch?v=ZkGOiS75Lwk&feature=related
Michael Jackson - Beat It
*
Thriller – Wikipedia

Billie Jean (Lyrics)

She was more like a beauty queen from a movie scene
I said don't mind, but what do you mean I am the one, who will dance on the floor in the round
She said I am the one, who will dance on the floor in the round

She told me her name was Billie Jean, as she caused a scene
Then every head turned with eyes that dreamed of being the one
Who will dance on the floor in the round

People always told me be careful of what you do
And don't go around breaking young girls' hearts
And mother always told me be careful of who you love
And be careful of what you do 'cause the lie becomes the truth

Billie Jean is not my lover
She's just a girl who claims that I am the one
But the kid is not my son
She says I am the one, but the kid is not my son

For forty days and for forty nights
The law was on her side
But who can stand when she's in demand
Her schemes and plans'
Cause we danced on the floor in the round
So take my strong advice, just remember to always think twice
(Do think twice)

She told my baby we'd danced till three, then she looked at me
Then showed a photo my baby cried his eyes were like mine (oh, no!)
'Cause we danced on the floor in the round, baby

People always told me be careful of what you do
And don't go around breaking young girls' hearts
She came and stood right by me
Then the smell of sweet perfume
This happened much too soon
She called me to her room

Billie Jean is not my lover
She's just a girl who claims that I am the one
But the kid is not my son

Billie Jean is not my lover
She's just a girl who claims that I am the one
But the kid is not my son

She says I am the one, but the kid is not my son
She says I am the one, but the kid is not my son
Billie Jean is not my lover
She's just a girl who claims that I am the one
But the kid is not my son
She says I am the one, but the kid is not my son

She says I am the one, but the kid is not my son
She says I am the one...

Billie Jean is not my lover
Billie Jean is not my lover
Billie Jean is not my lover
Billie Jean is not my lover
Billie Jean is not my lover...
*
http://kappala.blogspot.com/2008/07/michael-jackson-billie-jean-single.html

Ne kuolee pois kaikki ennen aikojaan ja ilman lupaa.

Onko kuvassa Michael Jackson vai Amy Winehouse (ks. PS.-linkki)?
*
Voihan vitsi, kun toi Miihkalin sydän meni pysähtymään niinku Mummon kaappikello viime vuosituhannella. - - Ja sä Ämy - sä kuolet myös ennen aikojas huumeisiin ja viinaan - niinku itse asiassa teki Kyborg-Jacksonkin. - - Voi surku. Eihän mulle jää sitte ketään kunnon kaverii. - - - Perkele! Lopettakaa se delaaminen. Mä käsken...
*
http://www.youtube.com/watch?v=_118mHPTVW8
Miihkalin toiseksi viimeinen esitys - Am I black or white?
*
http://www.youtube.com/watch?v=5Cv5kpf0H60&NR=1
Miihkali etsimässä todellista olemustaan - lasta (joka hän ei koskaan voinut/saanut olla). Ikuisen kuuluisuuden ja julkisuuden kirous on joskus sellaista.
*
http://www.youtube.com/watch?v=7nJdyYDGsDY
Ämy (Winehouse) sekaisin ja pahana suustaan.
*

June 23, 2009

Nimetön päre

http://unkuri.wordpress.com/

Kaksi klassikkoa ihmisen anatomiasta osa 2

This summary is not available. Please click here to view the post.

Kaksi klassikkoa ihmisen anatomiasta osa 1

The Origin of the World. (L'Origine du monde; - ks. Courbet-wikipedia.) Oil painting by Gustave Courbet (1866). Paris: Musée d'Orsay - http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=the+origin+of+the+world

Linkkilisäys klo: 16.20.
*
Tämä on kaikkein luonnollisinta taidetta. Jo luolamaalarit sen tiesivät ja tunsivat kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
*****
Seuraava laulu sopii klassikkotaulujemme taustalle kuin camp-estetiikka leirintäalueelle.

http://www.youtube.com/watch?v=uxrrhNnnmlk
KAIKEN TAKANA ON NAINEN - Matti ja Teppo
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Vulva

June 21, 2009

Nukku-Maijani mun

Viilaten ja höyläten kielimafian kanssa klo: 18.40.

Kun muilla käy Nukku-Matti, niin minullepa tulee iltamyöhällä kylään Nukku-Maija. Kivasti saan unen päästä kiinni, kun Maija vähän rutistelee minua syliinsä. - - Tosin heti ensi rutistamalla ei Maikun kanssa uni vielä tule - kumma kyllä, mutta jo aamuyöstä alkaa väsymys käydä käpälään. - - - Nonniin Maikku - - jokos mennään sänkyyn..? Kello ainakin näyttää sopivaa aikaa...
************
Lisään päreeseen vielä linkin hyvin 'unettavaa' live-musiikkia vuodelta 1968:
Sleepy Time Time - Cream - albumilta Live Cream, Vol. 1 - Cream - 1970
Lyrics
by Jack Bruce and Janet Godfrey (Brucen ensimmäinen vaimo)
Im a sleepy time baby, a sleepy time boy.
Work only maybe, life is a joy.
Well have a sleepy time time.
Well have a sleepy time time.
Well have a sleepy time time.
Well have a sleepy time time.
Sleepy time time, sleepy time all the time.
Asleep in the daytime, asleep at night.
Life is all playtime; working aint right.
Chorus
I have my sunday, that aint no lie.
But on monday morning comes my favorite cry.
Chorus

June 19, 2009

Juhannusaaton kotivideo - napatanssia Fallhillissä

This summary is not available. Please click here to view the post.

Luovuus on ehtymätön voimavara myös rikollisuudessa

Kielimafiaakin naurattaa. Tapauksessa on kuitenkin ainekset mitä vakavimpaan filosofiseen pohdiskeluun - lisäys klo: 14.55.
*
Kaikkien huijausten äiti

Onko tämä juhannusaaton huvittavin uutinen? Ainakin minua nauratti niin vietävästi - ja naurattaa edelleen. Luovia tyyppejä - olkoonkin rikollisia.

Hmm. Niin. Kaverit ovat huijanneet pankki- ja muita virkailijoita - osittain kaikkia veronmaksajia - varsin harkitusti, mutta syyt miksi ja tapa, jolla he sen tekivät, jättää kerta kaikkiaan ymmälleen.

Vaikka emme antaisikaan kaksikolle yhtään sympatiapistettä, niin silti juridinen, moraalinen ja empaattinen asenne menevät tämän tapauksen arvioinnissa hämmentävästi ristiin. Voimmeko tuomita Parkinin ja Rimolon niinkuin lain mukaan vastaavankaltaisissa (täysin vastaavaa tuskin löytyy) rikoksissa on aiemmin tehty, vai toivooko tai jopa vaatiiko omatuntomme eli sisäinen oikeudenmukaisuudentajumme jotain muuta - mahdollisesti lievennystä tuomioon..?

Thomas Parkin (vas.) näkyi valvontakameran kuvassa edesmenneeksi äidikseen naamioituneena.
*
49-vuotias Thomas Parkin uusi huhtikuussa äitinsä ajokortin – yllään punainen takki, liina kaulassaan ja vaalea peruukki päässään – New Yorkin metropolin Brooklynin kaupunginosassa. Hänen äitinsä oli kuollut kuusi vuotta sitten 77-vuotiaana.

Thomas Parkin pidätettiin tiistaina rikoksesta, joka on saanut poliisi- ja syyttäjäviranomaiset hämilleen. Vuosien ajan Parkin huijasi syyskuussa 2003 kuolleen äitinsä Irene Prusikin nimissä eläke- ja asuntotukirahoja New Yorkin veronmaksajilta noin 84 000 euron edestä.

Irene-äiti pysyi virallisesti elossa, koska Parkin väärensi äitinsä sosiaaliturvatunnuksen ja kuolinpäivän kuolintodistukseen. "Minä pitelin äitini kättä, kun hän kuoli ja veti viimeisen henkäyksensä, niinpä minä olen äitini", Parkin oli sanonut pidättäjilleen CNN-kanavan mukaan.

Parkinilla oli rikostoverina 47-vuotias Mhilton Rimolo, joka esitti Irene Prusikin avuliasta sisarenpoikaa. Ilmeisesti asuntokeinottelun vuoksi vaikeuksiin joutunutta kaksikkoa uhkaavat pahimmillaan 25 vuoden vankeustuomiot ja heidän vapautumiselleen on asetettu miljoonan dollarin takuusumma.

"Kaikkien huijauksien äidistä" raportoineen New York Daily News -lehden mukaan kaksikko hankki pari kuukautta sitten Irene Prusikin nimissä 670 000 euron lainan ostaakseen talon, jonka Prusik aikoinaan omisti. Äiti oli antanut talon pojalleen 1996, mutta Parkin menetti talon velkojensa vuoksi.

Kaksikko haastoi oikeuteen miehen, joka oli ostanut pakkolunastuksen kautta markkinoille ajautuneen talon vuosia sitten. Oikeusjuttu nostettiin Irene Prusikin nimissä.

Toukokuussa rikostutkijat tapasivat Rimolon ja äidikseen naamioituneen Parkinin kiistanalaisessa talossa. Sillä kertaa punaisen takin, vaalean peruukin ja huulipunan lisäksi Parkinin valeasuun kuului happilaitteen suuosa.

Vanha äiti oli liian sairas puhuakseen itse.
*
http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kaikkien%20huijauksien%20äiti%20paljastui%20New%20Yorkissa/1135247034593?ref=msn

June 18, 2009

Miten näytellä naimista?

Keitin kielimafialle iltakofeiinit ja pistin ne duuniin. Piristyivät kirjoittamaan huomattavia lisäyksiä pornofilmin määrittelyyn - aikalisä: 19.6 klo: 14.50. - - Tämä teksti saattaa muuttua, ja on jo osittain muuttunut, painotukseltaan hiukan toisentyyppiseksi kuin, miten sen alunperin ajattelin.
*
Pitkäksi venähtäneestä lisäyksestä edelliseen tekstiin tuli uusi päre, koska se muokkautui omaksi jutukseen. Aiheena on kuitenkin edelleen porno, seksi, fantasia ja näytteleminen sekä näitä teemoja sivuavat pohdiskelut.
*
Joku saattaa nyt kysyä, että mitä näyttelemistä naimisessa muka on? Eikö se olekin pelkkää ähkimistä, hillitöntä himoa ja panoa? No totta kai - sitä juuri, mutta silti väitän, että pornofilmien taiteellisesti yleensä surkea taso johtuu paitsi siitä, että sitä tekevät vain miehet toisille miehille, myös siitä yksinkertaisesta tosiasiasta ja syystä, että pornoa on erittäin vaikea näytellä.

Periaatteessa kuka tahansa osaa nussia, mutta kuka osaa näytellä nussimista ja silti saada jopa aidosti orgasmin näytellessään? Puhun nyt naisista, sillä mieshän ei voi orgasmiaan näytellä ilman trikkejä. Kun lasti lentää, niin se on siinä, kuten jääkiekkoselostaja sanoisi. Muussa tapauksessa mitään orgasmia ei tullut.

Kyseessä ei ole mikään helppo juttu. Silti hyvä naisnäyttelijä osaa jujuttaa meitä luulemaan, että hän todella sai orgasmin. - No - turha ehkä ryhtyä nussimaan pilkkua tässä asiassa. Eikö meille miehille pitäisi riittää, että nainen voi ainakin eläytyä rooliinsa niin täysillä kuin pystyy, ja että se (saa meille) riittää - sillä elokuvathan kuten sanottu ovat illuusiota (älkää nyt hymyilkö, tämä on totinen paikka!). - - Vai pitäisikö pornoa tehdä lähinnä dokumentaarisessa ja kasvatuksellisessa hengessä? Valitettavasti sellainen on melko tylsää katseltavaa.

Perimmältään tässä on kuitenkin kyse - ei enemmästä tai vähemmästä kuin parisuhteeseen liittyvästä - tietyssä mielessä näennäisestä mutta silti paradoksaalisesta ja pahimmillaan jopa traagisesta - kahtiajaosta kiimaisesti panevaan himoon sekä hellään ja sosiaaliseen rakastamiseen - biologis-animaaliseen ja psykososiaaliseen elementtiin.

Kyseinen mentaalis-sosiaalis-biologinen jako sisällyttää itseensä väistämättä sen, että joudumme kaikki näyttelemään suurimman osan elämäämme, mitä seksuaalisen halun purkamiseen ja/tai siihen pyrkimiseen tulee. Hieman kyynisesti sanottuna, pyrimme pitämään yllä läheisyyden vaatimaa roolia eli näyttelemme partnerillemme tai sitten käytämme pelkästään ja yksinomaan fantasiaa (masturbaatio), joka on tietysti sekin merkittävä tekijä myös parisuhteessa - kahden kesken.

Orgasmi itsessään ei kuitenkaan ole enää näyttelemistä, mutta juuri orgasmiin (mies ajattelee näin) meidän fantasiamme, joiden sosiaalisena vastineena (kääntöpuolena - ei fantasian vastakohtana) on aina eräänlainen roolinotto (flirtti, kiusoittelu, hellät sanat), kuitenkin pyrkivät.
Sekä miesten että naisten sopii kuvitella alussa esitetty tilanne, jossa joutuisi näyttelemään oikeasti pornofilmissä ja kuitenkin sen tehdäkseen tulisi kyetä myös saamaan aidosti orgasmi (ja/tai kokea syvää eroottista läheisyyttä) ilman, että roolityöstä ja koko elokuvasta tulisi pelkkää 'lihan vääntöä ja nesteiden pursuamista' - ikäänkuin tahdotonta kiimassa sätkimistä, mikä lopultakin turruttaa ja äärimmillään toistettuna jopa masentaa. - - Tarvitaan siis fantasiaa, näyttelemistä - sanalla sanoen sublimaatiota, jotta seksi latautuisi kerta toisensa jälkeen yhtä sähköisesti kuin ennenkin.

En malta olla tässäkin vinosti hymyilemättä Augustinukselle ja muille kirkkoisille. Saarnatessaan pidättyvyyttä ellei peräti maltillista askeesia he tulivat rakentaneeksi 'aikapommin', joka taatusti piti yllä seksuaalisia fantasioita. - Mutta juuri nuo affektiiviset kuvitelmathan heidän piti pidättyvyydellä sammuttaa! - Niinpä niin - Augustinuksen sinänsä mainiot ja terävät Tunnustukset sisältävät minun mielestäni ajoittain huonoa tai ainakin hieman tekopyhää psykologiaa - 'ruumiin väärinkäsitystä', kuten Nietzsche sanoisi.

Tietenkin miehet ja naiset ovat seksuaalisen halun, fantasioiden ja seksuaaliroolien ('näyttelemisen') suhteen erilaisia - biologisista syistä. Miehen seksuaalisuus on kyltymätöntä, koska purkautumiseen valmista spermaa kehittyy jatkuvasti, kun taas naisen kuukautiskierto jo sinällään periodisoi - siis tekee naisen halun biologisesti hitaamman syklin mukaan toimivaksi verrattuna mieheen, jolle jatkuva aamuerektio on melko varma merkki siitä, että halun biologia vielä toimii.

Haluan kuitenkin painottaa yhä uudestaan fantasian ja 'näyttelemisen' merkitystä seksuaalisuudessa. Ideaalisessa pornofilmissä on kolme tasoa: 1) seksi, 2) fantasia eli 'näytteleminen' ja 3) näytteleminen (ilman lainausmerkkejä) eli illuusion luominen siitä, että kaksi ensimmäistä elementtiä toteutuvat filmissä aidosti - siten, että ne nimenomaan sulautuvat harmonisesti yhteen.
Toisin sanoen - seksistä ei pidä pornofilmissä tulla kaikkea muuta kommunikaatiota ja toimintaa rajoittava itsetarkoitus (hah - vai ei tule!) eikä puolestaan psykososiaalisuudesta eli fantasiaroolituksesta halun avointa purkautumista liiaksi säätelevä etiketti tai 'kosiorituaali'. Juoni pitää Josefine Mutzenbacherin tapaan rakentaa perustaltaan yksinkertaisesti mutta huolella, ja paljon pitää nähdä vaivaa muun muassa kuvauksen sekä puvustuksen suhteen.
Pelkästään seksin ympärille ei tietenkään voi rakentaa kovin monipuolisia juonirakenteita, mutta pitää muistaa, ettei pornofilmin nyt sentään mikään Madame Bovary tai Anna Karenina tarvitse olla. Siinähän perimmäisenä tarkoituksena on viihdyttää katsojaa hyvin yksinkertaisella tavalla: - esittämällä sukupuoliaktikohtauksia mahdollisimman kiihottavasti unohtamatta kuitenkaan eroottisen läheisyyden ja ironian sekä itseironian (jota Mutzenbacheristakin löytyy) tärkeyttä.

Mutta tällainen - pornofilmin sisällöllisen funktion 'taiteellisempi' määrittely - on kai liian idealistinen projekti - liikaa vaadittu; - olemmehan sentään aika ajoin varsin kiimaisia elukoita kaikki, joten seksuaalisuus tulee vääjäämättä dominoimaan noissa filmeissä muita kommunikaation ja toiminnan alueita.
On kuitenkin syytä merkitsevästi huomioida, että siinä missä seksuaalisuus on naisille perimmäisesti olemuksellinen tila, jossa seksuaalisen halun virikkeet syntyvät melkein mistä vain, siinä miehet puolestaan tietoisesti pyrkivät stimuloimaan itseään vahvoilla seksuaalisilla ärsykkeillä - lähinnä naisen seksuaalisuuden kautta.
Mies on muka sukupuolisesti aktiivisempi ja etsii seksuaalista kiihoketta tietoisemmin ja tarkoitushakuisemmin kuin nainen. (Näennäisesti - toiminnan tasolla näin onkin, mutta olemuksellisesti juuri nainen suorastaan tihkuu seksiä biologisena olentona). Mieheltä siis 'puuttuu' (sic) koko ajan enemmän kuin naiselta, joka on kuten jo edellä vihjattiin itse ruumiillistunut luonto - seksuaalinen maaäiti. Sitäpaitsi nainen ei tarvitse miestä lisääntyäkseen - ainoastaan miehen siemennestettä (tämä tosiasia on julma uhka miehen 'antropologiselle' narsismille!).
En kuitenkaan malta olla väittämättä, että tässä miehen ja naisen välisessä 'epäsuhdassa' piilee jonkinlainen paradoksi, jonka mies voi yrittää ylittää. Voidaan nimittäin perustellusti kysyä, miksi mies ylipäätään kohkaa naisen perään kuin kuolaava koni? Eikö myös hän voisi yhtä hyvin kuin nainen odottaa, että hänet isketään?
Toki näin tapahtuukin monissa 'parisuhderituaaleissa' (jotka ovat aina yhtä primitiivisiä ja neurooottisia!), mutta tarkoitukseni on puhua nyt sukupuoliroolien stereotypioista. - Nimittäin - apropos! - muutetaan hieman näkökulmaa (tämä on eräs versio kuuluisasta 'parallax view'sta) ja käännetään tuosta vain 'gender-asetukset' ylösalaisin eli annetaan miehelle 'lupa' käyttäytyä naisen tavoin. - Ottakaa kiinni jos saatte! - - En suinkaan pihtaa vaan testaan (hehheh!).
Hmm - - nyt pitänee ottaa aikalisä, sillä mielikuvitukseni on saattanut äsken ryhtyä laukkaamaan liian lujaa, joten palaan stereotyyppis-traditionaaliseen erotteluun miehen ja naisen sukupuoliroolituksen suhteen. Ja tuo erotteluhan on edelleenkin yllättävän tiukka ja tarkka - etten sanoisi dogmaattinen - jopa urbaaneissa, ultraliberaalien androgyynien yhteisöissä, jossa kaikki käy ja kaikkea kokeillaan - kunnes on tehtävä ikäänkuin lopullinen valinta: elääkö miehen vai naisen kanssa - tai sitten yksin.
Mutta heti siitä lähtien, kun ryhdytään elämään virallisesti (en selitä mitä tämä merkitsee) tuon maailman kuuluisimman sadomasokistisen instituution - parisuhteen - sisällä, siitä lähtien spontaani hyppelehtiminen aidan toiselle puolelle (vaikka ruoho onkin siellä aina vihreämpää) julistetaan omantunnon kysymykseksi - toisin sanoen enemmän tai vähemmän kielletyksi leikiksi, josta seuraa aina sekä sisäinen (omantunnon tuskat) että ulkoinen (puolison/kumppanin ja yhteisön) tuomio.
..........(aikalisä)...........
Tulen pornofilmipohdiskeluissani siihen lopputulemaan, että 'fataali' biologispohjainen erilaisuus seksuaalisuuden kokemisessa, seksuaalisessa herkkyydessä ja stereotyyppisten gender-asetusten paineessa johtaa siihen, että juuri miehet tekevät ja myös katsovat pornofilmejä ylivoimaisesti eniten. Miehet tekevät noita filmejä itseään ja toisia miehiä - eivät naisia - varten.

Entä minkälainen olisi naisten tekemä pornofimi? Sellainen joka on tehty myös miehille. Olen kuullut (muistaaksaeni Zizekin kautta), että tällaisia yritelmiä on tarjolla esim. Ranskassa mutta niiden myyntimenestys on ollut melko kehno. Taiteellisesta tasosta en tiedä. Itse asiassa ajattelen varsin sovinistisesti, että naisten tekemä pornofimi olisi joko lesboille suunnattu, tai sitten se on jo itsessään jonkinlainen contradictio in adjecto - itseensä sisältyvä ristiriita.

Eivät naiset tarvitse pornoa, naiset tarvitsevat fantasiaa ja näyttelemistä. Miehet taas ovat jämähtäneet omaan himoonsa ja stimuloivat itseään taiteellisesti huonolla pornolla, jossa yleensä on vähän mielikuvitusta, paljon 'runsaita' naisia, suuria kyrpiä ja hillitöntä panemista (ks. PS.).

Nyt kun olen toistuvasti päätynyt viimemainittuun klisheeseen, tekee mieleni lopettaa S.:n minulle kerran toteamaan spontaaniin ihmetykseen, jonka mukaan hän piti lähes käsittämättömänä, miten kaksi niin kertakaikkisen erilaista ja toisilleen vastakkaista olentoa kuin mies ja nainen voivat ylipäätään olla yhdessä.

Tähän en voi sanoa muuta kuin: Olen samaa mieltä honey. With love! (Mutta ei ilman pornoa mumisen itsekseni kenenkään sitä kuulematta...)
*
PS.
Erosta huolimatta tai pikemminkin juuri sen takia jokainen nainen - jos ei muuten niin tiedostamattaan - tietää, mitä mies haluaa. (Se onkin paljon helpompaa kuin miehen tietää, mitä nainen todella haluaa.) Muuten en voi ymmärtää noita puolialastomia tytönhupakoita 'vesirajaa' hipovissa lannevaatteissaan - hameiksi niitä tuskin voi enää sanoa.
*

June 17, 2009

Juhannusta odotellessa tarkastelemme aikuisviihteen aarteistoa sillä silmällä








Yläkuvassa ja alempana vasemmalla nuori Patricia Rhomberg. Alakuvassa Patricia luultavasti jo hieman 'aikuisemmalla' iällä.
(Kielimafia teki lisäyksiä ja tarkennuksia - viimeksi 18.6, klo: 12.30. - - Motto alkaa saada pikku hiljaa työstämällä taiteellisesti arvokkaapaa camp-muotoa?).
I
Motoksi:
Tulevalla X:lläni on hinkit kuin maalaistytöllä ja hänen mättäänsä pursuaa kuin vehnäpelto. Ihonsa tuntuu pehmeän kimmoisalta kumilta. Viettelevästi tuo kumpuileva pinta kutsuu minua ajamaan kissamaisen ärhäkällä moottoripyörällään - jopa niin lujasti, että viimein meillä molemmilla alkaa nahka palaa, limakalvot ärtyä - ja taivas aueta - - - minkä autuuden jälkeen menemme yhdessä viilentävään suihkuun rauhoittumaan - - vähäksi aikaa...kunnes...taas...eiku hanaa!

(Tämä - mahdollisesti runollinen vuodatus - on kirjoitettu alunperin videopätkään, jossa esiintyi Christy Canyon - ei Patricia Rhomberg - suihkussa, mutta mikä ettei - kyllä motto sopii erinomaisen hyvin myös Patriciaan. - Jouduin vain sumplaamaan liikaa sen videolinkin kanssa ja jätin sikseen).
II
Kuvat esittävät minua 18 päivää vanhempaa naikkosta (s. 15. 9. 1953) - Patricia Rhombergia, joka esiintyi erinomaisen ansiokkaasti 1976 ensimmäisessä täyspitkässä hardcore-pornofilmissä, joka Saksassa koskaan on tehty (ohjaaja Billian oli saksalainen, Rhomberg sen sijaan syntynyt Wienissä, Itävallassa).
Kotimainen ex-pornotähtemme Rakel Liekki oli/on Patricia Rhombergiin verrattuna passiivisesti näyttelevä ja hyljemäisesti uikuttava - nuhaisella 'nenä-äänisordiinolla' puhuva, nykyinen tekojulkkis. Mutta siinä mielessä näiden kahden nuoren naisen kohtalo oli/on yhtenevä, että Patriciakin lopetti pornohommat jo 25 vuotiaana, muutaman vuoden aktiivikauden jälkeen.

Päinvastoin kuin Liekki, Rhomberg ei kuitenkaan palannut julkisuuteen millään muulla tavoin. Sääli. Hän oli nimittäin ihan oikeasti lahjakas näyttelijä - luontojaan komedienne. Ja aivan ihana. Noin valloittavaa - viattomuuden ja intohimon yhdistävää, luonnollisen ilkikurista ja samalla naisellisen himokasta hymyä pornohommissa harvoin näkee. Sitäpaitsi Patricia osaa myös replikoida uskottavasti, aidosti ja luontevasti - toisin kuin 99% pornotähdistä yleensä (Liekin' siviilihöpinät' ovat sitten kokonaan asia erikseen).

Mitä elokuvaan tulee, niin kaiken kaikkiaan se onnistuu olemaan juonellisesti hauska ja ennenkaikkea Rhombergin ansiosta suorastaan viettelevä. Ei ihme, että tämän filmin ansiosta Patriciasta tuli Saksassa varsin kuuluisa. Ehkä kuitenkin juuri tuo kuuluisuus osaltaan vaikutti siihen, että hän melko nopeasti palasi takaisin aiempaan työhönsä (as a medical assistant).

Pornotähden maine kun ei välttämättä ole sitä positiivisinta lajia julkisuutta tai ainakin se on perin ambivalenttia sellaista - niin 1970-luvun lopulla kuin nykyäänkin, vaikka tietysti näinä meidän ylettömän vapautuneina? aikoinamme edellämainittu Rakel Liekki varmaan päätyy tulevaisuudessa vielä eduskuntaan asti höpöttämään omiaan alunperin pornotähden julkisuutensa siivittämänä.
*
Ne, jotka eivät halua edes vilkaista pornoon päin, voivat kaikessa rauhassa katsoa ensimmäisen linkin nopean katsauksen joihinkin Patricia Rhombergin roolihahmoihin. Linkki löytyy ihan säädyllisesti ja ilman 'kiertoteitä' googlesta heti nimellä.
http://www.youtube.com/watch?v=dEnPTY0KsT8
Toinen linkki sen sijaan pitää sisällään koko mainitun elokuvan. Kakkososakin tehtiin, mutta siinä vaiheessa tähtemme oli jo jättänyt yhteistyön iäkkään ohjaajan kanssa.
xhamster.com/movies/154842/vintage_j_mutzenbacher.html
- Josefine Mutzenbacher - Wie sie wirklich war: 1. Teil (1976) (n. 95 min.)
Josephine Mutzenbacherin tarina on vanha - tuttu juttu (ks. PS.), mutta ohjaaja Hans Billian sai siihen uutta sähäkkyyttä ja ennenmuuta siis sen ansiosta, että Rhomberg näytteli pääroolia - varsin monen miehen kanssa...
*
Kommentti eräältä elokuva-arvostelijalta:
One of the best and funniest hardcore movies I have watched. The girls are natural and seem to act with their hearts. Music is from old good Vienna and on the whole there is a nice Viennese touch of Gemüt over the movie. Nothing for Sunday school of course - but... (but? - mitäs siinä nikottelet - sano vain suoraan, että Josefine - Patricia on ihQ!).

PS.
The plot device employed in Josephine Mutzenbacher is that of first-person narrative, structured in the format of a memoir. The story is told from the point of view of an accomplished aging 50-year-old Viennese courtesan who is looking back upon the sexual escapades she enjoyed during her unbridled youth in Vienna.
*
Aiheesta on keskusteltu myös Suomessa - http://keskustelu.suomi24.fi/node/3754671.
*

June 11, 2009

Tubi vai ei? Mutta paha tauti kumminkin...


Kielimafialle tarjosin myöhäiset iltakaffet. Vähän yrmistelivät, etten ollut suoraa päätä kirjoittanut pelkästään tunteistani vaan menin filosofeeraamaan - taas kerran. - - - Totta. Oikeaan osunutta kritiikkiä. - - - Nyt olen yksin (en ollut päivällä, mikä oli minulle 'epäluonollista'), - - kaikki on nyt hiljaa, mikään ei liiku - Klo: 22.00 - Lieviä tarkennuksia 13.6).

Yläkuvassa Hamlet pornoilee - anteeksi muhinoi - Ofeliansa kanssa maallisten himojen valtakunnassa. - - Alakuvassa Hamlet sen sijaan on viimeinkin löytänyt ikuisen rakkautensa eli kuoleman maallisen personifikaation. - (Huom. Kyseessä ei ole kuitenkaan Ofelian pääkallo, eikä Hamlet ole nekrofili (vaikka läheltä kyllä joskus liippaa...).

Muutama rivi epäkeskoja sekasikiöitä eli venähtäneitä elliptejä (kirj. Prince Of Fallhill).

I
Ad Dicti

Vetääkö pää täyteen taas kerran ja päästä jonnekin sfääreihin? Miten tylsää. Pitäisikö pikemminkin käyttää kovia huumeita - siis heroiinia ja fundamentalistista kristinuskoa. Viina on litkua minulle niiden rinnalla. Viinasta tulee vain surulliseksi ja pahalle päälle. Skål. - - Krapulat pahenevat vuosi vuodelta. Pitäisi juoda vähemmän kerralla...

II
Fil O' Sophi

Lukeako Nietzscheä, Dostojevskia ja Shakespearea, lumoutuako jälleen Hamletista? Viimein väsyä ja turtua tähän raskaaseen nauruun - kaikkeen elämäntuskaan, kyyniseen huumoriin ja karmeaan traagisuuteen? - - Mutta en saa mistään muualta kirjallisuudesta niin kovia kicksejä kuin näiltä kolmelta. James Joycekin on heidän rinnallaan 'vain' skitsofreeni pelleilijä - 'vastuuton' mies, joka hajoitti kielen syntaksin ja semantiikan eikä jättänyt jäljelle kuin fragmentaarisia kuvia.

Finnegan's Wake ei enää puhu - se sopertelee pimeässä, piirtelee kuvia, näkee näkyjä kuten Hamlet, mutta päinvastoin kuin Tanskan hullu prinssi, Joycelle maailmasta on lopullisesti tullut kieli ja kielestä maailma. Joycella ei ole mitään syvempää sanottavaa - vain viittauksia ja alluusioita. Siksi hänen kielensä voi sanoa ihan mitä vain - kaiken. Ja sitä, joka sanoo kaiken ei voi kukaan ymmärtää. Itse asiassa hän ei silloin myöskään sano yhtään mitään. Vain 'words words words' kuten Hamlet niin ironisen ja itseironisen syvästi oivalsi.

Vain epätäydellinen voi tietää ja kommunikoida. Vain epätäydellisellä on Tahto, ja vain tahtova voi asettaa kysymyksen oikeasta ja väärästä.

Verbaalinero ja intellektuelli - samalla kuitenkin syvästi tahtova - ei ainoastaan kiimainen - Hamlet kuitenkin astui rajan yli ja esitti itselleen - sekä näytellyssä että aidossa hulluudessaan - täydellisiä kysymyksiä. Myös hänen oli siis mentävä hulluuteen asti 'läpinäkyvän olemisen muurin' nähdäkseen, sillä psyykkisesti terve välttää täydellisiä kysymyksiä, täydellisistä vastauksista puhumattakaan. Psyykkisesti täysin terve ei koskaan ole syvä. Hänellä ei ole siihen tarvetta eikä hän sitäpaitsi edes uskalla.

Tällainen varovaisuus on tietysti positiivinen puolustusmekanismi psyykkisen eheyden säilyttämiseksi. Olkaa siis varovaisia! Ajatelkaa siivosti ja hienosti hyvä herrasväki. Välttäkää 'pimeitä paikkoja'. Käyttäkää puuteria ja muuta kosmetiikkaa. Menkää kutsuille ja keskustelkaa uusimmasta idols-tähdestä. Kas siinä teille peili, joka vääristää teidät ja koko olemisen(ne) ah niin kauniiksi. Tuoksukoon ruumisarkkunnekin vain ruusuilta.

Mutta kyetäkseen vastaamaan mielettömän täydellisiin/täydellisen mielettömiin kysymyksiin (sitäpaitsi: miksi ihmeessä ihminen elävänä organismina, tuo Hamletin Tomu, ylipäätään kysyy olemisen mieltä; eikö se ole itsestään selvä juttu: lisääntyä ja kuolla pois!?), kyetäkseen edes vähän rauhoittumaan ja rauhoittamaan itseään, Hamlet tuli takaisin hulluudestaan, jonne Joyce sen sijaan jäi.

Olkoon Joyce minun puolestani nero, mutta odotan itse yhä mieluummin Hamletia ja Godot'a kuin Bloomia ja Odysseusta takaisin kotiin matkaltaan hulluuteen, sillä tiedän, että jopa 'absurdissa' piilee vastaus, koska se implikoi itseensä (kuin rivien väliin) mielekkäitä kysymyksiä, kun taas palindromit ja muut pelkästään kieleen itseensä viittaavat sanaleikit eivät merkitse yhtään mitään!

Tyhjä nauru on aina tyhjää - autistista ja kammottavaa, 'itseään syövää' naurua. - Sen vuoksi dadaismi tyylisuuntana on - käyttääkseni itseironisesti lähes dadaistista ilmaisua - idiootiksi taantuneen nihilistin perverssiä itkua - ei suinkaan hersyvää iloa, joka tunnistaa ja tunnustaa absurdin traagisuutensa sekä siihen annetut mielettömät vastaukset, joiden on kuin onkin tarkoitus lohduttaa sielun yksinäisyyttä!
Ylevä ei vaadi mitään muuta kuin kaiken. - Onko dadaismi siis sittenkin ylevyyden eräs 'laji' (hehheh - kaiken voi kääntää perustellusti ylösalaisin).
*
Kielen ulkopuolella on jotain. On pakko olla, jotta kieli voisi merkitä yhtään mitään. Se jokin on - ei suinkaan (empiristien suureksi hämmästykseksi!;]) jokin objektiivinen havainto ulkomaailmasta vaan yksilöllinen emootio, joka muuttuu tahdoksi, siitä ajatukseksi, viimein puheeksi ja kirjoitukseksi. - Joyce yrittää päästä mielekkyyden ja merkityksen kokemuksiin väärästä päästä - ikäänkuin latvasta tyveen: kirjoituksesta kohti tunnetta, vaikka mielekkään ajattelun operaatio voi toimia vain päinvastaisessa järjestyksessä (tiedän: epistemologisesti tämä on kyseenalainen oletus kielen synnystä, mutta okei - todistakoot muut paremmin, toisin - ehkä; - mutta en usko, että pystyvät - en minäkään...).

III
Lord Mas Tur-Bation (suom. R. Inssi Unkku; - Caavo Pajanderin käännös)

Runkatako itsensä kuiviin? Pannako jalatonta hiirtä joka päivä perseeseen? Lilluako irstaudessa kuin kuoriainen sontaläjässä - nautiskellen ja sorminystyröitään nuoleskellen? Olla ihan tosissaan - mutta vain yksilönä, itsekseen, omassa kopissaan kuin Raskolnikov - sitä Saarikosken kaipaamaa 'yhtä eläintä'? Nam. Eikä häpeän häivääkään. - Mutta Saarikoski toivoi hiukan pieleen:- yhteiskunnasta ei tällaiseen, täydelliseen, eläimellisyyteen ole. Ja jos on - se romahtaa omaan sikailuunsa kuten aikoinaan Rooma.- - Se on jo romahtamassa.

Yksilö sen sijaan voi jatkaa, ja hänen täytyykin jatkaa sinuiksi tulemista oman kiimansa kanssa. - - En usko askeesiin, sillä kenenkään fantasiat eivät voi 'pidättäytyä' himosta väkisin. Ja varsinkaan kirkkoisien fantasiat eivät voineet pidättäytyä himosta, niin paljon kuin he askeesia julistivatkin - tai sitten juuri ja nimenomaan tuon pidättäytymisen takia! - Koen olevani Pyhän Augustinuksen rinnalla varsin vähäinen olento - myös perversiivisten mielikuvien 'alalla'. - - Jos/kun himo - Eros - kielletään, se myrkyttää sielun ja muuttuu kalvinistiksi. - - - Mutta minä panen kuin panenkin sinua jalaton hiiri. Vingu siinä sitten. Sekä nautinnosta että tuskasta. Sinä vielä sinä rakastat minua...sano minun sanoneen...

IV
The Hole's Spirit

Mä suuren ilon ilmoitan, maan kansoille nyt tulevan. On Herramme Kristus meille nyt tänään tänne syntynyt.

Jos tämä julistus ei ole hulluuden ja absurdiuden huipentuma, niin ei sitten mikään. - Mutta pitää ehdottomasti huomata, että se on vastaus tarkoin ja harkitusti asetettuun kysymykseen. Kyse ei siis ole mistään palindromista tai muustakaan dadaismista. Hulluudessa on järkeä, mikäli se paremmin mahdollistaa pohdinnat perimmältään tunteen ja tahdon asettamiin ongelmiin eikä lankea leikkimään yksinomaan kokemusta hahmottavan kielellisen logiikan sisäisillä ristiriidoilla ja tautologioilla. - Siten absurdi (kuten uskonnollinen usko) ei ole väärä ja valheellinen ratkaisu olemisen ongelmaan tai pakotie siitä vaan täysin pätevä vastaus, joka sellaisen mielettömyyden kysymiseen ylipäätään voidaan antaa.

Tai - mikäli kokee uskonnon itselleen vieraaksi, on vastattava kuten Hamlet Wittenbergin opiskelutoverilleen ja ainoalle todelliselle ystävälleen Horatiolle juuri ennen kuolleen Ofelian veljen, Laerteen, kanssa käytävää kohtalokasta miekkailumatsia. Tässä lausumassa Hamlet tavallaan yhdistää 'käytännöllisesti' toisiinsa stoalaisen apatian (Seneca) ja 'silleen jättämisen' mystiikan (Mestari Eckhard):

'Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää: Antaa olla. Tulkoon mitä tulee.'
*
http://eng251.blogspot.com/2007/04/bardcore.html
http://ladderonwheels.blogspot.com/2008_04_01_archive.html

June 10, 2009

En hullu ole - kunhan vain juonittelen ma

Kuvan Hamlet alkaa juuri tuijottaa lasittunein silmin isänsä haamua. Poikaansa palvova äiti, kuningatar Gertrude, on kauhuissaan. Jälkikasvulta näyttää menneen nuppi sekaisin. - - Mutta tarkastelkaamme äidin ja pojan keskustelua hieman tarkemmin noin viisi minuuttia tämän kuvan jälkeen. Hamlet on puheissaan todella outo - ja juuri silloin, kun hän nimenomaan vakuuttaa olevansa järjissään!
*
(Sitaatti Stephen Greenblattilta)
Isän kuolema ja äidin hätäisesti solmima uusi avioliitto, eli julkiset tapahtumat, eivätkä mitkään sisäiset paljastukset, ovat ajaneet hänet [Hamletin] ajattelemaan itsemurhaa.

Hamletin ilmihulluus näyttääkin siis olevan naamio jollekin todellista hulluutta muistuttavalle. Itse asiassa hän ei koskaan vaikuta niin selvästi mielisairaalta kuin sillä hetkellä, kun hän äitinsä makuuhuoneessa inttää olevansa täysin terve ja vaatii äitiä pitämään hänen juonensa salassa.

'Mitä tehdä?', parahtaa kauhistunut kuningatar. 'Ei millään lailla sitä, mitä pyysin', vastaa Hamlet ja höystää kieltonsa pakkomielteisillä fantasioillaan:


Teit' antakaa tuon tursaan kuninkaan
Taas viekoitella, poskeen titittää,
Nimittää hiirekseen ja, riettain muiskuin
Ja sormens' irstaat kaulahanne kietoin, ett' en todest'
Olekaan hullu, mut vaan kavaltelen.


http://www.youtube.com/watch?v=gtHk2WEuWaA
Päreen säkeet löytyvät videopätkän kohdasta 4.55-5.20.

QUEEN
180 What shall I do?

HAMLET

Not this, by no means, that I bid you do:
182 Let the bloat king tempt you again to bed;
183 Pinch wanton on your cheek; call you his mouse;
184 And let him, for a pair of reechy kisses,
185 Or paddling in your neck with his damn'd fingers,
186 Make you to ravel all this matter out,
187 That I essentially am not in madness,
188 But mad in craft

Puhuessaan hetkeä myöhemmin Claudiuksen kanssa Gertrude sanoo ehkä täsmälleen, mitä hän ajattelee: Hamlet 'riehuu niinkuin meri ja kuin myrsky/ Kun vallast' ottelee ne'.
*
Stephen Greenblat: Shakespeare, s. 327-328. (Swans Commentary: Stephen Greenblatt's "Will in the World," by ...,)
*
Olen aivan samaa mieltä Greenblattin kanssa. Sain hänen kommentistaan tukea omalle ihmetykselleni tämän näytelmän erään merkillisimmän kohdan tulkintaan.
*
http://www.clicknotes.com/hamlet/H34.html
http://www.moviemail-online.co.uk/film/50999/Hamlet-(Branagh,-1996)/

June 4, 2009

Shakespeare - sonetti nro. 18

Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimmed,
And every fair from fair sometime declines,
By chance, or nature's changing course untrimmed:
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow'st,
Nor shall death brag thou wander'st in his shade,
When in eternal lines to time thou grow'st,
So long as men can breathe, or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.
*
Sinua vertaisinko suven aikaan?
Ei, olet vakaampi ja lempeämpi:
suloiset kevään ummut viima raastaa
ja suvi joutuin irtisanotaan

liiaksi paahtaa joskus taivaan silmä,
sen kultahipiäkin himmentyy;
niin laskee kaiken kauniin kauneus
vahingon taikka luonnon kierron kautta

Vain sinun suvesi on ikuinen,
ei häivy eikä hukkaa kaunistasi,
ei kerskaa kuolema; käyt varjon alla,
kun kasvat aikaan säkein ikuisin;

niin kauan kuin on silmä näkemässä
tai rinta hengittää, saat elää tässä.

'Unelma lapsesta peilikuvana ja jatkuvana heijastuksena tulevaisuuteen saa väistyä, kun tilalle astuu ajatus: 'saat elää tässä', tässä rakkausrunossa, tässä hienossa kielestä rakennetussa peilissä, joka on paljon varmempi tapa turvata täydellisen kauneuden koskemattomuus ja siirtää se tuleville sukupolville. Itse asiassa Shakespeare on korvannut naisen, jonka hän yritti taivuttaa nuoren miehen saattamaan raskaaksi; ei nainen, vaan runoilija voi synnyttää nuoren miehen kestävän kuvan.'

Stephen Greenblatt:Shakespeare, s. 253.
*
http://www.shakespeares-sonnets.com/sonn01.htm#anchor018

June 3, 2009

Iineksestä, Ofeliasta - - ja Hamletista



Kuvassa ylempänä: rysä; - alempana: Hamlet ja Ofelia - Kenneth Branagh ja Kate Winslet
*
Kommentti Iineksen päreeseen Käsikynkkää.
(Kielimafia tutkailee iltapäiväkahvilla ja myöhemminkin oikeinkirjoitusvirheitä ynnä muita erheitä. - Huomattavia lisäyksiä ja muutoksia koskien Hamletia, Ofeliaa ja Poloniusta - viimeksi 6.6 klo: 17.25 - mm. Greenblatt-kappale meni rakenteellisesti uusiksi pariinkin kertaan).

I
Iines kirjoitti:
RR:lle lausun vielä ihmetykseni rysäilysyytöksestä, enkä osaa päätellä, mistä se juontuu tämän päreen kohdalla. Minusta sinun kannattaisi unohtaa tuo Kompostin ja Homo garruluksen lanseeraama käsite, sillä se on loukkaava ja vähättelee minua kirjoittajana. Mutta se kai on tarkoituksesi, painaa minua, jotta oma loisto nousisi. Katin kontit, ymmärrän kyllä arvoni!
*
Käytän 'rysää' esteettisistä, en moraalisista, syistä - en ainakaan mitenkään vakavasti närkästellen.

Rysä on niin suussa sulava sana. Se rrssuhisee kivasti. Ja minulla on sitäpaitsi hyviä lapsuusmuistoja rysiin ja yleensä kalastusvälineisiin liittyen mummolasta - Päijänteen rannalta (kuvan rysä on myös kaunis).
*
No - olkoon. Tulen vain joskus pahalle päälle käydessäni blogissasi. - - Miehen ja naisen välisestä suhteesta keskusteleminen voi - ja sen lienee myös syytä - ainakin minun mielestäni - tapahtua julkisesti sitä ikäänkuin dramatisoiden - lähinnä satiirina ja farssina.

Mutta jospa kirjoitat Iines itse nimenomaan farssia, enkä minä vain (vieläkään) kunnolla älyä sitä asiaa?

Minusta kuitenkin tuntuu usein siltä, että kaikki muka-avoin julkinen muka-vakavuus tai pikemminkin lörpöttely (Heideggerin Gerede) tekee nais- ja miesasiasta typerää jaarittelua. - - Loppupeleissä asiat ratkotaan joka tapauksessa kotona riitelemällä ja/tai mykkäkoulua pitämällä. - - Blogit ovat pelkkää huvitusta siihen totuuteen verrattuna.

Jokaisella avioliitolla ja parisuhteella on oma sisäinen logiikkansa ja omat 'pelisääntönsä', joita muut eivät välttämättä koskaan voi täysin ymmärtää (muun muassa Mummo on todennut tämän saman asian).

Loogisesti edellisestä väittämästä kuitenkin seuraa äärimmillään, että tällöin kaikki parisuhdeterapia on jotakuinkin hyödytöntä, koska suhteen ongelmat vain ratkeavat niinkuin ratkeavat ilman, että pari itse tai kukaan muukaan voisi niille oikeastaan mitään. Tämä lienee kuitenkin vastoin naisten yleistä intentiota ja asennoitumista - he kun ovat niin mieluusti menossa pariterapiaan, kun taas miehet pitäisivät 'mölyt mahassaan'.

(Muun muassa tästä syystä linkkasin tuohon viimekesäiseen päreeseeni - http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/psykiatrilla.html)

Hm. En nyt tarkoita edellisellä 'päästöllä' - siis kriittisellä muminalla - välttämättä sinua Iines, jolla on onneksi se niin sanottu ketunhäntä aika usein kainalossa näissä päreissä, mutta mutta - silti...

Keskustella blogeissa täysin vakavalla mielellä naimisesta tai miehen ja naisen välisestä suhteesta ylipäätään herättää minussa samanlaisia varauksellisuuden tunteita kuin puhe suvaitsevaisuudesta ja rasismista Zizekissä (ja itsessäni).

Sellaisen puheen takana piilee yleensä jokin ideologinen eli näennäisen vakuuttavasti muka faktoihin naamioitu/kätketty/mystifioitu ja samalla varsin tiedostamaton oma intressi/fantasia/pelko, jota on tarkoitus indoktrinoida yleisenä totuutena (tämä on mm. Takkiraudan strategia).

II
Minä puhun miehen ja naisen välisestä suhteesta mieluummin vaikka Hamletin kautta kuin olemalla jotain muka 'omaa mieltä'.

Täytyy tunnustaa jopa hieman yllättyneenä, että Hamlet on sielua vavahduttavine isä- ja äitisuhteineen ottanut minut täysin valtoihinsa. Ja siten koko Shakespeare. Tarvittiin 55 vuotta, että tajusin olevani Hamlet ;]).

Aavistelen myös, että Falstaffista tulee (on tullut jo) Hamletille 'kaveri' minun identifikaatiogalleriassani. Onhan Falstaff jos kuka Shakespearen rabelaismaisin hahmo - tosin kaikessa härskissä ja ylitsevuotavan elinvoimaisessa sekä älyllisesti terävässä koomisuudessaan paljon traagisempi kuin Rabelais'n sinänsä irvokkaat hahmot.

Mutta Hamlet - tuo melankolinen ajattelija, mustasukkainen Oidipus (Oidipus muuten ei ollut mustasukkainen; eihän hän tiennyt, että nai äitinsä; ei tiennyt äitikään pojastaan), isänsä haamun kiirastulessa (jossa haamu sanoo elävänsä) palava (siis puhdistuva?: - purgatio) rääkätty sielu ja intohimoinen näyttelijä - runoilija - koomikko.

Olen - vielä kerran ja yhä uudestaan - ihmeissäni tuon monikerroksisen hahmon edessä. Ja varsinkin Kenneth Branaghin esittämänä sekä ohjaamana (Mel Gibson ei ollut huono Hamlet, mutta ei häntä voi edes verrata Branaghin virtuoosisuuteen).
*
Olen jättänyt tietoisesti käsittelemättä Ofelian kohtalon. Ja kun palaan siihen, saat Iines sinäkin 'nais- ja miesasiaa' yllin kyllin.

Hamletille emme kuitenkaan voi antaa puhtaita papereita Ofelian tapauksessa - ei vaikka Ofelia itse suostuu isänsä ja veljensä juonitteluihin Hamletin suhteen ja saa siten Hamletin polttamaan päreensä ja katkaisemaan välit muka lopullisesti.

Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Strange enough: Hamlet flirttailee raivoilunsa jälkeen vinoilevasti Ofelialle - ja samanaikaisesti jopa äidilleen (Ofelia on kuulemma 'parempi' - ikäänkuin Hamlet voisi/saisi valita heistä kumman tahansa!?) ennen Rotanloukun - Claudiuksen omantunnon kärventämiseksi kirjoittamansa näytelmän - alkua.

Kumpikin osapuoli - Hamlet ja Ofelia - siis rakastaa toistaan joskin oudosti ja epätoivoisesti - vanhempien ja läheisten ihmisten liian syvien petosten ja juonittelujen sekä Hamletin kostoa vaativan - joskin entisen, 'tekosiveän' (seeming-virtuous) vaimonsa Gertruden suhteen oudon ristiriitaisen - isän haamun vuoksi (*). - - Tämän vilpittömän rakkauden Shakespeare tekee selväksi myös Hamletin suulla Ofelian hautauskohtauksessa, vaikka häntä usein onkin syytetty tunteettomuudesta Ofelian suhteen.
(*) Vastaavasti Polonius delegoi Hamletia kontrolloidessaan isää rakastavalle, lojaalille tyttärelleen tehtäviä, jotka eivät kuuluisi tälle lainkaan. Mutta Ofelia tottelee - kuten Hamlet yrittää totella isänsä haamua.

Onkin sanottu, että Ofelian ongelmat, jotka päätyvät mielisairauteen ja (ilmeisesti) itsemurhaan ovat etenkin systeemisen perheterapian lähtökohdista - jos ei sentään symmetrinen peilikuva niin yllättävän läheinen vastine Hamletin hulluudelle.

Ofelian on kuitenkin mahdotonta enää rakastaa (vaikka rakastaakin) miestä, joka - joskin tarkoittamattaan - on tappanut hänen isänsä (ja karkotettu kuolemaan Englantiin).

Hamlet kyllä ymmärtää tekonsa seurauksen Ofelian tilanteen kannalta, vaikka on kaiken kaikkiaan samanaikaisesti niin pihalla äitinsä uudesta avioliitosta isänsä (veljen-)murhaajan kanssa, että hoippuu ajoittain jopa oikeasti hulluuden partaalla ja ylireagoi (raivostuu) Ofelian palauttaessa aiemmin - to be or not to be-monologin jälkeisessä kohtauksessa - isänsä Poloniuksen vaatimuksesta - Hamletin hänelle kirjoittamat runot.
Poloniuksen motiiveja Hamletin suhteen en oikein ymmärrä, vaikka ne kyllä tuodaan (epäsuorasti) esiin. Kyseessä lienee osaltaan reaktio Hamletin käytökseen ja puheisiin - etenkin tämän ylimielisesltä vaikuttavaan asenteeseen. Hamlet on Poloniuksen mielestä kai ylittänyt oman, hovietikettiin sidotun roolinsa rajat - ja nimenomaan lähentyessään Ofeliaa varsin avoimesti.
(Toistan silti, että Polonius ei ole ihan niin typerä kuin, miksi Hamlet hänet - tosin kieltämättä jossain määrin myös oikeutetusti - suutuspäissään ja narrimaisessa pelleilyssään tekee.)
Mutta eikö tällainen kyräily ole - kuten voimme Poloniuksen puheista päätellä - 'vain' mustasukkaisen ja patriarkaalisen isän sekä vanhan, jo antiikista periytyvän, säätyä, sukua ja yhteisöä kasvatuksessa, avioliitossa ja moraalikysymyksissä painottavan koulukunnan edustajan omaa vallan- ja omistamisen halua suhteessa tyttäreensä?
Ofelia tottelee orjamaisesti ajautuen lojaliteettiristiriitaan - Hamlet vai isä ja veli? (isänsä tavoin myös Laertes on mustasukkainen Hamletille) - toivoen kai Hamletin ratkaisevan tilanteen julkistamalla ja siten virallistamalla rakkautensa häneen - - mutta sen sijaan Hamlet kuten sanottu hämmästyykin tavattomasti saadessaan takaisin Ofelialle aiemmin antamansa kirjoitukset - Ha ha! Are you honest? - Itse asiassa Hamlet raivostuu lopulta Poloniukseen ja koko hovin juonitteluihin.
Jos Ofelia tottelee isäänsä kuin tämän käskyläinen, vaikkei sisimmältään haluaisikaan, niin Hamletin on jo huomattavasti vaikeampi toteuttaa isänsä antamaa 'tehtävää', joka ei siis mielestäni hänelle lainkaan kuulu - kuten ei Poloniuksen Ofeliallekaan 'määräämä tehtävä', varsinkin kun se ajaa Ofelian mahdottomaan tilanteeseen ihmissuhteissa (kaksoissidokseen). Ofeliasta tulee siten viaton uhri, jonka mieli murtuu traagisessa ja - näin haluan sanoa - skitsofreenisessa vuorovaikutusverkostossa.
Hamlet ei ole soturiluonne kuten isänsä - hän on lukenut filosofiaa Wittenbergissä - hän on humanisti, runoilija sekä teatteri-ihminen (siis itse Shakespeare, joka tosin itse ei ollut käynyt yliopistoa johtuen siitä, että hänen isänsä aiempi yhteisöllinen status ja taloudellinen tilanne heikkeni jyrkästi juuri niinä aikoina, kun Williamin olisi pitänyt päästä Cambridgeen tai Oxfordiin).
Hamletin on sanottu olevan siirtymäkauden ihminen. Erotuksena feodaalisiin soturihyveisiin hän edustaa oppineisuutta, humanistista sivistystä ja taiteiden harrastusta. Hän on myöhäiskeskiaikana ensimmäistä kertaa moderniksi nimetyn ajattelun (nominalismi, voluntaristinen päätösteoria, protestantismi) edustaja päätyen keikkumaan montaignelaisen, yksilöllistä epäilyä, valintaa ja maltillista suvaitsevuutta korostavan kulturistisen ja filosofisen skeptisismin sekä relativismin ja uskonsotien fanaattisen fundamentalismin välille.
Toistan edelleen, että Hamlet on mielestäni ensimmäinen - mikäli ei oteta sopivin muutoksin lukuun joitain fideistikristittyjä kuten Pascal - individualistis-eksistentialistinen hahmo eurooppalaisen kirjallisuuden ja jopa koko eurooppalaisen kulttuurin historiassa. Myös ja juuri tästä syystä hän ajautuu äärimmäiseen sisäiseen konfliktiin aiemman, traditionaalisen ja autoritatiivista järkeä painottavan kollektiivisen eetoksen kanssa, joka elää erilaisesta kunniakäsitteestä kuin hän ja edellä esitettyyn viitaten delegoi hänelle tehtäviä ja rooleja, joita hänen tietyn säädyn edustajana tulisi noudattaa.
Hamletin individualistinen, skeptinen humanismi on jotain perin uutta eurooppalaisen kulttuurin eetoksessa (väittää etenkin Harold Bloom hieman kiistellyssä 'tiiliskiviesittelyssään' (noin 800 s.) - Shakespeare: The Invention of the Human.
Yhdistämällä Shakespearen tuotantoa vaikuttavasti hänen pääteltyyn (koska Shakespearen elämästä tiedetään niin kovin vähän vuosisatojen tutkimuksista huolimatta) arkitodellisuuteensa ja oletettavasti tuntemiinsa ihmisiin, kirjallisuustieteilijä sekä aate- kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija Stephen Greenblatt osoittaa häikäisevää kerronnallis-tyylillistä mestaruutta best seller-teoksessaan Will in the World: How Shakespeare Became Shakespeare (suomeksi: Shakespeare). - - Palkitussa kirjassaan Hamlet in Purgatory Greenblatt esittää Hamletin yhä elävän myöhäiskeskiajan ja renessanssin maailman fantasian tasolla eräänlaisessa mielen kiirastulessa (Hamletin isän haamuhan sanoo palaavansa Purgatorioon aamunkoitteessa).
III
To a nunnery, go. - huutaa Hamlet Ofelialle. 'Älä rupea synnyttämään lisää syntisiä tähän maailmaan' (Huom. nunnery merkitsi tuohon aikaan nunnalan ohella myös porttolaa).
*
'O what a noble mind is here o'erthrown...O, woe is me, t' have seen what I have seen, see what I seen', itkee Ofelia Hamletin poistuttua pitäen tämän käytöstä ja puheita hulluutena: - 'Mikä jalo mieli onkaan tuossa pirstaleina'.

http://www.youtube.com/watch?v=EvNFjc5YE88&feature=related
Hamlet and Ophelia - Left outside alone
Löysin toistaiseksi (toki tämä kohtaus löytyy alkuperäisenä ensimmäisen Hamlet-päreeni On aatos vallassamme, päätös ei toisen linkin lopusta) 'vain' saksankielisen jälkiäänityksen tästä kohtauksesta (heti videon alussa), mutta sehän sopii hyvin sinulle Iines - onhan sisaresi naimisissa saksalaisen kanssa.
- Yksinpuhelun jälkeisessä kuvassa näemme Ofelian isän - Poloniuksen - vaatimassa tätä etääntymään Hamletista. Mies, jota Ofelia suutelee ennen Hamletin kohtaamista, on hänen veljensä Laertes.

Oh, what a noble mind is here o'erthrown!—

The courtier's, soldier's, scholar's, eye, tongue, sword,

Th' expectancy and rose of the fair state,

The glass of fashion and the mould of form,

Th' observed of all observers, quite, quite down!

And I, of ladies most deject and wretched,

That sucked the honey of his music vows,

Now see that noble and most sovereign reason

Like sweet bells jangled, out of tune and harsh;

That unmatched form and feature of blown youth

Blasted with ecstasy. Oh, woe is me,

T' have seen what I have seen, see what I see!
...............
...............
'I loved Ofelia. Forty thousand brothers could not, with all their quantity of love, make up my sum.'

Tämä ei ole vähäistä rakkautta, mitä Hamlet - liian myöhään ja osittain itse syyllisenä tilanteeseen - tunnustaa Ofelian haudalla.
*
Kas siinä m/s/inulle 'melkein enemmän kuin tarpeeksi' miehen ja naisen välisen suhteen tuskaa.
*
http://nfs.sparknotes.com/hamlet/page_146.html