May 31, 2007

'Hyödyllistä' arvottomuutta ja arvokasta 'hyödyttömyyttä': uusliberalismin ja kommunitarismin paradokseista

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen tekstiin '"Onnea meille" .

*
Muistan kun äänestin EU:hun liittymisestä (yksi niistä harvoista kerroista jolloin olen äänestänyt).

Menin uurnille ajatuksena 'yess' mutta lappuun tulikin 'njet'.

Voisin siis vaaliuurnilla heittää kolikkoa ja merkitä sen antaman tuloksen mukaan 'punaisen viivan' paperiin.

Olenkin hyvin hyvin (vihainen ja) epävarma äänestäjä; - hengeltäni antikokoomuslainen.
Isälläni oli aikoinaan Skdl:n (mutta ei kommunistien) jäsenkirja.

Mutta ei minusta 'virallisesti' vasemmistolaista tullut, vaikka -70-luvun alussa suuri osa Kotkan tutuistani oli stalinisteja.

Toisaalta en ollut demarikaan. Nythän tällaiset 'demari vai ei'-pohdiskelut ovat turhia, koska demarit on Kokoomuksen vasen laita.

*
Hieman ihmetyttää, ettei Hotasessakaan käydä keskustelua jo melko pitkään yhteiskuntafilosofisen keskustelun keskiössä olevasta kommunitarismi-(uus)liberalismi-akselista, joka on pitkälti korvannut sosialismi-kapitalismi-jaottelun.

Ehkä kyse on liian 'teoreettisista' käsitteistä.
Niihin kun ei juurikaan sisälly enää sellaista 'aatteen paloa' kuin vasemmiston/oikeiston ja sosialismin/kapitalismin termeihin.

Silti mitä ilmeisimmin kommunitarismia voi pitää nimenomaan vasemmiston ja sosialismin edustajien, (uus)liberalismia oikeiston ja kapitalismin yhteiskuntafilosofisena kantana.

Perinteinen liberalismi sen sijaan on hieman kahtiajakoinen näkemys.

Se edustaa edustaa parhaimmillaan 'reilua' ja pelin sääntöjä yritykseen (myös yhteisöllisenä toimijana/vaikuttajana) nähden vastuullisesti noudattavaa kapitalismia markkinataloudessa, mutta on konservatiivi arvojen suhteen, kun taas uusliberaalit ovat 'arvoneutraaleja', mikä johtuu ymmärtääkseni lähinnä siitä, että heidän käsityksensä vapaasta markkinataloudesta on äärimmäisellä tavalla ei-yhteisöllinen ja yhteiskunnallisten rajoitteiden (mm. verotus ja valtiollinen suunnittelu/säätely) vastainen (vrt. laissez-faire monetarismi).

Miksi he siis sitoutuisivat tiettyihin, yhteisiin arvoihinkaan, jos kerran koko elämä on pelkkää kilpailua?

Tästä seuraa tietenkin omanlaisiaan paradokseja eli, minkä vuoksi kenenkään uusliberalistin olisi syytä ylipäätään luottaa kehenkään ihmiseen - edes lähimpään poliittiseen kumppaniinsa, koska arvopohja, jonka puitteissa toimitaan on ikäänkuin 'tyhjä'.

Täysin vapaan kilpailun nimissä voidaan 'uhrata' moraali, tai siitä itse asiassa loogisesti seuraa, että moraali sellaisena kuin me sen Kantin kategorisesta imperatiivista (joka on kristillisen etiikan filosofinen modifikaatio) käsin ymmärrämme, on pelkkä vapaan kilpailun este.

Hyötynäkökohdathan (utilitarismi) sen sijaan eivät kuulu moraalin piiriin lainkaan vaan ovat pelkkää strategista peliä, jossa toisia ihmisiä saa (ja on pakko!) käyttää välineinä oman hyvän saavuttamiseen.

*
Kommunitarismin (eräänä) perusongelmana voinee pitää relativismia, koska korostaessaan eri yhteisöjen autonomisuutta arvojensa ja käytänteittensä suhteen, se ei kuitenkaan esitä mitään yleistä kriteeriä sille, mikä perimmältään yhdistää tai erottaa nuo yhteisöt toisistaan.

Näin ajaudutaan äärimmillään tilanteeseen, joka muistuttaa uusliberalismin kilpailuperiaatetta eri toimijoiden kesken.

Liberalismille tällainen tilanne ei siis ole ongelma, koska siinä juuri oletetaan, että kaikki toimijat edustavat vain omia - eivät yhteisiä - intressejään.

Kommunitarismin kannalta kyseessä on kuitenkin itse sen teoriaan sisältyvä vakava haaste ja jopa ristiriita.

May 29, 2007

Testi

Testailua. Jotain häikkää blogin Templatessa.

Rockin genrerajat ovat riippuvaisia sekä maantieteestä että musiikillisesta mielikuvituksesta

I
En tiennyt, että 'heavy-dinosaurus' Metallican juuret löytyvät samasta paikasta (El Cerrito) kuin CCR:nkin. (Sivistyksessäni oli siis 'hirveä' aukko!).
(Tekstiä editoitu hieman alkuperäisestä)

*
San Francisco Bay Area
The inner East Bay includes the cities of Oakland, Hayward, Fremont, Berkeley, and Richmond, as well as many smaller suburbs such as Alameda, Castro Valley, Newark, Union City, Emeryville, Albany, San Leandro, El Sobrante,Pinole, Piedmont and El Cerrito.

El Cerrito, California
El Cerrito is about 5 miles from the University of California Berkeley campus and it has 2 BART rapid transit stations: El Cerrito del Norte and El Cerrito Plaza.

Celebrities
Creedence Clearwater Revival, including John Fogerty and Tom Fogerty, grew up in El Cerrito and played their last concert at El Cerrito High School. The Bay Area tenure of Metallica started out in El Cerrito (!!!)....

***
Seattle, Washington (Karttakuvan äärimmäisimpänä ylävasemmalla)
Musiikki
Maailmankuulu kitarasankari
Jimi Hendrix oli kotoisin Seattlesta. 1980-luvunloppupuolella grungen syntyessä oli sen tärkeänä keskustana Seattle. Mm. Nirvana, Soundgarden ja Pearl Jam olivat kaikki kotoisin tästä kaupungista.

II
1) Los Angelesin, San Franciscon ja Seattlen eli USA:n länsirannikon rock-musiikkiperinne (erittäin monenlainen sekoitus musiikkityylejä). Muun muassa psykedelia lähti alunperin San Franciscosta. Sen 'vastapainoksi' syntyi - sattumalta? samassa paikassa Amerikan perinteisen rockin suurin bändi CCR.

2) Keski-pohjoinen alue ja pohjoinen itärannikko. Etenkin Chicago, Detroit, New York sekä ympäristö (New Jersey, Philadelphia, Baltimore): Chicago-blues, Detroit eli Tamla Motown-soul, New York eli nykyjazz, 'protesti- ja 'älykköfolk', alunperin Dylan, Springsteen ja tietenkin Zappa: Baltimore).

3) 'Keskilänsi' eli mm. Denver, Kansas City, Memphis, Nasville (rockin ja countryn syntysijat sekä aikoinaan Memphis- eli Stax-soulin 'beware of bo').

4) Texas eli southern rock and blues: mm. ZZ-Top, Stevie Ray Vaughan, Lynnyrd Skynnyrd ja monet monet muut - esim. tex-mex).

5) Mississippin alajuoksu ja suistoalaue, joka on kaikkein perinteikkäin, alkuperäisin, merkittävin ja vaikutusvaltaisin USA:n populaarimusiikin lähtökohta: Louisiana, New Orleans (monelaisia musiikillisia tyylejä sekä 'hybridejä' että kokeiluja: jazzin ja bluesin kehto, cajun, swamp-rock, zydeco jne.)
***
Genrerajat eivät tietenkään noudata maantieteellistä jaottelua 100%:sti (esim. CCR ja swamp-rock), joskin hyvän osviitan ne kyllä antavat.

Tämän luokituksen voisi tehdä huomattavasti tarkemmin eli analysoida juuri mainittuja genrerajojen ja maantieteellisten rajojen yhtäläisyyksiä ja eriävyyksiä eri bändien kautta.

Esimerkkinä vaikkapa Heartland rock, jonka vahvana perustana voi pitää etenkin 'rock-CCR':ää' ja Bob Dylania. Muiden muassa Bruce Springsteen, Tom Petty, Bob Seger ja miksei myös John Mellencamp ovat tämän genren tärkeitä edustajia.

Heartland-genre ei ole nimenomaan jotain 'sydänmaan' tyyliä a´la USA:n Keskilänsi, vaikka sieltäkin tyylin edustajia löytynee.
Petty on syntyisin Floridasta, Seger Michiganin Detroitista, Springsteen New Jerseystä ja Mellencamp Indianasta. Itärannikon miehiä siis kaikki: yksi etelästä, muut Yhdysvaltojen pohjoisrajoilta.
*
www.enchantedlearning.com/usa/cities/.

May 27, 2007

H. L. Mencken ja Nietzsche sekä tyyli ja sisällön ongelma

Kirjoitettu kommentiksi Kemppiselle tämän antamaan vastaukseen kysymykseeni H. L. Mencken antisemitismistä päreessään Derkkula II.

###
ad Kemppinen

Kiitos vain. Arvasin, että saan sinulta selkeän vastauksen lähdeviittauksineen.

Mencken kiinnostaa minua ennenmuuta kylmäverisenä satiirikkona.

Vaikka Nietzsche filosofina oli varmasti syvällisempi kuin Mencken, niin molempien kirjoitusstrategiana oli loistava tyyli, joka tavallaan pyhitti tekstin sisältönä olevan ajatuksen, ja jota ei näin ollen välttämättä niin kovin helposti löydä käytetyn retoriikan takaa.

Nietzschen metodisena pyrkimyksenä ja ihanteena kirjoittamisessa oli ympätä ajatus erottamattomaksi osaksi tyyliä (hyvin esteettinen, hyvin runollinen, hyvin musikaalinen - ja hyvin epäfilosofinen ihanne!).

Parhaimmillaan hän siinä ajoittain onnistuikin, mutta näkisin, että Mencken journalistina ja kirjallisuuskriitikkona 'eli' huomattavasti enemmän sumeilemattoman taktisen retoriikan ja pelkän 'shokkivaikutuksen' varassa kuin Nietzsche - joka nyt sentään oli saanut myös metodisen (tutkimuksentekoa ajatellen) huippukoulutuksen filologiassa.

Nietzschen tutor (prof. Ritschl) oli antanut hänelle julkista tunnustusta sekä samanaikaisesti omaperäisistä että nimenomaan metodisesti 'ankarista' esseistään.

*
Mutta Nietzschen perin omaperäinen ja taiteilijapiireissä hyvin vaikutusvaltainen, klassikoksi muodostunut esikoisteos 'Tragedian synty' oli fiasko akateemisessa maailmassa - 'henkevää lurjustelua, megalomaniaa', kirjoitti Ritschl muistikirjaansa.

'Niin&Näin'-lehden uuden päätoimittajan sekä Nietzschestä lähes 800 sivun väitöskirjan tehneen Jarkko S. Tuusvuoren suomennos ko. kirjasta julkaistaan heinäkuussa).

*
Herääkin kysymys, missä määrin Mencken oli harkitusti ristiriitainen, missä määrin hän taas yritti ehkä jopa peitellä omaa 'fundamentalistista' (eli 'aitoa') asennettaan/ennakkoluuloaan tässä antisemitismiasiassa.

Mutta lienee siis selvää, että Menckenin asenne todella oli juutalaisvihamielisyydessään antisemististinen.

Sen sijaan Nietzscheltä eivät juutalaisetkaan tutkijat ole löytäneet nimenomaan rotuun kohdistuvaa antisemitismiä (päinvastoin!), vaan tämän juutalaisuuskritiikki rajoittuu ns. toisen temppelin (Babylonian orjuuden jälkeisen ajan) pappien luomaan uudenlaiseen moraalikoodistoon ja siihen, että nämä papit kaappasivat sekä yhteiskunnallinen että 'henkisen/hengellisen' vallan tätä koodistoa levittäen.
(Kts. 'Moraalin alkuperästä' I essee: 'Hyvä-paha, hyvä-huono').

(Tai sanotaan, että tällä tavoin Nietzsche tuon 'pessimistisen ja heikon itsetunnon' periodin, jossa juutalaisten Jumala-suhde/-käsitys on koetuksella ja muuttuu - historiallisesti tulkitsee, vaikkei hän väitteensä tueksi esitäkään tutkimuksellista evidenssiä).

Kristinuskon deontologinen arvoperusta ja omantunnon moraali rakentuvat Nietzschen mukaan juuri juutalaisten Babylonian orjuuden synnyttämän ressentimenttisen moraalin ja mystis-apokalyptisen eskatologian pohjalle, jonka lähtökohtina ovat lopulta Job, Saarnaaja sekä apokalyptiset näyt - eivät suinkaan Saulin, Daavidin ja Salomon hallitusajan 'vahva' juutalaisuus.
***
Haluan silti lopuksi yhä korostaa, että Nietzschen ja Menckenin tapa satirisoida psykologisesti ajaa heidät väistämättä samantyyppiseen tilanteeseen - jopa samantyyppiseen umpikujaan.

Kaikkea ei voi kritisoida loputtomiin muuttumatta ainakin ajoittain epäuskottavaksi suunpieksäjäksi.

Ja jos sitten asettuu jollekin kannalle, niin silloin olisi syytä rajata selkeän argumentatiivisesti, mitä oikein tarkoittaa, eikä välttämättä käyttää vain shokkiprovokaatioita ja verbaalivirtuositeettia väittämänsä ainoana ilmaisumuotona.

Nimittäin - myös ja juuri tästä syystä Nietzschen natsi-sisar ja natsit ylipäätään saattoivat 'kaapata' - vaikkakin vääristävästi valikoiden (kontekstista irrallaan) - hänen tekstejään omaan käyttöönsä.

Menckenin antisemitismi ja 'epäsuorat' natsisympatiat puolestaan eivät ilmeisesti tulleet kovin yleiseen tietoisuuteen (kuin vasta sen jälkeen, kun hänen henkilökohtaiset ('salaiset' muistiinpanonsa julkaistiin 1989), sillä hän osasi naamioida ne niin kertakaikkisen (nietzschemäisen) omalaatuisella ja 'hypnotisoivalla' tyylillään ('with his characteristic combination of self-assurance and detachment').

May 25, 2007

'Puolianonyymin' kaksoiselämää

(Kuvassa etsitään 'erittäin vakavan' jälkimoderoinnin kohteeksi joutunutta anomyymia bloggaria.)
(Lisäys 1 ja 2 25.5)

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen "Herkistynyt kunniantunto?".

*
Tom Nokkeli sanoi...
'Tekstien skribentti voi ilmaista henkilönsä tai esiintyä nimimerkin suojassa. Kunniakkaat tekstit tuovat kunniaa skribentille joko henkilönä tai nimimerkkinä.
Tästä seuraa, että vähemmän kunniakkaita tekstejä ei kannata julkaista, jos on huolissaan henkilönsä kunniasta.
Niinpä on kunnian kannalta turvallisempaa esiintyä nimimerkkinä, varsinkin jos haluaa vapaasti kirjoittaa itselleen.
Jos taas haluaa kirjoittaa itselleen kunniaa, tulisi esiintyä henkilönsä nimellä ja kirjoittaa kunniakkaasti.'
###

Nyt en hauku en solvaa, en väitä vastaan älyllisesti enkä epä-älyllisesti, sillä tuon sitaatin perusajatus (mikäli oikein sen ymmärrän) osuu kohdalleen.

Nokkeli osoitti, että hän osaa analyseerata tätä identiteettiasiaa terävästi.

Fakta on joka tapauksessa se, että jokainen skribentti elää vähintäinkin kaksoiselämää kirjoittaessaan blogiaan tai kommentoidessaan. Tuo 'peruskaksoiselämä' on riippumatonta siitä, kirjoittaako nimimerkillä vai ei, sillä:

I
Jos olet bloggarina se, joksi itseäsi kutsut, eikä identiteetistäsi siten muodostu 'suurempaa' ongelmaa, elät 'vain normaalia' kirjoittajan kaksoiselämää - elämää, jonka jokainen joka käyttää teksteissään vähänkin fiktiivistä ainesta - vaikka vain tyylittelyä romaaneista nyt puhumattakaan - joutuu kohtaamaan.

'Persoonakohtainen' kirjoittaminen merkitsee siis minun mielestäni väistämättä tietynlaisen kaksoiselämän elämistä (kaksoisidentiteetti), koska kirjoittaessa emme oikeastaan 'elä' itse vaan pelkästään reflektoimme itseämme ja ajatuksiamme kieleen/kielessä (een/ssä sisältävät muuten kaksi hyvin erilaista ontologiaa!), mitä voi aina pitää sekä itsestä vieraantumisena että autenttisuuden ilmentymänä - ja vieläpä samanaikaisesti.

Varmaa kuitenkin on, että me itse emme ole siinä tekstissämme läsnä kuin enemmän tai vähemmän keinotekoisesti, enemmän tai vähemmän vieraantuneesti, enemmän tai vähemmän autenttisesti - mutta ilman muuta me silti jollain tavalla olemme siinä myös itse.

Tätä tarkoitan skribentin väistämättömällä kaksoiselämällä.

(En laske tässä yhteydessä kirjoittamisen piiriin logiikkaa tai edes tiukoin kriteerein tehtyä tieteellistä tutkimusta, joskin filosofia voi olla sekä persoonakohtaista että formaalia - miksei myös joko/tai).

II
Mutta jos kirjoitat nimimerkillä, jossa et paljasta itseäsi millään muulla tavoin kuin tekstillä, jota kirjoitat, joudut ylläpitämään ikäänkuin useampia identiteettejä: 1) sinä itse, 2) tekstisi, jonka voi olla 2a) pelkkä dramaturgia/trolli/rooli jne. tai 2b) sinä omana itsenäsi - tai sitten 2c) näitä molempia, mikäli sellainen sukkulointi ylipäätään onnistuu ilman, että kommentointi ja bloggaaminen muuttuisi hallitsemattoman epäkoherentiksi ja inkonsistentiksi.

III
Kolmas ongelmallinen tilanne bloggarin/skribentin identiteetin suhteen on niin sanottu puolittainen nimimerkki, jossa henkilö kirjoittaa omana itsenään, mutta ei kuitenkaan omalla nimellään eikä myöskään täysin anonyymina - kuten vaikkapa Iines tekee.

Tällaisen puolianonymiteetin tai 'puolinimimerkin' (on ehkä liioiteltua sanoa 'puoli-identiteetin') hankaluus muille kirjoittajille on edelleen siinä, että puolianonymiteetin takana olevaan oikeaan minään on vain uskottava - tai sitten ei, eli tällainen nimimerkin sisältämän minän aitouden tunnistaminen/tunnustaminen on sekä uskon että intuitiivisen kokemuksen asia.

Minä olen kyllä täysin vakuuttunut esimerkiksi siitä, että 'oikea' Iines on juuri se ihminen, joka hän näissä teksteissäänkin on, eli samalla tuota 'normaalia' kirjoittajan kaksoiselämää elävä skribentti.
Myös Kompostin 'ääni' vaikuttaisi olevan juuri se, mikä hän todellisuudessakin on.

Mutta esimerkiksi Tom Nokkelin suhteen en kuitenkaan toistaiseksi ole varma. Ehkä hänen 'äänensä' on vielä niin uusi, etten ilman epäilyjä osaa olla vakuuttunut sen aitoudesta eli nimimerkin ja tekstin välisen yhteyden vahvasta positiivisesta korrelaatiosta.

Antaa siis ajan kulua ja tekstien viuhuta...
*
www.kaapeli.fi/~filmihul/97_3.html.

***
Lisäys 1
Iines

Tämä on todella hankala ongelma ilmaista selkeästi. Yritin kirjoittaa sekä kirjoittajan että lukijan perspektiivistä, mikä kyllä helposti sekoittaa asiaa.

Mutta kun väitän, että omalla nimellään kirjoittava oletettavasti kirjoittaa omana itsenään, en väittänyt että hän edes voisi kirjoittaa 'yksi yhteen itsensä kanssa'. Se nyt vain on mahdotonta.

Minun olisi kuitenkin pitänyt korostaa enemmän sitä (mitä sinä painotit), että myös omalla nimellään kirjoittava voi olla eräänlainen nimimerkki, joka kirjoittaa ikäänkuin harhauttavasti - oman itsensä fiktiivisesti dramaturgisoiden.

Ja että nimimerkillä kirjoittava taas saattaa kirjoittaa mitä rehellisintä tekstiä omasta elämästään juuri sen vuoksi, että nimimerkin takaa uskaltaa helpommin näin tehdä, koska silloin voi säilyttää ehdottoman tuntemattomuutensa.

Entä mihin tällainen tilanne sitten johtaa? Annoin jo itse vastauksen, mutta rajasin sen vain nimimerkkeihin ja puolianonyymeihin.
Nyt laajennan sen myös omalla nimellään kirjoittaviin.

Kukaan ei voi tietää kenestäkään yhtään mitään - kirjoittipa hän sitten omalla nimellään, täysanonyymina tai puolianonyymina.

Voimme vain kukin kohdallamme intuitiivisesti uskoa tai olla uskomatta siihen, että kyseinen kirjoittaja on 'rehellinen' - mitä rehellisyydellä tässä (keinotekoisten tai ei) identiteettien sekavassa kaaoksessa sitten enää tarkoitetaankin.

Kelpaako tällainen johtopäätös?
***
Lisäys 2
Iines, Nokkeli

Olen kirjoittanut keskittyen bloggaajan aitouteen tai 'keinotekoisuuteen' etenkin sen vuoksi, etten näe kunniakeskustelussa oikein mitään selkeää perustaa, mikäli tuota ongelmaa ei ensin kyetä ratkaisemaan.

Ja koska sitä ei näköjään kyetä ratkaisemaan millään tavoin yksimielisesti, herää väistämättä kysymys: kenen kunniaa on loukattu, jos emme tiedä edes sitä, kuka oli se, joka loukkasi ja ketä.

Tämä näin kieli poskessa kärjistäen sanottuna mutta toisaalta myös vakavasti - juridiikan kannalta katsottuna.
Intuitiivisesti eli 'uskon' ja 'terveen järjen' kannalta asia näyttäytyy hyvinkin toisessa valossa, mutta sellaisilla perusteilla ei oikeuslaitos ryhdy tutkimaan yhtään mitään.

Toki on myös selvää, että oikeusjärjestelmä on näissä asioissa pudonnut aikaa sitten kehityksen kelkasta. Kemppinen on aivan oikeassa jaksaessaan muistuttaa siitä asiasta.

Ymmärrän kyllä Iineksen huolen, koska kuka tahansa pahastuu, jos häntä mollataan härskisti (siis pekästään pahansuovasti; mutta toki kyse on myös toleranssista: joku sietää kritiikkiä enemmän kuin toinen) puhumattakaan siitä, että joutuu systemaattisen kiusaamisen kohteeksi.

Mutta en minä näe tähän asiaan oikeastaan muuta 'ratkaisua' kuin 'Lehden' esittämän Julkisen Sanan Neuvoston 'kehotuksen', jossa määrätään, että 'tyhmät ja vittumaiset' pysyköön poissa keskustelufoorumeilta muiden rauhaa häiritsemästä.

Hmm...siis ketkä..? Kysyy hän ja vilkaisee peiliin...

PS. Tarkoitan sitä, että Blogistanissa tulisi noudattaa hyviä tapoja - ihan niinkuin muuallakin yhteiskunnassa. Hyvästä mausta sen sijaan ollaan niin montaa mieltä, etten edes yritä 'mainostaa' sitä.

May 24, 2007

Vallan ja nihilismin yhteenkietoutuminen

Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehen päreeseen .
(Lisäys - PS.)
*
'Moraalin alkuperästä' (1887) teksteissä Nietzschen ajattelu on kaikkein koherenteimmillaan.

Hän itsekin ihmetteli vuotta myöhemmin - 1888 kesällä, miten hyvin oli onnistunut tuon pamfletin ajatuskulkujen kokoamisessa kielellisesti ja intuitiivisesti osuvien ilmaisujen puitteisiin.

Kaikki kolme esseetä perustuvat vallantahdon ja nihilismin teemojen soveltamiseen a) moraalin, b) yhteiskunnan ja c) merkittävimpien kulttuuri-instituutioiden (uskonto, tiede) alueilla.

I essee - Hyvä -paha, hyvä-huono

1) Vapaat eli ilman rajoituksia elävät ('luonnollinen' vallanhakuinen asenne - ei varsinaisesti moraali) sekä 2) epävapaat, hallitut ja rajoitetut (dekadentti, nihilistinen ja ressentimenttinen moraali).

II essee - Syyllisyys, huono omatunto ja muuta senkaltaista

Vallankäyttö kurinpidon, syyllisyyden ja huonon omantunnon ylläpitäjänä: vallan yhä hienostuneempi soveltaminen hallinnan keinona ja moraalisen omantunnon muokkaajana: ihmisluonnon 'kesyttäjänä' eli sosiaalistajana .
(Tämä on se essee, jota Foucault sovelsi kirjassaan 'Tarkkailla ja rangaista').

III essee - Mitä merkitsevät askeettiset ihanteet?

Askeesi (eräs nihilismin 'käytännöllinen' muoto, joka voi ilmetä monin tavoin - ei ainoastaan uskonnon vaan myös filosofian ja tieteen eli 'totuuteen pyrkimisen' alueilla).
Valta ja nihilismi eivät siis suljekaan pois toisiaan kuten ensimmäisen esseen perusteella sattaisimme luulla.

Nietzsche palaa III:ssa esseessä ikäänkuin alkuun, mutta nyt hän ei enää pyri tekemään eksplisiittistä erottelua vapaan ja vallanhakuisen (tavallaan ei-moraalisen) ja epävapaan sekä syyllistämään pyrkivän, ressentimenttis-nihilistisen (varsinaisen moraalisen) asenteen välillä.

Ihminen siis tahtoo mieluummin ei mitään kuin on tahtomatta.

Tärkeintä on, että olennaisin eli itse tahto-affekti ja tahto-motivaatio kyetään säilyttämään jopa nihilistisimmässä pyrkimyksessä (askeettinen pyrkimys kohti ei-mitään: kohti Jumalaa tai Totuutta).
*
PS.
Nietzschelle ihmiset eivät siis Moraalin alkuperän 'loppukaneetin' mukaan ole skeptikkoja tai edes pessimistejä (kuten esim. Schopenhauer väitti olevansa), vaikka heidän pyrkimystensä voisikin sanoa olevan nihilistisiä.

Näin siis sen vuoksi, että ihmisen tahto, joka määrää koko hänen olemustaan, pyrkii aina intentoimaan jotain elämisen kannalta erittäin merkityksellistä, ja vaikka tuo tahdon intention reflektiivinen kohde olisi jotain tyystin epäluonnollista (tahdon kieltoa: askeettinen moraali), tuonpuoleista (Jumala) ja metafyysistä (Totuus), niin olennaista tässä on se, että itse tahto tulee 'pelastetuksi'.

Siten myös itse ihminen 'pelastuu' tyhjyyden, kadotuksen ja kaaoksen hulluksi tekevältä paniikilta.

May 23, 2007

Onko filosofialla normatiivisia/transsendentaalisia ennakkoehtoja?

(Täydennetty viimeksi 24.5, klo: 03.30)

Otsikon kysymykseen voisi vastata, että ajattelulla filosofiana ei ole mainittuja ennakkoehtoja, mutta ajattelijalla filosofina on.

Tämä etenkin analyyttisille filosofeille ja naturalisteille tyypillinen vastaus tekee kuitenkin varsin hankalan erottelun ajattelun: ikäänkuin objektina ja ajattelijan: subjektina - välille. Onko tällainen erottelu lainkaan mielekäs?

Eikö se pikemminkin osoita, että kyseisen eron tekevä ajattelija on perusteellisesti eksynyt 'nominalistiseen kontingenssiin' (= äärirelativistiseen konstruktivismiin) yrittäessään erottaa ontologisesti toisistaan ajattelunsa perustan eli kielen ajattelemisen universaalina välineenä ja siten koko ajattelun mahdollistavana itseisarvona siitä, mitä kieli ajattelee tai 'tekee', eli mihin se kohdistuu?

Samoin kyseinen ajattelija ajattelee yleensä pystyvänsä erottamaan omat intentionsa ja intressinsä kuvauksistaan intentioista ja intresseistä yleensä.

Itse en pidä tällaista jakoa mahdollisena kuin pelkkänä ideaalina, jonka 'näkymättömäksi' ja ikäänkun 'kaikennäkeväksi' - siis Jumalan paikan ottavaksi - subjektiksi on paradoksaalisesti nyt tullut filosofi itse.

Tämä on ironista, koska juuri kontingentiksi ja fiktiiviseksi (ja siten eliminoitavaksi) luokiteltu subjekti sekä metafyyseksi luokitellut ymmärryksen/ajattelun ennakkoehdot (Jumala, Platonin Ideat tai jopa transsendentaaliargumentti) olivat ne metafyysisen 'sairauden' muodot, joihin ko. ehdottoman jaottelun tekevät ajattelijat väistämättä itse 'lankeavat'.

Jos siis ei-transsendentaaliset 'deskriptivistit' syyttävät Kantilta periytyvän transsendentaaliargumentin kannattajia ('normativistit') kehäpäättelystä, he eivät halua nähdä, että transsendentaaliargumentin edustaja pitää ajatteluun(sa) sisältyvää kehää avoimena ja väistämättömänä eikä suinkaan argumentin totuuden kannalta virheellisenä kehäpäättelynä.
(Kysehän on nimenomaan argumentaation edellytyksen ehdoista - ei itse argumentaatiosta).

'Deskriptivistit' sen sijaan pyrkiessään välttämään kaikenlaisia kehiä lankeavat todella massiiviseen kehäpäättelyyn yrittäessään luoda faktisia argumentaatiomaailmoja, - mahdollisia maailmoja, jotka toimisivat itsenäisesti ja korrespondentin totuuden säilyttäen ikäänkuin kyse ihan 'oikeasti' olisi aktuaalisesti olemassaolevista mahdollisuuksista/maailmoista eikä pelkästään loogisen mielikuvituksen loputtomista variaatioista, joiden paradigmaattisena mallina ja lopputuloksena on kone - tällä hetkellä tietysti tietokone.
(Tällaisen 'metafysiikan' perusmallina voinee pitää Aristoteleen 'liikkumatonta liikuttajaa').

(Heideggerin tavoin väitän silti, että 'tekniikka (kone) avatessaan todellisuutta kuitenkin kätkee sitä enemmän kuin paljastaa'.)

Sekä sosiaalinen konstruktivismi (joka ei piittaa totuuden korrespondenssiteoriasta) että hintikkalainen mahdollisten maailmojen IF- eli/tai 'kalkyylilogiikat' (jotka pyrkivät säilyttämään totuuden korrespondenssin) ovat kumpikin minun kielenkäytössäni massiivisen kehäpäättelyn seurauksia, koska niissä kielen ja maailman suhteesta on tullut pelkkä teknis-konstruktiivinen peli, jota pelaa (kuten edellä jo mainittiin) näkymätön ja kaikkivaltiaan mielikuvituksen omaava Subjekti-Jumala, jolle mikään ei näin ollen ole mahdotonta.

Tällainen subjektiivisuutensa kieltävä Subjekti-Jumala on nimenomaan idolisoinut itse itsensä 'kalkyloimalla' jopa transsendenssin.

Ei-transsendentalisteista 'jää jäljelle' 1) joko itsensä nihiloinut muttei vielä 'täysin kuollut' relativisti-konstruktivisti, 2) pelkkä loogisia kaavojaan tai kontrafaktuaalejaan rituaalinomaisesti 'hokeva', piisiruun mahtuva, kaikkivaltias 'taskulaskin', jonka suhde inhimilliseen todellisuuteen on jo miltei katkennut, eli se toimii enää 'vain digitaalisesti': 0100110011010110111...ad inf.

####

Alussa esitetyn jaottelun voi tosin ilmaista maltillisemmin ja - sanoisinko 'intuitiivisesti vakuuttavammin' - kuten teki Ludwig Wittgenstein myöhäisfilosofiassaan.
Wittgensteinin alla olevaa ja avoimeksi jättämää toteamusta on tulkittu ristiriitaisesti. Siteeraan tässä aihetta sivuten - omia kappalejakojani käyttäen - laajahkon pätkän Tommi Uschanovin aihetta käsittelevästä kommentaarista Niin & näin - lehdessä vuodelta 2001.
*

'Filosofia jättää kaiken ennalleen' (Ludwig Wittgenstein , Philosophical Investigations, §124)

"Tämän huomautuksen tulkintahistoria ei ole rohkaiseva. Yleensä sen on luultu virheellisesti tarkoittavan joko "Filosofit jättävät kaiken ennalleen" tai "Filosofian tulee jättää kaikki ennalleen".
Ensimmäisen tulkinnan mukaan Wittgenstein väittää, että filosofit ihmisryhmänä olisivat jotenkin poikkeuksellisen kyvyttömiä esittämään normatiivisia arvostelmia.
Toisen tulkinnan mukaan hän ei ajatellut näin, mutta hänen mielestään olisi kuitenkin parempi, jos filosofit olisivat kyvyttömiä arvoarvostelmien esittämiseen.

*
Kuten Stanley Cavell kuitenkin totesi jo neljä vuosikymmentä sitten, Wittgensteinin tarkoitus on yksinkertaisesti huomauttaa, että kun filosofit muuttavat maailmaa (eivätkä siis pelkästään kuvaa sitä), ei se, että he pystyvät muuttamaan maailmaa, johdu siitä, että he ovat filosofeja.

*
D. Z. Phillips, eräs ei-transsendentaalisen Wittgenstein-tulkinnan kärkihahmoista, kirjoittaa:

"Mutta nythän voidaan sanoa, että yritän kieltää lailla ja tukahduttaa jotakin, mitä filosofit ovat aina tehneet.

Täytyyhän minun tietää esimerkiksi, että poliittiset filosofit ovat kritisoineet tiettyjä hallitusmuotoja kannattamiensa poliittisten ihanteiden valossa.
Täytyyhän minun tietää, että moraalifilosofit ovat arvostelleet tiettyjä moraalisen perustelemisen muotoja kannattamiensa moraalisten ihanteiden valossa.
Täytyyhän minun tietää, että jotkut uskonnonfilosofit tuomitsevat uskon Jumalaan, kannattavat tiettyjen asenteiden ottamista vieraisiin uskontoihin ja niin edelleen.

Kaikkea tätä tapahtuu; kuinka voin kiistää sen? Vastaus on, etten kiistä sitä. Se, minkä kiistän, on näiden filosofien väite, että heidän esittämänsä arvoarvostelmat (sillä sitä ne ovat) ovat perusteltavissa filosofialla. Filosofian oppiala ei voi viedä heitä sinne, minne he haluavat."
*
(T)oinen ei-transsendentalistinen wittgensteiniaani, Peter Winch, on huomauttanut:

"Filosofia ei voi osoittaa ihmiselle, mitä hänen tulisi pitää arvokkaana, sen enempää kuin geometria voi osoittaa hänelle, missä pisteessä hänen tulisi seistä".

Geometrian ei-normatiivisuus ei tee siitä sen arvottomampaa kuin filosofian ei-normatiivisuus tekee filosofiasta.
Samaan tapaan kuin geometrian tehtävänä on antaa oikea kuva kuvioiden ja kappaleiden muodosta ja koosta asettamatta mitään niistä normatiivisesti etusijalle, filosofian tehtävänä on poistaa älyn ja tahdon vastarinnan asettamat esteet inhimillisen kanssakäymisen keskenään kilpailevien muotojen tasapuoliselle (normatiiviselle) punnitsemiselle - eikä ottaa itse kantaa siihen, mitä näistä muodoista ihmisten tulisi asettua kannattamaan."
*
Niin & Näin (2001)

May 22, 2007

Kuka puhuu? Anonyymin identiteetti

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin hänen päreessään "Sisäinen pirumme".
*
Anonymiteetistä sen verran, että jos minä kommentoin anonyymeja, teen sen ajatellen, että tekstin 'takana' tai tekijänä on tietty ihminen.

En osaa suhtautua tekstiin pelkkänä tekstinä, joka puhuu vain 'omasta puolestaan', mitä nyt sattuukin puhumaan. Mitä syytä minulla olisikaan ryhtyä väittelemään pelkän 'tekstin' kanssa?

Sitäpaitsi en arvosta Derridan ja poststrukturalistien lukutapoja.
Tekstin 'ulkopuolella' on aina tekijä - jopa 'kaksi' tekijää, mikäli ajattelemme myös lukijan eräänlaiseksi tekstin tekijäksi.
Ilman kirjoittajaa ja lukijaa teksti ei ole mitään muuta kuin tietty sarja virkkeitä, lauseita ja sanoja vailla semanttisesti ymmärrettävää sanomaa.

Tietääkseni tekstit eivät kuitenkaan vielä kirjoita itse itseään, joten 'anonyymikin teksti' on aina jonkun ihmisen teksti.

Kyseessä voi kuitenkin olla ns. trolli tai ties mikä tai kuka tahansa.

Silti haluan ajatella, että esim. nokkeli on joku miespuolinen nuori ihminen eikä 'haamukirjoittaja', joka on omaksunut tietyn roolin ja latelee juttuja/kommentteja yksinomaan tuon roolidramaturgian pohjalta.
(Tietysti trollinkin takana on aina joku 'tekijä'.)

Jos en ajattelisi näin, en voisi keskustella kenekään anonyymin kanssa - en edes sinun (Iines), jota en kyllä anonyymiksi luokittele.

Tilanne on hankala, koska näin paljon on kiinni olettamuksessa kommentoijan/bloggaajan 'aidosta' ja pysyvästä identiteetistä.
Tiedän, että saatan tulla täysin huijatuksi, mutta vaihtoehtoja ei ole.

Joko jätän anonyymien kommentoinnin kokonaan, kuten eräät ovat johdonmukaisesti tehneet tai alan suhtautua heihin erittäin skeptisesti ja halveksuen, mikä on väärin, koska en voi tietää milloin anonyymi puhuu 'omalla suullaan' milloin taas mahdollisesti ristiriitaisen ja juridisesti 'vastuuttoman' roolinsa suulla.
*
Tietysti roolikin on identiteetti, ja sen voi myös ottaa sellaisena, mutta kuten edellä kuvailin - tekstin ja tulkinnan välinen suhde vaatii aina tekijän ja lukijan.

Tekstien välinen keskustelu on tapa ratkaista identiteetin ja tekijän 'aitouden' ongelma olettamalla lopulta, että niitä ei ole oikeastaan olemassakaan.
Mutta tämä on tyypillisesti ranskalaisen, äärirelativistisen sosiaalisen konstruktivismin 'keksintöä'.

Kun havaitaan, että kirjailijat varastavat tai lainaavat toisiltaan, eli että tekstirakenteista löytyy miltei suoria viitteitä toisten kirjailijoiden teksteihin, niin tämä ei merkitse sitä, että tekstin tekijä olisi vain fiktiivinen, konstruoitu hahmo.

Minä väitän, että vaikka kaikki tekstit muuttuisivat toistensa kaltaisiksi - kuten saattaa käydä(?), niin tekstillä on aina tietty alkuperäinen tekijä.

Annan esimerkin, johon väittämäni pohjautuu, eikä se mielestäni ole vähäinen.

Minä en nimittäin ota edes Nietzscheä aina tosissani, mutta se ei johdu siitä, että havaitsen tietyn koherenssin ohella myös ilmiselviä ristiriitoja hänen tekstiensä esiintuomissa ajatuksissa vaan sen vuoksi, koska tunnen varsin hyvin ne ristiriidat ja omantunnon pistot (sanalla sanoen Nietzschen oman persoonan), joiden piinaamana hän ajatteli ja kirjoitti.

Dostojevski on tavallaan rehellisempi kuin N., koska hänellä on Karamazovin veljeksissä kolme identiteettiä, joissa kaikissa on häntä itseään.

Kierkegaard kirjoitti yli 20 nimimerkin suojasta, ja me tiedämme, että niiden joukosta löytyy muutama, joiden suulla hän itse puhui.

Nietzschen minähahmo sen sijaan kirjoittaa joskus niin ristiriitaisesti, että hänen minuudessaan on taatusti 'enemmän' kuin yksi 'luonto' (kuten Nietzschen ystävät ja hän itsekin totesivat) tai sitten tuon minän täytyy todella olla äärimmäisen ristiriitainen.
*
Edellä kirjoitettu tukee sitä tosiasiaa, että aina kun luemme vaikka anonyymien tekstiä, luemme sitä ikäänkuin alitajunnassamme kaikuisi ajatus 'joku tietty henkilö tässä nyt puhuu, mutta kuka?'

Vielä kerran: me vastaamme kirjoittavalle henkilölle, emme koskaan pelkälle tekstille.

Näin ollen suhtaudun anonyymisyyteen vähintäinkin varovaisen epäilevästi, mutta yhä silti pitäen anonyymiä persoonana - tai ainakin roolina, jonka 'takana' ja 'tekijänä' on yksi ihminen.

Muussa tapauksessa minun siis pitäisi lopettaa kommentointi anonyymien kanssa kokonaan, sillä silloinhan kommentoisin pelkkien 'haamujen' kanssa, ja tekisin itsestäni narrin - ehkä jopa hullun.

Aforismi 'rivouden fenomenologiasta'

Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehen päreeseen .
*
AHM
Päivän mietelause "Rivous merkitsee salaisuuden menettämistä, informaatioon ja kommunikaatioon kokonaan liukenemista." (Jean Baudrillard)
RR
Rivouden fenomenologia
'Kun ei ole enää mitään, minkä rikkomisessa olisi 'pyhyyden ja pahuuden ekstaattista elementtiä', elämästä tulee rivoa: latteaa, banaalia, turruttavaa ei-mitään, pakonomaista ja mekaanista pyrkimystä laukeamiseen; - juuri sellainen on kuin elävältä kuolemista: ruumis sätkii jatkuvasti nautinnon ja orgasmin kourissa, mutta mieli on tyhjä ja tahdoton kuin kuolleen katse'.
*

Hei moderaattori - 'juna meni jo!'

Kirjoitettu ikkunaiineksen päreeseen "Sisäinen pirumme" ja sen kommentteihin.
*
Tom Nokkeli sanoi...

Tuota noin. Eipä mennä merta edemmäs kalaan. Otetaan esimerkki tästä blogista. Nimimerkki
'Rauno Rasanen' kirjoitti tässä blogissa:
"Kuules nokkeli: vieläkö sä tarvitset tutin korviketta? Siitähän tuo pakkoneuroottinen tarve kantaa kännykkää joka paikkaan viestii..."Jos nyt ajateltaisiin, että 'Tom Nokkeli' on tunnistettava henkilö ynnä nettipersoona, niin pitäisikö minun nyt olla loukkaantunut Iinekselle?

Nokkeli jatkaa

"Ei pitäisi, vaikka tuo RR:n lausahdus blogissani olikin. Se ei nimittäin täytä herjauksen, solvauksen eikä yksityisyyden loukkaamisen juridisia kriteereitä, vaikka onkin rumasti sanottu. Siinä ivan kärki kohdistuu tiettyyn tapaan, ei henkilöön." (Iines/RR)

Ahaa! Siis on täysin Iineksen sananvapauden mukaista julkisesti epäillä tunnistettavan henkilön ynnä nettipersoonan omaavan pakkoneurooseja? Vieläpä täysin ilman asiayhteyttä.
(No, enhän minä nyt saata loukkaantua mistään, mitä 'Tom Nokkeli'lle sanotaan tai mitä 'Tom Nokkeli'sta sanotaan.)

RR
Luettuani kommenttisi, olen pohtinut, josko minun pitäisi ihan vain demonstraation vuoksi ottaa selville IP-osoitteesi ym. tietosi, ja haastaa sinut oikeuteen syistä, jotka ilmenevät sitten haasteessa, jotka oikeusviranomainen lähettää sinulle kirjeitse kotiisi.

Samoin harkitsen parin muun bloggaajan haastamista. Ellei peräti parinkymmenen...

Johan se on perkele!, ettei teidän suuta saada supummalle, vaikka tiedänkin, että tyhmyyttä vastaan ei voi taistella niinkuin pahuutta vastaan sentään vielä voi.
(Kts. kuitenkin myös PS.).
*
Kannatan periaatteessa maltillista jälkimoderointia kuten olen 'Kemppisessä' todennut, mutten itse sitä ole vielä kertaakaan blogissani tarvinnut.
Hoidan nimittäin moderoinnit 'omaan tyyliini': 'silmä silmästä' jne.-periaatteella.
*
Sen verran kuitenkin sanon Nokkeli, että joko huumorintajussasi tai älyssäsi on petraamisen varaa, mikäli kirjoittelet vakavissasi etenkin ylläsiteerattuja kommentteja.

Mutta jos näin on - lienee turha haastaa 'syyntakeetonta' oikeuteen.

Tästä seuraa valitettavasti sellainen seikka, että bloggarin pitäisi kirjoittaa esim. teikäläisestä kuin silkkihansikkain, mikä kyllä sotii sekä sananvapauden ensimmäisiä että viimeisiä pykäliä vastaan.
*
Huumorin ja kiusaamisen raja on tietenkin joskus kuin veteen piirretty viiva, mutta silti ero on periaatteessa selvä.

Myönnän kyllä, että erottelun kanssa on oltava tarkkana, mutta enhän minä nyt millään voi olla vastuussa siitä, että satirisoitava kohteeni on niin helkkarin yksioikoinen ja kapea-alainen tyyppi, että ainoa tapa kritisoida häntä on kirjoittaa sen verran ovelasti, ettei edes 'valtion pääinkvis...moderaattorikaan' löydä tekstistäni mitään huomautettavaa.

Tällainen periaate lopettaisi sitäpaitsi kaiken parodioinnin ja satiirin joka paikasta - ei vain blogeista.
*
Mutta huom! - Olen minä pyytänyt anteeksi mm. Iinekseltä omia kommenttejani ja ihan syystä olenkin.
Ei ketään pidä kehottaa menemään hirteen! Semmoisesta kommentista voisi minutkin jo haastaa käräjille...mutta kuten sanottu: pyysin ja sain anteeksi.
(Mielestäni tämä oli ihan asiallista 'itsemoderointia'...)

Sinulta Nokkeli en kyllä pyydä anteeksi, koska esitin mielestäni aika yleisenäkin pidettävän analogian kännykkäriippuvuuden luonteesta: se on ikäänkuin pakkomielteinen tarve pitää tutin kaltainen, turvallisuudentunnetta keinotekoisesti ylläpitävä 'transitionaaliobjekti' jatkuvasti käden ulottuvilla - jopa luokkahuoneessa, vaikkei kännykkä ainakaan toistaiseksi ole mikään esim. taskulaskimeen verrattava opiskeluväline.

Esitän tämän saman määritelmän vaikka oikeusalissa!
*
Lienet lukenut profiilistani, että olen nimennyt itseni psykofyysistä olemustani kuvaten sanoilla: 'Ontuva Rabelais'.
Luulisi jo sen antavan jotain osviittaa tavastani kirjoittaa.

Noo...olihan se Rabelaiskin sekä kirkon että valtion hampaissa - miksei sitten jonkun herkkähipiäisen blogikommentaattorin 'kiusanteon' kohteena...

Minun kanssani voi kyllä olla ihan vapaasti eri mieltä ja myös kiusoitella saa mutta ei varsinaisesti kiusata kiusaamisen itsensä takia, koska se on mautonta ja typerää.

Satirisointi ei kuitenkaan ole kiusaamista tai halveksuntaa vaan perimmältään huumorin keinoin ilmaistua kritiikkiä: siinä vain kuvataan kohde tavalla, joka saa hänen mielipiteensä ja käyttäytymisensä vaikuttamaan enemmän tai vähemmän kyseenalaiselta - ehkä naurettavalta, tekopyhältä jne.
*
PS. Mutta mutta - sinä olet Nokkeli periaatteessa pelkkä nimimerkki, joten miten sinä voit oikeudellisesti ottaen loukkaantua yhtään mistään, mitä sinusta sanotaan, koska kukaan ei tiedä, kuka sinä olet.

Toisaalta meikäläisen olisi tietenkin johdonmukaista jättää anonyymien kommentit omaan arvoonsa, mutta valitettavasti vain he voivat suojautua tuntemattomuutensa taakse ja tölväistä sieltä toisia ihmisiä joutumatta itse suoraan oikeudelliseen vastuuseen sanomisistaan.

Tietenkin tämä asia voidaan teknisesti näköjään selvittää, mutta silti anonymiteetti on ongelma juuri tällaisissa tapauksissa.

Toki anonyymisuus on myös eräs sananvapauden tae, mutta samalla 'täysanonyymit' saattavat myös olla suurempi uhka sananvapaudelle kuin oikealla identiteetillään kirjoittavat.

Tämä on vanha aihe Blogistanissa, mutta nousee jälleen esiin moderointikeskustelun yhteydessä.

'Pantteri': peli jonka pitää jatkua niin pitkään kuin mahdollista

Kirjoitettu jatkoksi edelliseen päreeseen ja kommentiksi Kemppiselle.
(Lisäys PS.)

kemppinen kirjoitti

"Olimme yksimielisiä (Mäntylän kanssa) siitä, että shakki ei ole peli, koska muistikapasiteetin rajoissa se on optimoitavissa. Se on siis lähempänä algoritmeja tai matematiikkaa.
Pokeri on peli, koska siinä on säännöt, ja lisäksi pelin kulkuun voi vaikuttaaa strategioilla, esimerkiksi pudottamalla vahingossa pistoolin (cal. .45) housun liitingistä lattialle.'


*
RR

Lienet aivan oikeassa tämän Mäntylän kanssa siitä, mitä tulee shakkiin ja pokeriin, joita molempia on tullut pelailtua nuoremmapana.

Pokerin ja 'Pantteripelin' ero tosin on siinä, että ainakaan 'jotenkuten' virallisessa pokeripelissä et voi uhata toisen henkeä, mutta voit kyllä uhata sellaisella riskipanostuksella, jossa sinun voittaessasi vastapeluri saattaa menettää koko omaisuutensa, minkä jälkeen hän ehkä kävelee suoraan ulos 25:nnen kerroksen ikkunasta.

Mutta sehän on kokonaan hänen valintansa, koska säännöt sallivat psykologisen uhkapelin.

*
'Pantteripelin' idea sen sijaan on lopulta varsin 'yhteisöllinen'. Se on tavallaan joukkuepeliä, joka ei välttämättä pääty koskaan.

Olennaista on, että peli jatkuu, eli että pelaajien pyrkimyksenä ei olekaan voittaa vaan yrittää jatkaa peliä niin kauan kuin mahdollista.

Tällaisiakin pelityyppejä toki tunnetaan, mutta niissä on aina selkeät säännöt. 'P-pelissä' säännöt sen sijaan luodaan koko ajan uusien - joko yhden pelaajan päätöksen tai yhteisen sopimuksen kautta.

Tottumaton 'P-pelaaja' joutuu oppimaan, että mikäli juuri hänen siirtonsa johtivat pelin loppumiseen, hän on pelin niin sanottu häviäjä.

Siis: tuskinpä tätä kuvitteellista peliä pystytään pelaamaan loputtomiin, elleivät pelaajat ole valmiita yrittämään yhteistyötä vastapelurin kanssa.

Vaikeustasoja on - kuten edellä jo sivuttiin kaksi:

1) Vaikein taso on tilanne, jossa pelaajat eivät saa keskustella keskenään säännöistä.
Tämä osoittautuu kuitenkin lähes aina ylivoimaiseksi vaatimukseksi: peli päättyy vääjäämättä ja ehkä hyvinkin nopeasti, koska vastustajan seuraavaa sääntömuutosta ja sitä seuraavaa siirtoa on hyvin vaikea arvioida, ja ennenpitkää pelaajat eivät voi välttyä syömästä (kaikkia) vastustajiensa nappuloita.

Voittaja on se, jonka viimeinen nappula syödään, sillä hän ei aiheuttanut pelin päättymistä!

2) Toisessa - hiukan helpommassa - vaihtoehdossa peli saattaa kestää todella pitkään, mutta ei luultavasti loputtomiin, mikäli tasapelin vaihtoehto kielletään: esim. toistuvien siirtojen mahdollisuutta rajoitetaan, eli henkilö saa käyttää samaa siirtoa vain rajatun määrän - varsinkin loppupelin aikana.

Tässä vaihtoehdossa pelaajat saavat joka tapauksessa sopia siirroistaan keskenään.

Huomautan, että 'P-peliin' voidaan kehittää moniakin sääntövariaatioita, mutta jos pelin ideaalina periaatteena pidetään jatkuvuutta - ei siis pelin loppumista - ei edes tasapeliin, tässä lienee aikamoinen haaste pelin kehittäjille.

Jos pelistä halutaan löytää voittaja, niin sellaiseksi voitaisiin julistaa se, jonka katsotaan parhaiten kyenneen sääntömuutoksilla estäneen sen loppumisen.

*
PS.

'P-pelissä' sääntöjen muoto ja määrä lienee ymmärtääkseni loputon, ja siinä käytetyt strategiat palvelevat siis pelin jatkumista, ei sen lopettamista omaan voittoon tähdäten.

Joku kysyy nyt, että mikä ihmeen peli se tällainen muka on?

Vastaan samaan tapaan kuin aiemmassa kommentissani: se on peli, jota pelataan 'tuolla' yhteiskunnan puolella - glokaalisti - kaiken aikaa.

Jos nimittäin joku voittaa makrotasolla lopullisesti, hän voittaa niin kovalla hinnalla, ettei koskaan tule saamaan sitä voittoaan, jota niin kovin havitteli, koska joutui tuhoamaan pelissään oman voittonsa edellytykset.

Tämä Al Goren esittämä kärjistys dokumenttielokuvassaan 'Epämiellyttävä totuus' motivoi loppujen lopuksi myös tätä pelkästään abstraktilla tasolla kuvaamaani Pantteri-peliä.

'Show must go on', mutta pelin sääntöjen on muututtava - eikä vain sääntöjen vaan jopa itse pelissä käytettävien sääntöjen luomisen osalta, jotta itse peli voisi jatkua reaaliaiakaisesti päivitettynä mahdollisimman pitkään.

Kaikki tähänastiset pelimme ovat makrotasolla olleet lopulta jonkunasteisia nollasummapelejä.

Itse en hehkuta edes mitään win-win-pelin mahdollisuutta vaan yksinomaan sitä, että kyettäisiin kehittämään peli (ja siten myös uusi käsitys pelistä), joka kykenisi takaamaan oman jatkuvuutensa ilman mitään perinteisiä voittopyrkimyksiä - edes win-win tasolla.

Onhan aivan sama voittaako yksi vai voittavatko useat tilanteessa, jossa koko perinteinen pelaamisen talouspoliittinen/-tieteellinen paradigma/idea on totaalisti muuttumassa - tai jo muuttunut - äärimmäisen kyseenalaiseksi ja itsensä kumoavaksi suhteessa itse pelivälineen eli maapallon kestokykyyn.

(Esitettäköön edellinen eräänlaisena huomautuksena vaikka Pekka Himaselle...)

May 21, 2007

Sivistynyttä pelaamista ilman sääntöjä

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Sanomalehtien turmiollisuudesta".

frank finatra kirjoitti Kemppisessä

Tämäkin Churchill-juttu on melko hyvin tunnettu, mutta tulkoon taas kerrotuksi. Winston laski laulellen vesiä.
Alahuoneen pisuaarin ääressä, kun yht'äkkiä Labourin puoluejohtaja Attlee astui sisään."Jaaha,minun lienee parasta poistua saman tien", totesi Churchill. "Miten niin", ihmetteli Attlee."No koska joka kerta nähdessäsi jotain suurta haluat heti sosialisoida sen!"

RR

Kiitos frank finatralle päivän ensimmäisistä nauruista! (Ne voivat joskus jäädä myös päivän viimeisiksi.)

*
Mitä sivistykseen ja peleihin tulee, niin istuin kerran ravintolan pöydässä perin luonnontieteellisen, 'sivistyneen' ja loogisen ihmisen kanssa.

Koska tiesin, ettei tyypin kanssa kannattanut ryhtyä väittelemään johtuen siitä, ettei miehellä ollut lainkaan paradoksien ja paralogioitten tajua (vaan 'ainoastaan' 'luonnontieteellistä järkeä'), kehitin salamannopeasti taskussani ja eri pöydällä olleista pikkuesineistä kaksi vastakkain olevaa muodostelmaa, jota aloin kutsua 'Pantteri-peliksi'.

Tuttavani luuli sitä tammipeliksi tai jopa shakin irvikuvaksi, mutta minä sanoin, että 'tässä pelissä ei ole sääntöjä' ja tein ensimmäisen siirron.

'Sinun vuorosi', jatkoin. Siinä oli 'huippusivistynyt' äimän käkenä, mutta siirsi sitten jotain ns. nappulaansa.

Peli eteni nopeasti siihen pisteeseen, että viimein 'söin' vastustajan ensimmäisen 'nappulan'.
Tämä kysyi, että millä oikeudella. Vastasin, että tässä pelissä pelaajilla on just ne oikeudet, joita he haluavat itsellään olevan.
Hän söi heti perään minun 'nappulani'.

Sitten lisäsin hiukan arvoituksellisesti, että 'kuten huomaat - jos me haluamme pelata tätä peliä ilman 'virallisia' sääntöjä, meidän on pakko luoda - jottemme tuhoaisi toista heti tai ajautuisi kaaokseen - sellainen säännöstö, joka tekee pelistä mielekkään'.

'Silti meillä ei tarvitse olla 'virallisia' sääntöjä. Luuletko, että sellainen peli on mahdollinen?'

Tyyppi suivaantui lopulta ja lopetti pelaamisen, koska piti sitä mielettömänä.

Jatkoin, että tällaista peliä pelataan joka päivä tuolla yhteiskunnan puolella.
Sääntöjä löytyy joka lähtöön tuhottoman paljon, eikä kukaan lopulta tiedä, mikä sääntö on tärkeämpi kuin toinen, ja jos joku luulee tietävänsä, mikään ei takaa, että hän itsekään noudattaisi sitä - ainakaan tiukan paikan tullen.

Sitä on 'Pantteri-peli'. Sitä on sivistys. Yritys luoda järjestystä kaaokseen. Mutta ei ikäänkuin ennalta valmiiksi annettujen argumenttien ja kaavojen määräämänä vaan 'luovimalla ja luomalla'.
*
Paras innovaatio on täydellinen yllätys...

Syntitesti

Testi via Sedis - ja moni muu.

(Bloggerin editointi pätkii, eikä esim. aktivoi osoitteita tai linkkejä toistaiseksi, joten päre on keskeneräinen).

***
Syntitesti

"Testin ja koko ohjelmasarjamme lähtökohtana on ollut ajatus seitsemästä kuolemansynnistä: Ylpeys, Ahneus, Kateus, Vihamielisyys, Hekumallisuus, Vatsan palvonta ja Hengen velttous.
Mutta koska ohjelmasarjan tuli täyttää yksitoista ohjelmapaikkaa, niin mukaan piti kaivaa lisää syntejä (kuolemansyntejä oli alun perin 25).
Mukaan otettiin vielä Murehtiminen, Välinpitämättömyys, Tietämättömyys ja Huumorintajuttomuus.

Kuolemansynneillä on ajateltu olevan myös vastakohtansa, jokin perustavaa laatua oleva hyve.
Tällä kohtaa näkemyksissä on ollut tosin paljon suurempaa kirjavuutta. Ohjelman ja testin tekijät ovat päätyneet seuraaviin ratkaisuihin: Ylpeydellä on vastahyveenään Urhoollisuus, Ahneudella Viisaus, Kateudella Oikeudenmukaisuus, Vihamielisyydellä Anteeksianto, Hekumallisuudella Rakkaus, Vatsan palvonnalla Kohtuus ja Hengen velttoudella Jalo joutilaisuus.
Murehtimisen vastahyve on Pyhää huolettomuus, Välinpitämättömyyden Lojaalisuus, Tietämättömyyden Hiljainen tieto ja Huumorintajuttomuuden vastahyve on Suhteellisuudentaju."

***
KUOLEMANSYNNIT:

Ylpeys
Ahneus
Kateus
Vihamielisyys
Hekumallisuus
Vatsan palvonta
Hengen velttous
Murehtiminen
Välinpitämättömyys
Tietämättömyys
Huumorintajuttomuus

SUURET HYVEET:

Urhoollisuus
Viisaus
Oikeudenmukaisuus
Anteeksianto
Rakkaus
Kohtuus
Jalo joutilaisuus
Pyhä huolettomuus
Lojaalius
Hiljainen tieto
Suhteellisuuden taju

Lähteenä käytetty mm. Jaakko Heinimäen kirjaa Seitsemän syntiä (Like 1999).

***
http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi.html

OMA TULOS:

HYVEITÄ:

Urhoollisuus: 16
Oikeudenmukaisuus: 14
Anteeksiantavaisuus: 13
Kohtuullisuus: 12
Lojaalisuus: 12
Viisaus: 11
Suhteellisuuden taju: 10
Rakkaus: 9
Jalo joutilaisuus: 8
Pyhä huolettomuus: 7
Hiljainen tieto: 4

SYNTEJÄ:

Murehtiminen: 8
Ylpeys: 8
Tietämättömyys: 6
Huumorintajuttomuus: 5
Hengen velttous: 4
Vihamielisyys: 4
Kateus: 3
Vatsan palvonta: 3
Ahneus: 2
Hekumallisuus: 2
Välinpitämättömyys: 2

***
Olen itse jäävi sanomaan mitään tuloksestani, mutta voinen myöntää kuitenkin, että se saattaa olla oikeaan suuntaan 'vinossa'.

May 17, 2007

Opettajien kauhut - Speedy ja Saku

Haluan tällä Kummeli-'dokumentti-sketsillä' ilmaista tukeni ikkunaiinekselle hänen kritisoidessaan päreissään "Kännykät parkkiin" ja "La verità" tapausta, jossa riiviömäinen yläastelainen oli julkaissut You Tubessa kännykällään salaa videoimansa pätkän, jossa hänen opettajansa oli oppilaitten pyynnöstä tanssinut ja laulanut näiden vappuriehassa.
Sakilainen (=nuorisohuligaani) antoi kaiken lisäksi ymmärtää, että video oli kuvattu mielisairaalassa.
Opettaja teki videosta tutkimuspyynnön poliisille, koska halusi selvittää, oliko hänen kunniaansa loukattu.
Joka tapauksessa opettaja oli joutunut harkitun, salakavalan ja vääristellyn pilan/pilkan kohteeksi, koska hänen esityksensä oli luvatta julkaistu mainitulla Internet-sivustolla.
Haluan kuitenkin seuraavan videon myötä osoittaa, että Iineksen käyttämä esimerkki on siitä lievemmästä päästä.
Opettajakuntamme joutuu nykyään paljon kauheammankin pilkanteon ja ilkivallan kohteeksi - etenkin niin sanottujen hevi-teinien taholta.
Ei siis ihme, että tämän 'dokumenttivideon' puukäsitöiden opettaja Harri 'Höylä' Soikkelikin on jo täysi hermoraunio.
Siitä ovat pitäneet huolen hänen kaksi vapaan kasvatuksen saanutta (toisin sanoen kieroon kasvanutta joskin 'luovaa') ja ennenkaikkea hevin turmelemaa oppilastaan Speedy ja Saku.
***
*
www.yle.fi/kummeli/speedy_Saku/. (Hevi-riiviöiden kotisivut)
*
Tässä muutama ekstra, jotta ymmärtäisimme, miten 'sairrrraa(lloise)n hyviä' nää jätkät on...
Speedy ja Saku 05:04
Speedy ja Saku vahvistinostoksilla.
Speedy ja Saku 07:34
Speedy ja Saku etsivät tälläkertaa taustabändiä.
Speedy ja Saku 05:59
"Omalla vastuulla!"

'Uncle Freak' kohtaa armon

Kirjoitettu alunperin kommenteiksi PJ:n päreeseen "Pipit ja papit".
*
RR ad merja auer

Miten jollekin ihmiselle voi antaa anteeksi sellaista, johon hän ei ole syyllistynyt?
Kieroa meininkiä...

En suostu uskomaan, että syntymiseni ihmiseksi teki minusta automaattisesti langenneen.

En mielestäni kanna kenenkään muun syntiä kuin omaani (en siis Aatamin enkä ihmislajin syntiä).
Sitäpaitsi meidän on ajateltava, että Sisyfos on onnellinen, kuten Camus kirjoitti.

Mikään ateeksianto ei hänen taakkaansa helpota. Niinpä hänen ainoa onnensa on hänen taakkansa.Toisin sanoen a la Kierkegaard: 'Epätoivo on meidän ainoa toivomme.'

Jos ei rakasta kohtaloaan (amor fati - Nietzsche, stoalaiset), vihaa sitä. Kumman sinä valitset?

Väittäisin, että kun äärimmäinen nihilismi saavuttaa ihmisessä lakipisteensä, se joko tuhoaa hänet tai tekee hänestä niin 'kovan', ettei edes rakastaminen enää horjuta hänen henkistä tasapainoaan.

Ja juuri sen takia hän pystyykin rakastamaan varauksettomammin kuin se, joka on yhä omien impulssiensa, affektiensa, paheittensa ja ennakkoluulojensa orja.
*
Merja Auer sanoi...
Elän häpeästä välittämättä sellaisena kuin olen, ja ajattelen että sillä on jotain tekemistä jos ei anteeksiantamuksen niin ainakin armon kanssa.
*
RR
Oukei. Ajatellaan nyt sitten, että josko minä olenkin ihmislajiin kuuluvana olentona väistämättä täysi paska. Langennut Aatamissa ja Eevassa.

Niin että miten se Jeesus sitten voi minut pelastaa - siis armahtaa ja anteeksiantaa minun syntisyyteni?

Enhän minä häntä ole pyytänyt asianajajakseni. Suoraan Jumalan kanssa on ollut tarkoitukseni hoitaa tämä syyllisyys-juttu, vaan nyt menee Jesse tapattamaan itsensä minun puolestani.

Enkä minä voi muuta kuin kokea lievää ankarampaa avuttomuutta - liki syyllisyyttä (sic), koskapa minun sijaani tuomittiin väärä kaveri.

Minunhan siellä ristillä olisi pitänyt roikkua. Minä olen se oikea syyllinen! Ei Jesse...
Vaan nyt väittävät teoloogit, että kyseessä oli itse Isä-/(Äiti-) Jumalan suunnitelma, jonka käsikirjoituksen mukaan tämä lähetti oman poikansa, joka on samaa sukua hänen kanssaan - ja vielä enemmänkin: samaa olemusta!? - pelastamaan minut.

Näin on Jeesus sovittanut Aatamin (ja Eevan) synnit, jotka yhä kuhisevat meikäläisessäkin ilman, että minun on tarvinnut pistää tikkua ristiin.

Minun mielestäni tällainen, vapauttava tuomio, jonka joku toinen kärsii minun paheitteni takia, on kuitenkin hirvittävä oikeusmurha - ehkä peräti sadismia.

A) Se on epäoikeudenmukaista B) se on julmaa C) se tekee minusta joko narrin tai lisää syyllisyyttäni entisestään.

Kaikki tämä tietysti edellyttäen, että uskon siihen, mitä teologit minulle kertovat. Ja jos en usko, niin nykyään siitäkään ei joudu helvettiin vaan pelastuu.

Jo on tehty helpoksi tämä nykyajan luterilainen kristillisyys.

Enhän minä pelastusta kaivannut vaan reilua oikeudenkäyntiä!

Nyt on Nasse 'Uncle Freak' Räsänen hyvin hyvin vihainen!!

May 15, 2007

Uncle Nasse 'plays' bottles ja on hyvin hyvin vihainen!

Nasse-Setä (soittaa ja 'virittää' pulloja - in English) 03:49
Tässä on Suomen ensi vuoden Euroviisu-ehdokas. Taatusti erilaista viisumusaa!
Nasse Setä - Pulloillasoitto suomenkielinen 04:32
Suomenkielinen versio pulloillasoitto-sketsistä.
###
Nasse-setä (on melkein selvin päin) 03:25
Nasse Setä - Nassen aistit 04:18
Nasse antaa oppitunnin ihmisen aisteista.
Nasse Setä - Irvileuka 00:30
Joku on jekkuillut Nasse Sedän kustannuksella! ...kele!
Nasse Setä - kilpailu 01:49
Nasse Setä järjestää kilpailun perheen pienimmille.
Nasse Setä - kilpailu 2 01:27
Kilpailun tulokset
Nasse-Setä - XXL-nenä 04:21
Nasse setä on joutunut kritiikin kohteeksi.
*

Spede ja 'Naisen logiikka'

Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet intohimoisesti sekä selittää että ymmärtää maailmaa, luontoa ja todellisuutta, vaikka heidän olisi jo kauan sitten pitänyt oivaltaa, että se on mahdotonta...

***
Naisen logiikka
02:56

Naisen Logiikka
03:05

Naisen Logiikka 1
00:27

Naisen logiikka 2
03:26
Tämä lienee paras.

Naisen logiikka 3
04:54

Naisen Logiikka 4
05:16

Naisen Logiikka 5
03:18

###
Naisen logiikka (Autolla lähtö)
01:48
Playback: - oikeat äänet, 'väärä nainen'; muuten klassikko.

May 12, 2007

KÖÖTÖS!

Ehdoton klassikko! Juice ja hänen Slamfonia-yhtyeensä esittävät kappaleen Ilomantsi Suomen Euroviisukarsinnoissa 1981.
Lopuksi kuulemme ja näemme 'hööstöttelyn'. 'Köötös!'
* http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=75&t=373&a=2991 (JUICE, 1981)
*
koti.welho.com/slemmett/huumori/juice.htm.
www.lovemusic.fi/julkaisut/728.

May 10, 2007

Kavala tauti vaanii kampuksella

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Media ja meediot".
(Kuvassa Hannu Humanisti lukemassa Matti Klingeä. Hannulla on immuniteettitaso kunnossa.)

Petja Jäppinen sanoi...
Ylipainoisella istumatyöläisellä saattaa helposti ilmetä humanisteja. Varsinkin ulkoiset humanistit ovat vaikeita hoitaa ja mikäli joudutaan turvautumaan leikkaukseen, on haava kuulemma riesallisen kipeä ja vaikea hoitaa. Ennen aikaan käytettiin humanisteihin jopa polttorautaa, joka nyttuntuu aika kamalalta ajatukselta, mutta oli aikanaan edistyksellistä hoitoa.
Nykyiset lääkkeet ovat suhteellisen hyviä ja leikkaushoitoon ei tarvitse usein ryhtyä.
RR
Kiitos tiedosta. Naurattaa vieläkin..;%].
Voin vain kuvitella mielessäni, miten psykiatri Lauri Pähkä esittelee (miespuolisen) potilas X:n oireita 'meetingissä'.

"X pääsi yliopistoon lukemaan teoreettista fysiikkaa. Hänellä alkoi kuitenkin ilmetä humanisteja toisen yliopistovuotensa jälkeen, jolloin hänet oli omien sanojensa mukaan historiallis-kielitieteellisen laitoksen(?) naisopiskelijoitten toimesta 'muilutettu' kuuntelemaan Matti Klingen 'Studio General'-luentoa: 'Humanus ergo sum', jonka Klinge oli pitänyt vaaleansininen rusetti kaulassa ja ylioppilaslakki päässä.

Tämän luennon seuraaminen oli X:lle perin tuskallista ja aiheutti hänessä heti luennon jälkeen voimakkaita 'hylkimisreaktioita' kuten oksentelua ja tajunnan tason ajoittaista hämärtymistä.

Noin kolmen päivän jälkeen luennosta X:llä alkoi ilmetä humanisteja ensin unessa, sitten alavatsassa. Näitä 'humanistejaan' hän sitten yritti hoitaa aluksi peräpuikoilla - siinä syväksi mielipahakseen onnistumatta.

Lopulta X hakeutui kirurgi Tulikouran vastaanotolle, joka tutkittuaan tapauksen ei löytänyt tästä mitään somaattisia muutoksia ja ystävällisesti kirjoitti hänelle lähetteen minun luokseni.

X on tänään omasta tahdostaan sisäänkirjoitettu Vesperian sairaalaan, jossa hän toivoo saavansa hoitoa, joka karkoittaa hänestä 'humanistit hevon kuuseen'.

Oletan, että X:n luontainen humanistinsietojärjestelmä on pettänyt, ja hänelle joudutaan tekemään sekä verensiirto että aivopesu, jotta immuniteetti saadaan palautettua normaalille tasolle.
Diagnoosi on siis Luonnontieteilijän autonomisen humanistinsietojärjestelmän pettäminen.

Lääkitykseksi ehdotan jotain vahvaa purgatiivia. Olen kehottanut X:ää myös visusti kiertämään humanistisen tiedekunnan eri laitokset ja mieluummin kaukaa."
*

Yhteinen 'pimeytemme'

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni "Brändien massapsykologiaa" kommenttiin.
(Päre numero 900)
*
ad jussi

Ajattelusi muistuttaa siinä mielessä Kemppisen vastaavaa, että se (jos nyt tarkoituksellisesti hieman liioittelen) heittelehtiii informaation ja empiiristen faktojen kaaoksessa sinne tänne - aivan kuin sillä ei olisi mitään suuntaa - lähtökohtia tai päämäärää.

Itse olen pyrkinyt tässä brändikeskustelussa tekemään 'vanhanaikaiset' eli sen, minkä rationalistinen filosofi on aina tehnyt: olen käsitteellistänyt tietyn empiirisen ilmiön nappaamalla käyttööni erään tunnetun ja paljon käytetyn käsitteen - laajentanut sen alaa (ekstensio) syventäen samalla sen sisällöllisiä merkityksiä (intensio).

Tällainen tapa integroida sekavalta vaikuttavaa ilmiötä on varsin kätevää, joskin on myönnettävä, että siinä tulee myös vedettyä monta kertaa mutkat suoriksi eli yksinkertaistettua ilmiötä sen kaikkien ilmenemismuotojen suhteen.

Silti väitän, että 'modifioidessani ja korottaessani' brändin tavallista lajikäsitettä korkeampaan kategoriaan onnistun tuomaan paremmin julki ainakin oman näkökulmani kaupankäynnin yleiseen problematiikkaan sekä hyve-etiikan että eräitten taloustieteellisten oletusten suhteen.

Filosofointi on sitä, että syventäessään asioita tulee samalla yksinkertaistaneeksi, ja jos ajatuskokeilu on onnistunut, tuo yksinkertaistaminen ei välttämättä ole negatiivinen asia vaan tekee käsiteltävästä ilmiöstä ymmärrettävämmän ja pohdinnat siitä koherentimmiksi.

Tällaiseen - sanoisinko reflektiiviseen 'taloudellisuuteen' empiirikot ja tilastotieteilijät harvoin jos koskaan pääsevät.

Heille todellisuus on lukemattomien tutkimusprojektien loppuraportointia ja noitten raporttien välisen koherenssin etsimistä sitä kautta.

Tämä kuitenkin merkitsee, I) että empiirisillä tutkijoilla on a) joko vain yksi metodi tai b) erittäin paljon metodeja sekä II) etenkin sitä, että heidän käyttämänsä argumentaatio-apparaatisto on matematiikan tavoin äärimmäisen rönsyävää ja monenlaista, jatkuvien kehien kautta kulkevaa ja silti oikeutettua (matematiikan ja argumentaation sisäisten välttämättömyyksien takia).

Perimmältään empiirikon pyrkimys on kuitenkin sama kuin rationalistillakin: hahmottaa todellisuudesta uskottava ja toimiva kuva.

Rationalisti pyrkii siihen luomalla uusia käsitteitä tai antamalla (kuten minun tapauksessani) käsitteille uusia merkityksiä ja universalisoimalla niitä korkeamman tason diskurssin kiteytymiksi.
On sitten aika paljon kiinni persoonallisuudesta ja mentaliteetista kumman tavan kukakin valitsee.

Itse koen läheisimmäksi Kantista alkaneen transsendentaalisen rationalismin mallin (siis ei-metafyysisen tai 'kvasimetafyysisen' rationalismin), jossa empiirinen maailma oletetaan realistiseksi todellisuudeksi.

Kantin ajattelu tulee erottaa (edes Schopenhauer ei ymmärtänyt tätä seikkaa kunnolla!) Berkeleyn idealismista/nominalismista sekä postmodernin ajattelun aivan äärimmäisestä relativismista tai sosiaalisesta konstruktivismista.

Berkeleyn perusidea: 'oleminen on havaituksi tulemista' (todellisuus ei siis ole olemassa reaalisena ja tajunnasta riippumatta - ei edes materiaalis-energeettisenä - ilmiönä) ja postmoderni ilmiöiden konstruoinnin ja dekonstruoinnin kehä ovat lopulta yhden ja saman ajattelutavan: nihilismin ilmauksia.

Siinä missä empiirikko, joka ei yleensä tee ontologisia sitoumuksia (idealismi, realismi) todellisuuden suhteen, on vaarassa ajautua probabilismissaan ja fallibilismissaan äärimmäiseen skeptisimiin, siinä puolestaan rationalisti, joka yleensä aina on tehnyt ontologisia ja tietoteoreettisia sitoumuksia, saattaa noitten sitoumusten pettäessä eli menettäessä uskottavuutensa ajautua absoluuttiseen arvonihilismiin, joka on tavallaan kaiken ajattelun 'nollapiste'.

Skeptikko saattaa havainnoidessaan vielä jatkuvasti testailla maailmaa, mutta nihilisti ei ajatellessaan ja havainnoidessaan edes katso eteensä, koska hän näkee vain pimeyttä, johon minkäänlainen 'järjen valo' ei pysty edes himmeästi tuomaan ontologista tai epistemologista 'selkeyttä ja varmuutta'.
*
Summa: me tarvitsemme siis Immanuel Kantin filosofiaa - aina ja yhä edelleen.

Sitä pitää vain 'päivittää' ottamalla huomioon uusimmat luonnontieteelliset ja käsitteellis-argumentatiiviset 'paljastukset' - ihan niinkuin teki Kant itse omana aikanaan. Kant nimittäin tunsi hyvin aikansa luonnontieteelliset teoriat.

On väitetty, että Kantin ajattelu perustuu newtonilaiseen fysikalismiin eikä sovellu enää suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan todellisuuteen, mutta tällainen ajattelutapa suhtautuu Kantiin kuin aikalaishistorioitsijaan, jolla on enää vain dokumentaarista arvoa.

Mikään ei voisi olla virheellisempi arvio Königsbergin neron ajattelun merkityksestä ja ulottuvuuksista kuin tällainen - yleensä nihilistin (Rorty) tai tieteellisen empiristin (esim. Kari Enqvist ja muut 'umpireduktionistit') - mielipide Kantista.

Edustan myös kantaa, jonka mukaan Nietzsche alunperin hyväksyi Kantin 'I Kritiikin' tietoteoreettis-metafyysiset johtopäätökset (muttei suurinta osaa II (moraalifilosofia) ja III Kritiikin (estetiikka) periaatteista.

Nietzsche kuitenkin tulkitsi perspektivismissään Kantin ymmärryksen muodot aivan äärimmäisellä tavalla, jossa ne muuttuivat universaaleista järjen matriiseista kontingenteiksi valtapyrkimyksiksi.

Tähän suuntaa ei ole syytä jatkaa kovin pitkälle, koska - kuten olen useasti huomauttanut - vaikka relativismia ja solipsismia ei mielestäni voikaan kumota loogisen argumentaation kautta (päinvastoin kuin esim. McIntyre tai ylipäätään realistit ajattelevat), niin relativisti ja solipsisti eivät voi elää ihmisyhteisössä - he ovat pysyvästi jonkin toisen 'maailman' asukkeja - ikäänkuin skitsofreenikkoja tai autisteja, joiden on äärimmäisen vaikea käsittää, että inhimillinen, kommunikatiivinen todellisuus ei ole yksinpuhelua vaan edellyttää myös kykyä kuunnella toisia ihmisiä.

Ääriesimerkkini relativismista ja solipsismista - Nietzsche ja Wittgenstein, olivat kuitenkin kahtiajakoisia ihmisiä - kummallakin oli filosofinen minänsä ja sosiaalinen minänsä eivätkä nämä kaksi välttämättä kohdanneet toisiaan kovin usein.

(Huom! 1) Itse tosin olen päätynyt väittämään entistä vahvemmin, että, mikäli ei tunne Nietzschen elämää ja luonnetta, ei voi myöskään ymmärtää hänen filosofiaansa.
2) Wittgenstein tosin halusi ymmärtääkseni irtisanoutua skeptisimistä ja relativismista, mutta onnistuiko hän siinä yrittäessään siirtyä Tractatuksen tieteellisestä monismista kielipelien pluralismiin? Sitä sopii kysyä ja ehkä myös epäillä.)

####
Siinä oli taas kerran katsausta tapaani ajatella filosofisesti.

Todettakoon vielä lopuksi, että jos/kun vatvoo tarpeeksi kauan käsitteen ja havainnon sekä hyveen ja paheen dialektiikka, saattaa tosiaankin kyynikon tavoin päätyä 'tynnyriin' asumaan ja kävelemään lyhty kädessään kaupungille kirkkaassa päivänvalossa.

'Common Sense-ironikko' voisi kuitenkin hieman hämmentää Diogenesta kysymällä onko se pimeys, jonka keskellä tämä tuntee kävelevänsä hänen 'omaa pimeyttään vain muiden typeryyttä'.

Ehkä Diogenes mestari-ironikkona vastaisi, että koska hän - vaikka elää tynnyrissä - on edelleen yhteisön jäsen, täytynee tuon pimeyden(kin) olla 'kaikille yhteistä'.
Mutta vain hän yksin - Diogenes ('universaali solipsisti') on tuon pimeyden 'havainnut.'

Brändien massapsykologiaa

Kirjoitettu kommentiksi edellisessä päreessäni "Miksi täällä on niin pimeää?" olleeseen kommenttiin.
Tsekkaa myös Ahneen Järjen Kritiikki - rationaalisen valinnan d... ja Moraalittomia hyveitä (jatkoa brändi-kritiikkiin) sekä Saatanaa ei voi huijata?
*
jukka sanoi...

Jos ja kun maailmaamme pyöritetään nykyään jatkuvan ja kiihtyvän talouskasvun vaatimusten mukaan, niin eikö voisi ajatella, että on itse asiassa hyvä asia, että ihmiset käyttävät rahojaan illuusioihin ja muuhun immateriaaliseen sen sijaan, että hankkisivat vain enemmän ja isompaa?
Ja eivätkö juuri brändit ole antaneet meille ne vähät painostusmahdollisuudet yritysten suuntaan, joita meillä on?

RR

Ikäänkuin brändit olisivat jotain 'ympäristöystävällistä' stuffia? Nyt meni kyllä yli mun hilseen.

Minun mielestäni juuri trendit ja brändit takaavat sen, että osasta maapalloa tulee sekä konkreettisesti että metaforisesti käytöstä poistettujen, vanhojen innovaatioiden kaatopaikka.

Brändi aikaansaa aina yhä vahvistuvan materiaalisen kasvun ja kierron (kohti kaatopaikkaa), koska se ikäänkuin edustaa tai symboloi jonkun tuotteen, joka aina materialisoituu tavalla tai toisella, arvoa, merkitystä ja olemusta.

Brändi antaa tuotteelle sen 'hengen', jota sillä ei muutoin olisi. (Tietysti tällainen on vain 'tekohengitystä' mutta silti...)
*
Kuten sanoit - tavallaan on tietysti toisinkinpäin, eli myös kuluttaja voi spekuloida brändillä ja siten vaikuttaa sen hinnoitteluun, mutta olennaista asiassa mielestäni on kuitenkin se, että kuluttaja ei luo brändiä - hän 'vain' kuluttaa sitä - ja loppujen lopuksi aika passiivisella tavalla verrattuna trendien/brändien aktiivisiin tuottajiin.

Ehkä korostan liikaa kuluttajan passiivisuutta, mutta korostan sitä joka tapauksessa enemmän kuin rationaalisen valinnan teorian kannattajat, joiden mielestä tuotteitten hinnat määräytyvät markkinoilla ikäänkuin automaattisesti kysynnän ja tarjonnan kautta.

Tällainen on pelkkää - mahdollisesti tilastollista - mystifoitia, johon uusliberalistiset monetaristit haluavat 'markkinatapahtuman' kietoa, jottei heidän häikäilemättömiin 'mainosmanipulaatioihinsa' ja hintakeinotteluihinsa kiinnitettäisi liikaa huomiota.

Todellisuudessa etenkin brändien hinnat muodostuvat alunperin myytävän brändituotteen imaginaarisesta (ja sitä kautta rahallisesta) arvonnoususta (erotuksena ei-manipuloituun arvonnousuun, joka on tietysti vain teoreettinen tilanne), johon on päästy kytkemällä tuotteeseen illusorisia kiihokkeita, joilla ei ole rationaalista yhteyttä itse tuotteen valmistuskustannuksiin.

Myönnän kyllä, että onhan varsin luonnollista mainostaa tuotetta sen myynnin edistämiseksi, mutta juuri tässä kohtaa brändin kehittelijä antaessaan 'pirulle' (mainosmystifikaatiolle) pikkusormensa lopulta antaa sille myös koko kätensä.

Tämän jälkeen mikään ei pidättele mainospsykologia ja muita brändinikkareita.

Ainoastaan äärimmäisissä tapauksissa tietty mainos voidaan laillisesti kieltää sen rikkoessa aivan ilmiselviä kaupanteon eettisiä pelisääntöjä.

Henkilökohtaisesti kieltäisin kaikki 'terveysvaikutteisuuteen' vetoavien tuotteiden mainokset.
Nämä ja luontaistuoteet ovat ehkä suurinta humpuukia, joita ruoka- ja lääkemarkkinoilta tällä hetkellä löytyy...

####
Aiheeseen aivan oleellisesti ja hyvin mielenkiintoisella tavalla liittyen - tsekatkaa alta löytyvä palkittu dokumenttisarja The Century of the Self. Sen ensimmäinen osa kertoo, mistä brändäämisessä todella on kysymys.

Freud ei ollut kovinkaan otettu siitä, millä tavoin hänen USA:ssa asuva sisarenpoikansa Edward Bernays sovelsi hänen oppejaan alitajunnan irrationaalisista voimista massapsykologisesti juuri suurbusineksen myyntiartikkeleihin liitettyjen mainossloganien sisällön muotoilemiseksi.

Itse asiassa Freud inhosi Yhdysvaltoissa vallitsevaa mentaliteettia, jossa kaikella oli arvoa vain rahassa mitattuna.

Ateistimme oli siis varsin 'henkevä' herra. Hän tunsi ja arvosti suuresti antiikin mytologioita ja oli hankkinut itselleen pitkän elämänsä aikana suuren määrän taidetta ja mytologisia esineitä. Tässä suhteessa hänen ja Jungin harrastukset olivat siis aluperin varsin yhtäläisiä.

Tosin Freudille taide, mytologia (ja tavallaan myös brändit kaikessa pinnallisuudessaan ja kaupallisuudessaan) olivat vain ihmisen viettien ja sivilisaation (yhteisön) välisestä konfliktista syntyneitä, sublimoituneita - joskin vakuttavia -kuvia, kun taas Jungille ne edustivat viestiä ihmisen piilotajunnan arkkityyppisistä kerroksista.

Freud piti Jungin käsitystä epätieteellisenä, ja väitti Jungilla olevan taipusta julistautua profeetaksi. Ikäänkuin hänessä itsessään ei olisi tuollaista taipumusta ilmennyt lainkaan.. ;~].
*
http://video.google.com/videoplay?docid=8953172273825999151 (osan 1) pitäisi löytä tästä osoitteesta otsikolla Happines machines.)
2: The Engineering of Consent
3: There is a Policeman Inside All Our Heads: He Must Be Destroyed
4: Eight People Sipping Wine in Kettering.
*
http://www.kasablogi.com/arkisto/2007_04.html (Tässä on osoite Kasa-blogin päreeseen, josta I osan osoite ja muiden osien linkit on kopioitu.)

May 9, 2007

Miksi täällä on niin pimeää?

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Watches".
*
ad Jussi

Minä olen antiikin kyynikoitten 'perillinen'.

Diogenes Sinopelaisen tavoin asun tynnyrissä ja hitot välitän brändeistä, vaikken niiltä voikaan välttyä.
Ainoa, mitä Aleksanteri Suuri voi minun hyväkseni tehdä, on 'siirtyä syrjään aurinkoni tieltä...'
*
Se Platonin kuuluisimman vertauksen 'luola' on muuten nykyaikana televisio ja media.

Ne kertovat jatkuvasti, miten asiat muka 'todella' ovat - ja 'valehtelevat' (eli vääristävät todellisuuden) minkä ehtivät - sitä itse tajuamatta ja sille ilmeisesti mitään voimatta.

Etenkin television viihdesarjat, suurin osa elokuvista ja teollisesta musiikista (muzakista kuten John Lennon sanoi), ovat niitä Platonin luolan seinälle heijastuvia varjoja, joita luolan vangit luulivat todellisuudeksi.

Myös brändit ovat pelkkää illuusiota...usein kekseliäitä ja teknologisesti edistyksellisiä konstruktioita, joilla tehdään mielettömästi rahaa.

Politiikasta on tullut viimeistään 1900-luvun jälkipuoliskolla silkkaa brändäystä.

Foucault`n 'identiteettitekniikat' ('imagotekniikat') kuuluvat samaan kategoriaan brändien kanssa.

Sitäpaitsi jos identiteetti ja minuus on harhaa kuten Foucault nietzscheläisittäin ajattelee, niin minkä ihmeen takia pitäisi rakentaa keinotekoisia 'minuuskulisseja' ja kutsua niitä identiteeteiksi?

Kyynikkona ja osittain stoalaisena minulle tuollainen ajattelutapa kuitenkin sisältää tietyn ristiriidan, joka ei välttämättä ole looginen (kuten usein väitetään) vaan kommunikatiivinen, mutta mikä pahinta: se ruokkii brändiajattelua, joka siis perimmältään on illuusiota.

Pitää kuitenkin muistaa, että jos kaikki määrittelymme todellisuudesta on 'vain' tulkintaa, ei lopultakaan ole mitään, mitä pitäisi tulkita - ei ole 'perustaa', ei 'totuutta' näitten käsitteitten propositionaalisessa merkityksessä, silloin myös kaikki yrityksemme kuvata maailmaa ja todellisuutta, määritellä itsemme ja maailma, on illuusiota - brändiä.

Brändi ei kuitenkaan ole valhetta siinä maailmassa, jossa totuudella ei ole enää mitään perustaa. (Siten voisimme aivan hyvin valita totuuden sijasta valheen - emmehän tiedä niiden välistä eroa (Nietzsche).

Mutta vaikka hyväksyisimmekin tällaisen nihilismin (jos sen ylipäätään voi järkeään menettämättä hyväksyä), niin voimme kieltäytyä osallistumasta 'brändäämiseen' - ei siksi että voisimme valita totuuden valheen sijasta vaan siksi, että emme valitse mitään! Eihän ole semanttisesti an sich mitään (perustavaa merkitystä tai arvoa) mitä valita!

Ja se, mitä jää jäljelle, kun emme valitse mitään - toisin sanoen: kun olemme eliminoineet kaikki 'positiiviset' vaihtoehdot, olivatpa ne sitten brändiä tai ei: - tämä 'loppu' on ainoa 'totuus', mikä jää.
(Enpä sanokaan jää jäljelle vaan pelkästään jää; syystä, joka on 'ontoloogisesti' harkittu).

Tätä kutsutaan teologiassa apofaattiseksi metodiksi, ja se liitetään mystisen ajattelun traditioon.
*
Diogeneen tavoin kuljen valoisaan päiväsaikaan lyhty kädessäni Kauppatorilla euroviisuhuuman(?) keskellä, koska siellä on (henkisesti) niin pimeää, etten näe eteenpäin ilman järkeni 'sisäistä valoa' (lyhty).
Kas - nyt huomaan, että Lordi peittää aurinkoni. Mene Lordi helvettiin siitä! Haluan nähdä Todellisuuden ja sen kirkkaan Valon...
*
PS. Merirosvot kaappasivat Diogeneen tämän ollessa matkalla Aiginaan. Hänet myytiin Kreetalla orjaksi korinttilaiselle, jonka nimi oli Kseniades.
Kun Diogeneelta kysyttiin hänen ammattiaan, hän sanoi, että ainoa hänen tuntemansa ammatti on ihmisten hallitseminen, ja että hän toivoisi tulevansa myydyksi miehelle, joka tarvitsee isäntää.
Diogenes sai opettaa Kseniadeen kahta poikaa. Hän eli Korintissa lopun elämäänsä, ja käytti sen kokonaan hyveellisen itsehillinnän saarnaamiseen. (wikipedia).
*

May 8, 2007

Moraalittomia hyveitä (jatkoa brändi-kritiikkiin)

Kirje Latelle.

Late kirjoitti

Ihan asiallista juttuahan siinä näkyy olevan. Todellinen jokaisen mainosmiehen märkä unelma: kun vaan keksisi sen, millä saa kuluttajan tottumukset muuttumaan ihan narusta vetäisemällä. Tuosta vain.

RR
Hei taas

Huomannet, että olen aika 'idiottimaisesti' närkästelemässä kaikkeen kaupankäyntiin liittyvää moraalia, vaikka kauppahan se tätä maailmaa pyörittää. Silti koen tärkeäksi urputtaa näistä asioista.

Kuka esimerkiksi voisi väittää, että taitava käytettyjen autojen kauppias on hyveellinen? Eihän se mies jukoliste koskaan kerro totuutta autojen kunnosta vaan myy ne joka kerta ihka hyväkuntoisina - jopa romutkin.
Tosin hän tekee sen niinkuin kaikki 'ammattitatoiset' poliitikotkin' - välttäen avointa valehtelua.

Eikä se tyyppi tietenkään mikään menestyvä kauppias oliskaan, jos kertoisi aina totuuden.

Eri asia sitten lienee, onko meidän syytä pitää tällaista 'taitavuutta' (mikä ominaisuus kuuluu osana hyveelliseen luonteeseen) nimenomaan arvostettavana, koska silloin tulemme samalla arvostaneeksi miestä, joka pystyy myymään romua antamalla siitä illuusion, että se on muka hyvää.

Tällaista toimintaa nimitetään jonkin toisentyyppisen kommunikaation yhteydessä valehteluksi.

Kauppaan ja kaupankäyntiin ja kaupantekoon tuo termi kuitenkin soveltuu huonosti, koska rationaalisen valinnan lähtökohdista siinä oletetaan, että markkinat hoitavat tuotteen hinnan muodostumisen automaattisesti kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti (mikä on puppua!).

Se taas implikoi mainitun oletuksen sitä, että ostajan valinnat voisivat ovat itsenäisiä, harkittuja sekä ei-manipuloituja (mikä on puppua!).

Myyjän/tuottajan syvin intentio ja päämäärä on saada voittoa ja mieluummin mahdollisimman paljon.
Kuluttaja taas haluaisi ostaa hyvää laatua mahdollisimman halvalla.
Kun nämä kaksi eri suuntiin vetävää pyrkimystä iskevät yhteen, seurauksena ei voi olla kahden hyveellisen agentin välillä vallitseva kommunikatiivinen vuorovaikutus vaan puhtaasti strateginen (siis ikäänkuin taisteluun (agoniin) verrattava) toiminta.

Ja epäilemättä tuottajan pyrkimys luoda brändi tähtää juuri suoraan ostajan kulutustottumusten muuttamiseen - ja vielä siten, että hän kokee tehneensä edullisen kaupan maksaessaan brändin luoman illusorisen arvonlisäyksen takia tavaran tuotantokustannuksiin nähden joskus suorastaan käsittämätöntä ylihintaa.

No - kauppiaat kyllä saattavat ottaa aikamoisiakin riskejä pyrkiessään lanseeraamaan jotain tuotetta markkinoille.
He voivat epäonnistua brändin tai ylipäätään tuotemerkin luomisessa, jonka olennainen osa mainostaminen ja kampanjointikin on, tai heidän brändinsä menettää nopeasti - syystä tai toisesta - trendiarvonsa eikä kompensoikaan odotetuilla voitoilla mainoksiin/kampanjointiin tehtyä satsausta.

Mutta kun tilanne on tällainen, ei siinä voida edes ajatella käytettävän täysin rehellisiä ja avoimia keinoja, koska pyrkimyksenä on saada ostaja vakuuttumaan tuotteen 'maagisesta', persoonallisuutta, itsetuntoa ja sosiaalista statusta kohottavasta 'lisäarvosta', jolloin hän ilomielin muuttaa kulutustottumuksiaan kyseisen uuden tuotteen hyväksi.
*
Vielä kerran. Rationaalisella valinnalla ei minun mielestäni näissä 'bileissä' ole paljonkaan tekemistä ainakaan mikrotaloustieteellisellä tasolla.
Makrotasolla tilannne on hieman toinen, mutta makrotaloudelliset siirrot esim. koronsäätelyineen pyrkivät vähintään valtiotason - useimmiten jopa globaalisiin muutoksiin joko markkinoitten hillitsemiseksi ylikuumenemisen takia (inflaation uhka) tai vapauttamiseksi stagnaation estämiseksi (esim. työllisyyden lisäämisen helpottamiseksi)

Korkojen sekä verojen alentaminen on kuitenkin aina kaksiteräinen miekka, mitä työllistämiseen tulee, koska vaikka esimerkiksi Suomessa talouskehitys on tällä hetkellä erinomainen, täällä vallitsee paradoksaalinen tilanne: myös yritykset, jotka tuottavat voittoa vähentävät työvoimaansa,

Syitä lienee kaksi:

1) Koska halutaan varmistaa voitot (tai kasvattaa niitä), a) etsitään halvempaa työvoimaa ja b) samalla kuitenkin rationalisoidaan, ulkoistetaan jne. (selkokielellä: vähennetään työntekijöitä eli työvoimakustannuksia) niin paljon, että yksittäisen työntekijän työpaine kasvaa jatkuvasti, eikä se välttämättä näy hänen palkassaan.
Siksi voi käydä myös niin, että liiallinen stressi heikentää työntekijän laadullista panosta (Juha Siltala painottaa mm. tätä seikkaa).

2) Automaatio vähentää edelleen työpaikkoja, vaikka niitä on myös tullut lisää juuri informaatioteknologian (automaation) tuotteitten kehittämisen ja valtavan menekin takia.
*
Tavanomainen käsityksemme hyveellisestä toiminnasta ei ulotu kaupankäyntiin. Näin ajattelivat esimerkiksi Platon ja Aristoteles sekä alunperin myös katolinen kirkko koronoton kieltäessään. Käytäntö kuitenkin muuttui välttämättömyyden pakosta, koska kaupankäynti laajeni valtavasti 1200-luvulta eteenpäin, jolloin nykyään tuntemamme kapitalismi otti ensimmäiset askeleensa Euroopassa.

Toki siitä oli vielä matkaa osakeyhtiöihin (1800-luku), joissa vastuut jaettiin osakkaitten kesken eli pääomistaja perheineen ei konkurssin tullen ollut enää vastuussa ihan kaikesta.

Silti moraali ymmärrettynä hyveellisyydeksi - nimenomaan perushyveiden toteuttamiseksi varsinkin oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden osalta - ei kaupankäynnissä edes voi toteutua.

Ne ominaisuudet ja luonteenpiirteet, joita vapaassa markkinataloudessa pidetään jonkun libertaristi-monetaristi Friedrich 'laizzes-faire' von Hayekin mielestä hyveellisinä ovat ainakin Platonin ja Aristoteleen mielestä - ehkä myös Kantin utilitarismikritiikin kannalta - parhaimmillaan pelkkiä sofistikoituneita paheita.

Filosofisen antropologian perspektiivistä katsottuna ne saattavat ehkä kapeassa mielessä olla hyödyllisiä ja arvostettavia muttei missään nimessä ylistettäviä.

*
PS. Analyyttisen yhteiskuntafilosofian alueella puhutaan hyveitten sijaan pelisäännöistä, joita markkinatalouden pitää noudattaa ollakseen moraalisesti hyväksyttyä. Tämä on aivan oikein.

John Rawls vaatii, että oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi pitää taata vapaa yrittäminen ja vapaa hakumahdollisuus (ansioitten perusteella) eri virkoihin.
Samoin hän erityisesti painottaa, että yritysten on voitava/saatava tuottaa niin paljon voittoja, etteivät ne heikennä heikompiosaisten asemaa (niin sanottu eroperiaate).

Rawls ei kuitenkaan määrittele hyväosaisen ja heikompiosaisen välillä vallitsevan tulotason eroa. Teorian kannalta eron suuruudella ei ole merkitystä, kunhan vain hyväosaiset eivät siis tienaa niin paljon, että vähäosaisten asema sen vuoksi heikkenee.

Rawls näyttäisi siis olevan jopa jonkinlainen status quon kannattaja. Maailma on hänelle periaatteessa paras mahdollinen juuri siinä 'alkuasetelmassa', josta hän puhuu kirjansa alussa. Rikkaat voivat periaatteessa rikastua, mutta köyhät eivät saa köyhtyä.

Tulkintani Rawlsista on tuskin 'oikeaoppinen' (ei ole tarkoituskaan), mutta 'mutkat suoriksi' eroperiaatetta pohtien, vaikuttaa siltä, että yhteiskunta ja markkinatalous, jossa noudatetaan Rawlsin pelisääntöjä, 1) hyväksyy 'brändäämisen' välttämättömänä taloudellisen toiminnan katalysaattorina, 2) ei oleta, että vähäosaisten asemaa loukattaisiin, vaikkei sitä millään tavoin kohennettaisikaan...

Tätäkö pitäisi kutsua humanistiseksi ja hyveelliseksi liberalismiksi....no way!