June 26, 2006

Kumpi ja Kampi tappelivat. Voittiko parempi?

Tämä päre on kommentti Karri Kokon päreeseen 25.6.

*
Jalkapallo on pallopeli, jossa kaksi 11-henkistä joukkuetta pyrkii tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Se on maailman suosituin urheilulaji.– Wikipedia

RR

Typistetty määritelmä(si) on lyhyt, ytimekäs ja harhaanjohtava, sillä onko voittanut joukkue aina parempi joukkue?

Menestystähän voi saavuttaa muutenkin kuin omien ansioitten perusteella. Onnella, petoksella, suhteilla, (väki-)vallalla jne.

Ja jos joku menestyy vain onnensa ja/tai paheittensa vuoksi, niin ansaitseeko hän silloin ihmisten kunnioituksen vai heidän halveksuntansa?

Jalkapallo on hyvä analogia kaikenlaisen menestymisen ja sen oikeuttamisen suhteen jo senkin vuoksi, että se jos mikä on joukkuepeli.
Mutta onnella on siinäkin usein liian suuri merkitys - ainakin huippujoukkueitten välisissä peleissä. Yhden maalin voitto ei välttämättä kerro muuta kuin, että vastustaja teki yhden maalin enemmän.

In the long run todennäköisyydet tietenkin vahvistuvat, mutta vain todennäköisyydet.
Yksittäinen peli ja sen lopputulos ei kuitenkaan vielä ilmaise kuin yhden - joskin tärkeimmäksi nostetun - kriteerin joukkueiden pelillisen taitavammuuden määrittämisessä.

Eihän Gerd Mülleriä tai vaihtoehtoisesti Ronaldoa välttämättä pidetä maailman jalkapallohistorian parhaimpana pelaajana, vaikka molemmat ovatkin tehneet eniten (tällä hetkellä yhtä paljon) maaleja MM-kisoissa.
(He nimittäin ovat pelaajaominaisuuksiltaan melko yksipuolisia verrattuna esim. Peleen tai Maradonaan.)

Asiantuntijaraadin mielipide tai peräti puhelinäänestys lopputuloksen ratkaisemiseksi takaisi tietenkin demokraattisemman päätöksen, mutta epäilemättä tällaisen päätöksenteon motiivit olisivat vielä puolueellisemmat kuin, minkä maalitilanteeseen perustuva "tuomio" antaa.

Miten vain - toivon, että pointtini on ymmärretty.

Nollasummapelit eivät kerro lopullista totuutta jonkun tai joidenkuiden paremmuudesta, koska arvioimiseen käytettyjen kriteerien, muuttujien tai indikaattorien määrät ovat useimmiten liian vähäisiä tai peräti yksipuolisia.

Jalkapallossa kriteeriksi siis riittää pelkkä joukkueiden välinen maaliero.

*
http://www.4specialtygifts.com/soccer.html.

June 25, 2006

"Helvetin hyvin menee"

Il Vaselino: Rusketusraidat (Täyspitkä video)

Kappaleen alkuperäisen version on tehnyt tietenkin PMMP.

Il Vaselinon lähestymistapa hienoine stemmalaulu- ja vokaaliosuuksineen sekä mahtipontisine "salonkipop-sovituksineen"/RR/ tuo tähän hervottomaan rock-pop-ralliin kuitenkin aivan uuden - lähes "hengellisen" ulottuvuuden.

On syytä lisätä, että Il Vaselino tajuaa oivallisesti myös biisin sanoitukseen liittyvät "eksistentiaaliset" elementit, joiden korostaminen aivan uuden ja erilaisen sovituksen avulla tekee heidän versiostaan Suomi-iskelmän ehdottoman klassikon - mitä tietysti jo alkuperäinen oli.

Tämä on suomalaista Frank Zappaa! Huippuunsa vietyä Martti Servo-genreä. Sanokaa minun sanoneen.

Poko Rekords, Jukebox

www.ilvaselino.com/.

Frank Zappa

June 23, 2006

Lapsilta kielletty


Varoitus: sisältää hirvittävää väkivaltaa. Ehdottomasti lapsilta kielletty.

Google Video: Bad Luck Blackie (1949).
Tex Averyn animaatio (via Kasa).

http://www.troy33.freeserve.co.uk/blb.htm.

Juhannuksen naimataikoja

Kuvassa on meneillään erittäin monimutkainen ja moniselitteinen juhannustaika

Juhannuksena sukka nurin

Plaza.fi Ellit

Juhannuksena kuuluu tehdä taikoja. Tavoitteena on nähdä tuleva rakastettu unessa, tai veden kuvajaisessa. Jotkut vanhankansan taiat tosin osuvat asian ytimeen konkreettisuudessaan. Naimaonni paranee ja sulhanen löytyy kun tarpeeksi kauan kirmaa pellolla alasti. Tässä parhaita:

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.

Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.

Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Juhannusaattona pitää virsikirja kädessä juosta seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympärillä. Kun kivelle juhannusyönä palaa, näkee tulevan sulhasensa.

Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.

Onnea siis taiontaan ja juhannusheilan etsintään! Vaikkei Helluntaina olisikaan tärpännyt, ei peli ehkä ole täysin menetetty. Kaupunkijuhannuksen viettäjille voi olla vaikeampi löytää sopivaa ketoa yhdeksän kukan keräilyyn. Heille sopii seuraava juhannustaika:

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.

Hyvää Juhannusta!

Emma

plaza.fi/ellit/tyylinmetsastajat/confessions-of-a-baglady/juhannuksena-sukka-nurin

gamma.nic.fi/~hskkk/ galleria/jussi98/pelto.html

June 22, 2006

Don McLean - Vincent - Starry Starry Night

Kommentti Karri Kokon päreeseen.

Vaihtoehtoja 2

Radiossa soittettiin Don McLeanin "Vincent", joka on hieno kuva siitä kuinka taiteilija koskettaa toista taiteilijaa. Laulun sanat eivät ole sen sisältö; McLeanin tulkinnassa on tähtikirkkaan yön kaikuvaa avaruutta ja kukkaan puhkeavien luumupuitten huumaavaa kauneutta. Joku niitä katsoo sinisine silmineen, eikä sen jälkeen mikään näytä samalta kuin ennen. Pari siveltimen vetoa, ja katso, minä teen uutta. Méséglisen ja Guermantesin teitä ei voi kulkea yhtä aikaa, mutta vaikka ovatkin toistensa vaihtoehtoja ne eivät ole toistensa vastakohtia. Vincentillä ne voivat sisältyä jopa samaan kuvaan.

RR

Kiitos tästä päreestä linkkeineen.

Minä rakastan tätä Don McLeanin biisiä, niinkuin Vincent van Goghin maalauksiakin, enkä pysty sitä kuuntelemaan tai lukemaan sen sanoja liikuttumatta.

Jokin siinä osuu niin täydellisesti kohdalleen omaan ajatteluuni ja ymmärrykseeni siitä, miten kaikki kaunis, johon ihminen pystyy tässä maailmassa, on niin äärimmäisen ainutlaatuista ja samalla niin äärimmäisen haurasta. Se sijoittuu ikäänkuin katoavaisen maailman ja ikuisen, ajattoman todellisuuden väliin.

Sen vuoksi kauneus on tavallaan jopa enemmän kuin ylevä - se on suorastaan satuttavaa, se tekee ihmisen nöyräksi, koska hän kohtaa kauneudessa jotain niin suurta ja käsittämätöntä, etten yhtään ihmettele, että "jumalattomat" esteetikot Schopenhauer ja Nietzsche pitivät taidetta lähes jumalallisena - niin erilainen kuin heidän suhteensa taiteen metafysiikkaan olikin.

(Schopenhauerille taide (musiikki korkeimpana muotona) oli suurta oman itsensä takia; Nietzsche sen sijaan oli taipuvainen korostamaan taiteen pragmaattista merkitystä, mikä ei suinkaan vähentänyt hänen taiteen - etenkin musiikin - palvontaansa.)

Kappale kolahti meikäläiseen alunperin sekä alkuperäisversiona (Don McLeanin LP:ltä American Pie, 1971) että heti perään 1972 julkaistun Cay Karlssonin laulaman ja Hectorin hienosti sanoittaman coverin muodossa.

http://www.musicstudents.com/shop/wb/wb00120838.html

John Fogerty-haastattelu 14.11 2005

Musician John Fogerty (Creedence Clearwater Revival)

Monday, 14 November 2005

Presenter: Richard Fidler & Ritchie Yorke

Courtesy johnfogerty.com

As the Vietnam War dominated headlines and freelove was promoted by the hippies, Creedence Clearwater Revival songs like Bad Moon Rising and Down on the Corner filled the airwaves.

Download as an mp3 file

Listen in Real Audio format
(Koko haastattelu kestää 44 minuuttia)

In fact, from 1968 to 1972, the band had nine top-10 hits in a row. Creedence Clearwater Revival (CCR) have sold more than 100 million records, which puts them in the elite company of very few rock bands.

The band's singer, John Fogerty, grew up in California and with older brother Tom, started his first band in the late 1950s. In the early 60s they recorded their first single but the record company gave the band the odd name of The Golliwogs. "The people that owned Fantasty Records thought that was way hip... but everywhere we went we had to explain it to everyone," he says. "I mean if you have to explain your name over and over it's probably not a good thing!"

Eventually John Fogerty re-named the group Creedence Clearwater Revival. The band scored eight gold albums between 1968 and 1972, all fueled by Fogerty's rock songs and his poetic lyrics.

But it wasn't always smooth sailing. The band imploded in 1972 amid messy band spats and legal disputes with their record label. The band's lead singer John Fogerty then refused to play any Creedence Clearwater Revival songs in concert. Fogerty was also sued by the Fantasy label for plagiarising his own CCR song Run Through the Jungle in his 1984 solo song The Old Man Down the Road.

But in the 1990, a visit to the grave of 1930s bluesman Robert Johnson changed Fogerty's mind about the ownership of his songs. "I found myself at the purported gravesite of Robert Johnson," the Californian singer explains. "I was facing the tree under which Robert was buried on a hot July day... and he was very successful in 1990 because his album had gone platinum even though he was around in the 1930s."

"I was thinking 'I wonder who owns his songs', because that is something you'd worry about in the modern world. I thought 'probably some lawyer with a cigar sitting in New York City'. I shook my head in disgust," he says.
"But then I thought 'it doesn't matter because Robert is the the spiritual owner of his songs.' So I started to defend his honour. The minute my brain formed that thought I went 'wow that's just like me! I'm in the same boat. I'm the spiritual owner of the songs and people want to hear me play the songs'," Fogerty says.

Due to changes at the helm of the Fantasy label, Fogerty is now back recording at his home label three decades after CCR broke up. Fogerty's new album contains CCR hits like Bad Moon Rising and Down on the Corner, plus his solo efforts like Centrefield.

Fogerty was also part of the Vote For Change tour leading up to the Presidential election in the US last year. He joined up with REM and Bruce Springsteen to play in support of the Democrats. He is currently touring Australia with his family.

The Long Road Home - The Ultimate John Fogerty Creedence Collection (Universal Music).

Related Links:Some of these links may be to sites outside the ABC and as such the ABC has no editorial control over such sites.

John Fogerty's websitehttp://www.johnfogerty.com/Click here for more information

*
http://www.abc.net.au/queensland/stories/s1505994.htm

June 20, 2006

"Suurimman" Jumalan silmien alla

Juutalaiset häät

”Juutalaiset häät ovat Suomessa todella harvinaiset”, kertoo Helsingin juutalaisen seurakunnan toiminnanjohtaja Dan Kantor.
Perheen ja suvun merkitystä korostavassa juutalaisuudessa häät ovat tärkeä ja iloinen osa elämänkaarta.

Lue lisää

Nikky Blonde

Pornotähti Unkarista.

Nikki Blond
Nikky Blond
Nikky Blonde

http://www.eurobabeindex.com/sbandoindex/nikiblond.html [1]

USA:n presidenttien pahimmat mokat

U.S. historians pick top 10 presidential errors

From engaging in sexual relations with an intern to letting the Vietnam War escalate, U.S. presidents have been blamed for some egregious errors.

So who had the worst blunder? President James Buchanan, for failing to avert the Civil War, said a survey of presidential historians organized by the University of Louisville's McConnell Center.

The survey's top 10 presidential blunders were announced Saturday during a President's Day weekend conference called Presidential Moments.

"We can probably learn just as much -- or maybe even more -- by looking at the mistakes, rather than looking at why they were great,'' said political scientist and McConnell Center Director Gary Gregg.

Scholars who participated said Buchanan did not do enough to oppose efforts by Southern states to secede from the Union before the Civil War.

The second-worst mistake, the survey found, was Andrew Johnson's decision just after the Civil War to side with Southern whites and oppose improvements in justice for blacks beyond abolishing slavery.

"We continue to pay'' for Johnson's errors, wrote Michael Les Benedict, an Ohio State University history professor emeritus.

Lyndon Johnson earned the No. 3 spot by allowing the Vietnam War to intensify, Gregg said.

So what about President George W. Bush's decision to invade Iraq?

"We're going to have to wait a few more years before we can decide where it belongs,'' said Michael Nelson, a political science professor at Rhodes College in Memphis, Tenn.

Nelson added the Iraq war could still end up on a list of good presidential decisions.

"The fact that we don't know shows you how hard it is sometimes to tell how they're going to look with the passage of time. When a president makes a bold decision, it carries great opportunity but also great risk,'' he said.

Where does Bill Clinton's Monica Lewinsky scandal rank? Many scholars said it belonged at No. 10, saying it probably affected Clinton's presidency more than it did U.S. history and the public.

The rest of the top 10 blunders:

4: Woodrow Wilson's refusal to compromise on the Treaty of Versailles after the First World War.

5: Richard Nixon's involvement in the Watergate cover-up.

6: James Madison's failure to keep the United States out of the War of 1812 with Britain.

7: Thomas Jefferson's Embargo Act of 1807, a self-imposed prohibition on trade with Europe during the Napoleonic Wars.

8: John Kennedy allowing the ill-fated Bay of Pigs Invasion to overthrow Cuba's communist government that led to the Cuban Missile Crisis.

9: Ronald Reagan and the Iran-Contra Affair, the effort to sell arms to Iran and use the money to finance an armed anti-communist group in Nicaragua.

CTVNews/20060218/presidential_errors_060218/20060218?hub=World

June 19, 2006

Osmo Soininvaaran piilo-opetussuunnitelma

(Täydennetty 20.6)

Ode vastaa/RR kommentoi (maili tullut 13.6). Kts. Tilastotieteilijän muisti pätkii pahasti.

*
Osmo Soininvaara

Kannattaa muistaa mistä kolumnissa puhutaan. Suomessa ei enää vuoden 2000 jölkeen saa antaa kouluissa tunnustuksellista uskonnonopetusta vaan yleistä tietoa uskonnoista, lähtien kuitenkin omasta uskonnosta. Jos tuo tieto on objektiivista ja tunnustuksetonta, miksi se on oltava erilaista kristinuskon eri suuntauksille. Kärki oli siinä, mikä tämän tien päässä siintää. Jo nyt on pulaa pätevistä Hare Krishna-opettajista. Jos vielä pitää olla omat ryhmät siia ja sunnimuslimeille jne, tämä syö monikulttuuristen koulujen opetusresursseja kohtuuttomasti.

*
RR (20.6 - Varoitus! Tämä teksti sisältää tarkoituksellisia kärjistyksiä ja piileviä väitteitä, joita ei pidä ymmärtää aina täysin kirjaimellisesti, eli tulkintavastuu siirretään lukijalle.)

Selkokielellä sanottuna - kyseisen vuoden (2000?) jälkeen ei siis anneta enää uskonnonopetusta lainkaan. Uskontotieto ei nimittäin ole uskonnonopetusta vaan koulutasolle sovellettua uskontiedettä ja elämänkatsomustietoa.

Mutta ei ole olemassa objektiivista ja tunnustuksetonta tietoa uskonnosta. Joka niin väittää, on alkanut uskoa Ilkka Pyysiäisen edustamaan uskontotieteelliseen kognitivismiin, joka on eräs akateeminen uskonlahko.

Uskontotiedon opettaja on itse väistämättä ja ikäänkuin ilman omaa syytään - aina jo - joko luterilainen, ortodoksi, muhamettilainen, agnostikko, ateisti jne.
Ilman muuta hänen henkilökohtainen maailmankatsomuksensa vaikuttaa opetuksen laatuun.

Yhtä lailla kuin kommunisti ja kokoomuslainen opettivat hyvin erilaista tulkintaa Suomen historiasta vielä 40-vuotta sitten (jos "tunnustuksellinen" kommunisti ylipäätään pääsi vielä silloin historian opettajaksi), niin yhtä lailla ateisti opettaa kristinuskoa oman epä-uskonsa (huom. väliviiva) vakaumuksella.

*
Mutta toki ymmärsin huolesi jo ensi lukemalta. Kyse on resurssipulasta. Ei ole rahaa eikä päteviä opettajia. Mikä neuvoksi? Pitääkö taas kerran turvautua juustohöylään, eli pannaan kaikki kärsimään (muka) yhtä paljon?

Koska toteutuskelpoisia vaihtoehtoja ei ole näköpiirissä, lienee kai siis pakko hyväksyä, että kaikille lapsille ja nuorille aletaan opettaa yhtä ja ainoaa uskontotiedon pakettia, johon sisältyvät kaikki mahdolliset uskonnot.
Toisin sanoen kaikki saavat samat tiedot ja tulevat siten tasa-arvoisesti informoiduiksi sekä omasta uskonnostaan että muista uskonnoista. Tästä saattaa olla jopa hyötyä kulttuurien välisessä kohtaamisessa(?)

Jotenkin minusta kyllä tuntuu, että tämän tien päässä siintää tilanne, jossa nuoret ihmiset joutuvat entistä enemmän hakoteille uskonnollisen identiteettinsä (kenellä sellaista enää/vielä on) suhteen.

Kouluhan antaa vuoden se ja se jälkeen enää vain tietoja - ei opastusta/kasvatusta, mikä tietenkin jo itsessään on - kuten edellä totesin - historian ja uskonnon suhteen pelkkä teoreettinen väite.

On selvää, että jos koulu pyrkii opetuksessaan tunnustuksettomuuteen, niin kodin, seurakunnan, uskontotieteen ja jopa ateistien vastuu tuon identiteetin mallin antajana painottuu tavalla, jota ne eivät ole tähänkään asti kyenneet kantamaan kovin hyvin kuin aivan poikkeuksellisissa tai jopa kyseenalaisissa tapauksissa.

Nuoret jäävät siten eräänlaisen synkretismin - eri uskontojen sekasotkun - keskelle. Samaan tapaan kuin kaikki ihmiset ovat jatkuvan sekä kontrolloimattoman mainos- ja mediasaasteen tulituksessa joka ainoa päivä.

Jos aikakauttamme on verrattu eri syistä Rooman imperiumin synkretismiin vuonna 0, niin tunnustuksettoman uskonnonopetuksen ja uskontotiedollisen pluralismin tullessa uskonnonopetuksen ainoaksi "ideologiaksi", ajaudumme myös samalla eräänlaiseen Rooman ajan "keisarinpalvontaan" joutuessamme hyväksymään valtio-ohjatun opetuksen, jonka piilo-opetussuunnitelma pyrkii manipuloimaan oppilaat sellaisen uskontoajattelun kannattajiksi, (20.6) joka pikemminkin indoktrinoi markkinataloudelliseen kaksinaismoralismiin (talous - ja yksilöarvot samaistetaan; ainoa "yhteisöarvo" on poliisi) ja kerskakuluttamiseen kuin toimii teknologisten ja puhtaasti kaupallisuuteen perustuvien arvojen kritiikkinä.

Ja tämä on sinunkin todellinen uskontosi Ode - Keisari Raha!

*
En voi toivoa muuta kuin, että tässä asiassa syntyisi laajempaa ja syvempää keskustelua, jota eivät ratkaise yksinomaan poliitikot sekä talous- ja tilastotieteilijät.

Politiikassa ja uskonnossa (tätä tosiasiaa ei pidä unohtaa!) on se yhteinen piirre, että molemmat ovat vallankäytön välineitä.
Nyt näyttäisi siltä, että poliittiset "cyborgit", joiden digitaaliaivot toimivat pankin sirukortilla, ovat saaneet vallan uskontojenkin itsemääräämisen suhteen. Sanon suoraan, etten pidä tällaisesta asiaintilasta.

Ennemmin toivon vahvoja reaktioita eri uskontoryhmien taholta kuin seuraan sivusta, miten ihmisten luova uskonnollinen kyky lamaannutetaan ja tukahdutetaan byrokraattisen (olkoonkin "pehmeän" hirmuvallan/Charles Taylor) toimesta.

Elämä on paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa (samalla tietenkin yllätyksellisempää), jos meillä on yhteiskunnissamme monia, aidosti itsenäisiä uskontoja ja niiden vakaumuksellisia harjoittajia, kuin jos osaisimme siististi ulkoa viiden eri uskontokunnan opit, mutta emme sisimmässämme ymmärtäisi mitään yhdestäkään niistä.

*
(20.6)

Mitä aatehistorialliseen ja ylipäätään laajaan sivistykseen tulee, niin se on menoa nyt!
Sivistystä ei raha- ja tilastomiesten/-naisten yhteiskunnassa tarvita. Tärkeintä on kyetä ostamaan ja myymään...entistä enemmän, koska vain se takaa hyvät palvelut ja turvatun tulevaisuuden kansalaisille.

Sensaatioita, sirkushuveja, pornoa ja huumeita sekä demagoginen ripaus taika- ja auktoriteettiuskoista fundamentalismia - siinä nykyajankin kansalaisuskonnon perusdogmit.

Miksi emme siis tekisi uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opiskelusta täysin vapaaehtoista - niin hyödyttömiä aineita ne kuitenkin nyky-yhteiskuntamme kannalta ovat.

Ylipäätään humanistit ja teologit voisi internoida omiin gulageihinsa häiritsemästä (umpireduktionistisen) luonnontieteen, markkinatalouden (pääoman) ja poliittisen vallan välillä vallitsevaa korkeimman luokan kabinettipolitiikkaa - salaliittoa, joka pyrkii poistamaan markkinatalouslibertarismin tieltä kaiken sitä häiritsevän tyhjänpäiväisen retoriikan.

VISIO

Länsimaissa ja ylipäätään länsimaistuvissa maissa uskonnot muuttuivat tieteellisen tutkimuksen kohteiksi, kirkoista tuli museoita ja ainoa hengellisyyden laji, joka pysyi hengissä oli kaksinaismoralistinen yksilöfundamentalismi eli käytettyjen autojen myyjän moraali!

Seuraavassa esimerkki edellä mainitusta etiikasta.

Mustalaismies oli ostamassa hevosta heimotoveriltaan. Myyjän kehuma ori käveli yllättäen päin puuta.
"Sehän on sokia", tokaisi ostaja, johon myyjä: "Eikä oo vaan rohkia!"

Toisin sanoen - ihmiset oppivat lopulta valehtelemaan niin hyvin, ettei sitä voi erottaa totuuden puhumisesta.

Stalinin, Hitlerin ja Maon retorinen taito yhdistyy lopulta mahtavien kapitalistipoliitikoiden ja finanssipankkiirien diplomaattisiin totuuksiin=valheisiin.

George Orwell oli aivan oikeassa. Hän ei vain halunnut tunnustaa, että uuskieli/"uusmoraali" on globaali pandemia eikä vain kommunistien juoni.

*
PS. Mitä itse Osmo Soininvaaraan tulee, niin varmaankin hän on yksi fiksuimmista kansanedustajista kautta aikain.

Eri asia on sitten se, voiko häntä pitää hyvänä poliitikkona, koska poliittinen taito ei välttämättä ole rationaalinen hyve vaan ajoittain jopa kykyä naamioida paheelliset ja puhtaasti valtapyrkimykselliset motiivit retoriseen savuverhoon.

Filosofiaa tuntevat muistanevat klassisen esimerkin siitä, miten filosofi epäonnistuu yrittäessään saada "järkeä" politiikkaan - Platon ja Syrakusan tyranni Dionysos.
Toki myös Sokrateen kohtalo sopii esimerkiksi, vaikka jotkut häntä kansankiihottajana pitivätkin.

June 12, 2006

Erästä oppinutta kirjaa katsellessa

Tämä "sähköpostisalaisuudenrikkomispäre" liittyy kirjeeseeni Postia päätoimittaja Jan Rydmanille (Tieteessä tapahtuu).

*
Hyvä Rauno Räsänen

Kiitos kiinnostavista kommenteista. Rohkenen kyllä arvella, että Platon olisi Akatemiaansa eli puistoon päästänyt Sokrateen, jonka ajattelua nimenomaan toi julki.

"Tutkijoista" ja "yliopistoistahan" tuohon aikaan ei tietenkään voi lainkaan puhua.

Tunnut epäilevän "tieteen tekemisen ehtoja". Sanoisin: tiede ja tutkimus edellyttävät tiettyjen menetelmien, tekniikoiden, lähdekritiikin yms. hallintaa.

Tieteellä on tietyt pelisääntönsä vertaisarviointeineen. Ja hyvä niin.

Mitä esimerkkinimiisi tulee, niin ei esim. Einstein mitenkään ajautunut yliopistomaaailman ulkopuolelle vaan täsmälleen päinvastoin.

Wittgensteinillakin oli kovasti arvostettu virkansa Cambridgessa.

Yliopisto- tai akateemisen maailman ulkopuoliset huippututkijat ovat kyllä pikemminkin äärimmäisiä harvinaisuuksia. Vaikkapa vain Nobel-palkittujen listaa tutkimalla huomaa tämän.

Holvaksen jutun pointti ei minusta kyllä aivan osunut kohdalleen. Taisi kyllä osin pilke silmäkulmassa juttunsa kirjoittaa.

Yst. terv. Jan Rydman

*
RR (Ote sähköpostiviestistäni)

Kiitos vastauksesta.

Pilke silmäkulmassa minäkin juttuni kirjoitin.

Mutta eikö Einstein kuitenkin toiminut patenttitoimistovirkailijana kehitellessään suhteellisuusteoriaansa?

Eikö Wittgenstein puolestaan inhonnut Cambridgea ja sen akateemista jargonia kuin ruttoa?

Marx ei saanut virkaa poliittisten mielipiteittensä vuoksi, ja Nietzsche alkoi jo vuonna 1870 pitää akateemista filologiaa lähinnä vanhojen huonekalujen tonkimisena.

Freudille suurin piirtein naurettiin yliopistollisissa piireissä, ja hän päätyi pitämään yksityispraktiikkaa ja kirjoittamaan ylös omia "uniaan".

En siis tarkoittanut, että esimerkkini henkilöt olisivat toimineet aivan täysin yliopiston ulkopuolella vaan sitä, ettei heidän OMAN ajattelunsa kehittyminen noudattanut kovinkaan tunnollisesti tutkijakoulutuksessa vaadittuja rutiineja.

(Lisäys) En epäile tieteen tekemisen ehtoja - niitä tarvitaan ehdottomasti. Mutta vaikka nuo ehdot ovat välttämättömiä tutkimukselle, niin missään tapauksessa ne eivät ole riittäviä innovatiivisen ajattelun ja uusien ideoitten julkituomiseksi.

Saakoon lopuksi puheenvuoron Nietzsche, koska hänellä on asiasta mielenkiintoista sanottavaa ja omakohtaista kokemusta.




Nietzsche kirjoitti kerran myöhäiskaudellaan lyhyen esseen "Erästä oppinutta kirjaa katsellessa".

(Iloinen tiede 2. painos, 5. kirja, § 366, 1887 - 1. painos 1882).
Viidennen kirjan kirjoittaminen ajoittuu heti kuvassa näkyvän Hyvän ja pahan tuolla puolen julkaisun jälkeen - vuoteen 1886.
- J.A Hollon Nietzsche-käännökset ovat erinomaisia)

Näen hieman vaivaa ja siteeraan tämän filosofis-kirjallis-psykologisen "kolumnin" kokonaisuudessaan.

Nietzschen ironia ja itseironia vaatii tietenkin jonkun verran tulkintaa ja taustojen tuntemista...Mutta miten vain - näin pohtii brilliant-minded genius eikä mikään metodi-katiskaan vangiksi jäänyt älykäs sammakko!

Huomattakoon kuitenkin, että Nietzsche suhtautuu tiedemieskolleegoihinsa lopulta melko suopeasti.
Richard Wagner sen sijaan saa piikkejä enemmänkin. Mutta Wagneria voi perustellusti pitää Nietzschen elämän ja ajattelun ehkä suurimpana kompleksina, josta hän ei koskaan toipunut, tai jota hän ei koskaan kyennyt lopullisesti kieltämään/unohtamaan.

*
Erästä oppinutta kirjaa katsellessa

"Me emme kuulu niihin, jotka saavat ajatuksia vasta kirjojen keskellä, kirjojen antamasta sysäyksestä - meidän tapanamme on ajatella ulkosalla, kävellen, hyppien, nousten, tanssien, mieluimmin autioilla vuorilla, aivan meren partaalla, siinä, missä tietkin tulevat mietteliäiksi.

Kirjaan, ihmiseen ja musiikkiin kohdistuvat ensimmäiset arvokysymyksemme kuuluvat: "osaako hän kävellä?, vielä enemmän, osaako hän tanssia?"...Me luemme harvoin, me emme lue sen vuoksi huonommin - oi kuinka pian me arvaammekaan, miten joku on joutunut ajatuksiinsa, istuessaanko, mustepullon edessä, vatsa sisäänpuristuneena, pää kumartuneena paperin yli: oi kuinka pian selviydymmekään hänen kirjastaankin!
Kokoon ahtautuneet sisälmykset tulevat ilmi, siitä voi lyödä vetoa, samoin kuin huoneilma, huoneenkatto, huoneenahtaus tulee ilmi.

- Nämä olivat tunteeni, kun äsken suljin erään rehdin oppineen kirjan, kiitollisena, hyvin kiitollisena, mutta myös mieli keventyneenä...
Oppineen kirjoittamassa kirjassa on melkein aina myös jotain painostavaa, painostunutta: jossakin tulee näkyviin "spesialisti", hänen intonsa, hänen vakavuutensa, hänen kiukkunsa, miten hän yliarvioi loukon, jossa istuu kehräämässä, hänen kyttyränsä, jokaisella spesialistilla on oma kyttyränsä. Oppineen kirja kuvastaa aina myös kieroksi vääntynyttä sielua: jokainen ammatti vääntää kieroksi.

Katsokaamme ystäviämme, joiden kanssa olemme olleet nuoria, sitten kun he ovat vallanneet tieteensä omakseen: kuinka aina on käynyt myös päinvastoin! Kuinka he ovatkaan nyt joutuneet ikiajoiksi tieteensä valtaan ja sen omiksi! Loukkoonsa kiinni kasvaneita he ovat, tuntemattomiksi kutistuneita, epävapaita, tasapainostaan järkkyneitä, kaikin puolin laihtuneita ja kulmikkaita, vain yhdeltä kohdaltaan ylen pyöreitä, - katselija tuntee liikutusta ja on vaiti tavatessaan heidät nyt sellaisina.

Jokaisella ammatilla, sellaisellakin, jonka pohja on kultaa, on ylhäällä lyijykatto, joka painaa ja painaa sielua, kunnes se on kummallinen ja käyräksi käpertynyt. Sille ei voi mitään. Älköön luultako, että tätä rujoutumista voitaisiin välttää minkäänlaisten kasvatustemppujen avulla. Kaikenlainen mestaruus ostetaan kalliisti maan päällä, missä ehkä kaikesta on maksettava liian suuri hinta; ihminen on ammattimies vain olemalla myös ammattinsa uhri.

Mutta te tahdotte saada sen toisin - "huokeammalla", ennen kaikkea mukavammin - eikö totta, hyvät herrat aikalaiset? Olkoon menneeksi! Mutta silloin te myös saatte heti jotakin toista, nimittäin ammattilaisen ja mestarin asemesta kynäilijän, tottuneen "monipuolisen" kynälijän, jolta tosin puuttuu kyttyrä - sitä lukuunottamatta, jonka hän tekee edessänne, hengen kauppapalvelijana ja sivistyksen "kannattajana" -, kynäilijän, joka oikeastaan ei ole mitään, mutta edustaa miltei kaikkea, joka näyttelee asiantuntijaa, esiintyy hänen "sijaisenaan" ja suostuu aivan vaatimattomasti myös ottamaan hänen sijassaan vastaan palkan, kunnianosoitukset ja juhlinnan.

- Ei hyvät oppineet ystäväni! Minä siunaan teitä vielä kyttyrännekin tähden! Ja siksi, että te halveksutte kynäilijöitä ja sivistyksen-loisia samoin kuin minä! Ja ettette osaa käydä kauppaa hengellä! Ja että teillä on vain sellaisia mielipiteitä, joiden rahallista arvoa ei voida määrätä! Että te tahdotte vain tulla oman ammattinne mestareiksi, kunnioittaen kaikenlaista mestaruutta ja mitä jyrkimmin torjuen kaiken näennäisen, puoliaidon, koristellun, taiturimaisen, demagogisen, nättelijämäisen in litteris et artibus ("kirjallisuudessa ja taiteissa"- tämä on vinoilua Wagnerille kuten koko tekstin loppukin/RR) - kaiken, mikä ei voi teille todistaa ehdotonta nuhteettomuuttaan kasvatuksen ja esikoulutuksen suhteen!

Nerokaan ei voi korjata sellaista puutetta, miten hyvin se osaakin olla sen korjaavinaan: tämän käsittää, jos on joskus katsellut läheltä lahjakkaimpia maalaajiamme ja muusikkojamme, jotka kaikki, melkein poikkeuksetta, osaavat ovelasti keksimillään maneereilla, hätäkeinoilla, jopa periaatteillakin keinotekoisesti ja jälkeenpäin hankkia itselleen näennäistä sellaista nuhteettomuutta, sellaista solidia koulutusta ja kulttuuria, tosin pettämättä siten itseäänkään, kykenemättä siten jatkuvasti vaientamaan omaa huonoa omaatuntoaan.
Sillä tiedättehän? kaikki nykyajan suuret taiteilijat potevat huonoa omaatuntoa...

http://www.btinternet.com/~glynhughes/squashed/nietzsche.htm.

Tilastotieteilijän muisti pätkii pahasti

(Lisäys 13.6 + täydennyksiä )

Vihreän puolueen tunnettu älykkö Osmo "Ode" Soininvaara kirjoittaa sunnuntain (11.6) Helsingin uutisten kolumnissaan Vihreät ja uskonto mm. seuraavaa.

"En muista, mikä teologinen riita erottaa luterilaiset ortodokseista. Tuskin se niin suuri on, että seitsenvuotiset pitää sen vuoksi erottaa omiin ryhmiinsä. Uskonto on opinkappaleitten ohella myös tapoja ja kulttuuria. Niitä voidaan opettaa erikseen eri uskontoa tunnustaville, pienten uskontojen osalta monelle ikäluokalle yhtä aikaa. Onhan jumalanpalveluksissakin eri ikäisiä."

RR

Et sinä Ode mitään ole unohtanut. Olisit vain sanonut suoraan, ettet edes tiedä, mikä on se "teologinen riita", joka luterilaiset ja ortodoksit erottaa toisistaan.

Sitäpaitsi jo käyttämällä sanamuotoa teologinen riita tulet paljastaneeksi tietämättömyytesi.

Luterilaisen ja ortodoksisen kirkon väliset eroavuudet sekä opillisesti että käytännössä eivät ole mikään pikku juttu - esim. johonkin Filioque-kiistaan verrattavissa oleva tekosyy, josta Paavi ja Konstantinopoliin patriarkka saivat aikoinaan verukkeen keskinäiseen kirkkopoliittiseen valtataisteluun, ja jopa idän ja lännen kirkon eroamiseen toisistaan viimein vuonna 1054.

*
(Lisäys 13.6)

Rooman ja Bysantin kirkkojen eron todelliset syyt löytyvät kuitenkin koko ensimmäisen vuosituhannen aikana kasvaneista kulttuurin, hallinnon ja kultillisten painotusten eroista.

Luterilainen reformaatio pyrki sittemmin löytämään uuden, elävän ja alkuperäisen yhteyden kristillisyyteen korruptoituneen paavillisen kirkon sijaan ja havaitsi ortodoksisen perinteen alkuperäisen luonteen, joskin perimmäinen kiinnostus ortodoksisuuteen lienee perustunut pääasiallisesti toiveeseen saada kirkkopoliittista tukea Bysantilta.

Jälkeenpäin ajatellen uuden luterilaisen liikkeen yritys luoda edes neuvotteluyhteys Konstantinopolin patriarkaattiin 1500-luvun toisella puoliskolla vaikuttaa kuitenkin täysin amatöörimäiseltä ja asiantuntemattomalta.
Ensinnäkin Konstantinopoli oli vallattu muslimien toimesta 1453, joten se joutui asemansa takia Islamin valtapiirin sisällä toimimaan entistäkin varovammin suhteessa länteen.
Sitäpaitsi latinalainen kirkko oli pettänyt sen aiemminkin (törkeimpänä esimerkkinä Konstantinopolin ryöstö 1204).

Mutta lähes koomiselta vaikuttaa se fataali tosiasia, että uusi katolisuudesta irtautunut lahkolaisliike, joka tosiasiallisesti oli mitätöinyt miltei kaiken, mitä ortodoksisuus latinalaisessa kirkossa yhä arvosti (itse asiassa merkittävän paljon), pyrki luomaan suhteita idän sakramentaalisen mahtikirkon kanssa!
Opilliset (doksastiset) ja käytännölliset (lähinnä kulttiin liittyvät) eroavuudet osoittautuivatkin heti ensimmäisen neuvotteluyrityksen jälkeen toivottoman suuriksi.

Kolmanteen luterilaisten neuvottelukirjelmään Konstantinopoli ei enää edes vastannut.

*
(Täydennyksiä 13.6)

Olen itsekin maallikko teologisissa kysymyksissä, mutta uskaltaudun silti tiivistämään luterilaisuuden ja ortodoksisuuden eroavuudet kolmeen kohtaan.

1) Kirkko-opin erilaisuus (esim. naispappeus-kysymys ja luostarilaitos/munkkeus).
2) Täysin erilainen käsitys sakramenttien ja pyhityksen merkityksestä vanhurskauttamisessa.
3 ) Suorastaan "kohtalokas" erimielisyys pelastusopin perimmäisestä perustasta (monergismi-synergismi-kiista).

Kaikki nämä kolme teemaa liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kolmas kohta kuitenkin tiivistää ongelman dogmaattisella tasolla.

Neljänneksi sanoisin, että paradoksaalisesti juuri reformoitu kirkko eli tässä tapauksessa luterilaisuus on korostanut oikeaoppisuutta (ortodoksia), kun taas ortodoksit ovat aina korostaneet oikeaa, yhteisöllistä ja seurakunnallista toimintaa (ortopraksia).

*
Luterilainen teologia on siis tarkka teologiansa "päivittämisestä". Tämä kytkeytyy yleisesti ottaen Lutherin-Melanchtonin vanhurskauttamisopin lakitekstimäiseen forenssisuuteen ("usko julistetaan torilla niinkuin tuomio"). Muuten ihmiset saavat elää yksityiselämäänsä kuin ellun kanat.
Mitä nyt lausuntoautomaateiksi muuttuneet piispat aina välillä ilmaisevat huolestuneisuutensa asioista ja tapahtumista.

Ortodoksinen kirkko taas korostaa, että ortodoksin elämä kytkeytyy - tai pitäisi kytkeytyä - erottamattomasti kirkon elämään ja sen tapahtumiin. Kirkko on ikäänkuin yhteisö pienoiskoossa ja siten yhteisön perusta.
Ortodoksisen kirkon oppi on tavallaan yhtä kuin sen traditio, jonka tarkistamiseen ei juuri tarvetta ole, koska nimenomaan traditio on paitsi seurakuntalaisia yhdistävä sidos myös heidän oman elämänsä perimmäinen sisältö.

*
Ei siis ole kyse mistään teologisesta pikku riidasta vaan kahdesta täysin erilaisesta kristinuskon tulkinnasta, vaikka samaan Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskotaankin.
Ortodoksisuudessa ei esimerkiksi koskaan ole hyväksytty Lutherin kahden regimentin oppia, jossa kirkollinen ja maallinen (alunperin ruhtinaat) määritellään omiksi "hallinta-alueikseen".

Tästäkin syystä luterilaisuuden ja ortodoksisuuden käsitykset myös yhteisöllisyydestä (julkisesta) ja yksityisyydestä eroavat toisistaan.

Näin ollen oletuksesi siitä, että samaan kristilliseen uskoon eli luterilaisuuteen ja ortodoksisuuteen - puhumattakaan nyt muista uskonnoista - sisältyvät tavat ja kulttuurit (ortopraksis) voitaisiin opettaa erikseen, irrallaan opillisista kysymyksistä, on täyttä puppua.

Se on tyypillinen ajattelutapa maallistuneelle liberaalille, jolle kristinusko merkitsee lähinnä luterilaisuutta, jossa ortopraksiasta on tullut pikemminkin viranhoitoa kuin hengellisen kutsumuksen toteuttamista.

*
Kaikkein ikävintä kirjoituksessasi kuitenkin on, että ajattelet uskontoja pelkästään yhteiskunta- ja talouspoliittisesta perspektiivistä. Haluat säilyttää kirkon ja valtion kytköksenkin vain sen takia, että yhteiskunta eli poliittiset päättäjät pääsisivät kontrolloimaan seurakuntien omaisuutta ja niissä annettavaa opetusta.

Ei se tietysti huono perustelu olekaan, mutta, jos tarkoituksesi on käsitellä eri uskontoja vain ja ainoastaan ikäänkuin tilastoina ja budjettiluokkina, niin esitän vakavan vastalauseen.

Ihminen, jolla on niin teknokraattinen luonne, että uskontojen merkitys tyhjentyy hänellä tyystin tilastoihin tai psykologisiin ja sosiologisiin reduktioihin, ei ole kykenevä poliitikkona ehdottamaan niiden opetuksen järjestämisestä mitään, mikä olisi teologisesti relevanttia - siis uskontojen omasta itseymmärryksestä lähtevää.

*
12.6.2006 Rauno Räsänen Koillis-Helsingin suoalue.

June 11, 2006

Jean Baudrillard - Ranskan viimeinen postmoderniksi ellei peräti nihilistiksi luokiteltava filosofi


Kaikki muut ranskalaisen postmodernin "raskassarjalaiset" - Barthes, Foucault, Deleuze, Guattari, Lyotard ja Derrida ovat jo kuolleet.

*
Otsikkoa on syytä tarkentaa haastattelun mukaiseksi.

Baudrillard - postmodernisti, joka hylkäsi "ranskalaisen teorian" - "Nobody needs French theory."

Hyvästi siis sisällyksetön älyllinen anarkismi/RR!

*
New York Times haastattelee Jean Baudrillardia

Questions for Jean Baudrillard

Continental Drift

Interview by DEBORAH SOLOMON
Published: November 20, 2005

Q: As one of France's most celebrated philosophers, can you give us any insight into the civil discontent that is pitting a generation of young people against the rest of the country?

Jean Baudrillard.

It will get worse and worse and worse. For a long time, it was a relatively friendly coexistence or cohabitation, but the French haven't done much to integrate the Muslims, and there is a split now. Our organic sense of identity as a country has been split.

Perhaps that was inevitable. Many of us here were surprised last year when the French government banned hijabs, head scarves, and other religious emblems from public schools.

Yes, in America there is more of a history of immigration. America is constituted by ethnic communities, and though they may compete with one another, America is still America. Even if there were no Americans living in the United States, there would still be America. France is just a country; America is a concept.

Are you saying that America represents the ideal of democracy?

No, the simulation of power.

At 76, you are still pushing your famous theory about "simulation" and the "simulacrum," which maintains that media images have become more convincing and real than reality.

All of our values are simulated. What is freedom? We have a choice between buying one car or buying another car? It's a simulation of freedom.

So you don't think that the U.S. invaded Iraq to spread freedom?

What we want is to put the rest of the world on the same level of masquerade and parody that we are on, to put the rest of the world into simulation, so all the world becomes total artifice and then we are all-powerful. It's a game.

When you say "we," who are you talking about? In your new book, "The Conspiracy of Art," you are pretty hard on this country.

France is a byproduct of American culture. We are all in this; we are globalized. When Jacques Chirac says, "No!" to Bush about the Iraq war, it's a delusion. It's to insist on the French as an exception, but there is no French exception.

Hardly. France chose not to send soldiers to Iraq, which has real meaning for countless individual soldiers, for their families and for the state.

Ah, yes. We are "against" the war because it is not our war. But in Algeria, it was the same. America didn't send soldiers when we fought the Algerian war. France and America are on the same side. There is only one side.

Isn't that kind of simplistic reasoning why people get so tired of French intellectuals?

There are no more French intellectuals. What you call French intellectuals have been destroyed by the media. They talk on television, they talk to the press and they are no longer talking among themselves.

Do you think there are intellectuals in America?

For us, there was Susan Sontag and Noam Chomsky . But that is French chauvinism. We count ourselves. We don't pay attention to what comes from outside. We accept only what we invented.

Were you a friend of Susan Sontag?

We saw each other from time to time, but the last time, it was terrible. She came to a conference in Toronto and blasted me for having denied that reality exists.

Do you read the work of any American writers?

I read many, many American novelists. Updike, Philip Roth, Truman Capote. I prefer American fiction to French fiction.

Perhaps French literature fell prey to French theory?

Unfortunately, French literature starved itself. It didn't need French theory to die. It died by itself.

Some here feel that the study of the humanities at our universities has been damaged by the incursion of deconstruction and other French theories.

That was the gift of the French. They gave Americans a language they did not need. It was like the Statue of Liberty. Nobody needs French theory.

####

PS. Baudrillard on tullut kuuluisaksi etenkin länsimaista nykykulttuuria analysoivista käsitteistään simulacrum/simulacra ja simulaatio.

Baudrillard_Simulacra and Simulations (Pari otetta linkin sisällöstä)

Web määritykset: Simulacrum
Web määritykset: Simulation

"The simulacrum is never that which conceals the truth--it is the truth which conceals that there is none.
The simulacrum is true." (Ecclesiastes
- Saarnaajan kirja )

(Baudrillard siis vihjannee, että Jumala-käsityksemme on nimenomaan simulacrum!)

Thus perhaps at stake has always been the murderous capacity of images: murderers of the real; murderers of their own model as the Byzantine icons could murder the divine identity. To this murderous capacity is opposed the dialectical capacity of representations as a visible and intelligible mediation of the real.

All of Western faith and good faith was engaged in this wager on representation: that a sign could refer to the depth of meaning, that a sign could exchange for meaning and that something could guarantee this exchange God, of course.

But what if God himself can be simulated, that is to say, reduced to the signs which attest his existence? Then the whole system becomes weightless; it is no longer anything but a gigantic simulacrum: not unreal, but a simulacrum, never again exchanging for what is real, but exchanging in itself, in an umnterrupted circuit without reference or circumference.

So it is with simulation, insofar as it is opposed to representation. Representation starts from the principle that the sign and the real are equivalent (even if this equivalence is Utopian, it is a fundamental ax~om).

Conversely, simulation starts from the Utopia of this principle of equivalence, from the radical negation of the sign as value, from the sign as reversion and death sentence of every reference. Whereas representation tries to absorb simulation by interpreting it as false representation, simulation envelops the whole edifice of representation as itself a simulacrum.

These would be the successive phases of the image:

1) It is the reflection of a basic reality.
2) It masks and perverts a basic reality.
3) It masks the absence of a basic reality.
4) It bears no relation to any reality whatever: it is its own pure simulacrum.


In the first case, the image is a good appearance: the representation is of the order of sacrament. In the second, it is an evil appearance: of the order of malefice. In the third, it plays at being an appearance: it is of the order of sorcery. In the fourth, it is no longer in the order of appearance at all, but of simulation.

####

Verratkaa Baudrillardin simulacrum-määritelmää alla olevaan Nietzschen tiivistelmään ajattelun/filosofian sisäisestä kehittymisestä ja historiasta. Yhtäläisyyksiä löytyy.

How the "True World"Finally Became a Fable (kirjasta Twilight of the Idols. (Published January 24, 1889.)

How the "True World" Finally Became a Fable -The History of an Error

1. The true world—attainable for the sage, the pious, the virtuous man; he lives in it, he is it.
(The oldest form of the idea, relatively sensible, simple, and persuasive. A circumlocution for the sentence, "I, Plato, am the truth.")


2. The true world—unattainable for now, but promised for the sage, the pious, the virtuous man ("for the sinner who repents").
(Progress of the idea: it becomes more subtle, insidious, incomprehensible—it becomes female, it becomes Christian ...)


3. The true world—unattainable, indemonstrable, unpromisable; but the very thought of it—a consolation, an obligation, an imperative.
(At bottom, the old sun, but seen through mist and skepticism. The idea has become elusive, pale, Nordic, Königsbergian.)


4. The true world—unattainable? At any rate, unattained. And being unattained, also unknown. Consequently, not consoling, redeeming, or obligating: how could something unknown obligate us? ...
(Gray morning. The first yawn of reason. The cockcrow of positivism.)


5. The "true" world—an idea which is no longer good for anything, not even obligating—an idea which has become useless and superfluous—consequently, a refuted idea: let us abolish it!
(Bright day; breakfast; return of bon sens and cheerfulness; Plato's embarrassed blush; pandemonium of all free spirits.)


6. We have abolished the true world: what world has remained? the apparent one perhaps? ... But no! With the true world we have also abolished the apparent one!

(Noon; moment of the briefest shadow; end of the longest error; high point of humanity; INCIPIT ZARATHUSTRA.)

####

Minulla on selkeä syy tuoda nämä teemat esille juuri Baudrillardin yhteydessä.

NIETZSCHEN "FAABELI" JA BAUDRILLARDIN SIMULACRUM-ANALYYSI OVAT LÄNSIMAISEN TODELLISUUSKÄSITYKSEN OSUVIMMIN ILMAISTU, NIHILISMIIN JOHTAVA KEHITYSKAAVIO.
BAUDRILLARD VAIN VEI NIETZSCHEN KUUDENNEN KOHDAN JOHDONMUKAISEEN PÄÄTEPISTEESEENSÄ.

Mutta kuka pystyy elämään todellisuudessa, jossa mikään muu ei ole todellista kuin simulacrum ja simulaatio?
Baudrillardin vastaus kuuluu - Amerikka.

(Ote linkistä)

"Oli asia miten hyvänsä ja ajatellaan dollarin tai monikansallisten yritysten röyhkeydestä mitä tahansa, tällä kulttuurilla on valtava vetovoima juuri niihin ihmisiin, jotka joutuvat siitä kärsimään. Ja mainittu voima on peräisin nimenomaan Amerikan syvästä ja järjettömästä uskosta siihen, että se on toteuttanut kaikki näiden ihmisten unelmat."

*
Jean Baudrillard

Simulacrum

Baudrillard on the Web

Lopun illuusio

On aika vaihtaa paradigmaa

Kommentoin Kemppisen minulle osoittamaa kommenttia Raja-päreessä.
(Tekstiä on hieman täydennetty - etenkin linkkilisäyksillä)

(Paradigma, Paradigm)
*
Ad Rasanen:
Lieneekö Rasanen lukenut matematiikkaa?
Homologiassa on lause "rajan raja on nolla". Kaksiulotteisen olion raja on yksiulotteinen jne.

*
RR

Kierrän tuon matematiikkakysymyksen samalla tavalla kuin kyseenalainen uskonnonopettajani J. aikoinaan, kun eräs didaktisesti valveutunut kielten (saksa, ruotsi) maisteri kysyi, mitä metodeja tämä käyttää opettaessaan Jumalan sanaa.

J. vastasi: "Minä näen näkyjä ja välitän ne oppilailleni."

*
Tämä on tietenkin silkkaa (naivia) empirismiä eikä pelailua logiikalla ja matematiikalla Jumalan olemassaolon todennäköisyyden laskemiseksi - Richard Swinburnen tapaan.

J. itse edusti kierkegaardilaista fideismiä ja dostojevskilaisuutta- mitä se sitten teologisesti tarkoittaneekin. Ainakin hänen gradunsa käsitteli Dostojevskin vapauskäsitystä.

Minun ajatuksissani ovat taistelleet nietzscheläinen nihilismi (jonka peruskysymystä voi pitää dostojevskilaisena: onko moraali ilman Jumalaa mahdollista?) ja juuri tuo kierkekaardilainen fideismi (usko on absurdia, joten uskoon tarvitaan älyn uhraava "hyppy").

Mutta "times they are a-changing" lauloi joku Robert Zimmerman aikoinaan. Näin minunkin kohdallani.

2000-luvun alun reformoidun teologian ehkä merkittävimmällä systemaatikolla maailmassa - alunperin molekulaarisen biofysiikan tohtorilla - Alister McGrathilla on minulle juuri nyt mielenkiintoista opetettavaa sekä luonnontieteistä, filosofiasta että teologiasta - A Scientific Theology 1, 2, 3.

Taitaa postmoderniin teoriaan tyystin uskonsa menettänyt meikäläinenkin kallistua kriittisen realismin (McGrath soveltaa tässä Roy Bhaskarin teorioita) ja paleo-ortodoksisen teologian (mm. Thomas Oden, Thomas Torrance ja McGrath itse) kannattajaksi.

Järisyttävä paradigman vaihdos, koska realisti en ole koskaan ollut - päinvastoin!

Yksilöä ja universaalia ihmisjärkeä korostanut valistusaate (modernismi) sekä siitä kummunnut, valistuksen ympärikääntänyt eli yksilön ja järjen nihiloinut kulttuurirelativistinen postmodernismi eivät kuitenkaan enää vakuuta ilman vakavia tarkennuksia.

Jo Nietzsche murskasi uskoni Valistukseen. Nyt vaikuttaisi siltä, että odotukseni ja etsintäni palkitaan myös postmoderniin käsiterunouteen (siten myös osaltaan Nietzscheen) kohdistamieni epäilyjen suhteen: McGrath osoittaa selkeästi, miten tähän antirealistiseen ylilyöntiin tulee suhtautua.

*
Matemaatikko-fyysikko Roger Penrose totesi - 90-luvulla, että matematiikan esteettinen kauneus on selittämätöntä - ikäänkuin jotain jumalallista.

Tämän kommentin ehtivät valistusaatteen monistiseen tiedeihanteesen jämähtäneet yhden ontologian reduktionistiset puupäät (mm. "loistava vara-Einsteinimme" Kari Enqvist ) tietenkin leimata lähinnä "hourailuksi".

McGrath kuitenkin osoittaa alunperin luonnontieteilijän havainto-ja päättelytarkkuudella, miten yksipuolisia ja kommunikaatiokyvyttömiä (muiden tieteenalojen kanssa) myös nämä vulgaarin superreduktionismin edustajat (esim. Patricia Churchland ja Richard Dawkins ) ovat.

Todellisuus on kerrostunut (stratified), mutta ei palautettavissa johonkin "kommunikaatiokyvyttömään hiukasmössöön"/RR, vaikka tuo "mössö" toimiikin todellisuuden eri kerrosten perustana.

Äärimmäisen yksinkertaistetusti: McGrathin kriittinen realismi omaksuu Valistukselta ajatuksen fysiikasta perustavana tieteenä ja postmodernismilta ontologisen pluralismin.

*
Mutta näistä - erittäin mielenkiintoisista - asiosta lisää joskus myöhemmin. Kaikkein mielenkiintoisinta tulee tietysti olemaan, miten McGrath lopulta soveltaa kriittistä realismiaan teologiaan!
A Scientific Theologyn osat 1 (Nature) ja 2 (Reality) valmistelevat tätä synteesiä, joka esitetään osassa 3 (Theory).

*
Ai niin. En minä mitään matematiikkaa ole opiskellut...

*
The Science Of God: An Introduction To Scientific Theology

A Scientific Theology: Reality
A Scientific Theology: Nature
A Scientific Theology: Theory

Amazon.co.uk: The Order of Things: Explorations in Scientific ...(uusinta uutta McGrathis/lta)
Faith and Theology: Alister McGrath: The Order of Things

Raja, rajattomuus ja kosmologia


Kommentti Kemppisen juttuun Raja.

*
(Kemppinen kirjoittaa - jutun loppuosa)

Tietotekniikassa rajapinta eli interface on yksi esimerkki interaktiost, kahdensuuntaisuudesta. Rajapinta yhdistää erottamalla. Töpseli vain yhdistää: panet töpselin seinään, niin virta kulkee. Esimerkiksi USB-liitin on rajapinta (an universal interace standard).

Kaunis, runollinen sana. Paitsi saksan kielessä, Schnittstelle ("leikkauspaikka).

*
RR

Entä jos mitään "rajaa" ei ole olemassakaan, ja että esimerkkisi interaktiivinen rajakin on lopulta yhtä hiukkasten jatkumoa - eräänlaista "järjestäytynyttä" kaaosta, jossa rajapinnat liikkuvat meille vielä tuntemattomien lainalaisuuksien mukaisesti?

Nämä lainalaisuudet tosin saattavat jopa jäädäkin tuntemattomiksi, koska niiden todistaminen kokeellisesta näytöstä puhumattakaan ylittää kognitiivisen kapasiteettimme, koska emme yksinkertaisesti ehdi laskea lisääntyvää informaatiota tarpeeksi nopeasti (*).

Mielikuvituksemme mahdollisuuksia ei tietenkään ole rajoittanut koskaan yhtään mikään?

Tyhmä kysymys selventää ajatustani. Onko joku joskus löytänyt avaruudesta "rajan" tai "rajoja" (tai muuta "absoluuttista") ja jos on, niin miten hänen käsityksiinsä suhtaudutaan nykyään fysiikassa?

*
(*) Nykykosmologian tilasta kertoo paljon se mielenkiintoinen tosiasia, että suosittu säieteoria, joka yhdistäisi kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian (=nykyfysiikan perusongelma), kaatunee siihen tosiasiaan, ettei sitä kyetä todistamaan kokeellisesti mitenkään.

Suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikan yhtälöt vielä pystyttiin havainnollistamaan esim. hiukkaskiihdyttimien avulla, mutta tämä asiaintila lienee ainakin kosmologiassa jo mennyttä aikaa.

Eräs johtava fyysikko kehotti säieteorian kannattajia siirtymään teologiseen tiedekuntaan, mutta eiköhän sinne kohta siirry moni muukin, mikäli edellinen "väliaikatieto" fysiikan tilasta pysyy muuttumattomana.

*
Viimeinen teoria fysiikan historiassa/ Matti Leppänen

http://www.geerts.com/jpeg/jpeg-cosmos.htm.

June 10, 2006

Illan vitsi

Savolainen poikamies oli lavatansseissa ja pääsipä juttuun tytön kanssa. Ilta tanssittiin ja kun viimeinen kappale oli menossa, poika kysyi: - Piäsiskös sitä suatille? - Suatathan sie piästäkin, tyttö vastasi kainosti.
Poika puristi tyttöä pakaroista ja mietti mitäs sitten sanois. Sitten tuli mieleen, että mites tyttö on tansseihin tullut. - Onkos siulla pyöree? Siihen tyttö vielä kainommin: - Eikkä oo ku soikkee.

Huumoria

Moraalikasvatuksesta ja moraalisista ihanteista

Kirjoitettu Blogisiskon päreessä Kohtalona Rock Around the Clock käydyn kommentoinnin inspiroimana.

*
Nietzschen moraalifilosofia on ollut minulle perimmäisen ihmetyksen aihe jo vuosia.

Nietzsche itse julistautui Dionysoksen opetuslapseksi ja arvosti herramoraalia, mutta hänen kirjoituksensa huokuvat usein ressentimenttiä, jota ad hominen-"taktiikka" osaltaan ilmentää.

Hän "tappoi" Jumalan (monien muiden valistususkovaisten ohella), mutta ajoittain miltei kauhistelee tätä tekoa, joskin myös maanisesti ylistää sitä, vaikka kohteena on tällöin pikemminkin hänen lapsuudenkotinsa ja nuoruutensa pietismi kuin nimenomaan universaali Jumala-käsitys.

Hän julistaa perspektivismiä (eräänlaista moraalista relativismia), mutta kaipaa silti vahvoja luonteita - (siten myös vahvoja arvoja!), joissa yhdistyisivät herra-ja orjamoraalin hyveet.

"Education in those rulers`virtues that master even one`s benevolence and pity: the creat cultivator`s virtues ("forgiving one`s enemies" is child`s play by comparison), the affect of the creator must be elevated - no longer to work on marble! - The exceptional situation and powerful position of those beings (compared with any prince hitherto): the Roman Caesar with Christ`s soul."

"The Will to Power" (§ 983)

*
Moraalilla ei Nietzschen mielestä näytä olevan mitään vaikutusvaltaa, ellei sitä ikäänkuin sisäänrakenneta luonteeseen. Näin ollen moraalin tulee vahvasti perustua luonteen muokkaamiseen (sikäli kuin se on mahdollista).
Tämä oli Nietzschen mukaan antiikin Kreikan kaupunkivaltio-kulttuurin perimmäinen kasvatusperiaate - tuottaa kansalaisia, jotka olivat ristiriidattomasti hyveellisiä sekä yksilöinä että poliksen jäseninä.

Eli jos halutaan kasvattaa humanisti, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, tasa-arvopyrkimyksiä, suvaitsevaisuutta jne., ei riitä, että vain vedotaan lakeihin ja ilmoitetaan, että opi siitä. Ihminen tulee kasvattaa nähin arvoihin pienestä pitäen ja erittäin johdonmukaisesti.

On sitten toinen asia, voiko tuollaisia arvoja ylipäätään opettaa uskottavasti maailmassa, jonka perimmäinen eetos näyttäisi olevan tehokkuus, voiton maksimointi ja koston kierre.

Mitä tällainen "koko Euroopan rupusakki" (Nietzschen nimitys ensimmäisten Wagnerin Bayreuth-juhlien (1876) vierasjoukolle, joka koostui rahakkaasta mutta musiikillisesti välinpitämättömästä porvarisväestä) tietää humanistisemmista arvoista?
Juuri sen verran, että se osaa sisimmässään nauraa niille ja viihdyttää itseään niillä - toistaen niitä juhlapuheissaan ja banaaleissa parlamenttipuheissaan.

Nietzschen "herraihmiset" eivät totisesti ole niitä, joille elämässä tärkeimmäksi on tullut "gutes Geschäft" - eivätkä myöskään koston enkeleitä eli terroristeja.

Keitä he sitten ovat?

Meidän pitäisi nimittäin ensin tietää, mistä löytyy malli, jonka perusteella voidaan alkaa muovata noita uusia moraalin jättiläisiä: roomalaisia keisareita, joilla on Vapahtajan sielu.

Valistunut yksinvaltiaskin on huono malli (vaikkei Nietzsche demokratiaa kannattanutkaan - toisaalta ei myöskään nationalismia) siinä mielessä, että Nietzsche puhuu yksilöllisestä moraalista eikä kytke sitä valtioon tai politiikkaan. Tässä hän eroaa antiikin poliksen kasvatusperiaatteista.

"Kaikkien arvojen uudelleen arvioija" ei lopultakaan kerro meille, mistä löytäisimme tällaisen mallin. Ainoa esikuva voisi olla vain hän itse.
Ehkäpä meidän pitäisi siis tehdä juuri se, mitä Nietzsche eniten pelkäsi (Ecce Homo), eli julistaa hänet pyhimykseksi.

Tämäkään ei silti vakuuta meitä siitä, että Nietzschen kaipaama hyve-eettisen moraalin synteesi olisi mahdollista toteuttaa käytännössä.

Mutta entä sitten? Ihanteitahan me nimenomaan tarvitsemme - muitakin kuin Lordeja tai jalkapallotähtiä!

Ja jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin - ranskalainen postmodernismi - etenkin Michel Foucault tosikkomaisessa nietzscheläisyydessään, joka on perin vierasta Nietzschen omalle hengelle - ei käy ainakaan minun ihanteekseni.

Foucault oli nietzscheläisyyden nerokas irvikuva - filosofinen terroristi, jonka neroudesta puuttui moraali. Nietzschelle sen sijaan moraali oli kaiken kommunikaation lähtökohta - ennenkaikkea poissaollessaan = nihilistinen positio.

*
PS. Habermas tekee Nietzschen totuus-analyyseista liioiteltuja epistemologisia johtopäätöksiä (moraali on pelkkä makuasia), ja tulee siten tahtomattaan pönkittäneeksi Foucault`n yksitasoista (kirjaimellista) Nietzsche-luentaa.

June 9, 2006

Jalkapallon MM-kisat 2

Keneltäköhän Ronaldinho on oppinut kuuluisat harhautuksensa? Vastaus: Muun muassa ja etenkin Roberto Rivelinolta.

Ronaldinho kikkailee (Uskomatonta taituruutta!)

*
Elastico

The Elastico, or Flip Flap as it is also commonly known, is a football skill invented by 1970s Brazilian footballer Rivelino, it has been mastered in recent times by Zlatan Ibrahimovic of Juventus and Sweden and Barcelona and Brazil star Ronaldinho. It involves flicking the ball up with the outside of the foot, then quickly cushioning it with the instep of the same foot, taking you away from the opposition player.

Kyllä tuota "Elasticoa" Jari Litmanenkin käyttää. Muistan itse nähneeni...

*
8.) Rivelino. (Stepover-push outside or a.k.a. Reverse Scissors) AVI clipK.C. Legends mpeg-
see "Rivelino" Rivelino "variation" #1- (266kb)multiple scissors & Rivelino #2 - (315kb) - This is a lunge type move which involves a stepover like the scissors but in the opposite direction. Plant your left foot behind and to the left of the ball and swing your right foot around (or over) the ball in a counterclockwise arc, from the outside right around to the inside left. Then push off your still planted left foot to the right, and take the ball with the outside of your right foot. Accelerate! As the highlight clips show, players often combine this move with scissor stepovers and drag rolls.

If you perform the "Rivelino" outside to inside stepover, and then take the ball completely back in the opposite direction, then it becomes more like a "stepover turn" or a "stepover 180".

KEY POINTS: Once again to "sell" this move the stepover must be convincing. The defender has to buy into the thought that you are going to shoot or accelerate in the direction of the stepover before you actually explode in the other direction. This move can be done facing the defender or with your back to them.
For example, you can shield the ball deep in their corner, your back to the defender, then do the "Rivelino stepover" to turn and find space for a cross.
Rivelino is probably best remembered for his phenomenal "cannon-like" shot, but his use of this particular "stepover" move has also become part of our terminology.

*
Vaikka minä tässä hehkutankin Rivelinoa, niin jalkapallon historiasta löytyy jopa arvostetumpia (parempia?) pelaajia. Esim. Garrincha, Pelé , Zico, Beckenbauer ,Cruijff , Maradona.
Legendaarisia pelaajia olivat myös Ferenc Puskás ja Alfredo Di Stefano.

Olennainen peruste sille, että nämä pelaajat sijoittuvat Rivelinon edelle, lienee siinä, että he olivat sittenkin hiukan tehokkaampia pelinrakentajia kuin Rivelino, joka kyllä itsekin pelasi hyökkäävää keskikenttäpelaajaa sekä toimi yleensä aina Brasialian pelin aloittajana. Mutta maalintekijänä hän ei tilastollisesti yllä aivan näitten jo mainitsemieni tasolle.

Rivelinon suurin valtti pelinrakentajana oli loistava harhauttelutaito yhdistyneenä nopeuteen, jolla hyökkäykset saatiin liikkeelle salamannopeasti.


Haluan kuitenkin tuohon maalintekemiseen liittyen vielä huomauttaa, että vaikka Rivelino olikin "Patada-atomicana" ("atomipotkun hallitsijana") lähes maaginen, niin jalkapallohistorian varsinaisiin huippumaalintekijöihin - esimerkiksi Gerd Müller tai Gary Lineker - verrattuna Rivelinon pelitaidot olivat paljon monipuolisemmat.


Rivelino ei ollut vain yhden roolin mies (toisin kuin edellämainitut) eli puolustajia jallittava kärkipelaaja/maalien metsästäjä vaan ennenkaikkea maailmanluokan pelinrakentaja.

*
Suurten tähtipelaajien nimiin pantuja eli alunperin heidän kehittämiään kikkoja löytyy alla olevasta linkistä, josta yllä oleva Rivelino-osa on kopioitu.

Mutta loppuun hehkutusta. Mitä sanoikaan Pelen ohella maailman ehkä paras pelinrakentaja (kautta aikain) Franz Beckenbauer Mexicossa 1970? "I came to see Pele, I saw Rivelino."

www.strongsoccer.com/.../ 15minipractice.htm.

http://www.ronaldinho.com/.

Jalkapallon MM-kisat

Pelaako Rivelino Brasilian joukkueessa? Kyllä ja ei.

(Tärkeä linkkilisäys klo: 23.15 - IMNO Interviews Rivelino - Rivelino kertoo kehityksestään jalkapalloilijana ja näkemyksistään jalkapallon nykytilasta).




Rivelino

www1.folha.uol.com.br/. ../historia.shtml.

fifaworldcup.yahoo.com/.../ ph/1970.html?i=10&d=1.

http://www.planetworldcup.com/LEGENDS/rivelino.html.

http://www.videosesportivos.kit.net/imagemfutantesdpois.htm.

June 8, 2006

Jewish Domination of Modern Music

Text from:WHEN VICTIMS RULE. A CRITIQUE OF JEWISH PRE-EMINENCE IN AMERICA, Chapter 24, pt. 3 or Untitled Document

*
(Ote linkin sisällöstä)

Top rock act Creedence Clearwater Revival was effectively destroyed largely by its Jewish overseers. The group signed with Fantasy Records in 1964. In 1967 the company was bought by Jewish entrepreneur Saul Zaentz (he also produced the films One Flew Over the Cuckoo's Nest and Amadeus).

When CCR soon began a string of hit records, the group demanded a royalty increase, per a clause in their contract. Zaentz refused, but led the group to an acquaintance, an unscrupulous (and mob-linked) Jewish lawyer named Bruce Kanter, who developed a complicated scheme to secure the rock group's earnings in a much lower tax bracket. Kanter shifted much of Creedence's money into tax dodge companies created in the Bahamas; one such Kanter company was called King David Distributors, and later Sholom (Hebrew for peace) LTD. [BLOCK, A., p. 268-269]

As Alan Block notes:

"Over the years the Creedence Clearwater Revival repatriated much of their Castle [another Kanter-related firm] money by borrowing it from companies they actually owned, or thought they controlled, under Kanter's plan. Nevertheless, when Castle went bust it took $4 million of the group's and [leader singer/writer] John Fogerty's money.

Before that happened John Fogerty desperately tried to extricate himself from Castle and the Kanter grasp ... Fogerty was particularly angry with Saul Zaentz because he held him responsible for bringing the group into the Kanter scheme." [BLOCK, p. 271] In the mess, Fogerty also lost the rights to every song he wrote with the band. [BLOCK, A., p. 271]

In 1983, the group won a lawsuit of $1.5 million against Kanter for his part in the Creedence problems. The next year, recording again, Fogerty lyrics in his Centerfield album included obvious references to Zaentz that could certainly infer anti-Semitic overtones. He was described as a "little pig" who is "silent and quick / just like Oliver Twist." [BLOCK, A., p. 272-273]

*
More facts about the book and the author - When Victims Rule. A Critique of Jewish Pre-eminence in America.
(Linkki sisältää koko kirjan verkkoversion - Open Book).

LEEVI RULES

Leevi Lehto valloittaa maailmaa. (Kuva: Charles Bernstein's Web Log.)

Régis Bonvicino (left) , Leevi Lehto (seated), & Alcir Pécora
Poetry in a Time of War and Banality International Meeting Curators: Régis Bonvicino & Alcir Pécora.

Lukekaa Leevi Lehdon upea poliittis-poetologinen makroanalyysi runouden "tehtävästä" edesmenneen vasemmistokommunismin ja etenkin nykyisen kulutuskapitalismin - sotien ja banaaliuden - aikakaudella - puhe, jonka hän piti mainitussa runoseminaarissa Brasiliassa.

Plurifying the Languages Of the Trite

Title of talk: "Poetry, Power, Freedom"

Abstract: I'm interested in poetry as a peculiar, and possibly crucial, form of critique - i.e. of ideologies and power structures - and how this is both made possible by and requires a certain absolute freedom of content and form.
This is especially important in our time - which, indeed, is that of both War and Banality: in the face of ready-made ideologies, poetry can offer a method of (constant, open-ended) questioning.

John Fogerty - The Long Road Home (DVD)

THE LONG ROAD HOME - IN CONCERT DVD will premiere in a select United States theaters on June 13th.

THE LONG ROAD HOME - IN CONCERT DVD -- DOWNLOAD THE TRAILER!

Download the DVD Trailer in QuickTime and Windows Media formats:

128k (smaller): QuickTime Windows Media

300k (larger): QuickTime Windows Media

*
http://www.johnfogerty.com/

Thymos

Jatkoa muodista, trendeistä ja ihmisen tarpeesta tulla tunnustetuksi.
(Tekstiä täydennetty viimeksi klo: 12.05)

(Tsekkaa myös tämä Myytävänä: Muodikasta katoavaisuutta ja katoavaista muodikkuutta.)

*
Yllättävää ehkä, mutta erinomainen syväluotaus "trendipäreen" aiheeseen - hyväksytyksi tulemiseen sekä yksilönä että samanlaisena muiden kanssa - löytyy Francis Fukuyaman kiinnostavasta kirjasta - "Historian loppu ja viimeinen ihminen" (Hegelin ja Nietzschen termejä) - varsinkin sen loppuosasta (*).

Fukuyaman kanssa ei tarvitse (eikä edes pidä) olla samaa mieltä, mitä tulee hänen tulkintaansa historian, demokratian ja liberalismin vuorovaikutussuhteesta ja sen seurauksista, mutta kirjassa esitetty Alexandre Kojèven Hegel- luentoihin sekä Platoniin ja Nietzscheen tukeutuva selvitys ihmisluonnon "thymoottisuudesta" on rrrautaa!

(Thymos=tahto, joka tahtoo tulla arvostetuksi ja kunnioitetuksi).

Muodin perässä juokseminen ilmentää perimmältään samaa tunnustetuksi tulemisen tarvetta kuin mikä tahansa vallanhimoinen pyrkimys.

Toisaalta - se myös on oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoisuuspyrkimyksiemme lähtökohta.

*
Thymos (wikipedia)

Thymos, one element of Plato's tripartite division of the soul — the other two being reason and desire — can be translated as spiritedness. It is the location of such feelings as pride, shame, indignation, and the need for recognition for oneself and for others.

Thymos can overrule both reason and basic animal instincts and propel one into a duel over an insult, or into a burning building to save a child, or into a war for a cause one finds just.
According to Hegel, humanity is at its peak when it thymotically risks its life for the sake of a greater good.

On the other hand, it is also what drives suicide bombers and other terrorists.

Francis Fukuyama, the author of The End of History and the Last Man, puts it thus: "Thymos is something like an innate human sense of justice."

He elaborates in two distinct directions:

"...people believe that they have a certain worth, and when other people act as though they are worth less — when they do not recognize their worth at its correct value — they become angry..."

"Thymos... as such is the psychological seat of all the noble virtues like selflessness, idealism, morality, self-sacrifice, courage, and honorability."

*
Thymos on siten hyveellisen (ja paheellisen) käyttäytymisen primus motor.

Eurooppalaisessa perinteessä on vaikuttanut voimakkaasti yksilö-ja valtiokeskeinen (yksilöllinen ja valtiollinen kunnia) thymos, kun taas anglosaksinen perinne korostaa pikemminkin ihmisten keskinäiseen tasa-arvoon (samanlaisuuteen) kytkeytyvää thymosta.

*
(*) Poliittisen historian tutkijat ovat antifilosofiseen tapaansa pitäneet tuota loppuosaa jonain ylimääräisenä - jopa asiaankuulumattomana kirjassa esitetyn analyysin kannalta.

Mutta tässä lausunnossaan "tieteelliset" historioitsijat - nuo ihmispsykologiaa ymmärtämättömät ja mielikuvituksettomat faktojen keräilijät erehtyvät - jälleen kerran, koska etenkin thymoksen "kohtalot" ovat kiinnostavia, sillä juuri ne toimivat historiallisen liikkeen eräänä muutosvoimana ja suunnanantajana.

Historioitsijan ongelmana on se, että hän ei saa noteerata muita kuin "näkyviä jälkiä". Ja koska thymosta ei voi paikantaa lähdekriittisesti vaan ainoastaan vaikutustensa perusteella, historioitsija päättelee, että puhe tahdosta on metafysiikkaa - siis hölynpölyä....

June 7, 2006

Kommentti asiasta ja asian vierestä - käsittelyssä mm. kaksoissidos

Hieman epäkoherentti vastaus Saaran kommenttiin edellisen päreeni Muodin, pääoman ja logiikan orjat tiimoilta.

*
Yhtenäisen muodin sosiologinen paradoksi on sen kaksijakoinen sosiaalinen funktio.

Muodin "tehtävä" on erottaa ihminen joukosta yksilönä, niin että hän tulisi tunnustetuksi omana itsenään, ja että hän samanaikaisesti tulisi myös hyväksytyksi tasa-arvoisena ja tasavertaisena siihen viite- tai vertaisryhmään, joka käyttää samanlaisia muotikledjuja merkkinä identiteetistään ja yhteenkuuluvuudestaan.

Mutta jos/kun kaikki ovat saman muodin orjia (imitoinnin tarve kun siis on useimmiten yksilöä väkevämpi voima), niin kyllähän sitä minunkin mielestäni voi pitää latteana apinointina.

Tuo "ole spontaani" - kehotuksen "uusiokäyttö" oli tarkoitettu (puolivakavaksi) parodiaksi.

Minulle spontaanisuus merkitsee kuitenkin liki samaa kuin selkeä harkintakyky, ja äkkiväärä, mainosten manipuloimana tehty päätös ostaa samoja kuteita kuin muillakin sen vastakohtaa.

Vaikka juuri tuo yhtäkkinen - "mä haluun ton, kun sitä käyttää kaikki muutkin" - vaikuttaisi olevan varsin spontaani reaktio, ja viileä harkinta sen sijaan spontaanisuuden vastakohta, niin asiahan ei ole niin vaan päinvastoin!

Kuten sanoin - ole spontaani-käskyttämisen "ylösalaisin kääntämisessä" oli kyse parodiasta, mutta samalla eräästä logiikan pirullisimmasta ongelmasta.
Analogia ei kuitenkaan tainnut sopia tähän aiheeseen tai muotoilin sen kovin huonosti.

Yritin kaksoissidoksen (double bind (kts. (*)) avulla, jonka "ole spontaani"- käsky "psyko-loogisesti" ilmaisee, ymmärtää mahdollisuutta vedota lapsen ja nuoren valintapäätöksiin hieman itsenäisemmän päätöksenteon puolesta, mutta ehkä yritykseni menee väistämättä kuuroille korville, koska etenkin murrosikäiset hakevat vertaistensa hyväksyntää joskus suorastaan paniikinomaisesti.

Identiteetti ja itsetunto ovat nuorilla ihmisillä kovin haavoittuvassa ja kehittyvässä tilassa (Tämän luin eräästä psykologian kirjasta...:)

Mutta silti kritisoin yhä - kuten kai sinäkin - business-maailmaa, joka osaa käyttää tätä ihmisen herkkää kehitysvaihetta häikäilemättömän rahastuksen välineenä ja kohteena.

*
(*) Kaksoissidos on Gregory Batesonin ja hänen työryhmänsä kehittämä systeemiteoreettisen psykologian sovellutus Russellin - pelkästään loogisesta - paradoksista.

Kaksoissidos-viestissä yhteen ja samaan ilmaisuun/käskyyn/kehotukseen sisältyy kaksi ristiriitaista sanomaa, joista positiivinen tehdään tyhjäksi esimerkiksi (muttei välttämättä) non-verbaalilla viestinnällä, joka ilmentää päinvastaista tunnetilaa.

Seuraavassa klassinen (ja ehkä hieman sovinistinen?) esimerkki. Mielisairaalaan tutkimuksiin joutunutta poikaansa katsomaan tullut äiti puhuu hellästi pojalleen haluten syleillä tätä, mutta kun poika lähestyy, äiti tekee lähes torjuvan eleen tai ainakin hänen syleilynsä on lähinnä jäätävä!

Tällainen ristiriita aiheuttaa viestin kohteena olevalle henkilölle lähes lamaannuttavan olotilan. Hän ei tiedä, miten tuntea, käyttäytyä ja reagoida.

Double-bind-sovellutus perustui sekä syvälliseen teoreettiseen oivallukseen kommunikaatioon sisältyvistä paradokseista että kliinisiin tutkimuksiin.

Skitsofreenikkojen perheissä havaittiin tavallista enemmän kaksoissidosten käyttöä (joka on kyllä muutenkin yleistä kaikessa kommunikaatiossa - myös vitseissä) varsinkin äidin ja lapsen välillä.

*
Double-bind-teoriaa on kritisoitu mm. sen vuoksi, että sen tulisi selkeästi osoittaa skitsofreenikkojen perhetaustoissa olevan selviä, kausaalisesti todennettavia eroavuuksia normaaleihin verrattuna, mikä ei ole onnistunut ainakaan skitsofrenian geneettistä perustaa kannattavien mielestä.

Toisaalta kaksoissidosta voidaan käyttää myös vapauttavasti (absurdit tehtävät ja kertomukset, liioittelut, vitsit jne.), ja varsinkin strateginen sekä paradoksiterapia, joiden guruna voidaan Batesonin ohella pitää Milton H. Ericksonia, on erikoistunut sen psykoterapeuttisiin sovellutuksiin.

Suomessa Batesonin ohjauksessa toimineen The Palo Alto Groupin ja Ericksonin terapeuttisiin esimerkkeihin ja sovellutuksiin ovat erikoistuneet etenkin Ben Fuhrman ja Tapani Ahola.