October 14, 2006

Venus Sapphon missio - satiirinen kauhukuva

Päätin tehdä haastattelun keinohedelmöityksen tiimoilta ja otin yhteyttä HYKSin spermapankkivaraston johtajaan Venus Sapphoon (kuvassa), joka tunnetaan alan piireissä myös hauskalla lempinimellä "semensipper".

Neiti Sapphon intohimona on jo nuoruudesta lähtien ollut kerätä spermaa varastoon, jotteivät naiset olisi lasten hankinnassa fyysisesti niin riippuvaisia miehistä. Hänellä onkin kyseistä ainetta HYKSin varastoissa jo kymmeniä litroja! Varsinainen "meijeristi" tämä lesbo...

Päästyäni paikan päälle, lähdimme hetimiten HYKSin kellarikerrokseen ja juttu alkoi luistaa.

Venus kertoi minulle, miten hän saa tuon "liisterin" - hehheh - huumoria, huumoria - säilymään vuosikausia niin, ettei aine vallan happane.
Ensin se jäähdytetään absoluuttiseen nollapisteseen (noin -273 C) 5:n vuorokauden ajaksi, jolloin siittiöistä saadaan samalla myös pahimmat aggressiot "pihalle", ja sen jälkeen "töhnä" (huumoria taas you know) sijoitetaan - 25 asteen pakkaseen, jossa se säilyy erinomaisesti seuraavat 15 vuotta.

Hieman ihmettelin, miksi ne aggressiot pitää poistaa, mutta Miss Sappho totesi ykskantaan, että HYKSin Androgyynisen semenologian laitoksella, jossa feministilesbot ovat saaneet kiintiöperiaatteella läpi kokeilevan projektinsa, yritetään jalostaa siittiöitä, joista ei ole liikaa harmia munasolulle eikä naiselle.
Kunhan nyt pystyvät saamaan hedelmöityksen aikaiseksi.

Miespuolisista lapsista tulee tällä menetelmällä aikuisena mukavia ja eunukkimaisia homohissukoita, jotka eivät kohdista naisiin minkäänlaisia aggressioita - ei edes seksuaalisia. Eikähän tulevaisuuden yhteiskunnissa mitään heteroseksuaalisuutta edes tarvita, kun on nyt saatu tämä uusi keinohedelmöityslakikin voimaan.

Tulevaisuudessa naiset rulettaa ja miehet leikkii hippaa...

Ihmeissäni kuuntelin Miss Sapphon julistusta. Tunsin oloni jotenkin omituiseksi.

Merkillisempiä paljastuksia oli kuitenkin tulossa. Sapphon mukaan spermaa pystyttiin nykyään siis paitsi "kyykyttämään" myös manipuloimaan riippuen tietysti jossain määrin spermanluovuttajan erityisominaisuuksista.

Manipulointi perustui juuri aggression poistoon, joka taas itsessään - merkittävä seikka - ei ollut riippuvaista siittiöihin sisältyvien kromosomien genetiikasta.
Sen jälkeen siemennestettä oli kemiallisesti ja geneettisesti mahdollista jalostaa niin, että keinohedelmöitettävällä naisella (ainoa tulevaisuuden naistyyppi) oli jopa vara valita "kesytetyistä" siittiöistä sellainen otos, joka todennäköisesti tuottaisi halutunnäköisen, - kokoisen ja lahjakkuudeltaan toivotun yksilön.

Sappho tarkoitti lähinnä miespuolista yksilöä ja lisäsi ikäänkuin ohimennen, että kyseessä on tietysti vain väliaikainen ratkaisu. Sitten kun pystymme määräämään täydellisesti myös halutun sukupuolen hedelmöityksessä, miehiä ei tarvita enää kuin yksi (1) prosentti heidän nykyisestä määrästään, eli juuri sen verran, että se riittää tyydyttämään sperman tarpeen.
Muuten miehellä ei enää olisi käyttöä maapallolla.

Jos oloni oli ollut omituinen jo jonkin aikaa, niin nyt se muuttui ahdistavaksi.

Biologian ymmärtämykseni on vajavaista, mutta kysyin kuitenkin, miten on mahdollista jalostaa sellainen siittiö, jossa kromosomien ja geenien informaatio hallitaan niin hyvin, että esimerkiksi resessiiviset eli piilevät - siis yhden tai useamman sukupolven yli hyppäävät ominaisuudet voidaan huomioida tarpeeksi hyvin geenimanipulaatiossa.

Sappho vilkaisi minuun nyrpeästi. "Ette ole perillä biokemian ja genetiikan viimeisimmästä kehityksestä. Kiitos feministisen lesbobiotutkimuksen olemme saavuttaneet jo sellaisen tason kokeissamme, että Uusi uljas naismaailma on vain parin askelen päässä.
Ainoastaan miesten hallitsema lainsäädäntö on ollut ja on yhä vielä esteenä naisten hyvinvoinnille."

"Ja jos saan vielä lisätä Dear Mr. Räsänen", hän jatkoi hymyillen vinosti, "te kuulutte miessukupolven jäsenenä dinosauruksiin - siis sukupuuttoon kuolemassa olevaan lajiin.
Vain naiset jäävät eloon olemassaolon taistelussa, koska tulevaisuudessa naiset eivät tarvitse enää edes näitä siemennestevarastoja, vaan kaikki hoituu geenikloonauksen periaatteella.
Jos saan hieman liioitella - miehenä te olette jo madon kamaa...hehheeeeehheeeeheee!"

Sappho päätti vuodatuksensa kaameaan nauruun.

Enää en ollut ahdistunut vaan kauhuissani. Hiki valui otsaltani, sillä tajusin, että nyt olin tekemisissä ihka aidon naispuolisen Frankensteinin kanssa, joka ei kanssasisarineen lopettaisi siittiönjalostustaan, ellei häntä teljettäisi vankilaan.

Pyyhin otsaani ja sanoin, että minulla oli jo kaikki tarpeellinen aines haastattelun kirjoittamiseksi. Venus Sappho sulki spermakellarin ovia takanaan ja kävelimme hissiin. Hississä hän kääntyi minuun päin havaiten olemukseni epävarmuuden ja hikikarpalot.

"Kirjoittakaa, mitä haluatte," hän sanoi, "mutta kukaan ei ota teitä vakavasti", sillä kaikki todisteet salaliitosta - jos tällaista termiä halutaan käyttää - on kätketty.
Minuun ja minun järjestöni toimintaan kukaan ei pääse käsiksi. Hedelmöityshoitolaki on vasta ensimmäinen askel voittoisassa kamppailussamme mieshegemoniaa vastaan.
Se on minun ja lesbosisarteni missio. Teidän kaltaisenne skribentti on minulle vain väline hankkia lisää valtaa tuon mission toteuttamisessa.
Vai miksi muuten luulette minun kertoneen kaiken, minkä nyt kuulitte?"

Hänen viimeiset repliikkinsä kuulostivat harkitun ristiriitaisilta, vaikken tuon ristiriidan tarkoitusta ymmärtänytkään.

Hissi oli noussut katutasolle. Katsoin Sapphoa suoraan silmiin ja huokasin syvään sanoen: "En ole varma oletteko ihan oikeasti hullu vai ei, mutta mitä väliä sillä on, jos kerran uskotte asiaanne noin syvästi.
Kaikki se, mitä kerroitte vaikuttaa pahemmalta kuin mikään Aldous Huxleylta tai George Orwellilta lukemani, ja silti se kuulostaa äärimmäisen johdonmukaiselta - edellyttäen, että puhutte totta, mitä tulee tieteen kehitykseen.
Mutta miten ihmeessä te luulette, että lainsäädäntö siunaa aikeenne tai että se antaisi edes mahdollisuuden virallisesti soveltaa tutkimustenne tuloksia juuri niinkuin te haluatte?"

"Minä sanoin sen jo Mr. Räsänen", Sappho vastasi. "Tarvitaan joku mies - tarpeeksi mielikuvitusrikas ja fiksu, hieman hullu ja hieman säikähtänyt mies, joka kertoo tämän "ilosanoman" kaikelle maailmalle. Minä valitsin sinut."

Hänen äänessään oli sääliä ja silmissään surullista ivaa.

Käännyin kannoillani sanaakaan sanomatta ja kävelin ulko-ovelle taakseni katsomatta. Ulos päästyäni seisahduin kuin puulla päähän lyötynä ja hengitin syvään pari kolme minuuttia yrittäen selvittää päässäni myllertävää kaaosta.

Sain taksin lennosta etuoven edestä ja ajoin kotiin. Koskaan tämän tapauksen jälkeen en ole palannut kyseiseen haastatteluun kuin ehkä oudoimmissa unissani...

*
www.ship.edu/~cgboeree/sappho.html.

16 comments:

Anonymous said...

Minustakin tuo lesbojen ja itsellisten naisten keinohedelmöitysjuttu haiskahtaa rodun jalostukselta.

Saara said...

Muutama vuosi takaperin luin Jorvin sairaalan odotushuoneessa Tieteen Kuvalehdestä, että maapallon alkuaikoina kaikki elävät olivat naaraspuolisia. Ne pystyivät hedelmöittymään ja lisääntymään ihan itse. Urospuolisen elämän synty oli vahinko, pelkkä geenimutaatio. Että sinälläänhän tuossa hauskassa ja mukavasti kirjoitetussa visiossasi ei ole mitään uutta, ympyrällä on tapana sulkeutua. Back to basic.

Rauno Rasanen said...

Totta puhut, Saara. Juuri tämä sama väite kummitteli osaltaan myös satiirisen kauhukuvani taustalla!

Aika hyvin nappasit ikäänkuin lennosta tuon taka-ajatuksen.
En halunnut sitä kirjoittaa auki suoraan tekstiin vaan painottaa rodun-/lajinjalostusteemaa.

Rauno Rasanen said...

Sen verran kuitenkin täytyy pistää pukinsorkkaa kommenttiisi, että geenimutaatio - siis vahinko, joka synnytti urospuolisen elämän, merkitsi samalla kehitystä - ehkä jopa edistystä, mikäli haluamme pitää ihmistä fiksuimpana oliona biosfäärissä - mikä tietenkin on kyseenalaistettavissa, koska tiedämme, mitä tuhoa hän on aikaansaanut.

Mutta ilman urospuolisen elämän syntyä naiset tuskin olisivat kehittyneet bakteerien tasoa pitemmalle.
No - ehkä nyt matelijoiksi - enintään...

Anonymous said...

Kerran kävellessäni paikkaseudun syrjäisillä kujilla näin vanhan tuttuni kumaran klonkkumaisen hahmon, joka vapisten ja kalpeana, pälyilevin katsein ja selkäydinnesteet surkastuneina laahusti ojanpohjalla, hätistellen kimpustaan koiria, jotka nuoleskelivat hänen haisevia paiseitaan.
Lähestyin häntä sanoen:
- Ka Onan, vanha veikko! Kuinka on vointisi?
Hän näytti tuntevan minut, ja oli kuin hänen sammuneissa silmissään olisi vilahtanut hiven järjen valoa hänen sanoessaan saarnanuotillaan:
- " Silloin Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku."
"Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla. "

Onanin saarna katkesi valtavaan yskänkohtaukseen, jonka aikana hänen suustaan ja sieraimistaan lensi verta ja tulikiveä; ja hän jatkoi tuskin kuuluvalla pihisevällä äänellä:

- Ne riekkuvat siellä nyt, ne laulavat ilolaulujaan ja tekevät sitä mikä sopimatonta on. Yöllä nainen nukkuu naisen päällä, ja kukonlaulun jälkeen nauraen he pipeteissään lantraavat alkioita joita voivat laittaa kehtoihinsa ja imettää nisillänsä, sekä esilläpitää suvulleen ja viedä lastentarhoihin. Pilvet kiertävät vastapäivään Mooabin erämaassa, haukka putoaa tuulessa maahan ja omena mätänee oksalle... Totisesti: niin totta kuin Jeeeeeessus on todistajani, elämme lopun aikoja...
Ja kuka muistaa meidän oikeuksiamme, me jotka annamme siemenemme valua maahan Herran tahdon mukaisesti, kuka ajaisi meidän oikeuksiamme? Hyljeksittyinä saamme temppelin portin pielessä olla vaununajajien naurettavina, ja kaupunkien palvelijoita rohkaistaan heittämään kiviä päällemme!

Mutta minä sanon teille jotka iloitsette nyt, te joiden kasvot loistavat riemusta nyt: On tuleva toinen päivä, on tuleva hyvityksen päivä! Minun seuraajani ovat tuhatlukuiset, he täyttävät maan kuin tilhet täyttävät kaakkoisen taivaan syysyönä! He tulevat, väkivahvoina joukkoina he marssivat, ja yhäti paisuu heidän joukkonsa; yläasteen hintelät pojat, peräkamarien tarmokkaat miehet, toyota corollien karvanoppauroot! He havahtuvat, minun seuraajani, ja hirmuinen on oleva se päivä ! Heidän tuomionsa on lankeava sateen tavoin näiden tekohurskaiden ylle, ja itku kaikuu silloin heidän tuvissaan, katkerasti kirotaan heidän laboratorioissaan, ja maahan kaadettu siemen täyttää kadut, joilla oikeamieliset kumiveneissään soutavat...

Yskänkohtaus keskeyttää hänet, ja nopeasti ympärilleni vilkaisten sanon:

- No joo, oli mukava rupatella, mut on kiire kato. Soitellaan ja mennään joskus ottamaan pari kaljaa. Mut nyt on tosiaan kiire. Moi!

Poistuessani hän jää nyyhkyttäen katselemaan taivaanrantaa.

Anonymous said...

Niin tuosta äskeisestä jäi pois otsikko:

"Alkutuottajan laulu"

(Mukaellen Norman Maileria, ks. "Pöyvelin laulu")

Anonymous said...

Tai siis "Pyövelin laulu"

Rauno Rasanen said...

veke

Jopas oli saarna.

En oikein osaa sitä kommentoida toistaiseksi, mutta voinet ehkä opastaa minua asiassa.

***
Nyt on pakko kuitenkin huomauttaa, että tsekkasin vasta äsken ensimmäisen kerran 1½ kuukauteen Turistin blogia ja havaitsin, että siellä on ihmissuhde palasina.

Turisti osaa ilmaista oman tunnepuolensa piikit niin suoraan ja samalla niin tyylikkäästi, että se tekee kyllä vaikutuksen.

Sitäpaitsi - ja tämä minua kummastuttaa - kyseessä on merkillinen sattuma.
Juuri samoista asioista minäkin olen kirjoitellut viime aikoina - tosin paljon teoreettisemmin ja etäisyyttä ottaen.

Nytpä sain kuitenkin ikäänkuin konkreettisena muistutuksena miesten raadollisuudesta esimerkin kaksoiselämää viettävästä LEEVI Leväperästä - tuosta miespuolisesta Lyylistä
(Sorry Leevi Lehto - se et ollut sinä!).

Minh ilmeisesti viittasi myös tähän tapaukseen Iineksen Siveys-päreen kommenteissa todetessaan, että onhan näitä Leväperiä nähty niin miesten kuin naisten piireissä.
Vähältä piti, etten kysynyt, mutta nyt tiedän.

*
Turistilla näyttää tällä hetkellä kuitenkin jopa helvetti jäätyvän, ellei sitten tuota eilisen päivän postausta voi pitää edes jonkinlaisena mahdollisuutena - jos ei nyt sovintoon, niin ainakin asioitten selvittämiseen.

Kun ihminen on kriisissä, se käy parhaimmillaan läpi tietyn tien, jonka päässä on uusi itseluottamus depression, tyhjyyden, itseinhon ja silmittömän aggression sijaan. Näin siis ideaalitapauksissa.

Toivoa sopii, että T. pystyy kulkemaan sen tien loppuun saakka eikä jämähdä - kuten monille käy - kesken matkan jonkilaiseen itseinhon ja koston kierteeseen, koska kosto synnyttää vain lisää vainoharhaa, jota on pönkitettävä uudella kostolla.

Saara said...

Jaa jaa, Rauno, mutta kannattiko tuo ihmisen kehitys tosiaan. Onko se nyt niin pal hianompaa olla ihminen kuin lisko. Mikä se olisi kiven päällä köllötellessä ja kieltä vilautellessa. Napsia suuhunsa muutamia geenimutaatioita silloin tällöin ja kiivetä välillä varjoisaan puuhun tahmaisilla kynsillä. Aijai. Ihmissuhdeongelmatkin olisivat kertalaakista poispyyhkäistyt.


Vekellä on taas näppis syyhynnyt. Melkein tässä ihan... no... liikuttuu.

Rauno Rasanen said...

Eksää sit kesällä siel kiven pääl kieltäs liponukkin?
Mitä sää muuten tarkotat niillä geenimutaatioilla, joita tuli napsittua..?

Mun blogissa ei nimittäin pornojuttuja kirjootella!
Paitsi raamatullisesti kuten veke ja tieteellisesti kuten minä.

Näin on napanuora.

Saara said...

No mitäs mää ny sillä sitten tarkootinkaan... emmää yhtään tiärä. Siin on vaan yks lisko vissiin taas ollu lemmekkäällä päällä :), muttei mitään pornoo ollenkas ole täs taka-ajatuksena. Ihan privaatisti vain matelija siin kiven päällä näin on mutaatiota suuhunsa napsaamassa.

Rauno Rasanen said...

Sorry mut mä joudun oleen poissa tän ruudun äärestä jonkun aikaa (onhan tässä jo istuttukin), mutta kommentoikaa toki jos haluatte.

Vstaan myöhemmin.

walkemisti said...

Hmm. Olipa juttu. Tuostahan saisi vaikka romaanin hieman laajentamalla. Pitäisikö kuitenkaan uskoa, että naisista tulisi Josefa Mengeleitä heti tilaisuuden tullen. Miltäs tuntuisi Sheri S. Tepperin (Portti naisten maahan) ehdotus Uudeksi Yhteiskuntajärjestykseksi: "Naiset asuttavat kaupunkeja lasten ja joidenkin harvojen miesten kanssa, vastuullaan oikeastaan kaikki. Miehet hallitsevat varuskuntia kaupunkien ulkopuolella, vastuullaan sotiminen. Sotaa käydään sivistyneesti, sivullisia vahingoittamatta. Naiset voivat keskittyä rauhassa viljelemään maata ja kehittämään tiedettä ja taiteita."

Anonymous said...

Kyllä meidän taloudessa ainakin uros ja naaras kissoista uros on sopeutuvaisemman ja dynaamisemman, vosi sanoa harmonisemman ja älykkäämmän oloinen kuin naaras. Joka on aggressiivisempi, huomionkipuinen, dominantti ja suorastaan väkivaltainen sekä fyysistä kontaktia välttelevä silloinkuin se fyysisyys lähtee ulkopuolisen teoista.

Tästä en kuitenkaan voi päätellä mitään liittyen Räsiksen tai muiden tekstien kuvaamiin kuvioihin nais- ja miessukupuolen dynamiikaan mahdollisista kulttuurillisista kehitys- tai kehittymättömyysaskelista.

Rauno Rasanen said...

walkemisti

Tuohan oli kiinnostava visio. Olen aina kannattanut sitä, että miehet ja naiset elävät ja asuvat erillään, vaikka olisivatkin "tekemisissä" keskenään sillai.

Yhdessä eläminen on parhaimmillaan ihanaa, mutta yleensä helvetin rankkaa...

*

nudisti (1-0)

Claes Andersson totesi muistaakseni joskus -
"Jospa edes kerran tapaisin todella ystävällisen naisen."

On syytä olettaa, että Anderssonin huokaus perustuu omakohtaiseen kokemukseen.

Anonymous said...

Anderssonin huokaus saa kasvoni vääntymään ymmärtäväiseen virneeseen.